Lue keskustelun säännöt.
Kukaan ihminen ei koskaan ole mulle ystävällinen, väsyttää
28.04.2019 |
Ei ole parisuhdetta, olen ikisinkku. Yhdenillanjutuista luovuin ajat sitten kun ei tule hyvä olo siitä että on jonkun seksilelu. Mutta nyt en aikoihin ole saanut mitään läheisyyttä keneltäkään mieheltä. Jotain kavereita/ystäviä on, ne ovatkin tärkeitä mutta aika vähän ehditään nähdä. Työssä on pelkkää kilpailua ja selkäänpuukottamista. Lapsuuden perheeni eli vanhempani lähinnä haukkuu minua jos ollaan yhteydessä. Tuntuu, että jaksaminen on lopussa...haluaisin vain joskus ystävällisen sanan, tukea, rohkaisua, läheisyyttä. Lähinnä joltain asiakaspalvelijalta saan ystävällisen hymyn joskus. t. Nainen 36v
Kommentit (59)
hei kiltti ap, se juttu on nyt sun oma suhde suhun itseesi, mikä ei varmaan ole niin hyvä kun sulle puhutaan rumasti vanhempien osalta. siinähän kyse taas ei ole sinusta vaan siitä että heilläkin on kimurantti suhde itseensä ja siksi haukkuvat sinua. otapa elämäntehtäväksi katkaista kehno dialogi itsesi kanssa ja ala kehittämään jotain ihan muuta kannustavaa ja rakastavaa suhdetta suhun. siihen tarvitset tukea ja apua jotta opit sen. rohkeutta paljon, ja sitähän sinussa piisaa. Ihanaa päivää kultaseni, olet suloinen päivänsäde jonka säteet lämmittävät tänne saakka. Kiitos! Tsemppiä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan sama kokemus. Tai no mies jaksoi olla ystävällinen, mutta kun en rakasta häntä. Otinkin hänet vain siksi, että hän piti minusta.
Mulla tuon vaikutuksen taustalla on ainakin äitini vääristelevä opetus ihmissuhteista mulle. Itsen piti olla sellainen hampaaton muille hymyilijä, vaikka nämä loukkaisivat minua, piti olla se, joka ymmärtää ja itseään ei saa tuoda esille, älä vain kerro että sinä olet saanut enemmän kuin toist (=mitään hyvää), heistä tulee muuten kateellisia (ja sekö oli siis minun vastuullani??).
Ei siinä silloin todellakaan tunne, että kukaan välittäisi itsestä p*skaakaan ja esim. toimisi MINUA kohtaan yhtään noilla samoilla opeilla!! Ei todellakaan. Muut ihmiset kyllä ottivat oikeudekseen arvostella minua esim. jos omassa ymmärryksesssään oli vikaa jne. Mutta jos ajattelin, että sellainen pitää selvittää, niin äitini hyökkäsi haukkumaan, että et saa rettelöidä! What? Asioiden selvittäminen, niin että minunkin käsitykset menee toistenkin kaaliin ei ole mitään rettelöintiä.
t.kristallikissa
Eli näkisin, että tilanteen taustalla (tunne, ettei minulle olla koskaan ystävällisiä tai välitetä) on se, että minulta on jopa kielletty asioiden selvittäminen minua loukanneiden ihmisten kanssa. Ei minulle se, että joku loukkaa minua tarkouta sitä, että se ihminen olisi paha, huono tai kelvoton ystävänä, vaan sitä, että hänen on aika oppia jotain uutta minusta ja toimia eri tavalla, jos haluaa olla ystäväni ja ellei halua, niin en mä tuhlaa aikaani häneen.
Mutta minua on kielletty selvittämästä asioita. Äitini demonisoi minut siitä, että kehtasinkin suuttua tai loukkaantua mistään. Itse oli tosi paska loukkaja, niin tietenkään sitä ei saanut paljastaa hänelle, eli piti leikkiä, kuin vika olisi itsessä, jos hänelle loukkaantuu tai suuttuu. Vaikka aivan varmasti ei ollut.
Niin koska en voinut hoitaa ystävyyssuhteitteni karikoita, ne kuolivat pois, en halunnut loppujenlopuksi viettää aikaa ihmisten kanssa, joita eivät minun tunteeni kiinnosta ja äiti oli siis opettnut, että MÄ LOUKKAAN tosia, jos sanon heille, mikä minua loukkasi. Aivan älytöntä hommaa. Sittemmin minusta tuli tosi arka pitämään puoliani ja sanomaan mitään, mistä näkisi, miltä minusta tuntuu, niin epäilen, että ihmiset eivät vain saa oikein kylmää eikä kuumaakaan kosketusta minuun. Jotenkin sellainen rentous ja luottamus puuttuu. Ja näen, että se on äitini vika. Työskentelen toki koko ajan korjatakseni asiaa, mutta se, etten ole saanut korjaamiseen apua taas on surkean terapiakentän vika.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
Kannattaa "suuttua" totaalisesti niille, jotka kohtelevat huonosti, ellet sitten itse näe, miksi he noin toimivat ja eivät ehkä ymmärrä sitä.
Minä saan voimaa sisuuntumisestani. Moni kohtelee paremmin, jos ei itse paljasta halveksivansa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan sama kokemus. Tai no mies jaksoi olla ystävällinen, mutta kun en rakasta häntä. Otinkin hänet vain siksi, että hän piti minusta.
Mulla tuon vaikutuksen taustalla on ainakin äitini vääristelevä opetus ihmissuhteista mulle. Itsen piti olla sellainen hampaaton muille hymyilijä, vaikka nämä loukkaisivat minua, piti olla se, joka ymmärtää ja itseään ei saa tuoda esille, älä vain kerro että sinä olet saanut enemmän kuin toist (=mitään hyvää), heistä tulee muuten kateellisia (ja sekö oli siis minun vastuullani??).
Ei siinä silloin todellakaan tunne, että kukaan välittäisi itsestä p*skaakaan ja esim. toimisi MINUA kohtaan yhtään noilla samoilla opeilla!! Ei todellakaan. Muut ihmiset kyllä ottivat oikeudekseen arvostella minua esim. jos omassa ymmärryksesssään oli vikaa jne. Mutta jos ajattelin, että sellainen pitää selvittää, niin äitini hyökkäsi haukkumaan, että et saa rettelöidä! What? Asioiden selvittäminen, niin että minunkin käsitykset menee toistenkin kaaliin ei ole mitään rettelöintiä.
t.kristallikissaÄlä jaksa, ei sinua kukaan jaksa täälläkään.
En mä sitä tässä nyt odotakaan, että varsinkaan kaikki jaksaisivat. Se olisi epärealistinen odotus.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan sama kokemus. Tai no mies jaksoi olla ystävällinen, mutta kun en rakasta häntä. Otinkin hänet vain siksi, että hän piti minusta.
Mulla tuon vaikutuksen taustalla on ainakin äitini vääristelevä opetus ihmissuhteista mulle. Itsen piti olla sellainen hampaaton muille hymyilijä, vaikka nämä loukkaisivat minua, piti olla se, joka ymmärtää ja itseään ei saa tuoda esille, älä vain kerro että sinä olet saanut enemmän kuin toist (=mitään hyvää), heistä tulee muuten kateellisia (ja sekö oli siis minun vastuullani??).
Ei siinä silloin todellakaan tunne, että kukaan välittäisi itsestä p*skaakaan ja esim. toimisi MINUA kohtaan yhtään noilla samoilla opeilla!! Ei todellakaan. Muut ihmiset kyllä ottivat oikeudekseen arvostella minua esim. jos omassa ymmärryksesssään oli vikaa jne. Mutta jos ajattelin, että sellainen pitää selvittää, niin äitini hyökkäsi haukkumaan, että et saa rettelöidä! What? Asioiden selvittäminen, niin että minunkin käsitykset menee toistenkin kaaliin ei ole mitään rettelöintiä.
t.kristallikissaEli näkisin, että tilanteen taustalla (tunne, ettei minulle olla koskaan ystävällisiä tai välitetä) on se, että minulta on jopa kielletty asioiden selvittäminen minua loukanneiden ihmisten kanssa. Ei minulle se, että joku loukkaa minua tarkouta sitä, että se ihminen olisi paha, huono tai kelvoton ystävänä, vaan sitä, että hänen on aika oppia jotain uutta minusta ja toimia eri tavalla, jos haluaa olla ystäväni ja ellei halua, niin en mä tuhlaa aikaani häneen.
Mutta minua on kielletty selvittämästä asioita. Äitini demonisoi minut siitä, että kehtasinkin suuttua tai loukkaantua mistään. Itse oli tosi paska loukkaja, niin tietenkään sitä ei saanut paljastaa hänelle, eli piti leikkiä, kuin vika olisi itsessä, jos hänelle loukkaantuu tai suuttuu. Vaikka aivan varmasti ei ollut.
Niin koska en voinut hoitaa ystävyyssuhteitteni karikoita, ne kuolivat pois, en halunnut loppujenlopuksi viettää aikaa ihmisten kanssa, joita eivät minun tunteeni kiinnosta ja äiti oli siis opettnut, että MÄ LOUKKAAN tosia, jos sanon heille, mikä minua loukkasi. Aivan älytöntä hommaa. Sittemmin minusta tuli tosi arka pitämään puoliani ja sanomaan mitään, mistä näkisi, miltä minusta tuntuu, niin epäilen, että ihmiset eivät vain saa oikein kylmää eikä kuumaakaan kosketusta minuun. Jotenkin sellainen rentous ja luottamus puuttuu. Ja näen, että se on äitini vika. Työskentelen toki koko ajan korjatakseni asiaa, mutta se, etten ole saanut korjaamiseen apua taas on surkean terapiakentän vika.
t.kristallikissa
sivusta... Rakas kissanpentu, olet mulle jo kuin sisko. Todella hyvin sanottu, ja minulle ainakin tuli selväksi että sinua täytyy kohdella hyvin, kuten jokaista ihmistä tulee kohdella. Muistetaan että äitisi ei määritä sitä kuka olet, ja miten sinua kohdellaan. Olet ottanut vastuuta itsestäsi ja tarpeistasi ja määrittelet ne ääneen tänne. aivan huippua, olen todella todella todella ylpeä Sinusta.!!! Jatka samaan malliin ja kirjoita ajatuksiasi ja tuo ne näkyviksi toisille, siten saat vahvistusta omalle äänellesi. Sinun onnesi ei ole keneltäkään pois, sinulla on oikeus voida hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Ja mitenköhän niitä ystäviä saa? Kuvitteletko sä, että tapaat ihmisen, kysyt "Ollaanko ystäviä?" ja sitten lähdette käsi kädessä hyppelemään kohti auringonlaskua? Ystävän löytäminen on yhtä onnenkantamoista kuin parisuhteen löytäminen. Pitää olla oikeanlaiset ihmiset jotka löytävät toisensa oikeanlaisessa tilanteessa. Ja se on todennäköisempää, jos lähtökohtaisesti hankit tuttuja ja sitä kautta tutustut pinnallisesti useisiin ihmisiin. Sitä kautta sitten saattaa löytyä ihmisiä, joiden kanssa bondaa paremmin ja siitä voi sitten lähteä syventämään suhdetta ensin kaveruuteen ja vuosien jälkeen jopa ystävyyteen. Sillä ystävyyden luominen "nollasta" on usein vuosien projekti.
Vierailija kirjoitti:
hei kiltti ap, se juttu on nyt sun oma suhde suhun itseesi, mikä ei varmaan ole niin hyvä kun sulle puhutaan rumasti vanhempien osalta. siinähän kyse taas ei ole sinusta vaan siitä että heilläkin on kimurantti suhde itseensä ja siksi haukkuvat sinua. otapa elämäntehtäväksi katkaista kehno dialogi itsesi kanssa ja ala kehittämään jotain ihan muuta kannustavaa ja rakastavaa suhdetta suhun. siihen tarvitset tukea ja apua jotta opit sen. rohkeutta paljon, ja sitähän sinussa piisaa. Ihanaa päivää kultaseni, olet suloinen päivänsäde jonka säteet lämmittävät tänne saakka. Kiitos! Tsemppiä!!!
Tässä on hyvä kirjoitus, jossa on totuuden sanoja! Mä syytän mun äitiäni huonosta suhteesta itseeni. Äiti sitä torpedoi ja tuhosi, koska hänellä oli silmiensä edessä peili, josta heijastui hänen oma pahuutensa ja omat kärsimyksensä omien vanhempiensa takia (jonka siis kiistää, että sellaista ei ole ollut, "he yrittivät parhaansa", no, p*skaksi meni silti, ja äiti ei myönnä sitäkään) ja kohteli sillä minua, niin kuin se peilissä ollut paha olisi ollut se, minkä hän näkee minussa. No, minussa se ei ollut, mutta en mä tajunnut, että hän on noin sairas, persoonallisuushäiriöinen narsisti, ja se ehti vaikuttaa kaikkeen minussa.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Ja mitenköhän niitä ystäviä saa? Kuvitteletko sä, että tapaat ihmisen, kysyt "Ollaanko ystäviä?" ja sitten lähdette käsi kädessä hyppelemään kohti auringonlaskua? Ystävän löytäminen on yhtä onnenkantamoista kuin parisuhteen löytäminen. Pitää olla oikeanlaiset ihmiset jotka löytävät toisensa oikeanlaisessa tilanteessa. Ja se on todennäköisempää, jos lähtökohtaisesti hankit tuttuja ja sitä kautta tutustut pinnallisesti useisiin ihmisiin. Sitä kautta sitten saattaa löytyä ihmisiä, joiden kanssa bondaa paremmin ja siitä voi sitten lähteä syventämään suhdetta ensin kaveruuteen ja vuosien jälkeen jopa ystävyyteen. Sillä ystävyyden luominen "nollasta" on usein vuosien projekti.
sivusta... Ystäviä ei kasva joka oksalla ja he ovat niin harvinaisia jalokivia, ettei heitä ihminen tarvitsekaan kukkurakaupalla. Olemalla itse avoin, ystävällinen ja myötätuntoinen ihminen on hyvällä matkalla kohti ystävyyttä. Sellainen voi löytyä harrasteesta, kaupankassasta, kyllä itse juttelin eilen sellaisen kanssa ja tuli tunne, että me ollaan kavereita, jos ei nyt ystäviä, hän on siis tuttu jo vuosia, työmatkalta mistä vaan. Kun on itse itselleen ystävä, vetää toisia ystäviä puoleensa. Joten tärkeintä on ensin pitää itsestä hyvää huolta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan sama kokemus. Tai no mies jaksoi olla ystävällinen, mutta kun en rakasta häntä. Otinkin hänet vain siksi, että hän piti minusta.
Mulla tuon vaikutuksen taustalla on ainakin äitini vääristelevä opetus ihmissuhteista mulle. Itsen piti olla sellainen hampaaton muille hymyilijä, vaikka nämä loukkaisivat minua, piti olla se, joka ymmärtää ja itseään ei saa tuoda esille, älä vain kerro että sinä olet saanut enemmän kuin toist (=mitään hyvää), heistä tulee muuten kateellisia (ja sekö oli siis minun vastuullani??).
Ei siinä silloin todellakaan tunne, että kukaan välittäisi itsestä p*skaakaan ja esim. toimisi MINUA kohtaan yhtään noilla samoilla opeilla!! Ei todellakaan. Muut ihmiset kyllä ottivat oikeudekseen arvostella minua esim. jos omassa ymmärryksesssään oli vikaa jne. Mutta jos ajattelin, että sellainen pitää selvittää, niin äitini hyökkäsi haukkumaan, että et saa rettelöidä! What? Asioiden selvittäminen, niin että minunkin käsitykset menee toistenkin kaaliin ei ole mitään rettelöintiä.
t.kristallikissaEli näkisin, että tilanteen taustalla (tunne, ettei minulle olla koskaan ystävällisiä tai välitetä) on se, että minulta on jopa kielletty asioiden selvittäminen minua loukanneiden ihmisten kanssa. Ei minulle se, että joku loukkaa minua tarkouta sitä, että se ihminen olisi paha, huono tai kelvoton ystävänä, vaan sitä, että hänen on aika oppia jotain uutta minusta ja toimia eri tavalla, jos haluaa olla ystäväni ja ellei halua, niin en mä tuhlaa aikaani häneen.
Mutta minua on kielletty selvittämästä asioita. Äitini demonisoi minut siitä, että kehtasinkin suuttua tai loukkaantua mistään. Itse oli tosi paska loukkaja, niin tietenkään sitä ei saanut paljastaa hänelle, eli piti leikkiä, kuin vika olisi itsessä, jos hänelle loukkaantuu tai suuttuu. Vaikka aivan varmasti ei ollut.
Niin koska en voinut hoitaa ystävyyssuhteitteni karikoita, ne kuolivat pois, en halunnut loppujenlopuksi viettää aikaa ihmisten kanssa, joita eivät minun tunteeni kiinnosta ja äiti oli siis opettnut, että MÄ LOUKKAAN tosia, jos sanon heille, mikä minua loukkasi. Aivan älytöntä hommaa. Sittemmin minusta tuli tosi arka pitämään puoliani ja sanomaan mitään, mistä näkisi, miltä minusta tuntuu, niin epäilen, että ihmiset eivät vain saa oikein kylmää eikä kuumaakaan kosketusta minuun. Jotenkin sellainen rentous ja luottamus puuttuu. Ja näen, että se on äitini vika. Työskentelen toki koko ajan korjatakseni asiaa, mutta se, etten ole saanut korjaamiseen apua taas on surkean terapiakentän vika.
t.kristallikissasivusta... Rakas kissanpentu, olet mulle jo kuin sisko. Todella hyvin sanottu, ja minulle ainakin tuli selväksi että sinua täytyy kohdella hyvin, kuten jokaista ihmistä tulee kohdella. Muistetaan että äitisi ei määritä sitä kuka olet, ja miten sinua kohdellaan. Olet ottanut vastuuta itsestäsi ja tarpeistasi ja määrittelet ne ääneen tänne. aivan huippua, olen todella todella todella ylpeä Sinusta.!!! Jatka samaan malliin ja kirjoita ajatuksiasi ja tuo ne näkyviksi toisille, siten saat vahvistusta omalle äänellesi. Sinun onnesi ei ole keneltäkään pois, sinulla on oikeus voida hyvin.
Kiitos, mielettömän kauniisti sanottu, kiitos!
Minusta terapeutien pitäisi PALJON PALJON PALJON PALJON enemmän ymmärtää, että kun terapiaan tulee joku, niin hänellä erittäin todennäköisesti on ongelmiaan vain sen takia, miten hänen vanhempansa ovat häntä kohdelleet. Ja jotenkin siis alkkiskotien kasvatteja mitenkään väheksymättä heille se on ollut selkeää aika varhaisesta asti, kenellä on ongelma. Eli vanhemmalla. Mutta sitten on monia koteja, joissa se, että ongelma on äiti tai isä tai molemmat EI OLE MITENKÄÄN selvää. Ja se tuottaa vioittuneita aikuisia, ja jos he menevät terapiaan, ja kuvitellaan, että pitää hoitaa siinä sen tulijan ongelmia, mennään pahasti metsään. Kun pitää hoitaa sinne tulleelle aiheutettuja ongelmia. Varsinkin juuri hänen minäsuhteeseensa aiheutettuja ongelmia niiden vaurioituneiden vanhempien takia.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan sama kokemus. Tai no mies jaksoi olla ystävällinen, mutta kun en rakasta häntä. Otinkin hänet vain siksi, että hän piti minusta.
Mulla tuon vaikutuksen taustalla on ainakin äitini vääristelevä opetus ihmissuhteista mulle. Itsen piti olla sellainen hampaaton muille hymyilijä, vaikka nämä loukkaisivat minua, piti olla se, joka ymmärtää ja itseään ei saa tuoda esille, älä vain kerro että sinä olet saanut enemmän kuin toist (=mitään hyvää), heistä tulee muuten kateellisia (ja sekö oli siis minun vastuullani??).
Ei siinä silloin todellakaan tunne, että kukaan välittäisi itsestä p*skaakaan ja esim. toimisi MINUA kohtaan yhtään noilla samoilla opeilla!! Ei todellakaan. Muut ihmiset kyllä ottivat oikeudekseen arvostella minua esim. jos omassa ymmärryksesssään oli vikaa jne. Mutta jos ajattelin, että sellainen pitää selvittää, niin äitini hyökkäsi haukkumaan, että et saa rettelöidä! What? Asioiden selvittäminen, niin että minunkin käsitykset menee toistenkin kaaliin ei ole mitään rettelöintiä.
t.kristallikissaEli näkisin, että tilanteen taustalla (tunne, ettei minulle olla koskaan ystävällisiä tai välitetä) on se, että minulta on jopa kielletty asioiden selvittäminen minua loukanneiden ihmisten kanssa. Ei minulle se, että joku loukkaa minua tarkouta sitä, että se ihminen olisi paha, huono tai kelvoton ystävänä, vaan sitä, että hänen on aika oppia jotain uutta minusta ja toimia eri tavalla, jos haluaa olla ystäväni ja ellei halua, niin en mä tuhlaa aikaani häneen.
Mutta minua on kielletty selvittämästä asioita. Äitini demonisoi minut siitä, että kehtasinkin suuttua tai loukkaantua mistään. Itse oli tosi paska loukkaja, niin tietenkään sitä ei saanut paljastaa hänelle, eli piti leikkiä, kuin vika olisi itsessä, jos hänelle loukkaantuu tai suuttuu. Vaikka aivan varmasti ei ollut.
Niin koska en voinut hoitaa ystävyyssuhteitteni karikoita, ne kuolivat pois, en halunnut loppujenlopuksi viettää aikaa ihmisten kanssa, joita eivät minun tunteeni kiinnosta ja äiti oli siis opettnut, että MÄ LOUKKAAN tosia, jos sanon heille, mikä minua loukkasi. Aivan älytöntä hommaa. Sittemmin minusta tuli tosi arka pitämään puoliani ja sanomaan mitään, mistä näkisi, miltä minusta tuntuu, niin epäilen, että ihmiset eivät vain saa oikein kylmää eikä kuumaakaan kosketusta minuun. Jotenkin sellainen rentous ja luottamus puuttuu. Ja näen, että se on äitini vika. Työskentelen toki koko ajan korjatakseni asiaa, mutta se, etten ole saanut korjaamiseen apua taas on surkean terapiakentän vika.
t.kristallikissa
Olet sä kyllä outo tyyppi. Et ilmeisesti osaa alkuunkaan puhua rakentavaan sävyyn, jos kerran "yrityksesi korjata väärinkäsityksiä" on tulkittu rettelöinniksi. Normaalit ihmiset osaa ratkoa erimielisyyksiäkin ystävällisesti. Onko sulla diagnosoitu asperger tai joku muu persoonallisuushäiriö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Ja mitenköhän niitä ystäviä saa? Kuvitteletko sä, että tapaat ihmisen, kysyt "Ollaanko ystäviä?" ja sitten lähdette käsi kädessä hyppelemään kohti auringonlaskua? Ystävän löytäminen on yhtä onnenkantamoista kuin parisuhteen löytäminen. Pitää olla oikeanlaiset ihmiset jotka löytävät toisensa oikeanlaisessa tilanteessa. Ja se on todennäköisempää, jos lähtökohtaisesti hankit tuttuja ja sitä kautta tutustut pinnallisesti useisiin ihmisiin. Sitä kautta sitten saattaa löytyä ihmisiä, joiden kanssa bondaa paremmin ja siitä voi sitten lähteä syventämään suhdetta ensin kaveruuteen ja vuosien jälkeen jopa ystävyyteen. Sillä ystävyyden luominen "nollasta" on usein vuosien projekti.
sivusta... Ystäviä ei kasva joka oksalla ja he ovat niin harvinaisia jalokivia, ettei heitä ihminen tarvitsekaan kukkurakaupalla. Olemalla itse avoin, ystävällinen ja myötätuntoinen ihminen on hyvällä matkalla kohti ystävyyttä. Sellainen voi löytyä harrasteesta, kaupankassasta, kyllä itse juttelin eilen sellaisen kanssa ja tuli tunne, että me ollaan kavereita, jos ei nyt ystäviä, hän on siis tuttu jo vuosia, työmatkalta mistä vaan. Kun on itse itselleen ystävä, vetää toisia ystäviä puoleensa. Joten tärkeintä on ensin pitää itsestä hyvää huolta
Kuten sanottu, olen ollut tuollainen myötätuntoinen ja kiva ja ystävällinen, mutta koska kukaan ei halua olla edes hyvänpäivän tuttuni, alkaa se minunkin empatia karisemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Jokainen ystävä on aluksi ollut random tuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hei kiltti ap, se juttu on nyt sun oma suhde suhun itseesi, mikä ei varmaan ole niin hyvä kun sulle puhutaan rumasti vanhempien osalta. siinähän kyse taas ei ole sinusta vaan siitä että heilläkin on kimurantti suhde itseensä ja siksi haukkuvat sinua. otapa elämäntehtäväksi katkaista kehno dialogi itsesi kanssa ja ala kehittämään jotain ihan muuta kannustavaa ja rakastavaa suhdetta suhun. siihen tarvitset tukea ja apua jotta opit sen. rohkeutta paljon, ja sitähän sinussa piisaa. Ihanaa päivää kultaseni, olet suloinen päivänsäde jonka säteet lämmittävät tänne saakka. Kiitos! Tsemppiä!!!
Tässä on hyvä kirjoitus, jossa on totuuden sanoja! Mä syytän mun äitiäni huonosta suhteesta itseeni. Äiti sitä torpedoi ja tuhosi, koska hänellä oli silmiensä edessä peili, josta heijastui hänen oma pahuutensa ja omat kärsimyksensä omien vanhempiensa takia (jonka siis kiistää, että sellaista ei ole ollut, "he yrittivät parhaansa", no, p*skaksi meni silti, ja äiti ei myönnä sitäkään) ja kohteli sillä minua, niin kuin se peilissä ollut paha olisi ollut se, minkä hän näkee minussa. No, minussa se ei ollut, mutta en mä tajunnut, että hän on noin sairas, persoonallisuushäiriöinen narsisti, ja se ehti vaikuttaa kaikkeen minussa.
t.kristallikissa
Moi sisar,, kuule noin mä kirjoitin kun siltä tuntuu ja sen narsismin olen isäni osalta kokenut. Sä et ole yksin, kaikki mitä kirjoitat ja miten analysoit voisi olla kynästäni. Siksi näen että olet nyt todella hienolla polulla kun sait haukuttua äitisi ? ja jatka samaan malliin itsesi kuuntelua ja omien tarpeiden hoitamista ja koita äitiä työntää koko ajan kauemmaksi mielestä ja osana sinua. joudut luopumaan hänestä ja monesta mutta toisaalta sinä saat siinä jotain arvokkaampaa itsellesi mitä olet koskaan kokenut - itsesi. Sinä et halunnut tapella etkä sotia, mutta jos sotaan joutuu oman vanhemman kanssa niin itsensä siinä täytyy pelastaa lopulta jos haluaa jotenkin selviytyä. Pelasta itsesi, tuen sinua joka askeleella ja tsemppaan ajatuksissa. Tsemppiä!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Jokainen ystävä on aluksi ollut random tuttu.
totta, ja jokainen random tuttu on aluksi tuntematon vieras :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Jokainen ystävä on aluksi ollut random tuttu.
Joo, mutta kun ne random tutut ei koskaan muutu ystäviksi, niin se randomius ei enää riitä ihmissuhteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Ja mitenköhän niitä ystäviä saa? Kuvitteletko sä, että tapaat ihmisen, kysyt "Ollaanko ystäviä?" ja sitten lähdette käsi kädessä hyppelemään kohti auringonlaskua? Ystävän löytäminen on yhtä onnenkantamoista kuin parisuhteen löytäminen. Pitää olla oikeanlaiset ihmiset jotka löytävät toisensa oikeanlaisessa tilanteessa. Ja se on todennäköisempää, jos lähtökohtaisesti hankit tuttuja ja sitä kautta tutustut pinnallisesti useisiin ihmisiin. Sitä kautta sitten saattaa löytyä ihmisiä, joiden kanssa bondaa paremmin ja siitä voi sitten lähteä syventämään suhdetta ensin kaveruuteen ja vuosien jälkeen jopa ystävyyteen. Sillä ystävyyden luominen "nollasta" on usein vuosien projekti.
sivusta... Ystäviä ei kasva joka oksalla ja he ovat niin harvinaisia jalokivia, ettei heitä ihminen tarvitsekaan kukkurakaupalla. Olemalla itse avoin, ystävällinen ja myötätuntoinen ihminen on hyvällä matkalla kohti ystävyyttä. Sellainen voi löytyä harrasteesta, kaupankassasta, kyllä itse juttelin eilen sellaisen kanssa ja tuli tunne, että me ollaan kavereita, jos ei nyt ystäviä, hän on siis tuttu jo vuosia, työmatkalta mistä vaan. Kun on itse itselleen ystävä, vetää toisia ystäviä puoleensa. Joten tärkeintä on ensin pitää itsestä hyvää huolta
Kuten sanottu, olen ollut tuollainen myötätuntoinen ja kiva ja ystävällinen, mutta koska kukaan ei halua olla edes hyvänpäivän tuttuni, alkaa se minunkin empatia karisemaan.
Olisitko mun ystävä tässä ja nyt? Mitä sulle kuuluu? aJattele, kesä on melkein ovella, nämä viikot ovat olleet aivan uskomattoman lämpimiä. Minä odotan jo vappua kun saa laittaa serpentiiniä kaulaan ja ottaa kuohuvaa. Mitä sä ajattelit tehdä Vappuna? Terkuin, sun ystäväsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet tehnyt asioiden parantamiseksi? Olet varmasti mennyt avoimin mielin erilaisiin harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muihin paikkoihin, missä voisit löytää lisää ystäviä ja jopa parisuhteen? Olet myös varmasti ollut kaikille mukava ja ystävällinen, etkä ole ikinä koskaan milloinkaan valittanut kenellekään mitään asioitasi ja kaatanut kenenkään niskaan koko masentavaa elämääsi? Olet varmasti muista ihmisistä kiinnostunut, kuuntelet ja autat muita hymy huulilla ja avoimin mielin?
Oletko sinä itsekään tuollainen 24/7? Miksi muiden pitäisi olla?
No esimerkiksi siksi, että heillä ei ole kavereita ja kuitenkin haluaisi sellaisia? Ihmiset tykkää mukavista ihmisistä ja niillä ankeilla kus*päillä on sitten joitain kompensoivia ominaisuuksia ja kaverit hankittu jo lapsuudessa ja teini-iässä. Kukaan aikuinen ei muuten jaksa ihmisiä, jotka jo heti aluksi kaatavat koko elämänsä p*skan semituttavien niskaan. Kaikilla on omat murheensa, ja ystävien ongelmia jaksaa kuunnella, sillä ystävät vastavuoroisesti myös kuuntelevat sinun murheitasi. Random tuttujen murheita ei jaksa kuunnella, sillä heille ei halua avautua omasta elämästään.
En minä haluakaan random tuttuja vaan ystäviä.
Ja mitenköhän niitä ystäviä saa? Kuvitteletko sä, että tapaat ihmisen, kysyt "Ollaanko ystäviä?" ja sitten lähdette käsi kädessä hyppelemään kohti auringonlaskua? Ystävän löytäminen on yhtä onnenkantamoista kuin parisuhteen löytäminen. Pitää olla oikeanlaiset ihmiset jotka löytävät toisensa oikeanlaisessa tilanteessa. Ja se on todennäköisempää, jos lähtökohtaisesti hankit tuttuja ja sitä kautta tutustut pinnallisesti useisiin ihmisiin. Sitä kautta sitten saattaa löytyä ihmisiä, joiden kanssa bondaa paremmin ja siitä voi sitten lähteä syventämään suhdetta ensin kaveruuteen ja vuosien jälkeen jopa ystävyyteen. Sillä ystävyyden luominen "nollasta" on usein vuosien projekti.
sivusta... Ystäviä ei kasva joka oksalla ja he ovat niin harvinaisia jalokivia, ettei heitä ihminen tarvitsekaan kukkurakaupalla. Olemalla itse avoin, ystävällinen ja myötätuntoinen ihminen on hyvällä matkalla kohti ystävyyttä. Sellainen voi löytyä harrasteesta, kaupankassasta, kyllä itse juttelin eilen sellaisen kanssa ja tuli tunne, että me ollaan kavereita, jos ei nyt ystäviä, hän on siis tuttu jo vuosia, työmatkalta mistä vaan. Kun on itse itselleen ystävä, vetää toisia ystäviä puoleensa. Joten tärkeintä on ensin pitää itsestä hyvää huolta
Kuten sanottu, olen ollut tuollainen myötätuntoinen ja kiva ja ystävällinen, mutta koska kukaan ei halua olla edes hyvänpäivän tuttuni, alkaa se minunkin empatia karisemaan.
Olisitko mun ystävä tässä ja nyt? Mitä sulle kuuluu? aJattele, kesä on melkein ovella, nämä viikot ovat olleet aivan uskomattoman lämpimiä. Minä odotan jo vappua kun saa laittaa serpentiiniä kaulaan ja ottaa kuohuvaa. Mitä sä ajattelit tehdä Vappuna? Terkuin, sun ystäväsi
Syödä munkkeja.
En halua olla hiljaa ja yksin.