Oletko joutunut lähtemään pois työpaikalta ilman minkäänlaista muistamista?

Jätetään nyt jotkut kuukauden määräaikaiset huomioimatta. Olen muutamasta paikasta, mutta ei niihin olisi ollut ikävä muistamisten jälkeenkään.

Joo! Tai tein parikymmentä vuotta sijaisuuksia yhden pikkukunnan päiväkodeissa, en ollut siis vakituisesti palkkalistoilla, mutta tarvittaessa, eli aika usein. Välillä pidempiäkin jaksoja. Kun työt väheni/lähes loppui, hain töihin muualle ja työt saatuani muutin toiselle paikkakunnalle.

En nyt varsinaisesti odottanutkaan mitään, mutta olishan se ollut kiva, jos olis edes joku viesti tullut, että kiitos näistä vuosista.

lyhyemmistä määräaikaisuuksista kyllä, eikä tuntunut sekään kivalta tosin en odottanutkaan mitään, kun työpaikan ilmapiiri oli sellainen ettei siellä juuri muistettu toisia. muuten on muistettu hyvinkin nätisti ja ihan pelkkä suklaalevyn saaminen tuntuu tosi ihanalta ja piristää. muistetaan toisiamme!!!

Vierailija kirjoitti:

lyhyemmistä määräaikaisuuksista kyllä, eikä tuntunut sekään kivalta tosin en odottanutkaan mitään, kun työpaikan ilmapiiri oli sellainen ettei siellä juuri muistettu toisia. muuten on muistettu hyvinkin nätisti ja ihan pelkkä suklaalevyn saaminen tuntuu tosi ihanalta ja piristää. muistetaan toisiamme!!!

Muistamisilla on iso merkitys. En ainakaan itse aio entistä työpaikkaani jatkossa kehua, kun meno oli noin tylyä loppuun asti.

Olisin kiitos korttia pitänyt yt-potkujen jälkeen suoranaisena v-tuiluna.

Vierailija kirjoitti:

Olisin kiitos korttia pitänyt yt-potkujen jälkeen suoranaisena v-tuiluna.

Miksi? Jos teit työsi kunnolla, niin eihän sinun syysi ole jos firmalla on taloudellisia ongelmia. Kiitoskortti ja lahja ovat kuitenkin jotakin.

Edellisessä työpaikassani toimistoassari kyllä järjesti läksiäislahjan minulle (ne kun olivat hänen vastuulla joka tapauksessa hankkia). Sen sijaan oma esimies ja yksikön esimies kumpikaan eivät sanoneet sanaakaan viimeisenä työpäivänäni. Kumpikin katosi iltapäivästä yllättäen jonnekin niin etteivät olleet paikalla kun lähdin (ja sain lahjan) enkä minäkään saanut sanottua näkemiin tmv. Laitoin sitten sähköpostin heille päivän päätteeksi jossa kiitin vielä vuosista. Eivät tietenkään vastanneet (laitoin privameilistä).

Sähköpostin laitoin jo aiemmin koko yksikölle lähdöstäni (normaali kiitos viesti joita siellä oli tapana lähettää noin viikko ennen lähtöä). Siihenkään eivät vastanneet mitään.

Olin yrityksessä töissä 9 vuotta vakituisena ja työni hoidin hyvin. Järjestin vikalle päivälle kakut iltapäivälle (kuten tuolla tapana oli). Sinnekään eivät tietenkään siis osallistuneet vaikka kutsu meni normaalisti niin heille kuin muillekin. Muut kyllä osallistuivat.

Joo-o. Oli outoa meininkiä muutenkin tuolla. Yksikkömme johtaja yleensä otti henkilökohtaisena loukkauksena jos joku ”kehtasi” irtisanoutua. Että siinä mielessä oli tavallaan odotettavissa mutta kyllä silti jäi paska maku suuhun kun 9v työpanoksesta ei saanut edes yhtä sanaa lähtiessään.

Kerran saunottiin firman kattokerroksen edustussaunalla firman sählyjoukkueen kanssa.

Juotiin niin paljon kaljaa ja viinaa , että olin lähtenyt kotia ilman minkäänlaista muistamista kellonajasta  ja taksista. Muut olivat käyneet jopa diskossakin, mutta mie en muista loppuillasta mitään

Olen saanut lähteä ihan rauhassa, ilman mitään vaivaannuttavaa jaskan pauhantaa. Viimeinen vuoro oli yövuoro, toivotin aamuvuorolaiselle voimia tulevaan, jätin avaimet pöydälle ja häivyin. Laitoin autoradion täysille ja hoilasin kaikki poppikappaleet mukana täysillä, minut valtasi ihan suunnaton onnentunne kun pääsin siitä perskolosta pois...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lyhyemmistä määräaikaisuuksista kyllä, eikä tuntunut sekään kivalta tosin en odottanutkaan mitään, kun työpaikan ilmapiiri oli sellainen ettei siellä juuri muistettu toisia. muuten on muistettu hyvinkin nätisti ja ihan pelkkä suklaalevyn saaminen tuntuu tosi ihanalta ja piristää. muistetaan toisiamme!!!

Muistamisilla on iso merkitys. En ainakaan itse aio entistä työpaikkaani jatkossa kehua, kun meno oli noin tylyä loppuun asti.

se tuntui hetken musta tylyltä, mutta yritän katsoa isompaa kuvaa ja miettiä syitä siihen "tylyyteen". itse asiassa se oli erään yliopistollisen sairaalan erittäin vaativa osasto jossa olin sihteerinä. kaikki energia keskitettiin sekunnilleen itse työhön ja potilaaseen, ja ymmärrän että muuhun ei resurssit riittäneet tai ei osattu. olen ollut myös alalla tiimeissä joissa oli energiaa muuhunkin kuin pakolliseen. kaikki on niin suhteellista. itse annoin siellä kaikkeni mutten jaksanut menoa kuin 3kuukautta, niin hektinen paikka. kiitos myötäelämisestä ja tsempistäsi

Vierailija kirjoitti:

Edellisessä työpaikassani toimistoassari kyllä järjesti läksiäislahjan minulle (ne kun olivat hänen vastuulla joka tapauksessa hankkia). Sen sijaan oma esimies ja yksikön esimies kumpikaan eivät sanoneet sanaakaan viimeisenä työpäivänäni. Kumpikin katosi iltapäivästä yllättäen jonnekin niin etteivät olleet paikalla kun lähdin (ja sain lahjan) enkä minäkään saanut sanottua näkemiin tmv. Laitoin sitten sähköpostin heille päivän päätteeksi jossa kiitin vielä vuosista. Eivät tietenkään vastanneet (laitoin privameilistä).

Sähköpostin laitoin jo aiemmin koko yksikölle lähdöstäni (normaali kiitos viesti joita siellä oli tapana lähettää noin viikko ennen lähtöä). Siihenkään eivät vastanneet mitään.

Olin yrityksessä töissä 9 vuotta vakituisena ja työni hoidin hyvin. Järjestin vikalle päivälle kakut iltapäivälle (kuten tuolla tapana oli). Sinnekään eivät tietenkään siis osallistuneet vaikka kutsu meni normaalisti niin heille kuin muillekin. Muut kyllä osallistuivat.

Joo-o. Oli outoa meininkiä muutenkin tuolla. Yksikkömme johtaja yleensä otti henkilökohtaisena loukkauksena jos joku ”kehtasi” irtisanoutua. Että siinä mielessä oli tavallaan odotettavissa mutta kyllä silti jäi paska maku suuhun kun 9v työpanoksesta ei saanut edes yhtä sanaa lähtiessään.

erittäin huonosti hoidettu esimiehiltäsi tuo tilanne. ehdottomasti on syytä kiittää muodollisesti ja toivottaa hyvät jatkot hyvälle pitkäaikaiselle työntekijälle. moitteita esimiehillesi, ei kuulosta että ovat kovin edistyneitä johtamisessaan.

Juuri joku suklaalevy ja vaikka pieni extrasumma viimeiseen palkkaan olisi ihan riittävä. Edellisestä työpaikasta lähtiessä oli lähinnä kammottavaa, kun kaikki työntekijät koottiin yhdessä taukotilaan, tarjolla oli täytekakkua ja sitten piti ääneen muistella, mikä työpaikassaoli ollut parasta. Ollaan yhtä suurta perhettä kaikki, paskan marjat, huono ilmapiiri ja puolet porukasta käytännössä juuri ja juuri naamatuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Olisin kiitos korttia pitänyt yt-potkujen jälkeen suoranaisena v-tuiluna.

Sain kalliin Aalto-vaasin vastaavassa tilanteessa. Otin ilolla vastaan.

Merkkipäiväni ovat kesäloma-aikaan, joten olen tottunut siihen, että minua ei muisteta mistään syystä mitenkään. Koulussakin laulettiin synttäri- ja nimipäivälaulut, mutta minulle ei. Katsotaanpa.

1. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena. Oppilaat muistivat, kollegat tai koulu eivät.

2. Puolitoista vuotta ulkomaalaisen firman haaraosastossa orjana. Sain olla onnellinen siitä, että eivät ampuneet haulikolla perään, kun lähdin (viimeisenä "vanhana" vallankaappauksen jälkeen). Ei siis muistamisia.

3. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena, lähdin kesken vuoden muualle. Vein viimeisenä päivänä uunituoreita kanelipullia läksiäisiksi, mutta kunta olikin tuonut opettajainhuoneeseen muutaman jostain tapahtumasta jääneen täytekakun. Huoneen sohvan pesäkseen valloittanut miesopettajien joukko nauraa hohotti, kun heistä yksi huusi minulle, että hahhahhaa ei nuo Jaanan kuivat pullat kenellekään kelpaa. No, söin kotona pullia sen viikon, hyviä olivat. Ai niin, oppilaat muistivat itku silmässä, ja oppilaiden vanhemmat myös.

4. Kuusi vuotta keskisuuressa yrityksessä. Firma myytiin, työntekijät joutuivat tuuliajolle, eikä kukaan tietenkään muistanut ketään mitenkään. Omat asiakkaani muistivat.

5. Kuusi vuotta valtiolla lainvastaisessa pätkävirassa, mistä käytiinkin sitten pitkään oikeutta. Ei tullut kukkia eikä kakkua.

Melkein jokaisessa työpaikassani olen joutunut keräämään rahaa muiden merkkipäivä- ja läksiäislahjoihin ja joskus pitämään puheitakin, mutta kertaakaan en ole ollut muistettavana, en edes täyttäessäni 30, 40 ja 50 vuotta. Työni olen aina tehnyt hyvin, enkä mielestäni ole edes hankala työkaveri, mutta ilmeisesti minut on vain tosi helppo unohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Merkkipäiväni ovat kesäloma-aikaan, joten olen tottunut siihen, että minua ei muisteta mistään syystä mitenkään. Koulussakin laulettiin synttäri- ja nimipäivälaulut, mutta minulle ei. Katsotaanpa.

1. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena. Oppilaat muistivat, kollegat tai koulu eivät.

2. Puolitoista vuotta ulkomaalaisen firman haaraosastossa orjana. Sain olla onnellinen siitä, että eivät ampuneet haulikolla perään, kun lähdin (viimeisenä "vanhana" vallankaappauksen jälkeen). Ei siis muistamisia.

3. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena, lähdin kesken vuoden muualle. Vein viimeisenä päivänä uunituoreita kanelipullia läksiäisiksi, mutta kunta olikin tuonut opettajainhuoneeseen muutaman jostain tapahtumasta jääneen täytekakun. Huoneen sohvan pesäkseen valloittanut miesopettajien joukko nauraa hohotti, kun heistä yksi huusi minulle, että hahhahhaa ei nuo Jaanan kuivat pullat kenellekään kelpaa. No, söin kotona pullia sen viikon, hyviä olivat. Ai niin, oppilaat muistivat itku silmässä, ja oppilaiden vanhemmat myös.

4. Kuusi vuotta keskisuuressa yrityksessä. Firma myytiin, työntekijät joutuivat tuuliajolle, eikä kukaan tietenkään muistanut ketään mitenkään. Omat asiakkaani muistivat.

5. Kuusi vuotta valtiolla lainvastaisessa pätkävirassa, mistä käytiinkin sitten pitkään oikeutta. Ei tullut kukkia eikä kakkua.

Melkein jokaisessa työpaikassani olen joutunut keräämään rahaa muiden merkkipäivä- ja läksiäislahjoihin ja joskus pitämään puheitakin, mutta kertaakaan en ole ollut muistettavana, en edes täyttäessäni 30, 40 ja 50 vuotta. Työni olen aina tehnyt hyvin, enkä mielestäni ole edes hankala työkaveri, mutta ilmeisesti minut on vain tosi helppo unohtaa.

Olen todella pahoillani puolestasi. Todella ikävää kohtelua.

Tein paikalliseen setlementtiin liki neljän vuoden keskeytymättömän ylityötunnitetun työputken määräaikaisilla nollatuntisopimuksilla ja ainoa mitä sain viimeisen sopimuksen lopussa oli se, että työvuorolista pul listeli kohdallani iltavuoroja, mutta uutta työsopimusta ei minulle tarjottu allekirjoitettavaksi. Ainoa mitä muistamiseksi tuli oli sitkeä juoru, että olin jättänyt osastomme pulaan...

Olen oman työpaikkani käytänteitä ihmetellyt. Esimerkiksi eläkkeelle jääneistä jotkut vain häviävät jonnekin, kun taas toisille järjestetään lähtöjuhlat ohjelmineen. Kun työkaveri joutui sairaalahoitoon, hänelle toimitettiin kukkia. Itseäni ei vastaavassa tilanteessa muistettu lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Merkkipäiväni ovat kesäloma-aikaan, joten olen tottunut siihen, että minua ei muisteta mistään syystä mitenkään. Koulussakin laulettiin synttäri- ja nimipäivälaulut, mutta minulle ei. Katsotaanpa.

1. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena. Oppilaat muistivat, kollegat tai koulu eivät.

2. Puolitoista vuotta ulkomaalaisen firman haaraosastossa orjana. Sain olla onnellinen siitä, että eivät ampuneet haulikolla perään, kun lähdin (viimeisenä "vanhana" vallankaappauksen jälkeen). Ei siis muistamisia.

3. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena, lähdin kesken vuoden muualle. Vein viimeisenä päivänä uunituoreita kanelipullia läksiäisiksi, mutta kunta olikin tuonut opettajainhuoneeseen muutaman jostain tapahtumasta jääneen täytekakun. Huoneen sohvan pesäkseen valloittanut miesopettajien joukko nauraa hohotti, kun heistä yksi huusi minulle, että hahhahhaa ei nuo Jaanan kuivat pullat kenellekään kelpaa. No, söin kotona pullia sen viikon, hyviä olivat. Ai niin, oppilaat muistivat itku silmässä, ja oppilaiden vanhemmat myös.

4. Kuusi vuotta keskisuuressa yrityksessä. Firma myytiin, työntekijät joutuivat tuuliajolle, eikä kukaan tietenkään muistanut ketään mitenkään. Omat asiakkaani muistivat.

5. Kuusi vuotta valtiolla lainvastaisessa pätkävirassa, mistä käytiinkin sitten pitkään oikeutta. Ei tullut kukkia eikä kakkua.

Melkein jokaisessa työpaikassani olen joutunut keräämään rahaa muiden merkkipäivä- ja läksiäislahjoihin ja joskus pitämään puheitakin, mutta kertaakaan en ole ollut muistettavana, en edes täyttäessäni 30, 40 ja 50 vuotta. Työni olen aina tehnyt hyvin, enkä mielestäni ole edes hankala työkaveri, mutta ilmeisesti minut on vain tosi helppo unohtaa.

ymmärrän, että tuntuu pahalta, kyllä minäkin oisin noista paikoista odottanut edes pientä kiitosta lopuksi ja hyvästejä. ihanaa, että oppilaasi muistivat sinua, olet varmasti hieno ihminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Merkkipäiväni ovat kesäloma-aikaan, joten olen tottunut siihen, että minua ei muisteta mistään syystä mitenkään. Koulussakin laulettiin synttäri- ja nimipäivälaulut, mutta minulle ei. Katsotaanpa.

1. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena. Oppilaat muistivat, kollegat tai koulu eivät.

2. Puolitoista vuotta ulkomaalaisen firman haaraosastossa orjana. Sain olla onnellinen siitä, että eivät ampuneet haulikolla perään, kun lähdin (viimeisenä "vanhana" vallankaappauksen jälkeen). Ei siis muistamisia.

3. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena, lähdin kesken vuoden muualle. Vein viimeisenä päivänä uunituoreita kanelipullia läksiäisiksi, mutta kunta olikin tuonut opettajainhuoneeseen muutaman jostain tapahtumasta jääneen täytekakun. Huoneen sohvan pesäkseen valloittanut miesopettajien joukko nauraa hohotti, kun heistä yksi huusi minulle, että hahhahhaa ei nuo Jaanan kuivat pullat kenellekään kelpaa. No, söin kotona pullia sen viikon, hyviä olivat. Ai niin, oppilaat muistivat itku silmässä, ja oppilaiden vanhemmat myös.

4. Kuusi vuotta keskisuuressa yrityksessä. Firma myytiin, työntekijät joutuivat tuuliajolle, eikä kukaan tietenkään muistanut ketään mitenkään. Omat asiakkaani muistivat.

5. Kuusi vuotta valtiolla lainvastaisessa pätkävirassa, mistä käytiinkin sitten pitkään oikeutta. Ei tullut kukkia eikä kakkua.

Melkein jokaisessa työpaikassani olen joutunut keräämään rahaa muiden merkkipäivä- ja läksiäislahjoihin ja joskus pitämään puheitakin, mutta kertaakaan en ole ollut muistettavana, en edes täyttäessäni 30, 40 ja 50 vuotta. Työni olen aina tehnyt hyvin, enkä mielestäni ole edes hankala työkaveri, mutta ilmeisesti minut on vain tosi helppo unohtaa.

Olen todella pahoillani puolestasi. Todella ikävää kohtelua.

Kiitos. Positiivista on kuitenkin se, että tuota orjatyöpaikkaa lukuunottamatta olen pitänyt valtavasti työstäni ja että ne ihmiset, joiden kanssa olen tehnyt varsinaisen työni, siis oppilaat ja asiakkaat, ovat muistaneet. Mieleni herkistyy vielä näin melkein kolmenkymmenen vuoden jälkeen, kun muistan - kaikkien muiden muassa - kaksi viisitoistavuotiasta poikaa, jotka vaivihkaa toivat minulle paikallisen verstaan valmistaman korun ja kulmiensa alta selittivät, että me käytiin valitsemassa sulle tää rintarossi ihan ite. :)

parhaimmalta on tuntunut läksiäislahja kun ensimmäisistä kesätyöpaikoista lähdin ja pomo oli ostanut Pentikiltä kauniit kulhot lahjaksi ja ihanan kortin jossa sydämellisesti toivotettiin kaikkea hyvää jatkoon! tämä oli 90-luvulla, jolloin vielä panostettiin eri lailla muistamisissa. tuntui niin ihanalta ja arvokkaalta. nykyään meno on aika karua joka paikassa. hyvä ystäväni on upea ihminen töissäkin, hän huolehtii aina että lähtijälle ostetaan joku hyvin erityinen lahja kuten rannekoru tai koru ja näkee vapaa-ajalla paljon vaivaa löytääkseen juuri oikean lahjan, vaikka tuikun, ja kortit on viimeisen päälle. ihailen suuresti hänen hyvyyttään ja kauneuttaan ihmisenä tuossakin asiassa. Kiitos <3