Mies jonka seurassa vietän usein aikaa viittasi ettei kaipaisi seuraani

Vierailija kirjoitti:

Mutta alkuperäinen ongelmani mihin ehkä olisin kaivannut komentteja oli enemmänkin se, että pitäisikö minun vain ottaa etäisyyttä ja olla lähestymättä niin innokkaasti vai kysyisinkö suoraan että tarkoittiko hän ettei halua seuraani? Koska jos ei tarkoittanut, niin turhaan pysyisin kauempana.

Vaikea sanoa kun et suostu kertomaan mitä mies tarkalleen ottaen sanoi. Ja millaisessa tilanteessa.

Itse ottaisin etäisyyttä kyselemättä mitään. Mies ilmaisee kyllä jos haluaa seuraasi.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni outo käsitys ihmisillä että lääkkeillä hoituu kaikki ihmisten ongelmat. Ei ihme että lääkkeitä syödään ja sitten ihmetelläään kun mikään ei tunnu miltään. Eikä tässäkään nyt mistään kovin suuresta ongelmasta ollut kyse, lähinnä pettymyksestä ja surusta. Mikä ihmisiä vaivaa siinä, että ei uskalleta tuntea mitään tunteita? Kaikki ahdistus pitää heti poistaa. Miten sitten mitkään hyvätkään tunteet tuntuvat miltään? Terapia toki voi auttaa, mutta enpä usko että mieheni siihenkään olisi tyytyväinen että asioitani terapeutille kertoilen.

ap

Mutta juuri sähän et uskalla kokea tunteitasi, vaan peität ne ihastumalla varattuihin. Ja kyllä miehen pitäisi kestää se, että käyt terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö turvaihmiseksi kävisi ystävä?

Ei. Jo lapsesta asti turvaihmiseni ovat aina olleet vanhempia miehiä. Tai no, lapsena vanhempia poikia.

ap

Ap on trolli

No kyllä tuommoseen riippakiveen haluaa ottaa välimatkaa. Jätä miesparka rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet siis varattu ja ihastunut toiseen mieheen? Hankala tilanne, josta harvoin seuraa hyvää.

Niin näinhän se on. Olen vain sellainen että haen aina jonkun "turvaihmisen" jostain toisesta miehestä. Elmässäni on ollut tähän mennessä 4 tälläistä turvaihmistä, yleensä ne ovat työtovereita, tämä viimeisin ei. He ovat sellaisia yleensä sen ajan kun he ovat elämässäni, yleensä useamman vuoden (kunnes työpaikat vaihtuu tms.) ja sitten he ovat mielessäni vielä parikin vuotta vaikken edes näe heitä kuin satunnaisesti jos ollenkaan kunnes huomaamatta ajattelen heitä enää vähemmän ja "turvaihmiseksi " onkin vaihtunut joku muu. En koskaan heidän kanssaan mitään tee, mutta nautin kovasti heidän seurastaan. Yllätyin itsekin kun huomasin, että voi ei taas olen tehnyt näin, ja miehestä on tullut minun uusi turvaihmiseni.

ap 

Oletko ajatellut, miltä tuo tuntuu "turvaihmisesi" tyttöystäväst tai vaimosta?

Ei hänen vaimonsa sitä tietenkään saa tietää.

ap

Ai sä oletkin niitä poikkeusyksilöitä, joiden teoilla ei ole seuraamuksia :(

Mitäköhän seuraamuksia sillä sitten olisi että mies viettää kanssani aikaa tai pitäisi minusta? Ainakin omaa seksielämääni miehen seura piristää koska hän nostaa itsetuntoani ja innostun omasta miehestänikin enemmän ja yritän ylipäätään näyttää nätimmältä jne. Olen tehnyt aloitteitakin omalle miehelleni useammin kuin pitkään aikaan ja mieheni siihen varmaan tyytyväinen. Vieraan miehen seura ja huomio ei sinänsä ole mitään omaltani pois.

Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi turvaystävä, jolle kertoisi suhteenne ongelmat? Miltä tuntuisi, jos seksielämänne piristyisi vieraan naisen takia? Miltä tuntuisi, kun sinä et koskaan riittäisi miehellesi, vaan hänellä täytyisi aina olla toinen varalla?

Mistä minä tiedän vaikka näin olisikin? Varmaan tuntuisi pahalta jos tietäisin että näin on. Mutta toisaalta en ihmettelisi asiaa koska itse teen niin. On mieheni joskus katsonut pornoakin, tavallaan samasta asiasta siinäkin on kyse seksielämän kannalta. Se ei haitannut minua, olisin halunnut itsekin katsoa hänen kanssaan, mutta se ei käynyt.

ap

Kuulostaa ahdistavalta ja masentavalta elämältä. Mutta ehket tiedä paremmasta.

Niin ehkä en. Mutta oikeasti nyt olen vähän yllättänyt tästä moralisoinnista. Eikö muut muka koskaan ihastu muihin kuin omaan kumppaniinsa ja pidä sitä omana tietonaan? Ja elääkö muut koko ajan niin ruusuisesti että eivät näe tarpeen keksiä keinoja millä lievittää omaa ahdistustaan? Minä mieluummin teen näin ja yritän hakea mielihyvää muiden ihmisten seurasta kuin pilleripurkista.

Totta kai pitkässä suhteessa ihastuu. Ja on ok, jos pitää sen vain omana tietonaan. Mutta että aktiivisesti hakeutuu jatkuvasti ihastuksen kohteen seuraan ja mahdollisesti pilaa vielä tämänkin toisenkin osapuolen parisuhteen. Kyllä sitä voi jo vähän moralisoida.

En vieläkään ymmärrä miten se pilaa toisen ihmisen parisuhteen? Entäpä jos mieskin on tylsistynyt elämässään ja tulee huomiostani iloisemmaksi. Ehkä viihtyy paremmin omassakin suhteessaan. Eihän sitä voi varsinaisesti tietää.

ap

Sääli, ettet ymmärrä. Et siis osaa asettua toisen asemaan. Muistatko, missä vaiheessa olet vaientanut omantuntosi äänen? Kai sulla lapsena oli taju oikeasta ja väärästä?

Monessa tilanteessa (ei tietenkään kaikissa) oikea ja väärä on ihan tulkinnanvaraista. Jos joku väittää muuta niin on aika naivi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni outo käsitys ihmisillä että lääkkeillä hoituu kaikki ihmisten ongelmat. Ei ihme että lääkkeitä syödään ja sitten ihmetelläään kun mikään ei tunnu miltään. Eikä tässäkään nyt mistään kovin suuresta ongelmasta ollut kyse, lähinnä pettymyksestä ja surusta. Mikä ihmisiä vaivaa siinä, että ei uskalleta tuntea mitään tunteita? Kaikki ahdistus pitää heti poistaa. Miten sitten mitkään hyvätkään tunteet tuntuvat miltään? Terapia toki voi auttaa, mutta enpä usko että mieheni siihenkään olisi tyytyväinen että asioitani terapeutille kertoilen.

ap

Osa mielenterveysongelmista hoituu lääkkeillä, osa terapialla, osa molemmilla samaan aikaan. Kertomasi perusteella kannattaisi hakea apua.

En tiedä, mistä keksit, että "ei uskalleta tuntea tunteita". Totta kai tunnetaan tunteita.

Ymmärrätkö yhtään, miten sairas suhde sinulla on , jos joudut toteamaan, että miehesi ei haluaiaisi sinun kertovan asioitasi terapeutille?

Niin, siitähän taas et välitä mitään, ettei hän takuuvarmasti tykkäisi siitä, että kertoilet varatulle miehelle, johon olet ihastunut. Sivuseikka.

Kuulostat, että sinulla on useampiakin ongelmia, joita et itse taida ymmärtää sinulla olevankaan.

Suosittelen uudestaan, että menet ammattiauttajalle ja kerrot mm. tuon miehesi kontrolloinnista ja omista vanhemmista "turvaihmis"-miehistä.

Vierailija kirjoitti:

No kyllä tuommoseen riippakiveen haluaa ottaa välimatkaa. Jätä miesparka rauhaan.

Olet varmaan oikeassa. Ja sitä pelkäänkin, että jos mies ajattelee noin. Aiemmin kyllä on viitannut myös siihen että viihtyy seurassani ja on tullutkin luokseni usein (siis ei asunnolleni vaan muuten).

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni outo käsitys ihmisillä että lääkkeillä hoituu kaikki ihmisten ongelmat. Ei ihme että lääkkeitä syödään ja sitten ihmetelläään kun mikään ei tunnu miltään. Eikä tässäkään nyt mistään kovin suuresta ongelmasta ollut kyse, lähinnä pettymyksestä ja surusta. Mikä ihmisiä vaivaa siinä, että ei uskalleta tuntea mitään tunteita? Kaikki ahdistus pitää heti poistaa. Miten sitten mitkään hyvätkään tunteet tuntuvat miltään? Terapia toki voi auttaa, mutta enpä usko että mieheni siihenkään olisi tyytyväinen että asioitani terapeutille kertoilen.

ap

Osa mielenterveysongelmista hoituu lääkkeillä, osa terapialla, osa molemmilla samaan aikaan. Kertomasi perusteella kannattaisi hakea apua.

En tiedä, mistä keksit, että "ei uskalleta tuntea tunteita". Totta kai tunnetaan tunteita.

Ymmärrätkö yhtään, miten sairas suhde sinulla on , jos joudut toteamaan, että miehesi ei haluaiaisi sinun kertovan asioitasi terapeutille?

Niin, siitähän taas et välitä mitään, ettei hän takuuvarmasti tykkäisi siitä, että kertoilet varatulle miehelle, johon olet ihastunut. Sivuseikka.

Kuulostat, että sinulla on useampiakin ongelmia, joita et itse taida ymmärtää sinulla olevankaan.

Suosittelen uudestaan, että menet ammattiauttajalle ja kerrot mm. tuon miehesi kontrolloinnista ja omista vanhemmista "turvaihmis"-miehistä.

Uskon että on aika monia miehiä, jotka eivät halua vaimonsa käyvän terapeutilla. Ainakin silloin jos ovat luonteeltaan kontrolloivia. Pelkäisi tietysti että mitä sille kertoisin. Ellet ajatellut että käyn siellä terapeutilla häneltä salaa. Se mitä puhun "turvamiehelleni", hän ei tiedä että puhun. Enkä tietenkään hänelle samoja asioita puhu mitä terapeutille puhuisin. Tiedän että suhteessamme on vikaa, mutta on asioita joihin en voi vaikuttaa (miehen käytös) ja silloin on ihan turha hakata päätään seinään yrittämällä vaikuttaa. Se ei johda mihinkään. Joten jos suhteessa jatkan niin siinä helpompaa on jatkaa niillä pelisäännöillä mitkä olemassa on ja mukautua niihin.

"Tunteiden tuntemisella" tarkoitin sitä, että pillereillä saa kyllä helposti kaikki tunteet maan tasolle, niin positiiviset kuin negatiivisetkin. Sitä kun tässä niin useasti ratkaisuksi tarjottiin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä tapa elää jotain muuta elämää kuin sitä mitä oikeasti kyntää. Että olen tuon ihmisen kanssa mutta en oikeastaan silloin kun menee huonosti vaan haaveilen tuosta toisesta ihmisestä. Ohuesti kiinni omassa elämässään kun ei osaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat siihen omaan elämään.

Ihan sama kun räpläät kännykkää jonkun toisen ihmisen seurassa. Olet siinä mutta et oikeasti ole vaan jossain muualla. Ja se oikea elämä tapahtuu jossain muualla kuin missä sinä olet. Minä en tahtoisi hukata aikaani ja sitä myöten elämääni.

Tavallaan se on noin, mutta en usko että sellaista ideaalia elämää onkaan. Jos eroaisin ja vaihtaisin toiseen mieheen niin jonkinajan kuluttua tulee väkisin arki vastaan ja taas pitäisi olla eroamassa. Mielestäni on lastenkin kannalta hyvä elää perusarkea ja hakea mielihyvää elämään toista loukkaamatta vaikka sitten siitä vieraasta miehestä. Tuskin olisin sen onnellisempi muullakaan tavoin.

ap

Sellainen ideaali elämä on ainakin minulla. Rakastan miestäni ja haluan viettää enimmän aikani hänen kanssaan. Hän selvisi vakavasta sairaudesta niin olen niin kiitollinen joka päivä, ei pitänyt luopua liian aikaisin rakkaudesta. Minulle ei sovi haihattelijan välinpitämätön suhtautuminen elämän tärkeisiin asioihin. Onni on omissa käsissä silloin kun sen on lahjaksi ja lainaksi saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä tapa elää jotain muuta elämää kuin sitä mitä oikeasti kyntää. Että olen tuon ihmisen kanssa mutta en oikeastaan silloin kun menee huonosti vaan haaveilen tuosta toisesta ihmisestä. Ohuesti kiinni omassa elämässään kun ei osaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat siihen omaan elämään.

Ihan sama kun räpläät kännykkää jonkun toisen ihmisen seurassa. Olet siinä mutta et oikeasti ole vaan jossain muualla. Ja se oikea elämä tapahtuu jossain muualla kuin missä sinä olet. Minä en tahtoisi hukata aikaani ja sitä myöten elämääni.

Tavallaan se on noin, mutta en usko että sellaista ideaalia elämää onkaan. Jos eroaisin ja vaihtaisin toiseen mieheen niin jonkinajan kuluttua tulee väkisin arki vastaan ja taas pitäisi olla eroamassa. Mielestäni on lastenkin kannalta hyvä elää perusarkea ja hakea mielihyvää elämään toista loukkaamatta vaikka sitten siitä vieraasta miehestä. Tuskin olisin sen onnellisempi muullakaan tavoin.

ap

Sellainen ideaali elämä on ainakin minulla. Rakastan miestäni ja haluan viettää enimmän aikani hänen kanssaan. Hän selvisi vakavasta sairaudesta niin olen niin kiitollinen joka päivä, ei pitänyt luopua liian aikaisin rakkaudesta. Minulle ei sovi haihattelijan välinpitämätön suhtautuminen elämän tärkeisiin asioihin. Onni on omissa käsissä silloin kun sen on lahjaksi ja lainaksi saanut.

Eli ei koskaan ole tullut arki vastaan? Että elämä maistuisi vähän puurolta, on stressiä ja ongelmia miehen kanssa? Et koskaan ole ihastunut kehenkään muuhun miehesi kanssa ollessa? Kuulostaa kyllä hienolta jos noin on.

minä voisin haluta olla jonkun turvaihminen, ei se haittaisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä tapa elää jotain muuta elämää kuin sitä mitä oikeasti kyntää. Että olen tuon ihmisen kanssa mutta en oikeastaan silloin kun menee huonosti vaan haaveilen tuosta toisesta ihmisestä. Ohuesti kiinni omassa elämässään kun ei osaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat siihen omaan elämään.

Ihan sama kun räpläät kännykkää jonkun toisen ihmisen seurassa. Olet siinä mutta et oikeasti ole vaan jossain muualla. Ja se oikea elämä tapahtuu jossain muualla kuin missä sinä olet. Minä en tahtoisi hukata aikaani ja sitä myöten elämääni.

Tavallaan se on noin, mutta en usko että sellaista ideaalia elämää onkaan. Jos eroaisin ja vaihtaisin toiseen mieheen niin jonkinajan kuluttua tulee väkisin arki vastaan ja taas pitäisi olla eroamassa. Mielestäni on lastenkin kannalta hyvä elää perusarkea ja hakea mielihyvää elämään toista loukkaamatta vaikka sitten siitä vieraasta miehestä. Tuskin olisin sen onnellisempi muullakaan tavoin.

ap

Sellainen ideaali elämä on ainakin minulla. Rakastan miestäni ja haluan viettää enimmän aikani hänen kanssaan. Hän selvisi vakavasta sairaudesta niin olen niin kiitollinen joka päivä, ei pitänyt luopua liian aikaisin rakkaudesta. Minulle ei sovi haihattelijan välinpitämätön suhtautuminen elämän tärkeisiin asioihin. Onni on omissa käsissä silloin kun sen on lahjaksi ja lainaksi saanut.

Eli ei koskaan ole tullut arki vastaan? Että elämä maistuisi vähän puurolta, on stressiä ja ongelmia miehen kanssa? Et koskaan ole ihastunut kehenkään muuhun miehesi kanssa ollessa? Kuulostaa kyllä hienolta jos noin on.

Aiemmin, kahdessa suhteessa mutta silloin vastaus oli ero - kun rakkaus loppuu. Kaikki muuttui kun tapasin mieheni ja hän oli oikea minulle, minä hänelle. Nyt naimisissa yli 10 vuotta ja kukaan muu ei tunnu yhtään miltään häneen verrattuna, kuinka voisikaan. Hänen lähellään minun on hyvä olla, olen kotona hänen luonaan vaikka olisimme missä. Hän sanoo, että hänen kotinsa on minun sydämessäni.

Silloin kun on löytänyt oman ihmisensä niin kaikki muuttuu. En puhu ripustautumisesta tai melodramaattisuudesta vaan kuin olisit kiinni yhdellä säikeellä toisessa ihmisessä ja se yhdistää teidät hyvin vahvasti. Onko se rakkaus, onko se sitoutuminen, ymmärrys - en pysty määrittelemään sitä tunnetta sanoilla. Minä tunnen hänet joka hetki ja se on muuttanut elämäni kokonaan ja hyvällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä tapa elää jotain muuta elämää kuin sitä mitä oikeasti kyntää. Että olen tuon ihmisen kanssa mutta en oikeastaan silloin kun menee huonosti vaan haaveilen tuosta toisesta ihmisestä. Ohuesti kiinni omassa elämässään kun ei osaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat siihen omaan elämään.

Ihan sama kun räpläät kännykkää jonkun toisen ihmisen seurassa. Olet siinä mutta et oikeasti ole vaan jossain muualla. Ja se oikea elämä tapahtuu jossain muualla kuin missä sinä olet. Minä en tahtoisi hukata aikaani ja sitä myöten elämääni.

Tavallaan se on noin, mutta en usko että sellaista ideaalia elämää onkaan. Jos eroaisin ja vaihtaisin toiseen mieheen niin jonkinajan kuluttua tulee väkisin arki vastaan ja taas pitäisi olla eroamassa. Mielestäni on lastenkin kannalta hyvä elää perusarkea ja hakea mielihyvää elämään toista loukkaamatta vaikka sitten siitä vieraasta miehestä. Tuskin olisin sen onnellisempi muullakaan tavoin.

ap

Sellainen ideaali elämä on ainakin minulla. Rakastan miestäni ja haluan viettää enimmän aikani hänen kanssaan. Hän selvisi vakavasta sairaudesta niin olen niin kiitollinen joka päivä, ei pitänyt luopua liian aikaisin rakkaudesta. Minulle ei sovi haihattelijan välinpitämätön suhtautuminen elämän tärkeisiin asioihin. Onni on omissa käsissä silloin kun sen on lahjaksi ja lainaksi saanut.

Eli ei koskaan ole tullut arki vastaan? Että elämä maistuisi vähän puurolta, on stressiä ja ongelmia miehen kanssa? Et koskaan ole ihastunut kehenkään muuhun miehesi kanssa ollessa? Kuulostaa kyllä hienolta jos noin on.

Aiemmin, kahdessa suhteessa mutta silloin vastaus oli ero - kun rakkaus loppuu. Kaikki muuttui kun tapasin mieheni ja hän oli oikea minulle, minä hänelle. Nyt naimisissa yli 10 vuotta ja kukaan muu ei tunnu yhtään miltään häneen verrattuna, kuinka voisikaan. Hänen lähellään minun on hyvä olla, olen kotona hänen luonaan vaikka olisimme missä. Hän sanoo, että hänen kotinsa on minun sydämessäni.

Silloin kun on löytänyt oman ihmisensä niin kaikki muuttuu. En puhu ripustautumisesta tai melodramaattisuudesta vaan kuin olisit kiinni yhdellä säikeellä toisessa ihmisessä ja se yhdistää teidät hyvin vahvasti. Onko se rakkaus, onko se sitoutuminen, ymmärrys - en pysty määrittelemään sitä tunnetta sanoilla. Minä tunnen hänet joka hetki ja se on muuttanut elämäni kokonaan ja hyvällä tavalla.

Epäilen suuresti että voisin tuntea tuollaista pidempään. Pitää olla aika sattuma että noin vahva yhteys syntyy.  Jos tuollaisia haihattelee niin voi olla, että saa aika pitkään hakea sitä parisuhdetta. Minusta vähempikin riittää ihan muuten hyvään elämään. Vastoinkäymiset mielestäni kuuluvat myös elämään. Vaihtamalla ei välttämättä ollenkaan parane. Joskus toki noin voi käydä, ihan niin kuin joskus voi voittaa lotossakin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä tapa elää jotain muuta elämää kuin sitä mitä oikeasti kyntää. Että olen tuon ihmisen kanssa mutta en oikeastaan silloin kun menee huonosti vaan haaveilen tuosta toisesta ihmisestä. Ohuesti kiinni omassa elämässään kun ei osaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat siihen omaan elämään.

Ihan sama kun räpläät kännykkää jonkun toisen ihmisen seurassa. Olet siinä mutta et oikeasti ole vaan jossain muualla. Ja se oikea elämä tapahtuu jossain muualla kuin missä sinä olet. Minä en tahtoisi hukata aikaani ja sitä myöten elämääni.

Tavallaan se on noin, mutta en usko että sellaista ideaalia elämää onkaan. Jos eroaisin ja vaihtaisin toiseen mieheen niin jonkinajan kuluttua tulee väkisin arki vastaan ja taas pitäisi olla eroamassa. Mielestäni on lastenkin kannalta hyvä elää perusarkea ja hakea mielihyvää elämään toista loukkaamatta vaikka sitten siitä vieraasta miehestä. Tuskin olisin sen onnellisempi muullakaan tavoin.

ap

Sellainen ideaali elämä on ainakin minulla. Rakastan miestäni ja haluan viettää enimmän aikani hänen kanssaan. Hän selvisi vakavasta sairaudesta niin olen niin kiitollinen joka päivä, ei pitänyt luopua liian aikaisin rakkaudesta. Minulle ei sovi haihattelijan välinpitämätön suhtautuminen elämän tärkeisiin asioihin. Onni on omissa käsissä silloin kun sen on lahjaksi ja lainaksi saanut.

Eli ei koskaan ole tullut arki vastaan? Että elämä maistuisi vähän puurolta, on stressiä ja ongelmia miehen kanssa? Et koskaan ole ihastunut kehenkään muuhun miehesi kanssa ollessa? Kuulostaa kyllä hienolta jos noin on.

Aiemmin, kahdessa suhteessa mutta silloin vastaus oli ero - kun rakkaus loppuu. Kaikki muuttui kun tapasin mieheni ja hän oli oikea minulle, minä hänelle. Nyt naimisissa yli 10 vuotta ja kukaan muu ei tunnu yhtään miltään häneen verrattuna, kuinka voisikaan. Hänen lähellään minun on hyvä olla, olen kotona hänen luonaan vaikka olisimme missä. Hän sanoo, että hänen kotinsa on minun sydämessäni.

Silloin kun on löytänyt oman ihmisensä niin kaikki muuttuu. En puhu ripustautumisesta tai melodramaattisuudesta vaan kuin olisit kiinni yhdellä säikeellä toisessa ihmisessä ja se yhdistää teidät hyvin vahvasti. Onko se rakkaus, onko se sitoutuminen, ymmärrys - en pysty määrittelemään sitä tunnetta sanoilla. Minä tunnen hänet joka hetki ja se on muuttanut elämäni kokonaan ja hyvällä tavalla.

Epäilen suuresti että voisin tuntea tuollaista pidempään. Pitää olla aika sattuma että noin vahva yhteys syntyy.  Jos tuollaisia haihattelee niin voi olla, että saa aika pitkään hakea sitä parisuhdetta. Minusta vähempikin riittää ihan muuten hyvään elämään. Vastoinkäymiset mielestäni kuuluvat myös elämään. Vaihtamalla ei välttämättä ollenkaan parane. Joskus toki noin voi käydä, ihan niin kuin joskus voi voittaa lotossakin.

ap

Eli tulet olemaan ikuisesti se heitukka joka kiehnää varattuna varattujen ”turvamiesten” kainalossa häikäilemättömästi tuntematta minkäänlaista empatiaa tai huonoa omaatuntoa kenenkään vuoksi.

Ap, koko maailmankatsomuksesi ja persoonasi on vinossa. Terapia voi auttaa, mutta uskoakseni olet patologinen tapaus ja on onnenkantamoinen kenen tielle osut. Toivottavasti nykyinen turvamiesparka saa avattua suunsa kunnolla ja heivaa sinut elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä tapa elää jotain muuta elämää kuin sitä mitä oikeasti kyntää. Että olen tuon ihmisen kanssa mutta en oikeastaan silloin kun menee huonosti vaan haaveilen tuosta toisesta ihmisestä. Ohuesti kiinni omassa elämässään kun ei osaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat siihen omaan elämään.

Ihan sama kun räpläät kännykkää jonkun toisen ihmisen seurassa. Olet siinä mutta et oikeasti ole vaan jossain muualla. Ja se oikea elämä tapahtuu jossain muualla kuin missä sinä olet. Minä en tahtoisi hukata aikaani ja sitä myöten elämääni.

Tavallaan se on noin, mutta en usko että sellaista ideaalia elämää onkaan. Jos eroaisin ja vaihtaisin toiseen mieheen niin jonkinajan kuluttua tulee väkisin arki vastaan ja taas pitäisi olla eroamassa. Mielestäni on lastenkin kannalta hyvä elää perusarkea ja hakea mielihyvää elämään toista loukkaamatta vaikka sitten siitä vieraasta miehestä. Tuskin olisin sen onnellisempi muullakaan tavoin.

ap

Sellainen ideaali elämä on ainakin minulla. Rakastan miestäni ja haluan viettää enimmän aikani hänen kanssaan. Hän selvisi vakavasta sairaudesta niin olen niin kiitollinen joka päivä, ei pitänyt luopua liian aikaisin rakkaudesta. Minulle ei sovi haihattelijan välinpitämätön suhtautuminen elämän tärkeisiin asioihin. Onni on omissa käsissä silloin kun sen on lahjaksi ja lainaksi saanut.

Eli ei koskaan ole tullut arki vastaan? Että elämä maistuisi vähän puurolta, on stressiä ja ongelmia miehen kanssa? Et koskaan ole ihastunut kehenkään muuhun miehesi kanssa ollessa? Kuulostaa kyllä hienolta jos noin on.

Aiemmin, kahdessa suhteessa mutta silloin vastaus oli ero - kun rakkaus loppuu. Kaikki muuttui kun tapasin mieheni ja hän oli oikea minulle, minä hänelle. Nyt naimisissa yli 10 vuotta ja kukaan muu ei tunnu yhtään miltään häneen verrattuna, kuinka voisikaan. Hänen lähellään minun on hyvä olla, olen kotona hänen luonaan vaikka olisimme missä. Hän sanoo, että hänen kotinsa on minun sydämessäni.

Silloin kun on löytänyt oman ihmisensä niin kaikki muuttuu. En puhu ripustautumisesta tai melodramaattisuudesta vaan kuin olisit kiinni yhdellä säikeellä toisessa ihmisessä ja se yhdistää teidät hyvin vahvasti. Onko se rakkaus, onko se sitoutuminen, ymmärrys - en pysty määrittelemään sitä tunnetta sanoilla. Minä tunnen hänet joka hetki ja se on muuttanut elämäni kokonaan ja hyvällä tavalla.

Epäilen suuresti että voisin tuntea tuollaista pidempään. Pitää olla aika sattuma että noin vahva yhteys syntyy.  Jos tuollaisia haihattelee niin voi olla, että saa aika pitkään hakea sitä parisuhdetta. Minusta vähempikin riittää ihan muuten hyvään elämään. Vastoinkäymiset mielestäni kuuluvat myös elämään. Vaihtamalla ei välttämättä ollenkaan parane. Joskus toki noin voi käydä, ihan niin kuin joskus voi voittaa lotossakin.

ap

Minusta on tavallaan hassua, että sinä pidät vahvaa sitoutumista haihatteluna kun taas minä pidän haaleaa olemista jonkun kanssa haihatteluna. Se on varmaan kiinni mihin uskoo. Ja rakkaus on valinta.

Ei meidän suhteemme nyt kovin vaikea yhtälö ollut. Kaksi ihmistä, joilla on yhtenevät luonteet ja tarpeet. Ja jotka eivät säädä vaan kun on päätetty niin pysytään siinä ja tehdään valinnasta yhdessä hyvä. Kun minä erosin niin en tiennyt mitä halusin mutta en sitä mitä oli ollut. Ja halusin mahdollisuuden onneen. Ja omilla valinnoilla se tapahtui kun tuli oikea mies kohdalle. Mutta tietysti tuo meidän vahva yhteenkuuluvuus on itsellekin mysteeri. Se oli ihan alusta lähtien. Sitä en osaa selittää. Miehellä se voi olla, että hän tulee ymmärretyksi ja olen aina hänen puolellaan. Minulle se voi olla sitä, että hänen kanssaan on kaikin puolin turvallista olla. En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä tapa elää jotain muuta elämää kuin sitä mitä oikeasti kyntää. Että olen tuon ihmisen kanssa mutta en oikeastaan silloin kun menee huonosti vaan haaveilen tuosta toisesta ihmisestä. Ohuesti kiinni omassa elämässään kun ei osaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat siihen omaan elämään.

Ihan sama kun räpläät kännykkää jonkun toisen ihmisen seurassa. Olet siinä mutta et oikeasti ole vaan jossain muualla. Ja se oikea elämä tapahtuu jossain muualla kuin missä sinä olet. Minä en tahtoisi hukata aikaani ja sitä myöten elämääni.

Tavallaan se on noin, mutta en usko että sellaista ideaalia elämää onkaan. Jos eroaisin ja vaihtaisin toiseen mieheen niin jonkinajan kuluttua tulee väkisin arki vastaan ja taas pitäisi olla eroamassa. Mielestäni on lastenkin kannalta hyvä elää perusarkea ja hakea mielihyvää elämään toista loukkaamatta vaikka sitten siitä vieraasta miehestä. Tuskin olisin sen onnellisempi muullakaan tavoin.

ap

Sellainen ideaali elämä on ainakin minulla. Rakastan miestäni ja haluan viettää enimmän aikani hänen kanssaan. Hän selvisi vakavasta sairaudesta niin olen niin kiitollinen joka päivä, ei pitänyt luopua liian aikaisin rakkaudesta. Minulle ei sovi haihattelijan välinpitämätön suhtautuminen elämän tärkeisiin asioihin. Onni on omissa käsissä silloin kun sen on lahjaksi ja lainaksi saanut.

Eli ei koskaan ole tullut arki vastaan? Että elämä maistuisi vähän puurolta, on stressiä ja ongelmia miehen kanssa? Et koskaan ole ihastunut kehenkään muuhun miehesi kanssa ollessa? Kuulostaa kyllä hienolta jos noin on.

Aiemmin, kahdessa suhteessa mutta silloin vastaus oli ero - kun rakkaus loppuu. Kaikki muuttui kun tapasin mieheni ja hän oli oikea minulle, minä hänelle. Nyt naimisissa yli 10 vuotta ja kukaan muu ei tunnu yhtään miltään häneen verrattuna, kuinka voisikaan. Hänen lähellään minun on hyvä olla, olen kotona hänen luonaan vaikka olisimme missä. Hän sanoo, että hänen kotinsa on minun sydämessäni.

Silloin kun on löytänyt oman ihmisensä niin kaikki muuttuu. En puhu ripustautumisesta tai melodramaattisuudesta vaan kuin olisit kiinni yhdellä säikeellä toisessa ihmisessä ja se yhdistää teidät hyvin vahvasti. Onko se rakkaus, onko se sitoutuminen, ymmärrys - en pysty määrittelemään sitä tunnetta sanoilla. Minä tunnen hänet joka hetki ja se on muuttanut elämäni kokonaan ja hyvällä tavalla.

Epäilen suuresti että voisin tuntea tuollaista pidempään. Pitää olla aika sattuma että noin vahva yhteys syntyy.  Jos tuollaisia haihattelee niin voi olla, että saa aika pitkään hakea sitä parisuhdetta. Minusta vähempikin riittää ihan muuten hyvään elämään. Vastoinkäymiset mielestäni kuuluvat myös elämään. Vaihtamalla ei välttämättä ollenkaan parane. Joskus toki noin voi käydä, ihan niin kuin joskus voi voittaa lotossakin.

ap

Eli tulet olemaan ikuisesti se heitukka joka kiehnää varattuna varattujen ”turvamiesten” kainalossa häikäilemättömästi tuntematta minkäänlaista empatiaa tai huonoa omaatuntoa kenenkään vuoksi.

Ap, koko maailmankatsomuksesi ja persoonasi on vinossa. Terapia voi auttaa, mutta uskoakseni olet patologinen tapaus ja on onnenkantamoinen kenen tielle osut. Toivottavasti nykyinen turvamiesparka saa avattua suunsa kunnolla ja heivaa sinut elämästään.

Eli kuka tässä kärsii käytöksestäni? Mikä on se paha mikä tästä aiheutuu? Miksi minulla pitäisi olla huono omatunto siitä, että pidän jostain ihmisestä? En ole ketään panemassa tai muuta vastaavaa. Mikseivät ihmiset saa olla mukavia toisilleen on ne varattuja tai ei, ihastuneita tai ei ? Eikö ihmisllä saa olla ketään muita ihmisä elämässään joille kokee hyväksi kertoa asioistaan kuin oma puoliso?

Tekee olon kurjaksi nämä kommentitkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä tapa elää jotain muuta elämää kuin sitä mitä oikeasti kyntää. Että olen tuon ihmisen kanssa mutta en oikeastaan silloin kun menee huonosti vaan haaveilen tuosta toisesta ihmisestä. Ohuesti kiinni omassa elämässään kun ei osaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttaisivat siihen omaan elämään.

Ihan sama kun räpläät kännykkää jonkun toisen ihmisen seurassa. Olet siinä mutta et oikeasti ole vaan jossain muualla. Ja se oikea elämä tapahtuu jossain muualla kuin missä sinä olet. Minä en tahtoisi hukata aikaani ja sitä myöten elämääni.

Tavallaan se on noin, mutta en usko että sellaista ideaalia elämää onkaan. Jos eroaisin ja vaihtaisin toiseen mieheen niin jonkinajan kuluttua tulee väkisin arki vastaan ja taas pitäisi olla eroamassa. Mielestäni on lastenkin kannalta hyvä elää perusarkea ja hakea mielihyvää elämään toista loukkaamatta vaikka sitten siitä vieraasta miehestä. Tuskin olisin sen onnellisempi muullakaan tavoin.

ap

Sellainen ideaali elämä on ainakin minulla. Rakastan miestäni ja haluan viettää enimmän aikani hänen kanssaan. Hän selvisi vakavasta sairaudesta niin olen niin kiitollinen joka päivä, ei pitänyt luopua liian aikaisin rakkaudesta. Minulle ei sovi haihattelijan välinpitämätön suhtautuminen elämän tärkeisiin asioihin. Onni on omissa käsissä silloin kun sen on lahjaksi ja lainaksi saanut.

Eli ei koskaan ole tullut arki vastaan? Että elämä maistuisi vähän puurolta, on stressiä ja ongelmia miehen kanssa? Et koskaan ole ihastunut kehenkään muuhun miehesi kanssa ollessa? Kuulostaa kyllä hienolta jos noin on.

Aiemmin, kahdessa suhteessa mutta silloin vastaus oli ero - kun rakkaus loppuu. Kaikki muuttui kun tapasin mieheni ja hän oli oikea minulle, minä hänelle. Nyt naimisissa yli 10 vuotta ja kukaan muu ei tunnu yhtään miltään häneen verrattuna, kuinka voisikaan. Hänen lähellään minun on hyvä olla, olen kotona hänen luonaan vaikka olisimme missä. Hän sanoo, että hänen kotinsa on minun sydämessäni.

Silloin kun on löytänyt oman ihmisensä niin kaikki muuttuu. En puhu ripustautumisesta tai melodramaattisuudesta vaan kuin olisit kiinni yhdellä säikeellä toisessa ihmisessä ja se yhdistää teidät hyvin vahvasti. Onko se rakkaus, onko se sitoutuminen, ymmärrys - en pysty määrittelemään sitä tunnetta sanoilla. Minä tunnen hänet joka hetki ja se on muuttanut elämäni kokonaan ja hyvällä tavalla.

Epäilen suuresti että voisin tuntea tuollaista pidempään. Pitää olla aika sattuma että noin vahva yhteys syntyy.  Jos tuollaisia haihattelee niin voi olla, että saa aika pitkään hakea sitä parisuhdetta. Minusta vähempikin riittää ihan muuten hyvään elämään. Vastoinkäymiset mielestäni kuuluvat myös elämään. Vaihtamalla ei välttämättä ollenkaan parane. Joskus toki noin voi käydä, ihan niin kuin joskus voi voittaa lotossakin.

ap

Eli tulet olemaan ikuisesti se heitukka joka kiehnää varattuna varattujen ”turvamiesten” kainalossa häikäilemättömästi tuntematta minkäänlaista empatiaa tai huonoa omaatuntoa kenenkään vuoksi.

Ap, koko maailmankatsomuksesi ja persoonasi on vinossa. Terapia voi auttaa, mutta uskoakseni olet patologinen tapaus ja on onnenkantamoinen kenen tielle osut. Toivottavasti nykyinen turvamiesparka saa avattua suunsa kunnolla ja heivaa sinut elämästään.

Eli kuka tässä kärsii käytöksestäni? Mikä on se paha mikä tästä aiheutuu? Miksi minulla pitäisi olla huono omatunto siitä, että pidän jostain ihmisestä? En ole ketään panemassa tai muuta vastaavaa. Mikseivät ihmiset saa olla mukavia toisilleen on ne varattuja tai ei, ihastuneita tai ei ? Eikö ihmisllä saa olla ketään muita ihmisä elämässään joille kokee hyväksi kertoa asioistaan kuin oma puoliso?

Tekee olon kurjaksi nämä kommentitkin.

ap

TURVAMIES EI HALUA SEURAASI ENÄÄ. Menikö perille? Ei tietenkään.

"Kaipaan hänen seuraansa niin kovasti ja hakeudun hänen lähelleen aina kun mahdollista ja odotan milloin näen."

Eli ap siirtää ihastuksen tunteet aina johonkin henkilöön leikisti kuin elää omaa elämäänsä oikeesti. Mä näen siinä sen ongelman ettei se ole totta. Mieluummin sitä mielestäni rakastaa oikeasti kuin elää ookoota elämää ja sitten kehittelee ihastuksia kun ei saa aikaiseksi muuttaa elämäänsä.

Tai sitten ap katsoo itselleen paremmaksi vaihtoehdoksi elää mieluummin ihastuneena kuin rakastaa kunnolla. Kyllähän pätkätyö on yleistä. Ei enää tunne vakirakkautta vaan ottaa pätkäihastuksia. Jollainhan se nälkä on tyydytettävä.

Mutta ap:n kannattaa miettiä haluatko aina huomiota, elätkö huomiosta? Kun tännekin avauduit. Oletko hyvä tyyppi ihan ilman muiden pönkitystä? Eikö jokaisen pitäis riittää ihan semmoisena kuin on.

Vierailija kirjoitti:

"Kaipaan hänen seuraansa niin kovasti ja hakeudun hänen lähelleen aina kun mahdollista ja odotan milloin näen."

Eli ap siirtää ihastuksen tunteet aina johonkin henkilöön leikisti kuin elää omaa elämäänsä oikeesti. Mä näen siinä sen ongelman ettei se ole totta. Mieluummin sitä mielestäni rakastaa oikeasti kuin elää ookoota elämää ja sitten kehittelee ihastuksia kun ei saa aikaiseksi muuttaa elämäänsä.

Tai sitten ap katsoo itselleen paremmaksi vaihtoehdoksi elää mieluummin ihastuneena kuin rakastaa kunnolla. Kyllähän pätkätyö on yleistä. Ei enää tunne vakirakkautta vaan ottaa pätkäihastuksia. Jollainhan se nälkä on tyydytettävä.

Mutta ap:n kannattaa miettiä haluatko aina huomiota, elätkö huomiosta? Kun tännekin avauduit. Oletko hyvä tyyppi ihan ilman muiden pönkitystä? Eikö jokaisen pitäis riittää ihan semmoisena kuin on.

Pidän miesten huomiosta mutta huomion hakuisuuteni riippuu ihan porukasta. Töissäkin on joskus sanottu että minun pitäisi tuoda osaamistani enemmän esille ja olla enemmän äänessä koska olen hiljainen. Joidenkin miesten huomio myös aiheuttaa kovasti ahdistusta, toisten taas ei. Pidän kosketuksesta koska olen kovin läheisyyden kipeä. Saatan bussissakin istua satunnaisen miehen viereen niin että saisin läheisyyttä. Omalta mieheltäni saan sitä harvemmin varsinkin nyt pienten lasten aikaan.

ap