En halua olla ilkeä, mutta ei ihmetytä, että juuri vasemmistolaisilla on vaikeuksia hoitaa edes omaa talouttaan
Kyse on pohjimmiltaan itsehillinnästä. Siitä, että osataan luopua hetkellisistä tyydytyksestä, jotta voidaan saavuttaa jotain pidemmällä aikavälillä.
Esim. kohta alkaa myös Rinteen velkaralli. Vaikka en ollutkaan tyytyväinen edellisen hallituksen toimiin, niin silti tuntuu kornilta, että toiset repivät säästöjä ja vakauttavat talouden ja toiset sitten tuhoavat säästöt seuraaalla kaudella.
Yleisinhimilliset arvot ovat tärkeitä, mutta vasemmistolaisilla on erilainen suhtautuminen talouteen. Siinä järjestyksessä ihmisen ajatellaan lähtökohtaisesti olevan oikeutettu vähän kaikkeen. Se näkyy myös näiden vasemmistolaisten kansanedustajien taloudenpidon puutteina.
Kommentit (180)
Oikeistolaiset on määrittäny rahan omaks ihmisarvon mittariks. Ja koska sitä on saatu ryöstämällä, painostamalla viattomia, polkemalla heikoimpia ja olemalla ahne paska, niin tää on otettu aseeksi tuntea ja myös näyttää ylemmyyttä esim. vähäosaisia kohtaan.
Kuka on niin hullu, että kannattaa tollasia arvoja?!?!!? :D
Vierailija kirjoitti:
Oikeistolaisissa tuttavissa on niitä, jotka on keplottelemalla saanut itselleen paljon rahaa, ja siltikin haluaa lisää ja lisää jopa varastamalla muilta. Siinä samassa voi polkea kaikkein köyhimpiä ja ottaa niiltä viimisetkin rahat. Vasemmistolainen miettii kun rahaa ei ole yhtään, että mistä sitä voisi saada, sen sijaan oikeistolainen on jo kauan tiennyt että miten rahaa saa, olemalla ahne ja hyväksikäyttäjä.
Muutama poikkeuskin on.
Mitä tarkoitat varastamisella? Ihan oikeaa rikosoikeudellista termiä, vai esim. laillista verosuunnittelua, jota harrastavat kaikki muutkin, mutta jota kutsutaan monesti tekopyhyttään varastamiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistolaiset siis johtavat ulosottotilastoja, mutta persut eivät kyllä kaukana ole. Hassua, että juuri nämä kaksi ääripäätä ovat tuolla yliedustettuna. Tai ei oikeastaan ole. Molemmat ajattelevat omalla tavallaan olevansa etuoikeutettuja kaikkeen omista lähtökohdistaan.
Mistä tällaisen tilaston voi nähdä? Miksi puoluekanta (tai ideologia ylipäänsä) olisi talousahdingon syy, voihan se olla seurauskin?
Selitätkö millä tavalla se voisi olla seuraus?
No jos henkilö on vaikka joutunut ulosottokierteeseen ja sossun luukulle ja huomannut hyvinvointivaltion roolin oman henkensä säilyttämisen kannalta? Äkkiä sitä sitten muuttuu arvomaailma.
Vierailija kirjoitti:
vasemmistolaisia ei kiinnosta raha, oikeistolaisia ei kiinnosta muu ku raha.
Vasemmistolaisia kiinnostaa kovasti toisten rahat. Siksi ne vaatii myös perintöveroa eli kateusveroa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeistolaiset on määrittäny rahan omaks ihmisarvon mittariks. Ja koska sitä on saatu ryöstämällä, painostamalla viattomia, polkemalla heikoimpia ja olemalla ahne paska, niin tää on otettu aseeksi tuntea ja myös näyttää ylemmyyttä esim. vähäosaisia kohtaan.
Kuka on niin hullu, että kannattaa tollasia arvoja?!?!!? :D
Lue kommenttisi ja mieti hetki mitä se kertoo sinusta ja sinun arvomaailmastasi. Kuvitteletko tosiaan olevasi jotenkin parempi ihminen kuin ne, jotka noin törkeästi niputat ja yleistät?
Vierailija kirjoitti:
No vasurit on synnynnäisesti köyhiä, hehän ovat syntyneet työläisperheisiin ja se köyhyys periytyy...ihan todistetusti jos vanhemmat on koukuttautumattomia duunareita, niin patistavat lapsensa samalle polulle.
Puhut nyt persuista. Vasemmiston kannattajaprofiili on erilainen.
Kukas se oli se kokoomuslainen piiripäällikkö, joka osti puolueen rahoilla mm. lastentarvikkeita? Taisi saada tuomionkin asiasta.
Vasemmistolaisia kiinnostaa kovasti toisten rahat. Siksi ne vaatii myös perintöveroa eli kateusveroa.
-mun tuntemia oikeistolaisia just kiinnostaa se raha. :D vasemmistolaisia kiinnostaa ihmisten hyvinvointi. Perintö on rahaa, joka ei edes periaatteessa kuuluis perinnön saajalle, se on täysin lahja. Sellasesta voikin leikata, ainaki paremmin kun vaikka jostain nuorten koulutuksesta. :D
Vierailija kirjoitti:
ei, vaan vasemmistolaiset ei hyväkskäytä muita ihmisiä saaadakseen materiaa ja pinnallisuutta ja kulissia lisää. ja vasemmistolaiset kunnioittaa muita ihmisiä, oikeistolaiset polkee muita ja on vittumaisia lähtökohtasesti.
Ai ei käytä hyväksi muita? Ja mistähän luulet niiden vasemmiston jakelemien rahojen tulevan? Heidän omasta pussistaan?
Ja toi kateusvero -kommentti kertoi sinusta. Ei se vero oo kateuden takia, vaikka sä kuvitteletkin että raha on se joka saa kateuden jokaisessa ihmisessä aikaan ja että kateelliset ottaa muilta. Ei vaan on järkevää leikata kohteista, joista oikeasti pystyy.
Miksi puhutte edes vasemmistosta kun persuistahan tossa listassa oli kyse?
Vierailija kirjoitti:
Oikeistolaiset on määrittäny rahan omaks ihmisarvon mittariks. Ja koska sitä on saatu ryöstämällä, painostamalla viattomia, polkemalla heikoimpia ja olemalla ahne paska, niin tää on otettu aseeksi tuntea ja myös näyttää ylemmyyttä esim. vähäosaisia kohtaan.
Kuka on niin hullu, että kannattaa tollasia arvoja?!?!!? :D
Olet täysin oikeassa. Ikävä kyllä näitä ihmisiä on...
Tuon uutisen perusteella sanoisin, että pysäköintivirhemaksun määrää voisi muuttaa. Sitä kautta saataisiin valtion kassaa rahaa, joka on käytännössä vapaaehtoinen lahjoitus/maksu pysäköinnistä.
Minusta noiden sakkojen määrää voisi nostaa, saa monta kärpästä yhdellä iskulla, mutta jos ei ole varaa maksaa, on tuo maksu helppo ehkäistä.
Järkyttävästi ihmiset näköjään saa pysäköintivirhemaksuja.
Aika erikoista kritiikkiä täällä oikeistoa kohtaan. En minä kyllä pystyisi keskittymään kenenkään luentoon aiheesta "raha ei ole ihmisarvon mittari" samalla kun tämän luennoijan käsi on minun taskussani.

Johtuu siitä että sä et ymmärrä talouspolitiikasta kauheasti. Se on muuten sun oma käsi siellä housuissa, ei muiden.
Miten ihan ylipäätään vasemmisto liittyy uutisjuttuun persuista?
Vierailija kirjoitti:
ei, vaan vasemmistolaiset ei hyväkskäytä muita ihmisiä saaadakseen materiaa ja pinnallisuutta ja kulissia lisää. ja vasemmistolaiset kunnioittaa muita ihmisiä, oikeistolaiset polkee muita ja on vittumaisia lähtökohtasesti.
Parhaat naurut! Vasemmisto ei muuta osaa kuin koplata muiden taskuja.
Ai persuilla on noin paljon ulosottoja! :D Onpa hyvä, että eivät pääse hallitukseen päättämään muidenkin rahoista...
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistolaisia kiinnostaa kovasti toisten rahat. Siksi ne vaatii myös perintöveroa eli kateusveroa.
-mun tuntemia oikeistolaisia just kiinnostaa se raha. :D vasemmistolaisia kiinnostaa ihmisten hyvinvointi. Perintö on rahaa, joka ei edes periaatteessa kuuluis perinnön saajalle, se on täysin lahja. Sellasesta voikin leikata, ainaki paremmin kun vaikka jostain nuorten koulutuksesta. :D
Vasemmistolaisia ei kiinnosta raha, mutta jos jollain toisella on sitä, niin se pitää ottaa siltä pois ja antaa se vasemmistolaisille, joita raha ei kiinnosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista kritiikkiä täällä oikeistoa kohtaan. En minä kyllä pystyisi keskittymään kenenkään luentoon aiheesta "raha ei ole ihmisarvon mittari" samalla kun tämän luennoijan käsi on minun taskussani.
Johtuu siitä että sä et ymmärrä talouspolitiikasta kauheasti. Se on muuten sun oma käsi siellä housuissa, ei muiden.
Miten ihan ylipäätään vasemmisto liittyy uutisjuttuun persuista?
Anteeksi mitä? On talouspolitiikan 101 huomata, että jonkun toisen käsi on minun taskussa.
Siis tossa jutussahan puhutaan heti alkuun persuista mutta aloittaja puhuu vasemmistosta? Ei ihme että linkki oli niin vaikea saada. Persuilla siis on eniten merkintöjä, ei suinkaan vasemmistolla...
Itse yllätyin Harkimon merkinnöistä.