Lapsen isä ei ole pitänyt mitään yhteyttä kahteen vuoteen, ja nyt lapsi haluaisi tavata
Isästä ei siis ole kuulunut pihaustakaan. Ei mitään. Ei puheluita, ei edes synttärikorttia lapselle. Tätä ennen isä tehtaili puolisonsa kanssa meistä jatkuvasti perättömiä lastensuojeluilmoituksia, joista koitui meille suunnattomasti harmia, vaikka ne todettiinkin perättömäksi. Olen suunnattoman helpottunut ettei isästä ole kuulunut mitään, lapsikaan ei ole kysellyt perään. Nyt sitten yllättäen 7-vuotias sanoi että haluaa mennä iskälle.. eli mitä tehdä?
Kommentit (23)
Kannattaisi ottaa selvää missä tosiaan mennään nyt. Jos lapsi on kieltäytynyt tapaamisista aiemmin, niin oletko tietämättä/tietoisesti antanut lapsen isästä sellaisen kuvan lapselle, että tämä tehnyt tuollaiset johtopäätökset? En väitä että sinä olisit puhunut lapselle pahaa tämän isästä, mutta lapsi saattaa pelätä menettävänsä myös sen vanhemman, jonka luona asuu, mikäli joutuu riitaisan eron pelinappulaksi.
Lapsihan on lojaali molempia vanhempiaan kohtaan, mutta luonnollisesti haluaa ensisijaisesti miellyttää etenkin pienenä sitä vanhempaa, jonka luona asuu. Juurikin siitä syystä, että saattaa pelätä joutuvansa eroon lähivanhemmastaan. Jos lapsi kokee, että lähivanhempi tulee kärttyiseksi esim. siitä, että lapsi puhuu tapaavasta vanhemmasta mukavia, hän varmaan lopettaa sellaisten asioiden puhumisen. Vastaavasti etävanhemmasta pahan puhuminen saattaa miellyttää lähivanhempaa ja lapsi saatetaan jopa palkita siitä.
Lähivanhemmanhan pitäisi kannustaa lastaan pitämään yhteyttään tapaavaan vanhempaan, mikäli lapsella on turvallinen etävanhempi. Valitettavan usein näin ei kuitenkaan tapahdu. Vieraannuttaminen on monessa maassa jo kriminalisoitu, mutta jostain syystä ei Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Ei todellakaan ole lähestymiskieltoa. En ole mikään ”piinaaja”. Itse kysyin apua perheneuvolasta kun välit olivat niin tulehtuneet, lähinnä sen takia että isän äiti ja isän puoliso kävi hyvin aggressiivista sotaa yhdessä isän kanssa minua kohtaan. Lapsestakin he löysivät vain virheitä ja arvostelivat tätä avoimesti. Kai lapsi vaistosi tilanteen ja kieltäytyi menemästä isälleen. Takana siis hirveän vaikea tilanne, jossa viranomaisetkaan eivät voineet auttaa muuten kuin raastamalla huutavan lapsen isän autoon.
Siis otat yhteyttä sinne perheneuvolaan ja kerrot lapsen muuttaneen mieltään ja haluaa nyt tavata isänsä. Olisko vielä joku tilanteessa silloin aiemmin työskennellyt henkilö töissä samassa paikassa ja voisi nyt jatkaa? Isähän ei halua sinun ottavan yhteyttä, joten et voi ottaa itse häneen yhteyttä!?
Jonkun sossun t. perheneuvolan työntekijän on kai oltava paikalla huolehtimassa lapsesta ja että tilanne pysyy asiallisena. Tietysti kyselet lapselta mikä on muuttunut. Jotain epärealistista saattaa olla, kuten isä rahoittaisi jotain pelejä t. matkoja tms. Ehkä joku kaveri on ylpeillyt saaneensa jotain isältään tms.