Huono seksi irtosuhteissa, auttakaa!
Siskot ja veljet!
Millaista seksiä te saatte irtosuhteissa?
Olen kolmekymppinen, ihan nätti nainen. Pitkän parisuhteen jälkeen olen palannut sinkkupeleihin mukaan ja homma takkuaa isosti! Olen parisuhteen päättymisen jälkeen tapaillut neljää eri miestä, ja jokaisen kanssa seksi (jos sitä edes siksi voi kutsua) on ollut pettymys. Jokainen kerta on kestänyt n. 2min, jonka jälkeen mies tulee. Siis muutama työntö ja homma on siinä. En tajua!
Edellisissä parisuhteissa seksi oli hyvää, enkä siksi voi ymmärtää etten saa tyydyttävää seksiä millään ollessani nyt parisuhteen ulkopuolella. En halua mitään seuruistelusuhdetta, minkä olen kaikille kertonut jo etukäteen, mutta olen rento ja hauska mimmi joka ei turhia pingota. Miesten nopeaan tulemiseen olen suhtautunut mutkattomasti enkä siitä syyllistä: ollaan sit halittu ja oltu lähekkäin. Ja ymmärrän että joidenkin miesten kanssa tilanne on ollut sellainen että näin käy, miehet voivat kokea paineita. Mutta että kaikkien neljän kanssa?! Joitakin heistä olen tavannut useamman kerran, ja silti sama homma.
Mitä mä teen väärin? Onko tää irtoseksimaailma todella näin perseestä? Kertokaa mitkä teidän kokemukset on, ja mistä sen voi etukäteen tietää että jaksaako tää muutakin kuin pari työntöä? Paraneeko tilanne jos samaa miestä tapaa pitkään? Mun kokemuksen mukaan ei... Oon niin seksuaalisesti turhautunut etten kestä.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne miehet, jotka ovat hyviä seksissä, ovat parisuhteessa. Sinkkumarkkinoilla pyörii vain ne huonoa seksiä tarjoavat miehet. Ei kannata päästää miestä sisälleen ennenkuin hän tyydyttää naisen suulla tai sormilla. Sen jälkeen 2 min panemista riittää naisellekin.
"Suulla" yhdenillan jutuissa. Ei käy ainakaan meikäläiselle. tautivaara on suuri. Parisuhde on eri juttu
Et tietenkään tunge omaa peenistäsi myöskään naisen poskeen?
Vierailija kirjoitti:
Huolehdi aina ensin, että olet saanut. Ihan perussääntö.
En tajua tätä. Jaa siis pitäisi olla itse ensin saanut, minkä jälkeen vasta kannattaa panna äijien kanssa?
Mahtaa olla hauskaa panna, kun itse on jo saanut.

Heh. Tämä viesti taitaakin olla paras keino saada naiset ajattelemaan miesten suhdetta orgasmiin.
feministi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano niille miehille, että jos ne vois suoraan sanottuna v etää k äteen ainakin kerran, ennenku panette? :)
Tai sitte ite hoitelet miehen ensin yhen kerran, ennenkö alatte p nemaan.
Miksi nainen ei voisi imeä munaa sen ekan kerran tai sitten 69 molemmat.
Koska naisen tehtävä ei ole miellyttää miestä.
Miksi miehen sitten pitäisi miellyttää naista?
Eihän tässä silloin ole mitään ongelmaa. Molemmat ottaa sen mitä itse saa, ja kaikki voivat olla itsekkäinä tyytyväisiä. Vai olisiko sittenkin parempi, että molemmat panostaa siihen yhteiseen seksiin ottamalla myös toisen huomioon? Saattaisi se toinenkin osapuoli innostua, jos itse ottaisi sen ensimmäisen askeleen tulla vastaan.
N50+ kirjoitti:
Osa ei välitä naisen nautinnosta. Osa luulee, ettei nainen tarvi laukeamista. Osa ehkä kuvittelee, että kun edellinenkin laukesi tällä niin seuraavakin laukeaa.
Osa on niin h-tin itsekkäitä että kunhan itse saa niin ei muista väliä.
Käsittämätöntä mutta totta.
Huolehdi että saat ensin on hyvä neuvo. Kerro mitä siihen tarvitset on toinen.
Joskus mietin mitä miehet tuumaisi kun nainen vain saisi ja lähtisi tyytyväisenä vaikka suihkuun. Ei taitaisi mennä läpi. Miksi naisille menisi tai menee?
Oletko koskaan miettinyt mitä nainen tuumaisi kun mies odottaisi naiselta pitkää esileikkiä ja sen jälkeen vain jäisi odottamaan naisen hoitavan molemmille orgasmin? Ei taitaisi mennä läpi.
Vierailija kirjoitti:
Ne miehet, jotka ovat hyviä seksissä, ovat parisuhteessa. Sinkkumarkkinoilla pyörii vain ne huonoa seksiä tarjoavat miehet.
Tämä on huomattu elävästä elämästä vääräksi.
Ne miehet, jotka antaa taivaallista seksiä, niillä yleensä piisaa sitä naista niin paljon, fuckbuddyjä, seksiinsä koukuttuneita exiä, jatkuvasti uusia naisia tindereistä ja oikeasta elämästä...
Todellisuus on, että näitä hyvää seksiä antavia miehiä on mahdottoman vaikeaa "lukita alas" suhteeseen. Lähes poikkeuksetta, nämä eivät nimenomaan ole parisuhteessa. Poikkeuksena ne, jotka todella ovat löytäneet oman unelma/elämänpartnerinsa.
Kyllä se on ihan päinvastoin siis. Suhteissa olevat naisethan valittaa lähes poikkeuksetta huonosta, siis jopa olemattomasta seksielämästään. Suorastaan lähes kaikki parisuhteessa olevat ystävät jatkuvasti ovat puutteessa, sinkut taas hehkuttaa jatkuvaa taivaallista seksiään jota saavat joltain sinkulta taidokkaalta mieheltä.
Vierailija kirjoitti:
N50+ kirjoitti:
Osa ei välitä naisen nautinnosta. Osa luulee, ettei nainen tarvi laukeamista. Osa ehkä kuvittelee, että kun edellinenkin laukesi tällä niin seuraavakin laukeaa.
Osa on niin h-tin itsekkäitä että kunhan itse saa niin ei muista väliä.
Käsittämätöntä mutta totta.
Huolehdi että saat ensin on hyvä neuvo. Kerro mitä siihen tarvitset on toinen.
Joskus mietin mitä miehet tuumaisi kun nainen vain saisi ja lähtisi tyytyväisenä vaikka suihkuun. Ei taitaisi mennä läpi. Miksi naisille menisi tai menee?Oletko koskaan miettinyt mitä nainen tuumaisi kun mies odottaisi naiselta pitkää esileikkiä ja sen jälkeen vain jäisi odottamaan naisen hoitavan molemmille orgasmin? Ei taitaisi mennä läpi.
No eikö ap:lle ole käynyt juuri noin miehen kanssa?
Miksi kuvittelet, että kenenkään mielestä esileikki olisi jomman kumman homma? Oudolta kuulostaa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolehdi aina ensin, että olet saanut. Ihan perussääntö.
En tajua tätä. Jaa siis pitäisi olla itse ensin saanut, minkä jälkeen vasta kannattaa panna äijien kanssa?
Mahtaa olla hauskaa panna, kun itse on jo saanut.
Taidat olla mies?
Kumpi on parempi, saada eka vai jäädä tyydyttämättömäksi?
Mistä kuvittelet, että nainen ei haluaisi panna, kun on saanut? Sehän on ihan parasta. Orkun jälkeen isoa k*llia kiimalimasta märkään p*lluun ja oikein kovaa. Mmmm.
Tätä en ikinä pysty ymmärtämään, että jotkut miehet aattelee, että nainen on ihan tyytyväinen kun kiihottuu äärimmilleen mutta sitten ei saa. Kuvittelepa omalle kohdalle, miltä tuntuisi siitä jatkaa matkaa! Antaisit toiselle orkun ja toinen jäisi raukeana ja saaneena venyttelemään sängylle, sinä odottaisit pallit kivistäen jotain huomiota itsellesikin ja tajuaisit, että se oli siinä, ei tipu.
Toinen vielä ajattelisi, että kaikki on just niin kuin pitää.
Multa saisit varmasti hyvää seksiä, enkä jäis roikkumaan, jos et halua. Ikää 40v, kokoa 176cm ja +90kg, en läski. Sinkku duunari.
Mikäpä estää naista aloittamasta toista settiä? Kyllä se kalu pikku imaisuilla nousee juhlakuntoon (alipaine pakottaa veret paisuvaiseen, perus fysiologiaa tämä siis), kun on hetken mies palautunut ja aika harva pystyy vastustamaan toista panoa kun on imetty kovaksi. Kyllä se laukeaminen hidastuu viimeistään miehen viidennen orkun paikkeilla.. Välillä voit vaihtelun vuoksi pistää jantterin nuolentapuuhiin.
Yksi hyvä tapa jatkaa miehen vieteriä, on heitähtää lahnaksi tai jopa myötäillä panoliikkeitä, ehkä yrittää itse saata alakerta mahdollisimman rennoksi. Juttelu ihan muusta voi myös hidastaa miesten tulemista, siis vaikka, etenkin jos on jotain arkista juttua, josta voit muistuttaa häntä, vielä parempi teho jos alat kysellä, eikö sulta jo kohta tule, kun väsyttääkin jo..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N50+ kirjoitti:
Osa ei välitä naisen nautinnosta. Osa luulee, ettei nainen tarvi laukeamista. Osa ehkä kuvittelee, että kun edellinenkin laukesi tällä niin seuraavakin laukeaa.
Osa on niin h-tin itsekkäitä että kunhan itse saa niin ei muista väliä.
Käsittämätöntä mutta totta.
Huolehdi että saat ensin on hyvä neuvo. Kerro mitä siihen tarvitset on toinen.
Joskus mietin mitä miehet tuumaisi kun nainen vain saisi ja lähtisi tyytyväisenä vaikka suihkuun. Ei taitaisi mennä läpi. Miksi naisille menisi tai menee?Oletko koskaan miettinyt mitä nainen tuumaisi kun mies odottaisi naiselta pitkää esileikkiä ja sen jälkeen vain jäisi odottamaan naisen hoitavan molemmille orgasmin? Ei taitaisi mennä läpi.
No eikö ap:lle ole käynyt juuri noin miehen kanssa?
Miksi kuvittelet, että kenenkään mielestä esileikki olisi jomman kumman homma? Oudolta kuulostaa....
Ihan käytännössä olen tuon huomannut. Ainakin minun tapaamistani naisista valitettavan iso osa on passiivisia esileikissä ja osa vielä seksissä muutenkin. Samaa on sanoneet kaveritkin, seksissä vastuu jää usein vain miehen harteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne miehet, jotka ovat hyviä seksissä, ovat parisuhteessa. Sinkkumarkkinoilla pyörii vain ne huonoa seksiä tarjoavat miehet.
Tämä on huomattu elävästä elämästä vääräksi.
Ne miehet, jotka antaa taivaallista seksiä, niillä yleensä piisaa sitä naista niin paljon, fuckbuddyjä, seksiinsä koukuttuneita exiä, jatkuvasti uusia naisia tindereistä ja oikeasta elämästä...
Todellisuus on, että näitä hyvää seksiä antavia miehiä on mahdottoman vaikeaa "lukita alas" suhteeseen. Lähes poikkeuksetta, nämä eivät nimenomaan ole parisuhteessa. Poikkeuksena ne, jotka todella ovat löytäneet oman unelma/elämänpartnerinsa.
Kyllä se on ihan päinvastoin siis. Suhteissa olevat naisethan valittaa lähes poikkeuksetta huonosta, siis jopa olemattomasta seksielämästään. Suorastaan lähes kaikki parisuhteessa olevat ystävät jatkuvasti ovat puutteessa, sinkut taas hehkuttaa jatkuvaa taivaallista seksiään jota saavat joltain sinkulta taidokkaalta mieheltä.
Olisiko ero siinä, että sinkut eivät ole kerenneet pakeillaan tappaa miehen mielenkiintoa seksiin?
Niin moni mies on turhautunut kuolleeseen seksielämään jo ennen neljää kymppiä. Kun naiset sitten vihdoin uskaltautuisivat seksistä nauttimaan, on mies opetellut elämään ilman. Ei se väkisin hiljennetty seksuaalisuus sormia napsauttamalla henkiin herää. Sen herättelyyn voi mennä yhtä monta vuotta kuin meni sen tappamiseenkin. Kysymys vaan kuuluu onko naisilla kärsivällisyyttä siihen?
Vaihtoehtoja:
1) hermostuneita miehiä, joiden oma juttu ei ehkä ole irtosuhteet
2) miehiä, jotka eivät ole saaneet aikoihin
3) olet mahtava hoito!