Muistan kun teininä ajattelin kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia -kampanjalausetta ja totesimme ettei se pidä paikkaansa

Niin näin aikuistuneena ajattelen edelleen, että se ei todellakaan ole totta tai paikkansapitävää. Huvittavinta on, että se räikeä epätasa-arvo kukki varsinkin koulussa opettajien keskellä jotka siitä eniten meille paasasivat. Myöhemmin elämässä olen huomannut, että tasa-arvo on järjetön vitsi ja ulkonäkö ratkaisee todella paljon eri tilanteissa. Jos olen julkisilla paikoilla suoraan tulossa asiakastapaamisesta, niin saan anteeksi kaiken, mutta vapaalla normaalioloissa olen syytetyn penkillä (pukeutumiseni kontrasti on sen verran iso vaikka käytös ei muuttuisikaan).
Jonoissa minua tuupitaan, myyjä saattaa ottaa toisen jälkeeni ennen minua. Kaupassa kysytään papereita ja kysellään kenelle alkoholittomat tulevat (vaikka odottaisin vauvaa ja ostin hämäykseksi nollaprosenttiset). Lääkärissä en saa laskulle.
Hienosti pukeutuneena: saan ratikassa, junassa ja bussissa aina tilaa istua. Ihmiset tekevät tietä. Myyjät toivottavat päivänjatkoja, kukaan ei kysele mitään paitsi tarvitsenko pussin pakasteille. Lääkärissä saan parempaa hoitoa ja laskulle saamisesta ei tarvitse riidellä. Jonossa saan seistä omalla paikallani, kukaan ei aiheettomasti ala rähisemään.
Esimerkkejä voisi olla lukemattomia, mutta onko täällä milloinkaan tasa-arvoa?
Toinen juttu mille naureskelimme yläasteella oli peruskoulun kasvatustavoitteet. "Hyvä itsetunto". Se oli pahiten romuna sen kolmen vuoden rääkkäyksen jälkeen opettajien ja oppilaiden jälkeen.

Kunhan vain mietin.