Lue keskustelun säännöt.
Olen raskaana enkä tiedä haluanko lapsen!
04.05.2019 |
Jätettiin ehkäisy tarkoituksella pois ja tulin raskaaksi. Nyt kuitenkin ruvennut mietityttämään haluanko sittenkään lasta, ja lisäksi synnytys jännittää, tai oikeastaan pelottaa.
Taloudellinen tilanne on hyvä ja jos lapsia meinataan niin nyt olisi juuri sopiva elämän tilanne, mutten tiedä onko minusta tähän, koska esimerkiksi eilen naapurin lapset raastoivat niin paljon hermojani. Auttakaa! Mitä teen?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha enää itkeä ku paska on housussa. Pidät lapsen tai teet abortin. Simppeliä.
Luitko aloitusta?
Luin. On raskaana ja ei tiedä haluaako sittenkään lasta. Silloin tehdään joko abortti tai pidetään se pentu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä oli alkuun samoja fiiliksiä. Ensin stressasin että tulenko raskaaksi, sitten sitä, haluanko lapsen ollenkaan. Tunteiden vaihtelu kuuluu varmasti asian hyväksymiseen. Nyt itselläni rv17 ja olen jo kasvanut hurjasti, edelleen jännittää, mutta eri asiat kuin alussa. Olen analyyttinen luonne ja itseäni auttaa asioista selvää ottaminen, olen viimeisen kolmen viikon aikana lukenut 5 eri kirjaa raskaudesta, äitiydestä ja lapsen kasvattamisesta. Viimeisimmäksi luin Matkaopas synnytykseen -kirjan, joka itseltäni tehokkaasti vei synnytysjännitystä pois.
Tsemppiä uuteen tilanteeseen, monenlaisia tunteita tulee varmasti ja iso osa niistäkin lienee puhtaasti hormonaalisia! Neuvolassa voi myös puhua tuntemuksistaan. Pärjäät kyllä!
Kyllä ne omatkin lapset raastaa hermoja vaikka kuin ovat omia. Sille ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, kun pohdit tunteitasi rehellisesti ap. Minä sain esikoiseni tavallaan vahingossa ja olin aika pihalla äitiydestä vielä vauvan synnyttyäkin. Mutta ne imetyshormoonit tekevät ihmeitä. Mikään ei ollut ihanampaa, kun oma vauva lähellä. Suloisin olento maan päällä. Kaikki muut vauvat olivat jotenkin rumia ja outoja (sori). Ekan vauvan myötä kasvetaan vanhemmuuteen. Tärkeää on olla itselleen rehellinen ja antaa kaikkien tunteiden tulla ja mennä. Kannattaa myös puhua esim. neuvolassa omista epävarmuuksistaan etteivät ne kasva peikoiksi.
Mun vauva on jo lukiolainen. Kohta kotoa pois muuttamassa. Niin ne elämäntilanteet muuttuu!
Hitsit, mulla taas meni ihan pipariksi niin raskaus, synnytys kuin imetyskin. Olen edelleen sitä mieltä, että jos sillä olisi silloin ollut nimi, olisin ollut d-mer -äiti (enkä vaan huono). Edelleen odotan sitä, että luonto tekee tehtävänsä ja synnytyksen kivut unohtuvat, tuo nyytti kun on jo aika iso. Eipä niillä enää väliä ole, ehkä se kompensoi? - se 18-v:n äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä synnytystä pelkää, hoitajat osaavat auttaa ja voit käydä pelkopolilla. Ja oma lapsi on oma lapsi, toisin kuin naapurin kakarat!
Saa pelätä ja ne osaa mutta ei auta ja mitå ihmettä pelkopolilla käyminen auttaa?
Jos jollakin on kova päänsärky niin siihen annetaan kunnon särkylääke sekä tai annetaan kivuton muu hoito. Ei häntå ohjata pelkopolille keskustelemaan kakkaa.
Synnytys on ääretön tuska joka syntyy kehon rikkoontumisesta mutta vain sitä kipua ei hoideta. Sitten ihmetellään kun naiset ei lisäänny.
Sektio ei ole synnytystä turvallisempaa, ja toipuminen voi olla paljon hitaampaa. Pelkopolia kannattaa hyödyntää. Synnytyksen kulkua voi miettiä etukäteen, vaikka aina ei menekään niin kuin on suunniteltu. Erilaisia synnytys kertomuksia voi lukea. Kipujen kanssa ei tarvitse olla ilman lääkitystä, vaan synnytyksen aikana voi ottaa vaikka kaikki mitä on tarjolla.
Hyvä, kun pohdit tunteitasi rehellisesti ap. Minä sain esikoiseni tavallaan vahingossa ja olin aika pihalla äitiydestä vielä vauvan synnyttyäkin. Mutta ne imetyshormoonit tekevät ihmeitä. Mikään ei ollut ihanampaa, kun oma vauva lähellä. Suloisin olento maan päällä. Kaikki muut vauvat olivat jotenkin rumia ja outoja (sori). Ekan vauvan myötä kasvetaan vanhemmuuteen. Tärkeää on olla itselleen rehellinen ja antaa kaikkien tunteiden tulla ja mennä. Kannattaa myös puhua esim. neuvolassa omista epävarmuuksistaan etteivät ne kasva peikoiksi.
Mun vauva on jo lukiolainen. Kohta kotoa pois muuttamassa. Niin ne elämäntilanteet muuttuu!