Sadut, kansantarinat yms. joissa on oikeastaan aika kieroutunut opetus?
Aloitan:
Kaunotar ja hirviö.
Sehän opettaa käytännössä, että (kaunis) nainen voi rakastaa ehjäksi väkivaltaisen ja epävakaan miehen. Ja että esim. sieppaus täytyy antaa anteeksi vaan, kyllä sieltä sieppaajan sisältä löytyy vielä kaunis prinssi kun tarpeeksi rakastaa.
Mitä muita teille tulee mieleen?
Kommentit (31)
Disneystä kun puhutaan niin Dumbo. Tarinassa on paljon hyvää, mutta se myös voisi opettaa, että erilaisen pilkatun ihmisen täytyy löytää erityinen taito, jotta tulevat hyväksytyksi. Sirkuksen jäsenet ja muut norsutkin pilkkaavat Dumboa, kunnes hän oppii lentämään ja pian kaikki rakastavatkin häntä.
Vierailija kirjoitti:
Areenalla on podcast-sarja Olipa kerran, jossa käydään satujen alkuperää ja eri versioita todella mielenkiintoisesti läpi! Suosittelen todella jos vähänkin kiinnostaa.
Suuret kiitokset vinkistä. Olen muutaman kerran saanut tältä palstalta pitkän palstaharhailuni aikana hyvän vinkin ja tämä tulee varmasti olemaan yksi niistä ( harvoista ).
Raamattu ja sen kaikki tarinat, joissa rangaistaan jos ei palvo mielenvikaista hirviötä nimeltä jumala.
Mä käsitin Kaunottaren ja Hirviön siten, että Kaunotar oli erittäin naiivi (traumatisoitunut) ja vasta pakotetuissa olosuhteissa tuli järkiinsä: näki, mitä oikeasti arvostaa. Eli löysi myös itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiset sadut ovat kauhukamaa, toisin kuin nämä Disneyn lapsille suunnatut sadut. Esimerkiksi Prinsessa Ruusunen ei herännyt suudelmaan vaan siihen, kun rais*kauksesta syntynyt lapsi imi tikun pois sormesta, ja Tuhkimon siskopuolet leikkasivat kantapään ja ukkovaspaan pois mahtuakseen kenkään (ja vasta matkalla linnaan linnut lavertelivat prinssille että kyseessä on väärä tyttö, on siinäkin puoliso).
Kuka oli tämä rikollinen, jonka lapsi herätti Ruususen? Prinssi? O_O
Briteissä prinsessa Ruususen lukeminen aiheutti jossakin äidissä hirveän Me too-kohun. Oli äidin mielestä sopimatonta, että hänen ja muiden lapsille luettiin kyseistä satua koulussa, koska siinä nukkuva prinsessa ei antanut suostumusta prinssin suudelmaan. Lapsiraukat, kun joutuivat kärsimään jonkun äidin typeryydestä. Olisin pikkasen ymmärtänyt, jos siellä koulussa olisi luettu se versio, jossa kuningas ra*skaa nukkuvan prinsessan mikä on jo aika brutaalia pienten lasten korville.
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiset sadut ovat kauhukamaa, toisin kuin nämä Disneyn lapsille suunnatut sadut. Esimerkiksi Prinsessa Ruusunen ei herännyt suudelmaan vaan siihen, kun rais*kauksesta syntynyt lapsi imi tikun pois sormesta, ja Tuhkimon siskopuolet leikkasivat kantapään ja ukkovaspaan pois mahtuakseen kenkään (ja vasta matkalla linnaan linnut lavertelivat prinssille että kyseessä on väärä tyttö, on siinäkin puoliso).
Mun mielestä päinvastoin, Disneyn versiot ovat kauhukamaa sillä niistä on eliminoitu juonen järki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiset sadut ovat kauhukamaa, toisin kuin nämä Disneyn lapsille suunnatut sadut. Esimerkiksi Prinsessa Ruusunen ei herännyt suudelmaan vaan siihen, kun rais*kauksesta syntynyt lapsi imi tikun pois sormesta, ja Tuhkimon siskopuolet leikkasivat kantapään ja ukkovaspaan pois mahtuakseen kenkään (ja vasta matkalla linnaan linnut lavertelivat prinssille että kyseessä on väärä tyttö, on siinäkin puoliso).
Mun mielestä päinvastoin, Disneyn versiot ovat kauhukamaa sillä niistä on eliminoitu juonen järki.
Eli jos on haluttu tarinasta jännitystä pois, jotta ei olisi liian pelottavaa (ja samalla tarinaan ehkä ympätty uutta sanomaa, eli loisittu vanha konteksti), saattaa käydä niin, että tarinan idea muuttuu perustavanlaatuisesti. Motiivit katoavat ja/tai korvautuvat. Silloin katsojat eivät voi tulkita alluperäistä tarinaa, vaan jotain ihan muuta, jossa on vain samat elementit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiset sadut ovat kauhukamaa, toisin kuin nämä Disneyn lapsille suunnatut sadut. Esimerkiksi Prinsessa Ruusunen ei herännyt suudelmaan vaan siihen, kun rais*kauksesta syntynyt lapsi imi tikun pois sormesta, ja Tuhkimon siskopuolet leikkasivat kantapään ja ukkovaspaan pois mahtuakseen kenkään (ja vasta matkalla linnaan linnut lavertelivat prinssille että kyseessä on väärä tyttö, on siinäkin puoliso).
Pieni merenneito ei halunnut surmata prinssiä ja muuttui merenvaahdoksi, mutta onnistui saamaan jonkin satavuotisen diilin missä pitää vierailla lasten luona ja hyvät lapset lyhentävät tuomiota, ilkeät lapset pidentävät, lopullisena palkkana sielu ja taivaspaikka.
Muistan vieläkin miten lapsena ahdistuin tuosta lopusta vaikka se ilmeisesti oli tarkoitettu optimistiseksi.
Eli Merenneidon piti aina ajatella vieraiden lasten etua, sillä ellei hän niin tekisi, lapset vastaisivat ilkeydellä? Ja jos hän heijastaisi enemmän ilkeyttä kuin hyvyyttä, kävisi muutenkin huonosti (miten?)
Vierailija kirjoitti:
Jörö-Jukka. :D Lapsi ei anna leikata hiuksiaan tai kynsiään joten nips naps peukalot irti.
Tässä sekottuu nyt kaksi asiaa. Jörö-Jukka oli kirjan nimi, jossa oli kertomuksia, mm. Peukalonimijä-Pekka. Jälkimmäiseltä leikattiin peukalot irti. Kirjassa oli myös Jörö-Jukka niminen kertomus, josta kirjan nimikin tuli. Ja kyllä, pelkäsin lapsena koko kirjaa :D
Alla linkki, josta näkyy kyseisen kirjan tarinat. Jäätävää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%B6r%C3%B6-Jukka#Kuinka_vallattoman_V…
Olen samaa mieltä!
Mielestäni on hyvä muistaa, että Tuhkimon teot auttoivat häntä pakenemaan ullakolta. Päähenkilöitä on tarinoissa kahdenlaisia: ne, jotka muuttuvat ja ne, jotka muuttavat. Tuhkimo on kiltti tarinassa sitä ansaitsevia eläimiä kohtaan, ja pelastaa pelokkaan hiiren. Kun Tuhkimo lukitaan ullakolle, tärkeässä roolissa on juuri kaltoinkohdellut eläimet, joita kohtaan Tuhkimo on ollut hyvä. Tuo pelokas hiirikin taistelee Tuhkimon luo pelottavan kissan ohi. Lopussa myös Tuhkimo löytää rohkeutta vastustaa pahaa äitipuolta, mutta tarinan suurin muutos ja opetus näkyy eläinten kautta.