Oletko joutunut lähtemään pois työpaikalta ilman minkäänlaista muistamista?

Jotain parikymmentä donaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Merkkipäiväni ovat kesäloma-aikaan, joten olen tottunut siihen, että minua ei muisteta mistään syystä mitenkään. Koulussakin laulettiin synttäri- ja nimipäivälaulut, mutta minulle ei. Katsotaanpa.

1. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena. Oppilaat muistivat, kollegat tai koulu eivät.

2. Puolitoista vuotta ulkomaalaisen firman haaraosastossa orjana. Sain olla onnellinen siitä, että eivät ampuneet haulikolla perään, kun lähdin (viimeisenä "vanhana" vallankaappauksen jälkeen). Ei siis muistamisia.

3. Kaksi vuotta opettajan viransijaisena, lähdin kesken vuoden muualle. Vein viimeisenä päivänä uunituoreita kanelipullia läksiäisiksi, mutta kunta olikin tuonut opettajainhuoneeseen muutaman jostain tapahtumasta jääneen täytekakun. Huoneen sohvan pesäkseen valloittanut miesopettajien joukko nauraa hohotti, kun heistä yksi huusi minulle, että hahhahhaa ei nuo Jaanan kuivat pullat kenellekään kelpaa. No, söin kotona pullia sen viikon, hyviä olivat. Ai niin, oppilaat muistivat itku silmässä, ja oppilaiden vanhemmat myös.

4. Kuusi vuotta keskisuuressa yrityksessä. Firma myytiin, työntekijät joutuivat tuuliajolle, eikä kukaan tietenkään muistanut ketään mitenkään. Omat asiakkaani muistivat.

5. Kuusi vuotta valtiolla lainvastaisessa pätkävirassa, mistä käytiinkin sitten pitkään oikeutta. Ei tullut kukkia eikä kakkua.

Melkein jokaisessa työpaikassani olen joutunut keräämään rahaa muiden merkkipäivä- ja läksiäislahjoihin ja joskus pitämään puheitakin, mutta kertaakaan en ole ollut muistettavana, en edes täyttäessäni 30, 40 ja 50 vuotta. Työni olen aina tehnyt hyvin, enkä mielestäni ole edes hankala työkaveri, mutta ilmeisesti minut on vain tosi helppo unohtaa.

Olen todella pahoillani puolestasi. Todella ikävää kohtelua.

Kiitos. Positiivista on kuitenkin se, että tuota orjatyöpaikkaa lukuunottamatta olen pitänyt valtavasti työstäni ja että ne ihmiset, joiden kanssa olen tehnyt varsinaisen työni, siis oppilaat ja asiakkaat, ovat muistaneet. Mieleni herkistyy vielä näin melkein kolmenkymmenen vuoden jälkeen, kun muistan - kaikkien muiden muassa - kaksi viisitoistavuotiasta poikaa, jotka vaivihkaa toivat minulle paikallisen verstaan valmistaman korun ja kulmiensa alta selittivät, että me käytiin valitsemassa sulle tää rintarossi ihan ite. :)

upea juttu! Hyvyys huomataan ja usein ihminen antaa takaisin saatuaan jotain arvokasta joltain. tässä tapauksessa Sinulta. olen iloinen puolestasi että olet saanut tunnustusta hyvistä teoistasi!!

-eri

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut lähteä ihan rauhassa, ilman mitään vaivaannuttavaa jaskan pauhantaa. Viimeinen vuoro oli yövuoro, toivotin aamuvuorolaiselle voimia tulevaan, jätin avaimet pöydälle ja häivyin. Laitoin autoradion täysille ja hoilasin kaikki poppikappaleet mukana täysillä, minut valtasi ihan suunnaton onnentunne kun pääsin siitä perskolosta pois...

Juuri näin. En todellakaan halua jotain ihmeellistä, vaivaannuttavaa kokoontumista. Haluan viimeisenä päivänä lähteä pois kuten ennenkin.

Kohta lähdenkin.

Joka kerta. En kaipaa mitään krääsää tai teennäisiä kiittelyseremonioita. 

joskus onneksi hyvin harvoin asiat voi mennä niin pieleen omassa päässä, että otin eräästä työpaikasta potkut, koska en kestänyt jos mulle olisi pidetty läksiäisiä siellä. en kestänyt sitä huomiota. 

tv. terapiassa edelleen ja uusi työkin löytynyt ja menee paremmin muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen oman työpaikkani käytänteitä ihmetellyt. Esimerkiksi eläkkeelle jääneistä jotkut vain häviävät jonnekin, kun taas toisille järjestetään lähtöjuhlat ohjelmineen. Kun työkaveri joutui sairaalahoitoon, hänelle toimitettiin kukkia. Itseäni ei vastaavassa tilanteessa muistettu lainkaan.

Samaa juttu omalla työpaikalla. Tosin työpaikan ilmapiirissä oli selvitysten mukaan paljon ongelmia, joten tuollainen on vain yksi näkyvä merkki siitä. Huonossa työpaikassa syntyy ihmeellisiä kuppikuntia, kun johtaminen on mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut lähteä ihan rauhassa, ilman mitään vaivaannuttavaa jaskan pauhantaa. Viimeinen vuoro oli yövuoro, toivotin aamuvuorolaiselle voimia tulevaan, jätin avaimet pöydälle ja häivyin. Laitoin autoradion täysille ja hoilasin kaikki poppikappaleet mukana täysillä, minut valtasi ihan suunnaton onnentunne kun pääsin siitä perskolosta pois...

Juuri näin. En todellakaan halua jotain ihmeellistä, vaivaannuttavaa kokoontumista. Haluan viimeisenä päivänä lähteä pois kuten ennenkin.

Kohta lähdenkin.

Kysyttiinkö sinulta miten haluat lähdön hoitaa? On aika eri juttu jos tuo on oma toive kuin jos kohtelu työpaikalla on aivan ala-arvoista.

sain vikasta työpaikastani lahjaksi hienon suosituskirjeen, työtodistuksen , 3 Fazerin suklaalevyä ja halauksen esimieheltä. kaupungin duuni ja määräaikainen. olen tyytyväinen kohteluuni ja kiitollinen mukavasta ja positiivisesta lähtötilanteesta joka kulminoitui vikana päivänä kättelyyn haluakseen ja hyvien jatkojen toivotukseen molemmin puolin. halin oisin voinut jättää väliin toisen pomon kohdalla mutta ihan kiva silti. hyvin hoidettu se tilanne!

3,5 vuotta samassa pikkufirmassa, omistajapariskunta ei koskaan kiitellyt mistään, paitsi viimeisenä päivänä sanottiin "kiitos hyvin tehdystä työstä!", ei lahjottu, suuttuivat ilmeisesti kun irtisanouduin. Tuli heti mieleen ajatus "ai nytkö minä olenkin tehnyt työni hyvin?", onneksi osaan pitää suuni kiinni. Kaikenlaista jaskaa sai sietää sielläkin, mm. palkkasivat työntekijän, joka minun piti perehdyttää, samalla palkalla kuin minut. Minä olin tehnyt sitä työtä vastaavana useamman vuoden ja tämä toinen tuli ns "pystymetsästä", ei osannut yhtään mitään. Mutta sama palkka tuli. Ja hän sitten alkoi muutaman kuukauden motkotuksen siitä kuinka paskaa palkkaa maksetaan, että kuka tahansa voi tulla tuolta kadulta ja saada samaa palkkaa. No niinpä, näin minulle kävi, enkä jaksanut motkottaa :D Hain uuteen paikkaan, pääsin ja sain samasta työstä 500€/kk enemmän. Sieltä tulikin sitten konkurssi ja enemmän jaskaa niskaan. Ei kiitelty eikä lahjottu.

monta kertaa on lähdetty lämpimällä kädenpuristuksella kiitoksena eikä siinä muuta ole annettu. toisaalta ainoana lapsena aikoinaan sain hyvin paljon kaikenlaista ihmisiltä eli olen osani saanut monta kertaa eikä aina voi vaan olla se saaja puoli, täytyy myös antaa ihmisille hyvyyttä.

Vierailija kirjoitti:

monta kertaa on lähdetty lämpimällä kädenpuristuksella kiitoksena eikä siinä muuta ole annettu. toisaalta ainoana lapsena aikoinaan sain hyvin paljon kaikenlaista ihmisiltä eli olen osani saanut monta kertaa eikä aina voi vaan olla se saaja puoli, täytyy myös antaa ihmisille hyvyyttä.

Ok. Oma osa on lapsesta asti ollut se, jolta vain vaaditaan ja vaaditaan. Ei hirveästi huvita enää aikuisiällä tämä kuvio.

Kyllä olen, kun sain potkut ryyppäämisen takia. 

Olen kaikkialla aina tehnyt vain pätkätöitä tai harkkoja. Yhdessä paikassa sain kortin ja mukin.

Muualla se oli vain ”avaimet/kulkukortti tohon ja heippa”. Tai sitten ei muistettu edes sitä sanoa, mutta vein itse ja sitten esimies oli silleen et ”jaa no jätä tohon vaan”. Mitään erityistä seremoniaa en ole tietenkään kaivannut, mutta olisi ollut kiva kun joku olisi sanonut edes ”kiitos”. Tai kysynyt, että onko mulla suunnitelmia töiden suhteen.

Olin 10 vuotta paskassa pikkufirmassa, noin 35 henkeä. Parin kuukauden sisään kolme muuta läksivät ja saivat kortit plus kerätyt lahjat, yksi sai uudesta vauvasta, ja neljäs pitkästä saikusta.

Itse jäin opintovapaalle - laitoin lähdöstäni maanantaina postia kaikille, yksi kävi juttelemassa ja toivottamassa hyvää jatkoa. Viimeisenä päivänä kannoin tavaroitani autoon ja siivosin huoneeni, kukaan ei sanonut mitään. Lähtiessäni vähän ajoissa kävin sanomassa (mielestäni) läheisimmille työkavereille "heippa, lähden nyt" - he eivät edes kääntäneet päitään, sanoivat vaan joo heippa. Seisoin hetken hämmentyneenä ovella ja kävelin pois.

Tietenkään en saanut mitään lahjaa, en edes korttia. Vuosi myöhemmin irtisanouduin saadessani di-työpaikan muualta, eikä kukaan edes soittanut perään, työtodistuksen sain useamman pyynnön jälkeen parin kuukauden päästä. Puolen vuoden kuluttua yksi työkaveri viesti, että milloin palaat opintovapaalta... Eli irtisanoutumisestani ei edes ilmoitettu kenellekään, olin kuin henkilö jota ei koskaan ollut olemassakaan 😑.

Ei tarvinne sanoa että ylipäätään työilmapiiri siellä oli aivan kamala.

Olin mäkkärissä lähes kuusi vuotta töissä, en saanut mitään. Ei yllätä, viisivuotisen uran johdosta sain 20€ lahjakortin. Jouluisin työnantaja antoi meille suklaalevyt.

Tässä kyseessä siis yrittäjäpohjainen yritys. Välillä työntekijöiden kesken kerättiin rahaa pomon joululahjaan, muuten ei lahjoja hommattu.

Vierailija kirjoitti:

Olin mäkkärissä lähes kuusi vuotta töissä, en saanut mitään. Ei yllätä, viisivuotisen uran johdosta sain 20€ lahjakortin. Jouluisin työnantaja antoi meille suklaalevyt.

Tässä kyseessä siis yrittäjäpohjainen yritys. Välillä työntekijöiden kesken kerättiin rahaa pomon joululahjaan, muuten ei lahjoja hommattu.

Miksi keräsitte rahaa pomon joululahjaan?

Olen pahoillani kaikkien teidän puolesta, joita ei ole mitenkään muistettu. Samalla saan tästä ketjusta lohtua, sillä minulle on käynyt myös näin, jotenkin lohduttavaa, etten olekaan ainoa. 7 vuotta saman firman palveluksessa, jonka aikana täytin pyöreitä, loukkaannuin vakavasti ja jouduin pitkäksi aikaa sairaalaan, ja tietysti ”läksiäiset” joita siis ei ollut, koska minua ja elämässäni tapahtuvia tärkeitä asioita vaan yksinkertaisesti ei noteerattu ollenkaan. Kyllä tuntui kurjalta, semminkin kun olin itse usein hoitanut muille lahjat ja läksiäiset työporukan pyynnöstä. 😞 Ei tosiaan edes kiitosta vuosista sanottu, kun lähdin, ei heippaa, ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin mäkkärissä lähes kuusi vuotta töissä, en saanut mitään. Ei yllätä, viisivuotisen uran johdosta sain 20€ lahjakortin. Jouluisin työnantaja antoi meille suklaalevyt.

Tässä kyseessä siis yrittäjäpohjainen yritys. Välillä työntekijöiden kesken kerättiin rahaa pomon joululahjaan, muuten ei lahjoja hommattu.

Miksi keräsitte rahaa pomon joululahjaan?

Hyvä kysymys, itse jätin useasti osallistumatta. Niin toki kyllä vuoropäälliköitä lahjottiin jouluisinkin paremmin kuin meitä ”rivityöntekijöitä”, pääasiassa he keräyksiinkin kai osallistuivat.

Olin 14v samassa työpaikassa. Ei muistettu mitenkään kun läksin. Avaimet ja muut tarvikkeet pyydettiin pois tietysti , tässä tilanteessa pomo sanoi että olin heidän pitkäaikaisin työntekijä. Vähän kuin ihmetteli miten kauan olin ollut. Sitten rupesi näpyttelemään konettaan ja sanoi hei vaan. Onneks tajusin että tapaaminen oli siinä ja lähdin ulos.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani kaikkien teidän puolesta, joita ei ole mitenkään muistettu. Samalla saan tästä ketjusta lohtua, sillä minulle on käynyt myös näin, jotenkin lohduttavaa, etten olekaan ainoa. 7 vuotta saman firman palveluksessa, jonka aikana täytin pyöreitä, loukkaannuin vakavasti ja jouduin pitkäksi aikaa sairaalaan, ja tietysti ”läksiäiset” joita siis ei ollut, koska minua ja elämässäni tapahtuvia tärkeitä asioita vaan yksinkertaisesti ei noteerattu ollenkaan. Kyllä tuntui kurjalta, semminkin kun olin itse usein hoitanut muille lahjat ja läksiäiset työporukan pyynnöstä. 😞 Ei tosiaan edes kiitosta vuosista sanottu, kun lähdin, ei heippaa, ei mitään.

Tuo taitaa olla aika tyypillinen kuvio miten vastuunkantajille käy usein. Kaikki toimii niin kauan kuin joku järjestää eikä muille tule edes mieleen, että kyseisen ihmisen eteen voisi myös vastavuoroisesti tehdä jotakin.