Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla ns. kunnollisia miehiä, jotka ei tajua silti muistaa äitienpäivää tai merkkipäiviä?
12.05.2019 |
Ikävin vaihe on ns. välivaihe, kun lapset ei enää koulussa tee kortteja ja kuitenkaan eivät itse älyä vielä tehdä muutakaan (esiteinit ja teinit). Ei, en ole mieheni äiti, mutta silti vähän harmittaa. Mies päiväunilla, ei ole syöty kunnon ruokaa kun käytiin viemässä minun ostamat äitienpäivätervehdykset minun äidilleni. Kun mietin, että pitäisikö ostaa pizzat, niin miehen mielestä ei kannata nyt ostaa taas valmista ruokaa, onhan jääkaapissa eilistä jauhelihakastiketta. Niin joo..... Kuka nainen ikinä toimis näin. Ja siis mies hoitaa lapsiamme jopa enemmän kuin minä ja siitä olen kiitollinen. Olemme keskivertoa paremmin tienaavia joten ei ole rahakysymyskään toi pizzajuttu vaikkei olla rikkaita. Mies ei ikinä tajuais jotain ravintolapöydän varaamista tms. Omassa perheessään ei liene juuri koskaan juhlittu mitään, tämmöiset jutut periytyy ikävän paljon. Sama kaikkien pyhien suhteen, jos kotoaan ei saa mitään tapakasvatusta niin ei sitten. Ja kyseessä akateeminen mies, ei ole juntti muuten.
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On just noin. " Sanokaa äidille hyvää äitienpäivää". Mutta en vaan osaa kuvitella että mies lähtis järjestämään jotain brunsseja jostain ravintolasta, ei ikinä.
Mä oon opettanut muttei mies silti tajua, siis sillä tavoin spontaanisti. Ei ikinä tajuais esim. että vois joskus lähettää omalle äidilleen kukkapuskan välitysfirman kautta vaikka kotiovelle. Kyse ei ole rahasta vaan siitä että pitää sitä jotenkin turhana eikä mielikuvitus edes riitä että tulis tommonen mieleenkään.
Mun mies ainakin. Lapset on vielä liian pieniä tekemään itse tai päiväkodissa kortteja (kun eivät siellä vielä ole), eikä mies ostanut edes korttia. Kun huomautin asiasta, suuttui ja häipyi vihaisena.
Montako vinkumisketjua sikamiehistä pitää tehdä? Hypätkää jorpakkoon. Tai menkää ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on tuollainen. Mä tosin pidän oman pääni tietyissä asioissa niin ei tarvitse katkeroitua. Esimerkiksi sinun asemassasi olisin kaupassa sanonut, että tänään on äitienpäivä, haluan syödä jotain parempaa kuin eilistä kastiketta ja ostanut sitä pizzaa. En odota lahjoja, mutta en myöskään ala katkeroitumaan asioista, joihin voin itse vaikuttaa. Teiniltä sain aamulla kortin. Se on kiva.
Joulu on mulle tärkeämpi juhla. Sen suhteen olen sanonut miehelle jo aikaa sitten, että haluan joululahjan häneltä. Annan marras- joulukuun vaihteessa joka vuosi listan, jossa on muutama lahjatoive. Mies saa vapaasti valita minkä listalta ostaa. Ja huolehtia että se paketoidaan. Samoin hän on alkanut toimia omien lahjatoiveidensa kanssa ja teini on pikkulapsesta saakka "kirjoittanut joulupukille" lahjatoiveitaan.
Välillä ärsyttää miehen saamattomuus tässä merkkipäivä-asiassa, mutta en viitsi siitä kauheasti stressata. Hän on hyvä ja rakastava mies ja erinomainen isä. Enkä ole itsekään täydellinen.
Joo on. Ihan tavallisesta akateemisesta perheestä, muttei vaan tajua näitä sosiaalisia kuvioita. Heillä ei kai koskaan ole juhlittu näitä merkkipäiviä mitenkään, kun vanhemmat olleet kiireisiä ja tehneet uraa. Lisäksi appi on pihi mies, joten ei ole turhia lahjonut.
Minä olen (duunari-)kotonani tottunut siihen, että aina ollaan pyhäpäivät ja merkkipäivät vietetty vähän arjesta poiketen. Vaikkei mitään suuren suurta, niin ainakin ideoitu jotakin kivaa pikku yllätystä siten, että merkkipäivän sankaria on muistettu.
Kaiholla minäkin muistelen nyt sitä, miten iskän kanssa täytettiin kakkua salaa äidin nukkuessa ja sitten herätettiin äiti laululla ja pyydettiin aamiaiselle. Siellä oli minun äidille koulussa askartelemat kortti ja joku lahja ja isä oli ostanut kukkia. Päivällä mentiin ravintolaan syömään, ettei äidin tarvinnut kokata.
Minua ei ole muistettu mitenkään. Teini ei edes muistanut ( eikä mies muistuttanut) ja ihan itse olen tänään lohen laittanut ja kakun tehnyt. Kukkia sentään sain, kun eilen totesin miehelle, että pitäisikö anopille ostaa äitienpäiväkukkia?
Ihan vähän tylsää. En minä millään kiitoksella elä, mutta olisi se joskus ihan kivaa, jos edes vähän arvostettaisiin. Miehen mielestä kaikki juhlat ovat pakkopullaa, mutta hyvin hänelle on synttärikakku maistunut ja lahjoista kovastikin ilahtunut, kun olen häntä muistanut.
Näköjään on turha toivoa mitään, niin ei pety. Taidan ostaa huomenna itselleni oman äitienpäivälahjan ja mennä kahvilaan leivokselle. Ei tästä kehtaa rutista, jos ei tajua, niin ei sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama oli mulla exän kanssa. Lopetin sitten hänenkin juhlansa järjestelyt ja lahjomisen. Miehen vanhemmat pelmahti sitten ovellemme ja katsoivat merkitsevästi minua, kun ei ollut kattauksia tai muuta. Katsoimme elokuvaa kotiasuissa lasten kanssa. Lähtivät siitä yhdessä hakemaan miehen kanssa kahvipullaa. Sitäkin intti ja mun olisi se pitänyt miettiä ja muistaa hinnat yms. Toki hoin kahvit ja olin läsnä. Ei ne kuitenkaan j u hlat olleet. Eivät toiste tulleet kutsumatta.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon opettanut muttei mies silti tajua, siis sillä tavoin spontaanisti. Ei ikinä tajuais esim. että vois joskus lähettää omalle äidilleen kukkapuskan välitysfirman kautta vaikka kotiovelle. Kyse ei ole rahasta vaan siitä että pitää sitä jotenkin turhana eikä mielikuvitus edes riitä että tulis tommonen mieleenkään.
Muistatko sinä spontaanisti yllättää miehesi suikkarilla isänpäivänä? Tai sanoa syntymäpäivänä, että lähdehän kerrankin poikien kanssa baanalle ja saat huomenna maata ja haista koko päivän, minä tuon sapuskat sänkyyn?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä miehen perheessä ei myöskään ole suuremmin juhlittu äitien- tai isänpäivää. Minun kotonani niitä taas vietettiin hartaudelle. Kun esikoisemme syntyi, petyin ensimmäisenä äitienpäivänä raskaasti. Ei kukkia, korttia tai mitään.
Hieman myöhemmin kerroin ajatukseni miehelle. Korostin sitä, että pidän näitä perinteitä arvossa ja että vanhemman täytyy auttaa lasta muistamaan toista vanhempaa. Mies oli samaa mieltä.
Nyt muutama vuosi myöhemmin sain aamupalan sänkyyn, mies oli varannut pöydän ravintolasta ja ostanut laukun, josta haaveilin jo viime kesänä. Lapsi oli saanut valita värin. Päiväkodissa oli tehty vielä ihana kortti.
Puhukaa niiden puolisoidenne kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon opettanut muttei mies silti tajua, siis sillä tavoin spontaanisti. Ei ikinä tajuais esim. että vois joskus lähettää omalle äidilleen kukkapuskan välitysfirman kautta vaikka kotiovelle. Kyse ei ole rahasta vaan siitä että pitää sitä jotenkin turhana eikä mielikuvitus edes riitä että tulis tommonen mieleenkään.
Muistatko sinä spontaanisti yllättää miehesi suikkarilla isänpäivänä? Tai sanoa syntymäpäivänä, että lähdehän kerrankin poikien kanssa baanalle ja saat huomenna maata ja haista koko päivän, minä tuon sapuskat sänkyyn?
Jos mies makaa ja haisee joka päivä, mitä ideaa tuossa olisi?
Haiseva ja makaava mies ei ikinä tule suikkaria saamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kamalaa jos ihmistä ei kiinnosta juutalaisten keksimät kaupalliset juhlapäivät...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, mun mies. Isänpäivänä hän sai aamupalan sänkyyn, kakkua, tein lempiruokaansa, annoin kortin ja olin ostanut hemmottelulahjoja. Minä sain tänään viestin: hyvää äitienpäivää.
Päätin että ensi isänpäivänä ei tule hänkään saamaan multa mitään lahjaa enää, toivotus riittää. Ja meillä siis ei ole yhteisiä lapsia vaikka olemme tahoillamme vanhempia. Hän on muuten hyvä mies kyllä.
Ei muista mitenkään erityisesti, enkä sitä odotakaan. Hän on erinomainen isä ja aviomies arjessa, se riittää, en pidä tällaisia merkkipäiviä mitenkään erityisessä arvossa enkä oikeastaan koskaan ole osannut mitään kukkia tai kortteja arvostaakaan. Juhlistamme oikeastaan vain hääpäiväämme yhdessä yleensä kahdenkeskeisellä, yhdessä suunnitellulla viikonloppulomalla. Ja lasten syntymäpäiviä sitten heille mieluisalla tavalla, jouluna keskitymme perheen yhteiseen aikaan mutta muuten olemme siitäkin karsineet hössötykset. Muut merkkipäivät on yhdentekeviä, aikuisten syntymäpäivät mukaan lukien, ei tarvitse stressata!
Mun mies, mutta onneks oon ite samanlainen. Joskus on synttäreillä vienyt mut yllätyspiknikille, soudettiin saareen.. :) Jos haluun jotain spessumpaa mainitsen siitä etukäteen, samoin esim hääpäivän vietot on puhuttava etukäteen. Tää ei haittaa mua, kun en itekään muista esim kavereiden synttäreitä, en todellakaan halua edes kahvia sänkyyn ja se edellä ehdotettu yllätysnuolentakin voisi olla vähän outo.. :D
Lapsuudenkodissani oli pippaloa ja muistamista jos jonkinmoista, mutta esim 17v ikäisenä ennemmin karkasin jouluna vaikkapa kaverin isoveljen remppatallille muutamaksi päiväksi kuin olisin jäänyt juhlapönöttämään.
Muutettuani omilleni päätin että juhlat on juhlittu, esim minulla ei ollut mitään vaikeuksia olla paskaduunissa tai tekemässä jotain labraharkkaa joulun aikana.
Ja kyllä tuo nainen tuossa on pysynyt +20v mukana. Joskus muistan, mutta pääsääntöisesti en, alkuun se oli hänelle katkeraa kun kavereiden miehet muistivat
Itselleni aivan sama muistaako kukaan, esim valmistuttuani dippainssiksi (olin jo AMK-inssi) todistus odotti muun postin joukossa ja kun tulin työreissulta yöllä, avasin kuoren, hymähdin "akateemisuudelleni", viskipaukku kaapista ja matkalaukku purkuun. Byhyy, missä oli kakku ja fanfaarit?
Niinkus täällä on jo kertaalleen todettu: Miehet pitää OPETTAA juhlajuttuihin ja muistamisiin.