Lue keskustelun säännöt.
Häpeättekö koskaan tenttivastauksianne?
29.04.2019 |
Opiskelen ensimmäistä vuotta yliopistolla ja mulla on ihan hirveäksi ongelmaksi muodostumassa tällainen häpeän tunne. Yritän valmistautua tentteihin niin hyvin kuin mahdollista, mutta usein olen ihan jäässä siinä tenttitilanteessa ja kirjoitan ihan mitä sattuu. Häpeän sitten heti viimeistään tentin palautettuani omaa vastaustani niin paljon että koko opiskelumotivaationi kärsii.
Tiedän, että tenttiä lukeva tarkastaja ei tunne mua eikä varmaan ajattele sen kummempaa niistä mun tyhmistä vastauksista. Mutta häpeän ajatusta siitä, että vastaustani lukeva miettii, että mitähän toi idiootti täällä yliopistolla tekee. Kellään tätä samaa? Miten pääsen eroon tästä? En edes tavoittele mitään viitosia tai nelosia, joten riman laskeminenkaan ei auta.
Kommentit (29)
Heh. Mä kirjoitan sitä mukaa mitä tulee mieleen. Aluksi jotenkin jäsennän pääteemat ja kirjoittelen menemään. Jos joku jäi kirjoittamatta, oksennan kaiken unohtuneen tekstin perään ja linkitän jotenkin edelliseen kappaleeseen. Naureskelen itsekin vastauksilleni, mutta aina on silti tullut kiitettäviä. Kunhan se asia on siellä paperilla, ihan sama muuten. Ellei ole joku äidinkielen yo-koe tietysti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Mä en useinkaan edes lue vastausta läpi, koska se on kuitenkin niin huono. xD
Hyvällä opintomenestyksellä porskutan.
Olen hävennyt jopa vastauksia, joista arvosana on sitten ollut 5.
Kyllä vaan. Aina hävettää, kun ajattelen tenttivastauksiani tai esseitäni. Vaikka saisi hyvän arvosanankin, silti vaan tuntee itsensä tyhmäksi tai noloksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi opettaja sanoi kerran kotona tehtävästä kirjallisesta raportista: "ei saa sitten olla tasoltaan tenttivastaus!"
Tarkoitti sillä juurikin jäsentelemätöntä tekstiä ja tajunnanvirtaa. Kyllä ne opettajat tietävät ja tuntevat!
Kyllä häpeän lähes aina. Luulen että minulla johtuu siitä kun pitää kirjoittaa teennäistä pskaa, tai siis asioita jotka ei usein hirveästi kiinnosta, mutta pitää teeskennellä että kiinnostaa (sama kuin pitää yrittää myydä itseään työpaikkaan hakemuksissa "olen iloinen ja positiivinen ja kiinnostaa ihan perke leesti tulla hyllyttämään säilykeananaksia"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo. Mä en useinkaan edes lue vastausta läpi, koska se on kuitenkin niin huono. xD
Hyvällä opintomenestyksellä porskutan.
Sama täällä! En taida koskaan päästä tuosta vastaus-/esseehäpeästä. Pahinta on se, kun tentin/esseen tarkastaja tietää kenen työtä on arvostelemassa. Se ei ole niin paha jos kurssilla ja luennoilla on kymmeniä opiskelijoita joiden sekaan sulautuu, eikä kurssin vetäjä voi yhdistää naamaa ja nimeä. T: Maisterivaiheen opiskelija, kandi kiitettävin tiedoin...
No jos vastaus on päätön, tentin korjaaja korkeintaan ajattelee, että kokeilit vain onneasi, jos menisi tuurilla lukematta läpi. Mitä noloa siinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus oon ollut samanlainen. Pääsin tuosta eroon ihan sillä ajatuksella, että ei ne opettajat/tentaattorit kuitenkaan useimmiten edes tiedä/muista kenen tenttivastauksia ovat lukemassa ja mitä sitten vaikka pari sekuntia uhraisivatkin ajatukselle, että "jösses mikä toope tää vastaaja". Varmasti näkevät ihan kaikenlaista yritelmää tenttejä tarkastaessaan. Uskon, että tuntemattomat ja tututkin ihmiset muutenkin ajattelee meistä kaikista mitä milloinkin, enkä sillekään mitään voi tai niitä märehdi, kun ei sillä ole yhtään mitään väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todellakin hävennyt. Olin aina tenteissä jotenkin jännityksestä jähmettynyt ja kymmenet kerrat kävi niin, että kun kävelin sieltä salista ulos, niin enkö hiddu muistanut juuri sillä hetkellä mieleen, mitä olisi pitänyt vastata esimerkiksi kysymykseen numero kolme. Epäilin, että koko tiedekuntaan pääsin tsäkällä.
Nyt kun luen opiskelijoiden vastauksia tenttikysymyksiin, niin saatan kyllä välillä revetä nauruun, mutta miten ihmeessä ydistäisin vastaajan niihin noin sataan ihmiseen, jotka opintojaksolle osallistuvat?
Ei nolottaisi, jos olisi suuret ryhmät, mutta meillä ainakin lähes kaikki opiskelijat ja opettajat tuntevat toisensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jo on taas kirjoitusvirheitä. Muistanut = muistunut. Ydistäisin = yhdistäisin. Iski varmaan jokin traumaperäinen sormien lipsahtelu.
Toisaalta jos joku hölmö vastaukseni on saanut tarkastajan nauramaan niin ihan hyvä, tylsää hommaahan se tarkastaminen varmaan on.
Mä en kerran kehdannut kysyä surkean tenttivastauksen perään, vaikka kokeesta ei tullut kuukausiin mitään tietoa! Se oli yleistenttitilaisuus, jossa paperit jaettiin siten, että näin ko. kurssin kokeen kysymysten menevän vain mulle ja jollekin toiselle. Kurssin aihepiiri oli sellainen, mitä en tajunnut ollenkaan enkä ollut yhtään kiinnostunut siitä, ja olin jo muutaman kerran yrittänytkin. Kokonaisuuden viimeinen kurssi, joten ei voinut jättää tekemättäkään.
Sitten vihdoin N-E-L-J-Ä-N kuukauden päästä mulle tuli opintorekisteriin merkintä, että olen saanut kurssista kakkosen. Voi vitsit kun sen olisi saanut tietää kolme kuukautta nopeammin... Mutta en kehdannut kysyä sen surkean räpistelyn perään.
Kokemus ja hyvä stoori tämäkin!
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että tenttiä lukeva tarkastaja ei tunne mua
Pidemmälle kun pääset opinnoissasi niin kyllä tuntee.
Ja kyllä, joskus häpeän. Viimeksi torstaista tenttiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että tenttiä lukeva tarkastaja ei tunne mua
Pidemmälle kun pääset opinnoissasi niin kyllä tuntee.
Ja kyllä, joskus häpeän. Viimeksi torstaista tenttiä.
Ai, mä suoritan toista maisterintutkintoa ja yhdenkään luentokurssin opettaja ei kyllä tiedä kuka minä olen niiltä 50 hengen massaluennoilta (joo toki perusopinnoissa ne oli 250). Vain seminaarissa tai jollain pienellä ja toiminnallisella kurssilla (joissa on kyllä aina joku muu suoritustapa kuin tentti), voi opettaja tietää minut nimeltä.
Sulla on vissiin joku pienempi aine, ehkä humanistisesta?
Olen itse noita jonkin verran tarkastanut. Huonot vastaukset eivät jää mieleen, poikkeuksellisen hyvät saattavat jäädä.
Yllättävää kyllä, en häpeä. Jotenkin se opetushenkilöstö jää riittävän etäiseksi.