Koko talven ja edelleen NORO riehuu! Miksi te ihmiset levitätte sitä jatkuvasti?!
Koko ajan saa pelätä että koska se iskee.
20 vuotta sitten oli harvinaista että kellään oli oksennustauteja, 30 vuotta ei ollut kellään koskaan.
Miksi nykyään on face täynnä viestejä että jokapuolella riehuu mahataudit? Eikö ihmiset ymmärrä että jos sun taloudessa joku oksentaa niin vaikka sinä et oksenna sinä tartutat sen taudin kaikkiin muihin kulkemalla ympäriinsä?
Miksi ihmiset ei osaa pysyä kotona edes sitä muutamaa päivää?
Nyt ei uskalla viedä mattoakaan itsepalvelupesulaan kun joku kertoi menevänsä sinne pesemään oksennuksiset matot.
Onko se oksentelu niin kivaa että se pitää väkisin saada muillekin ja sitten se tulee itsellekin taas uudestaan?
Ja ei, kukaan ei ole töissä niin korvaamaton työntekijä että kannattaa mennä sinne tartuttamaan ne muut työntekijät ja niiden perheet.
Kommentit (18)
En usko että kukaan levittää noroa tahallaan. Itsellä oli reilu kuukausi sitten päivän mitainen tauti. Tyttö oli juuri silloin luonani eikä sille tarttunut tauti. Joillakin kuten tarhan tädeillä kehittyy aivan järjetön vastustuskyky. Sukulainen on tarhassa tätinä eikä sille ole tarttunut mikään tauti ainakaan 30 vuoteen. Oikeasti niin hyvää vastustuskykyä pitäisi tutkia. Siis että voisiko sen siirtää muillekkin?
Vierailija kirjoitti:

Se vastustuskyky on synnynnäinen ominaisuus. En muista enää, mutta liittyi johonkin ihan perimään.
Mun ruotsin ope oli jo kuuskymppinen. Sanoi, että hänellä ei ole ollut tauteja koskaan lapsuusiän jälkeen.

No ei todellakaan ole.
Intiassa on niin likaista, että lähes kaikki suomalaiset sairastuvat siellä lomaillessaan.
Intiasta suomeen tulevat paikalliset taas eivät sairastu juuri koskaan.
MUTTA kun suomessa pitkään asunut intialainen menee takaisin kotimaahansa, hän sairastuukin heti.
Kyseessä on elimistön siedättyminen ympäristöön ja resistenssin kasvattaminen.
Miten niin harvinaista että 20v sitten oli oksennustautia? Olen 36 ja muistan kyllä lapsena sairastaneeni useammat oksennustaudit, enkä kyllä ollut ainut.
Näistä noroepidemioista saadaan myös kiittää niitä ”miksi muka pitäisi pestä kädet jos käy vaan pissalla” -ihmisiä.
Paljon auttaisi sekin, jos ihmiset pesisivät kädet myös aina ennen syömistä ja kotiin tullessaan. Toki norovirus leviäisi jossakin määrin silti, mutta ehkä ei näin monelle kuin viime vuosina.
No kun muistelen täällä olleita ketjuja, joissa ihmiset suorastaan leuhkivat sillä, etteivät pese käsiään tai vetävät aina pöntön kansi auki jne. en kyllä ihmettele yhtään. Minä kyllä pystyn pyyhkimään niin, etten koske itseäni ja länkyn länkyn. Monilla on sellainen asenne kuin käsien pesu olisi jotenkin heiltä pois.
Nämä idiootit eivät tajua, että he voivat käsissään levitellä pöpöjä ympäriinsä, vaikka eivät itse sairastuisi. Useimmat kuitenkin tuntuvat pitävän omaa sairastumattomuutta jotenkin todisteena siitä, että he toimivat oikein.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin harvinaista että 20v sitten oli oksennustautia? Olen 36 ja muistan kyllä lapsena sairastaneeni useammat oksennustaudit, enkä kyllä ollut ainut.
No mun lapsuuden perheessä ei koskaan ole ollut mahatautia, enkä muista että koulukavereilla koskaan olisi ollut. Enkä tiennyt mitään mistään norosta, siitä ei puhuttu mitään mediassa jne. Mun vanhemmilla oli 20 vuotta putkeen lapsia peruskoulussa kun meitä oli neljä sisarusta 4-6 vuoden ikäeroilla, eikä vanhemmilla ole tähän päivään mennessä ollut yhtään oksennustautia.
20 vuotta sitten kun mun esikoinen oli pieni meillä oli oksennustauti, ei noro vaan ihan normi joka meni vuorokaudessa ohi.
9 vuotta sitten meillä oli kaksi nuorinta pieniä niin mies toi töistä mukanaan noron ja se tuli meille kaikille vuorotellen ja se oli ihan hirveää. Noroa oli liikkeellä jo joitain vuosia ennenmminkin joka kevättalvi oli esim. sairaalan osastot vierailukiellossa.
Nykyään pidetään ihan normijuttuna että joka vuosi se noro vaan tulee vähintään kerran. Sisko on päiväkodissa töissä ja on tänäkin vuonna sairastanut oksennustaudin. Ja meidän kolmasluokkalaisten koulussa on ollut liikkeellä mahatautia koko ajan. Sama juttu täiden kanssa, niitä ei ollut mun kouluaikana 80-luvulla, ja 2000-luvulla niitä alkoi taas olemaan. Kumma juttu.
ap
Minua inhottaa, kun 11v tulee koulusta eikä muista pestä käsiään vaan painelee suoraan jääkaapille. Pitäisi aina olla valmiudessa huutamaan "KÄDET !"
Eräällä tuttavallani oli noro muutama päivä sitten. Yhden päivän lepäsi, seuraavana päivänä meni leffaan ja matkusti junalla kotiseudulle pääsiäisen viettoon.
Ei voinut levätä millään kotona, en ymmärrä miksi hänelle se on niin vaikeaa, vaan aina pitää olla menossa.
Moni ei tiedä, ettei pelkkä käsidesi riitä vastustamaan noroa ja saatetaan luulla olevansa hygienisiä kun lutrataan käsidesillä. Ja flunssathan se tietysti torjuukin, ei siinä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Minua inhottaa, kun 11v tulee koulusta eikä muista pestä käsiään vaan painelee suoraan jääkaapille. Pitäisi aina olla valmiudessa huutamaan "KÄDET !"
Sama täällä. Pesee kyllä automaattisesti kädet mutta vasta sen jälkeen kun on käynyt jääkaapilla ja vaikka missä.
Täytyy kyllä koskettaa puuta kun meillä ei ole oksennustautia ollut 10 vuoteen.
Ei oo täällä näkyny. Tosin mulla onkin todella rautainen vatsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kukaan levittää noroa tahallaan. Itsellä oli reilu kuukausi sitten päivän mitainen tauti. Tyttö oli juuri silloin luonani eikä sille tarttunut tauti. Joillakin kuten tarhan tädeillä kehittyy aivan järjetön vastustuskyky. Sukulainen on tarhassa tätinä eikä sille ole tarttunut mikään tauti ainakaan 30 vuoteen. Oikeasti niin hyvää vastustuskykyä pitäisi tutkia. Siis että voisiko sen siirtää muillekkin?
Se vastustuskyky on synnynnäinen ominaisuus. En muista enää, mutta liittyi johonkin ihan perimään.
Mun ruotsin ope oli jo kuuskymppinen. Sanoi, että hänellä ei ole ollut tauteja koskaan lapsuusiän jälkeen.
Isäni ei sairastunut IKINÄ samaan tautiin kuin minä ja äiti, kunnes kuusikymppisenä tilanne muuttui ja nykyään on sitten jo normiflunssassa tosi sairas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kukaan levittää noroa tahallaan. Itsellä oli reilu kuukausi sitten päivän mitainen tauti. Tyttö oli juuri silloin luonani eikä sille tarttunut tauti. Joillakin kuten tarhan tädeillä kehittyy aivan järjetön vastustuskyky. Sukulainen on tarhassa tätinä eikä sille ole tarttunut mikään tauti ainakaan 30 vuoteen. Oikeasti niin hyvää vastustuskykyä pitäisi tutkia. Siis että voisiko sen siirtää muillekkin?
Se vastustuskyky on synnynnäinen ominaisuus. En muista enää, mutta liittyi johonkin ihan perimään.
Mun ruotsin ope oli jo kuuskymppinen. Sanoi, että hänellä ei ole ollut tauteja koskaan lapsuusiän jälkeen.
Okei jos kerta tiedät asian. Mä olen aina luullut että vastustuskyky kehittyy. Tuo noro on tarttunut 3 kertaa. Aina lapsilta ja jostain syystä tyttöön se ei tartu. Sillon eka kerralla kaikki lapset oli tarhassa ja sekä minä että ex tehtiin melkein kuolemaa taudin kourissa.
Lapsilla se meni silloin eka kerran nopeasti ohi. Itse yrjösin/ripuloin 5 vuorokautta. Näin kuitenkin kun tyttö nappasi pojalta limukkaa samasta mukista. Silti sille ei tarttunut. Nyt viimeksi selvisin vuorokauden piip piipillä. Lue kirosanoiksi piipit.
Aattelen vain että jos se vastustuskyky on perinnöllistä niin eikö jommankumman meistä vanhemmista olisi pitänyt olla teflonia taudille?
Se on kyllä uskomaton juttu. Olen koulussa töissä. Aiemmin talvisin oli noroepidemia. Nyt se alkaa joulukuun alussa, huippu tammi-helmikuussa ja jatkuu ja jatkuu ja seuraava huippu yleensä huhtikuun lopussa Ja toukokuussa! Ihan älytöntä. Mistähän se johtuu? Hieman rauhoittuu tuossa yli puolen vuoden epidemiassa tietyissä kohdissa ja sitten taas riehaantuu. En ymmärrä oikein.
Olen työskennellyt päiväkodeissa n. neljännesvuosisadan ja kaikenmaailman vatsatautia on ollut joka ikinen vuosi liikenteessä muutaman kerran. Toki niistä ei Facessa mainostettu silloin kun Facea ei ollut olemassakaan. Ei tämä mikään nykyajan uutuus ole, vatsatauteja on ollut liikkeellä aina ja yleensä eri puolilla maata eri aikaan. Ihan kuten nykyäänkin.
Pitäisi alkaa tutkimaan että onko kyse oikeasti IHMISTEN tavoista vai onko VIRUKSET muuttuneet tällaisiksi että puoli vuotta kestää epidemia.
Ihmisten hygieniatavat? Ei jäädä sairastamaan kotiin? Onko kyse siivouksen kilpailuttamisesta julkisella paikalla, ei ole aikaa pyyhkiä vessoja ja ovenkahvoja?
Vai jotain supermonikantaisia viruksia jotka iskee uudelleen ja uudelleen.
Anteeksi, miten niin oli 20 vuotta siten harvinaista? kyllä erilaisia vatsaepidemioita oli silloinkin, kuten myös vielä pidemmän aikaa sitten omassa lapsuudessa 80-luvulla. Itsellä ainakin on siis lapsenakin ollut oksennustautia useesen otteeseen, eli juurikin sen kolmekymmentä vuotta sitten.