Aikuisen huono käytös ja lapsille raivoaminen

Toinen tapaus eilen aamupäivällä Mankkaan ostarin kohdalla bussipysäkillä 2 lastentarhatätiä ison keltaliivisen lapsiryhmän kanssa. Lapset olivat n. 3-4 vuotiaita, eli aika pieniä. Bussin tullessa pysäkille toinen hoitajista, pitkätukkainen nuorehko nainen sai primitiiviraivarin, kun yksi lapsista yritti nousta bussiin ensimmäisenä.. Varmaan ihan asiallinen huomautus lapselle, että noustaan vasta aikuisen jälkeen, mutta tapa, millä hoitaja asian lapselle vihaisena raivoten esitti, ei ollut ammattikasvattajalle sopivaa käytöstä, koko bussilastillinen ihmisiä kääntyi katsomaan päätään puistellen tämän hoitajan aggressiivista käytöstä.

Olen todistanut äidin silmitöntä raivoamista lapselleen. Ei se ollut lähelläkään normaalia lapsen ojentamista. Ja kohta lapsi sitten otettiinkin huostaan.

Jotkut jatkavat sitä raivoamista vielä lasten kasvettuakin. Silloin kohteeksi päätyvät työkaverit, naapurit, vävyt ja miniät, ventovieraat.

Itse olen osunut tuollaisen kohteeksi. Se oli sen verran pelästyttävää, että säälittää ajatella mitä lapset ovat mahtaneet pienenä joutuneet kestämään. Mutta lapset ovat nyt jo aikuisia, joten lastensuojeluilmoitusta on myöhäistä enää tehdä.

Totta on huono aikuisen käytös em. tilanteissa. Mutta miettiikö kukaan, miksi äiti tai aikuinen menettää hermonsa lasten kanssa? Taustalla voi olla mitä tahansa; useimmiten väsymystä,  uupumusta ja turhautumista. Ja mahdollisesti jokin muu juttu, esim. alkoholiongelma. Tiedän mistä puhun. Olin itsekin äkkipikainen, erittäin lyhytpinnainen (sekunneissa raivostuin silmittömästi) lasteni kanssa. Olin kotiäiti, lähes yksinhuoltaja 24/7. Iltaisin "rentouduin" olutta ja viiniä juomalla. Seuraavan päivänä, etenkin aamulla, olin entistä äkäisempi. Vihamielinen, aggressiivinen, karjuva hirviöäiti.

Sitten tapahtui paljon asioita, joiden ansiosta onneksi pääsin eroon alkoholista ja raivoamisesta, jonka pohjimmiltaan aiheutti suunnaton väsymys yksinhuoltajuuteen. Yksinäisyys ja totaalinen turhautuminen kotiäitiyteen sekä työttömyyteen. Tiedän myös, mitä on väsyä työn ja perheen yhdistämiseen. (Olen opettaja, ja teen illat sekä viikonloput tunteja yhä, koska minulla on vain vähän työkokemusta. Opettajantyö on putkessa elämistä).

Nykyisin kun näen huutavia äitejä, hermostuneita ja kireitä naisia lasten kanssa, säälin toki lasta, mutta myös sitä naista. Suomalainen yhteiskunta on kova naiselle: pitää jaksaa niin paljon yksin. Apua ei ole saatavilla, eikä sukuyhteisöä, tms. verkostoa. Ite on pärjättävä - kaikki eivät jaksa. Ja kun kaikki eivät jaksa itse ja yksin, niin seuraa ylenkatsetta ja halveksuntaa. Useimmiten lapselle huutava aikuinen on väsynyt; hän tarvitsee omaa aikaa ja lepoa tai taukoa lastenhoidosta. Tietääkö moni, mitä on hoitaa pieniä vauvoja ja lapsia 24/7? Mikähän olisi oikea ilmaisu sille, kun synnytyshetkestä asti (saati että olisi sairaalassa saanut levätä) hoitaa lasta ihan yksin koko ajan tauotta? Myöhemmin kahta lasta. Se todellakin väsyttää. Ja kun voimat ovat lopussa, ei jaksa etsiä ulospääsytietä tilanteesta. Sellaisessa tilanteessa aikuisen käytöksen ylilyönnit ja ylireagoinnit ovat tavallisia.

Useimmiten arvostelija on joko oman äitiytensä alkutaipaleella yksin suorittaja tai pidempään äitinä olleena saa säännöllistä apua ja omaa aikaa esim. puolisonsa sekä lasten isovanhempien tuella.

Löytyy sitten näköjään puolustelijoita lasten kaltoinkohtelullekin!

Totta kai me kaikki ymmärretään, että äiti on varmasti väsynyt. Mutta ei se lapsi sitä ymmärrä. Eikä väsymys tee siitä räyhäämisestä hyväksyttävää.

Oletteko te puolustelijat nähneet millaisia aikuisia niistä lapsista kasvaa, jotka ovat koko ikänsä varoneet sanomisiaan ja tekemisiään, ettei äiti vain hermostu? Minulla on sellainen läheinen. Ja hänet ja sisaruksensa olisi pitänyt lapsena siirtää tasapainoisempaan perheeseen kasvamaan. Mutta siihen aikaan se ei ollut niin yleistä kuin nykyään. Joten nyt korjataan lapsuuden jälkiä aikuisena ja siinähän se aikuisuus mukavasti menee, kun samalla jää oma elämä elämättä.

Kaltoinkohtelu on kaltoinkohtelua, vaikka sen kuinka kermalla kuorruttaisi ja nonparelleja päälle!

5. on kerran puutunut tilanteeseen, jossa äiti moitti kokoajan lastaan kaupassa,. Sanoin hänelle kuitenkin vain, että koska hän vaikuttaa niin väsyneeltä, hänen olisi parasta mennä äkkiä kotiin kaupasta, ottaa lapsi kainaloon ja miettiä miten saisi apua.. Äiti itki, kun sanoin, että hänellä on hieno lapsi., jota hän nyt haukkuu ilman syytä.

Vierailija kirjoitti:

Totta on huono aikuisen käytös em. tilanteissa. Mutta miettiikö kukaan, miksi äiti tai aikuinen menettää hermonsa lasten kanssa? Taustalla voi olla mitä tahansa; useimmiten väsymystä,  uupumusta ja turhautumista. Ja mahdollisesti jokin muu juttu, esim. alkoholiongelma. Tiedän mistä puhun. Olin itsekin äkkipikainen, erittäin lyhytpinnainen (sekunneissa raivostuin silmittömästi) lasteni kanssa. Olin kotiäiti, lähes yksinhuoltaja 24/7. Iltaisin "rentouduin" olutta ja viiniä juomalla. Seuraavan päivänä, etenkin aamulla, olin entistä äkäisempi. Vihamielinen, aggressiivinen, karjuva hirviöäiti.

Sitten tapahtui paljon asioita, joiden ansiosta onneksi pääsin eroon alkoholista ja raivoamisesta, jonka pohjimmiltaan aiheutti suunnaton väsymys yksinhuoltajuuteen. Yksinäisyys ja totaalinen turhautuminen kotiäitiyteen sekä työttömyyteen. Tiedän myös, mitä on väsyä työn ja perheen yhdistämiseen. (Olen opettaja, ja teen illat sekä viikonloput tunteja yhä, koska minulla on vain vähän työkokemusta. Opettajantyö on putkessa elämistä).

Nykyisin kun näen huutavia äitejä, hermostuneita ja kireitä naisia lasten kanssa, säälin toki lasta, mutta myös sitä naista. Suomalainen yhteiskunta on kova naiselle: pitää jaksaa niin paljon yksin. Apua ei ole saatavilla, eikä sukuyhteisöä, tms. verkostoa. Ite on pärjättävä - kaikki eivät jaksa. Ja kun kaikki eivät jaksa itse ja yksin, niin seuraa ylenkatsetta ja halveksuntaa. Useimmiten lapselle huutava aikuinen on väsynyt; hän tarvitsee omaa aikaa ja lepoa tai taukoa lastenhoidosta. Tietääkö moni, mitä on hoitaa pieniä vauvoja ja lapsia 24/7? Mikähän olisi oikea ilmaisu sille, kun synnytyshetkestä asti (saati että olisi sairaalassa saanut levätä) hoitaa lasta ihan yksin koko ajan tauotta? Myöhemmin kahta lasta. Se todellakin väsyttää. Ja kun voimat ovat lopussa, ei jaksa etsiä ulospääsytietä tilanteesta. Sellaisessa tilanteessa aikuisen käytöksen ylilyönnit ja ylireagoinnit ovat tavallisia.

Mä olen ollut samassa tilanteessa, js myös raivonnut väsymystäni lapsille. Mä en kuitenkaan puolustele itseäni tai toimintaani. Ei se mun väsymys ja v*****us tehnyt siitä yhtään sen hyväksyttävämpää. Nykyään on mullakin erilainen elämäntilanne (ja käytös) mutta olin kyllä aivan kamala tuohon aikaan! Nykyään näen että olis ollut jonkun silloin syytä puuttua (lastensuojelu?) että olisin itse tajunnut mitä olen tekemässä. Jälkeenpäin näen asiat niin selvästi, ja kadun todella paljon. Onneksi välit lapsiin ei menneet pilalle.

Vierailija kirjoitti:

Löytyy sitten näköjään puolustelijoita lasten kaltoinkohtelullekin!

Totta kai me kaikki ymmärretään, että äiti on varmasti väsynyt. Mutta ei se lapsi sitä ymmärrä. Eikä väsymys tee siitä räyhäämisestä hyväksyttävää.

Oletteko te puolustelijat nähneet millaisia aikuisia niistä lapsista kasvaa, jotka ovat koko ikänsä varoneet sanomisiaan ja tekemisiään, ettei äiti vain hermostu? Minulla on sellainen läheinen. Ja hänet ja sisaruksensa olisi pitänyt lapsena siirtää tasapainoisempaan perheeseen kasvamaan. Mutta siihen aikaan se ei ollut niin yleistä kuin nykyään. Joten nyt korjataan lapsuuden jälkiä aikuisena ja siinähän se aikuisuus mukavasti menee, kun samalla jää oma elämä elämättä.

Kaltoinkohtelu on kaltoinkohtelua, vaikka sen kuinka kermalla kuorruttaisi ja nonparelleja päälle!

Niinpä. Missään muualla maailmassa ei varmaan edes ymmärretä ja hyysätä väsyneitä äitejä (jopa lasten hyvinvoinnin kustannuksella) kuin täällä Suomessa.

Monet pedofiilit ovat olleet itse uhreja lapsuudessa silläkö voi puolustella hirmutekoja ja silotella asioita? Ei tulisi mieleenkään. Jostain syystä väsyneiden äitien tulisi saada tuhota lastensa lapsuuden vapaasti ja vieläpä saada päälle teetä ja sympatiaa... Sama ku päihdeäitejä pitäisi paapoa loputtomiin. Ei missään nimessä saisi vaan syyllistää mistään. Riippumatta siitä millaisia traumoja lapsuus aiheuttaa koko loppuelämäksi mahdollisesti tälle lapselle.

Ja pikkuvinkki: jos jo yhden kanssa on hankalaa, ÄLÄ HANKI LISÄÄ LAPSIA.

Jonkun ulkopuolisen pitäisi puuttua niin kärsivän lapsen kuin kärsivän äidin tilanteeseen. Ei kukaan huvikseen raivoa muksuilleen, omalle ongelmalle voi olla sokeakin tai kieltää sen vakavuuden. Silloin jonkun täysjärkisen tahon on tultava väliin.