Lue keskustelun säännöt.
Olen sairaanhoitaja ja ärsyynnyn, jos aikuiset potilaat alkaa
26.04.2019 |
itkeä. Se ärsyttää niin paljon, että tekee mieli vaihtaa ammattia, koska tekisi mieli sanoa aina niille, että nyt lopetat pillittämisen. Enkä puhu mistään syöpäpotilaista tai muista parantumattomista sairauksista. Miten voisin oppia osoittamaan enemmän empatiaa.
Kommentit (29)
Lopeta se pillittäminen ja tee työsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina julkisuudessa esitetään kuinka vaativaa ja raskasta sairaanhoitajan työ on, ja kuinka työn pitäisi olla paremmin palkattua ja arvostettua. Minua ei säälitä yhtään, itsepä ovat alansa valinneet. Työyhteisön naisvaltainen kireys ja kyräily, kiire, vaativat työajat ja huono palkka. Mitä sitte, ei kosketa minua. Sairaalamaailman hierarkisuus, sotemalli ja lääkäreiden pokkurointi, no semmosta se on. Ei varaa tehdä virheitä työssä ja hyvä jos ehtii ruokatauon pitää. Mitä sitte. Ei ole minun ongelmani.
Olen aikuinen ja ärsyynnyn, jos sairaanhoitajat alkaa avautumaan.
Joo, itellä ei tulis mieleenkään itkeä jostain pikkujutusta. Aika paljon on noita pillittäjiä 25-35v naisissa, joille kaikki pienetkin vastoinkäymiset tai kipu on maailmanloppu. Pumpulissa eläneitä.
Olen ollut kaksi kuukauden jaksoa sairaalassa leikkaushoitoa saamassa. Kyllä siellä meni mieli matalaksi ja itku oli herkässä. Oma sairaus suretti ja koko elämä. Onneksi pahinpana päivänä luokseni tuli hoitaja, joka itkuni nähtyään sanoi, että hakee pyörätuolin ja käydään pihalla haistelemassa raikasta ilmaa. Näin tehtiin, koko reissuun meni vartti, mutta se auttoi sillä hetkellä. Muutaman päivän päästä jaksoin tehdä tuon retken yksinkin. Jo se auttoi, tunsin, että paranen kyllä. Onneksi et tullut paikalle ap, ihmisen kohtaaminen ihmisenä on kyllä hoitajan työn perustaito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jonkun tutkimuksen joskus luin missä todettiin että hoitoalalla työskentelevät kokivat normi-ihmistä vähemmän empatiaa kärsivää ihmistä kohtaan. Olet siis normaali alasi edustaja, empatiakyvytön hoitaja.
Sinulla on jotain vaikeuksia ns. negatiivisten tunteiden ja heikkouden näyttämisen kanssa. Ehkä olet lapsuudessasi oppinut, että niitä tunteita on kiellettyä tai häpeällistä näyttää ja aina pitää esittää reipasta. Sinun on käsiteltävä omat tunnelukkosi ja sitten myös muiden tunteet on helpompi kohdata. Empatiaa voi oppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MIkä siinä ärsyttää? Nostaa omasta alitajunnasta jotain muistoja? Terveisin ammattikollega. Minä en kylläkään kiusaannu enkä mieltäni pahoita kenenkään itkuista. Oikeasti, kamala asenne sulla!
Uskon, että ammatissasi varmasti oppii tuntemaan ihmiset ja todellisen hädän, surun tai kivun. Ne pienestä pillittäjät ovat varmasti ärsyttäviä. En itsekään pidä, jos hoitaja on liian lälly. Ystävällisyys ja asiallisuus ovat parempia ominaisuuksia. Jopa isäni kuolinvuoteella oli helpompaa, kun isääni morfinia piikittänyt hoitsu kertoi topakasti mitä tekee kuin itkemässä minun itkujani. Se helpottaa enemmän kuin jos hoitaja lisäisi ahdistustani lisää liialla empaattisuudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jonkun tutkimuksen joskus luin missä todettiin että hoitoalalla työskentelevät kokivat normi-ihmistä vähemmän empatiaa kärsivää ihmistä kohtaan. Olet siis normaali alasi edustaja, empatiakyvytön hoitaja.
Ehkä hoitajat näkevät niin paljon kärsimystä että siihen turtuu, jokaista pillittäjää ei jaksa sympatiseerata, kun viereisessä pedissä hiljaa oleva potilas tekee kuolemaa oikeasti.
Ihmiset ovat erilaisia, itselläni on yliherkkä tuntoaisti synnynnäisenä ominaisuutena (olen siis neurologisesti poikkeava) ja koen fyysisen kivun voimakkaampana kuin neurologisesti ns. normaalit ihmiset ja kiitän Luojaani ettei kohdalle ole osunut ap:n kaltaista empatiatonta tunnekylmää hoitajaa joka vähättelisi kipuani...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, itellä ei tulis mieleenkään itkeä jostain pikkujutusta. Aika paljon on noita pillittäjiä 25-35v naisissa, joille kaikki pienetkin vastoinkäymiset tai kipu on maailmanloppu. Pumpulissa eläneitä.
Niinhän sinä nyt luulet. Tietyissä olosuhteissa sitten toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun tutkimuksen joskus luin missä todettiin että hoitoalalla työskentelevät kokivat normi-ihmistä vähemmän empatiaa kärsivää ihmistä kohtaan. Olet siis normaali alasi edustaja, empatiakyvytön hoitaja.
Ehkä hoitajat näkevät niin paljon kärsimystä että siihen turtuu, jokaista pillittäjää ei jaksa sympatiseerata, kun viereisessä pedissä hiljaa oleva potilas tekee kuolemaa oikeasti.
Siirretään omaan huoneeseen tässä vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että ammatissasi varmasti oppii tuntemaan ihmiset ja todellisen hädän, surun tai kivun. Ne pienestä pillittäjät ovat varmasti ärsyttäviä.
Ei välttämättä. Esim. somatisaatiohäiriöinen on oikeasti sairas (henkisesti) eikä turhan valittaja, vaikka oireet tuntuvat fyysisenä, on kipu mielessä ja sielussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun tutkimuksen joskus luin missä todettiin että hoitoalalla työskentelevät kokivat normi-ihmistä vähemmän empatiaa kärsivää ihmistä kohtaan. Olet siis normaali alasi edustaja, empatiakyvytön hoitaja.
Ehkä hoitajat näkevät niin paljon kärsimystä että siihen turtuu, jokaista pillittäjää ei jaksa sympatiseerata, kun viereisessä pedissä hiljaa oleva potilas tekee kuolemaa oikeasti.
Ei-tappava sairaus voi aiheuttaa huomattavasti enemmän kärsimystä kuin tappava, varsinkin kun ajattelee että toinen joutuu kestämään kenties vuosikymmeniä ja toinen enää lyhyen ajan. Loppujen lopuksi elämä se pelottavaa ja kivuliasta on, eikä kuolema.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun tutkimuksen joskus luin missä todettiin että hoitoalalla työskentelevät kokivat normi-ihmistä vähemmän empatiaa kärsivää ihmistä kohtaan. Olet siis normaali alasi edustaja, empatiakyvytön hoitaja.
Ehkä hoitajat näkevät niin paljon kärsimystä että siihen turtuu, jokaista pillittäjää ei jaksa sympatiseerata, kun viereisessä pedissä hiljaa oleva potilas tekee kuolemaa oikeasti.
Siirretään omaan huoneeseen tässä vaiheessa.
Seinä välissä
Miten olis oma työnohjaus tai psykoterapia? Tai joskus todella on paras vaihtoehto vaihtaa alaa ja tehdä työkseen jotain muuta, missä empatiakyvylle ei ole käyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, itellä ei tulis mieleenkään itkeä jostain pikkujutusta. Aika paljon on noita pillittäjiä 25-35v naisissa, joille kaikki pienetkin vastoinkäymiset tai kipu on maailmanloppu. Pumpulissa eläneitä.
Itku purkaa stressiä. Eikä todellakaan voi sanoa, että joku tietty ryhmä itkisi. Joku itseensä, kun on tarpeeksi stressiä, vaikka lapsen sijoituksessa kun itse on sairaalassa. Ja mitäs miehet ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun mies lähtee kävelemään turkimuspöydältä tai odotushuoneesta, kun pelko käy liian isoksi.
Itse en ole alalla enää, mutta aikoinaan meitä.muistutettiin, että.ihmisellä on sairaalaan tullessa puolet aivoista pois. Niin paljon suurin osa jännittää, että osoitteet yms unohtuu.
Vierailija kirjoitti:
Joo, itellä ei tulis mieleenkään itkeä jostain pikkujutusta. Aika paljon on noita pillittäjiä 25-35v naisissa, joille kaikki pienetkin vastoinkäymiset tai kipu on maailmanloppu. Pumpulissa eläneitä.
Vai olisiko se niin, että heillä on lastia niin paljon kannettavanaan, mistä sinä et tiedä mitään. Ja miksi tietäisitkään, eihän se sulle kuulu. Paljon lastia niin (sun mielestä!) pienikin asiaa katkaisee kamelin selän.
En tiedä onko sitä mahdollista oppia, jos olet tuohon asti päässyt sitä oppimatta. Ehkä alanvaihto tosiaan voisi olla hyvä.