Lue keskustelun säännöt.
Huoli aikuisesta pojasta
01.05.2019 |
Mitä pitäisi tehdä kun 21 vuotiasta poikaani ei kiinnosta opiskelu eikä mikään muukaan? Asuu omillaan pienessä yksiössä, mikä on erittäin sotkuinen ja tyhjiä energiajuoma tölkkejä täynnä. Seinästä löytyy reikiä koska on joskus kännissä hakannut seinää. Hän on kuitenkin töissä varastolla, mutta sekin kuulema paskaa. Tiedän hänen myös polttavan lähes päivittäin pilveä ja pyörivän usein pihalla kännipäissään. Sen lisäksi asunto on täynnä erilaisia kirjeitä eri perintäfirmoilta. Mitä tässä pitäisi nyt tehdä kun rupeaa esikoispoika olemaan jo niin vanha että pelkään etten pysty auttamaan häntä enää
Kommentit (23)
Olen nähnyt tuollaista myös.
Paha tilanne sinänsä, kun ovat itsenäisiä nuoria jo mutta tolkuttoman typeriä. Juuri tuo kämpän paskasi laittaminen, jatkuva pössyttely ja sen tuomat ongelmat, niin tuttua valitettavasti.
Eipä siinä sivussa paljoa voi. Ja niile, jotka sanovat, että on aikuinen jo, eikä ole ap:n asia, voin sanoa, että huoli on silti. Se ei poistu aikuistumisen myötä minnekkään.
Hyvä asia on, että käy töissä, vaikkakin paskassa sellaisessa. Kaikilla täällä on paska työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sen oma asia mitä se tekee. Ja jos mukuloita tekee niistä pitää myös huolehtia. Siltä ei kysytty haluaako se syntyä, joten sillä ei ole mitään velvollisuutta tehdä mitä käsket. Sä taas synnytit sen yksipuolisella päätöksellä, joten sulla on täysi velvollisuus myös mahdollistaa sille juuri sellainen elämä kuin se itse haluaa.
Muuten hyvää ja asiallista menoa, mutta työssäkäynti pilaa pahasti kokonaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Opasta liittymään Vihreisiin tai Vassareihin. Kyllä se siitä.
Aivan. Ilman työpaikkaa kannattaisi toki ohjata liittymään persujen jäseneksi.
Kunnan sosiaalihuoltoon/mt-toimistoon ilmoitat. Samalla ilmoitat isännöitsijälle että poikasi rikkonut asuntoa. Saa häädön ja ehkä herää siihen ettei kannata perseillä. Jostain tukiasunto pojalle jossa pojasta koulutetaan mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
anna olla omillaan, sitä vain alkaa ärsyttämään kun äiti on väkisin pilaamassa hänen elämänsä
Tämä. Ihan tosi, aidosti olen tätä mieltä.
En tietenkään tiedä minkälainen vanhempi tuo ap on, mutta todella monista vanhemmista ihmettelen tätä: miksi ne niin hurjasti alkaa "välittää" lapsistaan kun lapset on parikymppisiä vaikka eivät tippaakaan välittäneet lapsistaan kun lapset olivat pieniä? Jos ei yhtään välittänyt lapsestaan aiemmin niin on myöhäistä alkaa välittää siitä kun se on parikymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Kunnan sosiaalihuoltoon/mt-toimistoon ilmoitat. Samalla ilmoitat isännöitsijälle että poikasi rikkonut asuntoa. Saa häädön ja ehkä herää siihen ettei kannata perseillä. Jostain tukiasunto pojalle jossa pojasta koulutetaan mies.
Ööh... Just.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin on perheessä tuollainen, ikää enemmän eikä ole töissä. Kaikin puolin surullinen tarina. Mutta minkä teet aikuiselle ihmiselle, joka ei halua ottaa vastuuta mistään ja syyttää muita omasta elämästään. Henkisiä ongelmia on pahasti ja hoitokontakti ollut yli puolet elämästään. Tosi hankala, kun on rakas ihminen ja kaikki haluaisivat, että olisi onnellinen. Mutta välttelee kontakteja perheeseen, ei puhu asioistaan, niistä kyselemällä se katoaa välillä vuodeksi ilman että vastaa puhelimeen, viesteihin tai avaa oveaan. Koitetaan kutsua mukaan kaikkeen, pitää yksipuolisesti yhteyttä, jne. Ei todellakaan ole lapsuuden traumoja tai laiminlyöntiä taustalla, ihan sama lapsuus ja arki eletty samassa perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tahdot sekaantua jonkun ventovieraan tai puolitutun asioihin? Ehkä nyt ajattelet että ei se ole puolituttu vaan sun läheinen, sun oma lapsi. Mutta ei, se ei ole sun läheinen. Jos se olisi sun läheinen niin se puhuisi sun kanssa, kertoisi asioistaan sulle. Esim se kertoisi että sillä on rahahuolia. Mutta ei näköjään ole kertonut, koska olet itse joutunut päättelemään asian siitä että "asunto on täynnä erilaisia kirjeitä eri perintäfirmoilta" (kuten itse kirjoitit).
Jos joku ei kerro sulle asioitaan ja joudut vain päättelemään sen asioita lojuvista kirjeistä ym niin se ei ole sun läheinen vaan puolituttu. Älä sekaannu puolitutun asioihin. Älä ole huolissasi puolitutun elämästä. Huolehdi vain omasta elämästäsi ja huolehdi sun oikeasti läheisten ihmisten elämästä - jos sulla sellaisia ihmisiä ainuttakaan on. En ihmettele jos sulla on pelkkiä puolituttuja.
Sunlaiset puolitutut "huolehtijat" ovat pelkkä riesa huolen kohteina oleville ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt tuollaista myös.
Paha tilanne sinänsä, kun ovat itsenäisiä nuoria jo mutta tolkuttoman typeriä. Juuri tuo kämpän paskasi laittaminen, jatkuva pössyttely ja sen tuomat ongelmat, niin tuttua valitettavasti.
Eipä siinä sivussa paljoa voi. Ja niile, jotka sanovat, että on aikuinen jo, eikä ole ap:n asia, voin sanoa, että huoli on silti. Se ei poistu aikuistumisen myötä minnekkään.
Hyvä asia on, että käy töissä, vaikkakin paskassa sellaisessa. Kaikilla täällä on paska työ.
Ei se ole tyhmyyttä vaan lasta on kohdeltu huonosti lapsena, kun ei ole vaadittu vastuuseen ja kasvatettu. On vain huudettu ja oltu ilkeitä, tai sitten liian nössöjä. Lapsiraukalla ei ole sitten mitään eväitä miten saada elettyä hyvää elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. Meillä ei tilanne vielä ihan noin paha, mutta melkään koko ajan että näin käy. Huolissani olen :(
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on perheessä tuollainen, ikää enemmän eikä ole töissä. Kaikin puolin surullinen tarina. Mutta minkä teet aikuiselle ihmiselle, joka ei halua ottaa vastuuta mistään ja syyttää muita omasta elämästään. Henkisiä ongelmia on pahasti ja hoitokontakti ollut yli puolet elämästään. Tosi hankala, kun on rakas ihminen ja kaikki haluaisivat, että olisi onnellinen. Mutta välttelee kontakteja perheeseen, ei puhu asioistaan, niistä kyselemällä se katoaa välillä vuodeksi ilman että vastaa puhelimeen, viesteihin tai avaa oveaan. Koitetaan kutsua mukaan kaikkeen, pitää yksipuolisesti yhteyttä, jne. Ei todellakaan ole lapsuuden traumoja tai laiminlyöntiä taustalla, ihan sama lapsuus ja arki eletty samassa perheessä.
Todennäköisesti sä et vain tiedä hänen asioista mitään etkä oikeasti tunne häntä ollenkaan.
Suomessa puolet perheenjäsenistä on täysiä ventovieraita toisilleen. Ja sitten kehdataan ihmetellä aivan kauheasti kun toista ei kiinnosta pitää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt tuollaista myös.
Paha tilanne sinänsä, kun ovat itsenäisiä nuoria jo mutta tolkuttoman typeriä. Juuri tuo kämpän paskasi laittaminen, jatkuva pössyttely ja sen tuomat ongelmat, niin tuttua valitettavasti.
Eipä siinä sivussa paljoa voi. Ja niile, jotka sanovat, että on aikuinen jo, eikä ole ap:n asia, voin sanoa, että huoli on silti. Se ei poistu aikuistumisen myötä minnekkään.
Hyvä asia on, että käy töissä, vaikkakin paskassa sellaisessa. Kaikilla täällä on paska työ.
Ei se ole tyhmyyttä vaan lasta on kohdeltu huonosti lapsena, kun ei ole vaadittu vastuuseen ja kasvatettu. On vain huudettu ja oltu ilkeitä, tai sitten liian nössöjä. Lapsiraukalla ei ole sitten mitään eväitä miten saada elettyä hyvää elämää.
Kyllä. Perinteinen suomalainen lastenkasvatus on sitä että lapsi jätetään heitteille ja vaille huomiota, yksin omiin oloihinsa. Jos lapsi tekee jotain pahaa niin sille tullaan huutamaan ja ehkä sitä lyödäänkin, ja sitten lapsi taas jätetään omiin oloihinsa. Kun se lopulta on parikymppinen niin ihmetellään sitä miksi se ei huolehdi itsestään eikä opiskele eikä tee töitä eikä mene naimisiin eikä tee lapsia. Ja sitten kauhistellaan sitä miten sillä parikymppisellä on elämä pilalla, vanhemmat syyttävät asiasta päihteitä ja mielenterveysongelmia ja lapsen tyhmyyttä. Mutta ei, kyllä sillä oli jo lapsena elämä pilalla, huonojen vanhempien takia.
Itse jouduin ihan yksin opettelemaan elämän perusasioita vielä yli 30 vuotiaana. Siis itsestäni huolehtimista, siivoustottumukset, roskien ulos vieminen säännöllisesti, kaupassa käyminen säännöllisesti, suihkun ottaminen säännöllisesti, jne.
Jos joku on vuosikausia mielisairaalassa niin sen jälkeen hän ei välttämättä heti voi muuttaa normaaliin asuntoon omilleen vaan hänen on hyvä ensin asua jossain tuetusti jotta oppii ns elämänhallintaa, elämäntaitoja. No, kotiolot ovat monille lapsille ihan yhtä pahasti normaalielämästä vieraantuneita kuin mielisairaalat. Joten kun lapset täyttävät 18 ja muuttavat omilleen niin heidän kannattaisi alkuun asua tuetusti jopa useiden vuosien ajan.
Ulkopuoliset eivät voi mitään,ellei hän itse halua muutosta. Hän varmasti joskus herää siihen kurjuuteen, mutta toivotaan, ettei joudu kärsimään hölmöilystä ennen sitä.
Päättäisikö hän siivoamaan ja järjestelemään asuntoaan. Laittaisit ruokaa ja ostaisit asuntoon jotakin kivaa ja kaunista. Älä missään nimessä kritisoi, vaan kerrot, että teet sen hänelle, koska hän on tärkeä ihminen
Käykää sitten vaikka ostoksilla, maksat hä elle vaikka uudet kengät paidan tai housut.
anna olla omillaan, sitä vain alkaa ärsyttämään kun äiti on väkisin pilaamassa hänen elämänsä