" Vaikeaksi" koettu raskaus johtuu psyykestä

Mistään " omasta" ei haluta luopua kun on " jo" 35-vuotias ja saa lapsen. Ja sitten valitetaan täysin luonnollisesta tapahtumasta?

Vierailija:

Mistään " omasta" ei haluta luopua kun on " jo" 35-vuotias ja saa lapsen. Ja sitten valitetaan täysin luonnollisesta tapahtumasta?

kuulemma raskausajan pahoinvointi johtuu siitä että äitiä ahdistaa raskaus ja hän pyrkii oksentamaan sen ulos kehostaan..

vai onko jo kokemusta ja ymmärrystä?

yleensä ei uusiudu seuraavassa raskaudessa.

Jos kaikkeen uskoisi hulluksi tulisi kuten ap:lle jo on käynyt.

Vierailija:

kuulemma raskausajan pahoinvointi johtuu siitä että äitiä ahdistaa raskaus ja hän pyrkii oksentamaan sen ulos kehostaan..

Mulla oli molempien tyttöjen raskausaikana järkyttävä pahoinvointi. Oksensin itseni tiputukseen vanhemman tytön raskaudessa kerran ja nuoremman kolmesti. Loppuaikana kärsin verenpaineiden rajusta noususta ja sen aiheuttamista päänsäryistä. Kertaakaan en valittanut raskautta ja sitä, että se olisi vaikea tai raskas, mutta oksentaminen ja migreenikohtausten kaltaiset päänsäryt olivat karmeita.

tästä ekasta raskaudestani(olen 36v) eikä mulla ole ollut mitenkään vaikeeta eikä ahdistavaa Olen tutulta kätilöltä kuullut saman väitteen kuin ap ja voipi olla ainakin osatotuus

Lapsi on pitkäaikaissairas elinsiirtoa odottava potilas ja mulla pitäisi olla hirvittävän vaikeaa. Ei vaan tunnu siltä. Vaikka meillä on talo täynnä lääkkeitä joita täytyy antaa muutaman tunnin välein, lapsi on vään väliä sairaalassa teholla komplikaatioiden takia, ambulanssin soittaminen on meille arkipäivää, eikä normaalista elämästä voi kuin haavelaa, kun lapsi ei edes syö itse. Kai se oma asennekin vaikuttaa.

Minä en halua viedä lastani sairaalaan intervallihoitoon(eli viikonlopuksi osastolle ilman lääkeiteteellistä syytä tai tarvetta sairaalassa oloon että saisimme kotona levätä), sillä meidän elämä on meille sitä normaalia elämää, kun kaikkeen tottuu.

Mä kuvittelin että raskaus on onnellista ja energistä aikaa, mutta niin vain iski pahoinvointi okenteluineen varten kasvoja.

rv 27 asti, eikä ahdistanut yhtään, vaan nautin joka hetkestä jopa sairaalan tiputuksessa! Olen varmaan pimeä. Ymmärrän kyllä että jotain muuta sellainen olisi ottanut kupoliin. Jos lapsen saa " palkinnoksi" noin rajusti oksentamalla, lapsia tänne lisää kiitos!

Tiedoksi vain teille, että ihmisen psyykeessä on myös alitajuntaista toimintaa. Eli vaikka itse et edes tiedostaisi, voi omassa psyykeessä olla kaikenlaista myllerrystä.

asioiden kanssa joita ei ole aiemmin käsitellyt. Lapsen myötä peilautuu omat lapsuudenkokemukset. Esim lapsuuden traumoja nousee alitajunnasta esiin?

Ja oli siinä lääkärinkin pääkopassa jotain vikaa, kun hänestäkin minulla oli raskausmyrkytys.

Toisaalta jos on aivan _hirveät_ peräpukamat niin kuin mulla, ja lisäksi joutuu öisin valvomaan tuntitolkulla joka ikinen yö, niin mielestäni on ihan normaalia ja ymmärrettävää, että pinnan kiristyy ja tulee valitettua asioista herkemmin. Onko sekään reilua, että tulevan äidin pitäis vaan näytellä iloista naamaa vaikka on hirveät univelat ja hyvä kun istumaan pystyy.

miettiä minkäköhän lapsuuden trauman kanssa jouduin kasvokkain, kun pukamaisena ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen en tuntenut olevani aivan parhaassa iskussa enkä erityisemmin nauttinut raskaana olemisen kokemuksesta.

raskaus oli kamalaa henkisesti ja fyysisesti. Mulla ei vaan pää ja kroppa kestänyt. En sitten tiedä kumpi tuli ensin. Mitä pahaa siinä on jos pitää raskautta inhottavana aikana? Ei se muita liikuta (tai ehkä omaa perhettä). Niin ja pidin vauvaani vaikeana koliikin vuoksi. Se on mun oma henk. koht kokemus. Toinen ei pidä koliikkivauvaa vaikeana. Olen ehkä joidenkin mielestä luuseri, kun en pidä raskautta itselleni luonnollisena tilana ja en halua olla uudestaan raskaana. Mun psyykeen sietokyky ylittyi 9 kk oksentamisesta ja vähän väliä sairaalassa makaamisesta.

Mulla oli suurin ongelma nimenomaan päänupissa, kun en millään halunnut taipua kroppani tahtoon; en kokenut olevani oma itseni, kun kaikki oli niin paljon hankalampaa kuin ennen (liikkuminen, jatkuva pissahätä, kengännauhojen sitominen jne.) Eli olin ÄRTYNYT omaan kroppaani, kun se ei tahtonut pysyä päänuppini perässä...allekirjoitan ap:n väittämän tältä osin.

eli huusi ensimmäiset 4 kk, itse en asiaa muista mutta muut ovat sanoneet että oli kova itkemään ja niihän se tais olla.



PS. Raskauteni oli helppo, ehkä sitten olin kypsä äidiksi (38 v ) ei ollenkaan pahoinvointia yms.

Niin. Mulle raskaus oli myös siksi vaikeaa, kun olisi pitänyt tehdä töitä samalla tavalla kuin ennen. Siis fyysisesti ja henkisesti raskasta hoitotyötä vanhusten kanssa. Nyky-yhteiskunnassa ei saa olla raskaana luonnollisesti vaan pystyttävä tekemään töitä niin kuin muutkin. Se syö kyllä henkisesti ja lopulta fyysisesti.