8-vuotiaan huuto/raivokohtaukset, mikä avuksi?
Tämä ei taida olla ihan "normaalia" 8-vuotiaan käytöstä. Huutaminen, itkeminen ja raivoaminen (toisten lyöminen, tavaroiden heittely) alkaa pienimmänkin vastoinkäymisen kohdalla, ja toisinaan ihan muuten vaan ns. tyhjästä. Uskon että ei osaa käsitellä pettymyksiä tai vastoinkäymisiä ollenkaan, varmasti siitä johtuu ainakin osittain. Kun tällainen tilanne alkaa, ei lasta oikein mikään enää hillitse vaikka kuinka yrittäisi kysyä että miten voi auttaa tai kertoa järkeviä ratkaisuja, huutaa ja itkee vaan pää punaisena, menee johonkin omituiseen "tilaan", on ihan hysteerinen. Mä en oikeasti tiedä että miten tuollaisessa tilanteessa pitäisi toimia, välillä hävettää kamalasti olla kyseisen lapsen kanssa julkisilla paikoilla. Mitä voin/saan tehdä jos lapsi saa tuollaisen "kohtauksen" jossain julkisella paikalla? Saako lapsen kantaa vaikka väkisin autoon tms.? Kohta tietysti sekään ei onnistu kun tuosta vielä kasvaa isommaksi.
Lapsen sisarukset ovat normaaleja käytökseltään, heidän kanssa ei ole minkäänlaista ongelmaa. Vietän kyseisen lapsen/lasten kanssa aikaa muutaman kerran kuukaudessa, emme siis asu 24/7 yhdessä, joka sekin tietysti hankaloittaa ongelman ratkaisua. Tiedän senkin, että en pysty tätä ongelmaa kokonaan ratkaisemaan vallitsevien olosuhteiden vuoksi, mutta kaipaisin jotain apua, miten tuollaisen herkän/vaikean lapsen kanssa pärjäisi mahdollisimman hyvin.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jämäkkä ja johdonmukainen kieltäminen heti kun se alkaa. Lapselle pitää tehdä selväksi, että tuollaista ei hyväksytä.
Lapsen siirto syrjemmäs jos on häiriöksi ulkopuolisille, vaikka sitten kantamalla jos taluttaminen ei onnistu. Tarvittaessa rankaisu/kuritus jos lapsi on uhmakas eikä halua totella.
Tämä toiminee, jos ns normaali lapsi on vain jäänyt kasvatusta vaille ja oman toiminnan säätely sekä tunteiden hallinta on normaalisti opeteltavissa (toki myöhään tässä kohtaa). Mutta ei toimi, mikäli kyse keskushermostotason viasta, siihen haettava jo ihan ammattiapua..
Nykyäänhän huonosti käyttäytyvällä lapsella on suorastaan oletustasoisesti joku keskushermostovika tai muu a-alkuinen diagnoosi (asperger, adhd, add tai autismi). Sitä vaihtoehtoa, että lapsi voisi olla vain kuriton ei ole.
Joskus lapsen maailmassa tutuin paikka on se pelimaailma. Pakenevat sinne, kun eivät jaksa enää sekamelskaisia perhekuvioita ympärillään.
Tässä lienee kolme lähtökohtaa:
a) Lapsi, jolla on keskushermoston kehityshäiriö (autismin kirjoa, esim. ent. asperger, impulssikontrollissa häiriötä aivoperäisesti tms): Tällöin tarvitaan ammattiapua.
b) Lapsi, jolla on mielenterveydellistä haastetta: Tällöinkin ammattiapua olisi tarpeen.
c) Lapsi, jota on myötäilty liikaa, eli suojattu pettymyksilta ja tunne-elämän hallinta jäänyt kehittymättä. Tähän auttaa kasvatus, mutta koska lapsi on jo noin vanha niin siihenkin tarvittaneen jo ammattiapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jämäkkä ja johdonmukainen kieltäminen heti kun se alkaa. Lapselle pitää tehdä selväksi, että tuollaista ei hyväksytä.
Lapsen siirto syrjemmäs jos on häiriöksi ulkopuolisille, vaikka sitten kantamalla jos taluttaminen ei onnistu. Tarvittaessa rankaisu/kuritus jos lapsi on uhmakas eikä halua totella.
Tämä toiminee, jos ns normaali lapsi on vain jäänyt kasvatusta vaille ja oman toiminnan säätely sekä tunteiden hallinta on normaalisti opeteltavissa (toki myöhään tässä kohtaa). Mutta ei toimi, mikäli kyse keskushermostotason viasta, siihen haettava jo ihan ammattiapua..
Nykyäänhän huonosti käyttäytyvällä lapsella on suorastaan oletustasoisesti joku keskushermostovika tai muu a-alkuinen diagnoosi (asperger, adhd, add tai autismi). Sitä vaihtoehtoa, että lapsi voisi olla vain kuriton ei ole.
Kyllä noiden diagnoosien taakse piiloudutaan, oikeassa olet. Tuttavapiirini aspergerissä kaikki ns. hyvä on lasta itseään ja kaikki ns haasteet ovat aspergeriä, jolloin ei edes kuulema tarvitse kasvattaa. Toki lapsi pelaa sotapelejä yöt läpeensä, mistään ei saa komentaa, eikä mitään saa vaatia, mutta kaikki haasteet ovat aspergeria. Huoh. Toki jos lapsi jäänyt huonolle kasvatukselle tuohon ikään saakka niin vaikeapa sitä kai on enää selvittää, että mistä mikin johtuu.
Ei se ole mitenkään myöhäistä korjata 8-vuotiaan käytöstä. Myöhäistä se alkaa olla vasta teini-iässä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti, koska lapsi näkee sua harvoin, hän ei ehkä koe olevansa omalla maaperällään ja reagoi kadottaen tolkkunsa. Saako hän kotonaankin raivareita? Onko lapsen elämä viety kenties äärimmilleen, puolet äidillä, puolet isällä ja sitten siihen vielä uudet puolisot. Onko tullut uusia sisaruksia? Hulluksi tulisi kuka vaan, jos tilanne on tuollainen. Eihän lapsi voi millään venyä psyykkisesti noin vaativaan kuvioon, eihän aikuinenkaan pystyisi. Hellittäkää välillä ja antakaa lapsen olla yhdessä paikassa.
Saa toisessakin kodissa näitä raivokohtauksia. En tietenkään niitä ole ollut näkemässä mutta lapsen sisarukset (vanhempia kuin tämä lapsi) ovat sanoneet että käyttäytyy samalla tavalla kodista riippumatta.
Uusia sisaruksia on, mutta ei meidän kodissa, vaan siellä toisessa. Lapsi/lapset käyvät meillä siis kerran-pari kuukaudessa, ei ole mikään puolet/puolet tilanne. En oikein usko että lapsen ja isän väliset tapaamiset tulisi lopettaa, että se siis tähän auttaisi. Tai pidän sitä tärkeänä että he tapaavat, enkä niitä tapaamisia lopettaisi kyllä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Lyhytpinnaisuus on persoonan piirre. Ei se tule koskaan siitä miksikään muuttumaan.
Niin siis persoonallisuus ja sen ilmentäminen käytöksellä ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi olla synnynnäisesti lyhyt- tai pitkäpinnaisempi, mutta ns normaali aivoinen oppii kyllä sitä ominaisuutta (tai sen ilmentämistä) säätelemään kouluikään mennessä tai koulun ekoina vuosina. Kysymys on oman toiminnan säätelystä tai tunne-elämän säätelystä. Jokainen normaali oppii sen, jos oppimiseen tarjotaan välineet.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mitenkään myöhäistä korjata 8-vuotiaan käytöstä. Myöhäistä se alkaa olla vasta teini-iässä.
Joo, ei myöhäistä, mutta vaikeaa, koska niin pahasti myöhässä. Kiire on jo.
Olen myös miettinyt, että voisikohan tämä lapsi olla ahdistunut jollain tavalla. Tuon raivoamisen lisäksi syömisen kanssa on myös hyvin usein ongelmia. Syö kyllä siis herkkuja niin paljon kuin saisi, mutta ruokaa syö huonosti. Ja siitä ruuastakin tulee usein pahaa mieltä, huutoa ja itkua.
-ap
Mitä lapsen isä tekee raivokohtausten aikana? Seisoo tumput suorina? Ainakin musta kuulostaa siltä että lapsi on vaan ahdistunut, ehkä vaan on luonteeltaan herkempi tai temperamenttisempi kuin sisaruksensa ja kärsii joko huomion puutteesta tai ihan vaan oireilee vanhempien eron takia.
Mites tunnetaidot muuten, onko opetettu tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan rakentavasti?
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/7-9-v/7-9-vuotia…
Näyttäisi olevan ihan normaali kehitysvaihe. Toisilla lievempänä toisilla voimakkaampana...
Ootko koittanut ihan keskustella lapsen kanssa rauhassa, kun lapsi on rauhoittunut?
Eli käyt läpi miksi lapsi meni tuohon tilaan ja kerrot että tuo ei ole ole ok , mutta samalla yrittäen ymmärtää hänen tunnetilaa ja kerrot kuinka haluat auttaa ja toimia hänen parhaaksi eikä ole tarvetta itkeä ja huutaa vaan puhumalla asiat selvitetään.
Usein 8 vuotias jo ymmärtää paljon, joten yritä joka kerran jälkeen keskustella lapsen kanssa ja käy tilanne huolella läpi ja yrittäkää päästä yhteisymmärrykseen niin että lapsi itsekin tajuaa ettei saavuta sillä mitään ja ettei ole ok käyttäytyä noin.
Näin siis itse toimisin ainakin alussa.
Kerroit että lapsi ei asu sun kanssa. Eli ilmeisesti lapsi asuu isän kanssa. Tapahtuuko isän kanssa tätä usein? Voisiko lapsi reagoida kenties äidin ja isän eroon? Tai jotain sellasta?
Lasta pitää kasvattaa, mutta tässä tapauksessa se on ensisijaisesti lapsen vanhempien tehtävä. Iskän nyxä, jota lapsi tapaa kerran kuussa, ei ole se taho, jonka vastuulla asia on. AP:n toteuttamana holding-tekniikka ym todennäköisesti lisää lapsen ahdistusta enemmän kuin rauhoittaa. Itse ainakin raivostuisin lisää, jos joku puolituttu alkaisi pitämään kiinni.
Tärkeintä AP:n kannalta on vastuuttaa lapsen isä hoitamaan ongelmatilanteet, hakemaan apua ja hyvinä hetkinä lujittamaan suhdetta lapseen positiivisen palautteen kautta.
On taas kasvattaminen jätetty välistä kun se on niin paljon helpompaa. On aina saanut tahtonsa läpi eikä osaa käsitellä pettymyksiä ja nyt näet tuloksen. Onnea!
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää kasvattaa, mutta tässä tapauksessa se on ensisijaisesti lapsen vanhempien tehtävä. Iskän nyxä, jota lapsi tapaa kerran kuussa, ei ole se taho, jonka vastuulla asia on. AP:n toteuttamana holding-tekniikka ym todennäköisesti lisää lapsen ahdistusta enemmän kuin rauhoittaa. Itse ainakin raivostuisin lisää, jos joku puolituttu alkaisi pitämään kiinni.
Tärkeintä AP:n kannalta on vastuuttaa lapsen isä hoitamaan ongelmatilanteet, hakemaan apua ja hyvinä hetkinä lujittamaan suhdetta lapseen positiivisen palautteen kautta.
Ahaa, eli ap ei taidakaan olla vanhempi vaan ilmeisesti toisen vanhemman uusi puoliso? Samaa mieltä siinä että oma vanhempi on se joka pitää kiinni jos on pitääkseen.
Minulla oli 10-vuotiaan kanssa taannointaistelua ja hän löi ja potki välillä .
Ihan ammattiapua on saanut ja paljon auttoikin, mutta sitten katkesi kamelin selkä.
Hän huitaisi minua käteen jotenkin sellaiseen kohtaan, että sattui ihan sikana ja purskahdin itkuun, niin, että vesi lensi silmistä.
Lapsi ei ole omani, mutta muuttui totaalisesti käytös , ei ole käynyt sen jälkeen käsiksi kehenkään ja raivokin heikentynyt.
Toiset asiantuntijat sanovat, että ei saa näyttää voimakkaita tunteita ja toiset, että pitää näyttää.
Hän on ihana kullanmuru ja olen kaikesta päättäen hänelle tärkeä ihminen.
Monia huoliaan kertoo minulle, mutta ei aina vanhemmilleen.
Emme ole itkuasiaan kertaakaan palanneet.
Meillä esikoien oli tuollainen. Sai pienistäkin asioista kohtuuttomia raivareita. Ja toisinaan tekemällä teki riidan ja raivosi tunninkin.
Meillä syyksi löytyi ruoka- aine allergiat. Eli noin 2 tuntia siitä kun söi hänelle sopimatonta ruokaa alkoi tuollainen raivoaminen. Ihan kokeilemalla löytyi sopiva ruokavalio. Muita oireita ei tullut sopimattomista ruuista. Ja ennen kiviryöppyä niin myöhemmin testattiin verestä allergiat niin siellä näkyi kohonneina juuri ne aineet jotka olin itse huomannutkin.
Meillä pahikset ovat muuttuneet ajan kanssa eli usein kerran vuodessa joku ennne sopinut muuttuu sopimattomaksi ja sitten taas huomaan jonkun entisen pahiksen sopivan. Sopimattomia on oleet esim pähkinät, sitrushedelmät, minttu, kaneli, inkivääri, kardemumma, kanamuna, vehnä, mansikka. Joskus 8-9 v iässä lapsi oppi sanomaan itse että on allergiahuono olo (kurkku ainakin tuntuu oudolta).
Ja meillä esikoinen on perusluonteeltaan hyvinkin rauhallinen. Ja osaa kyllä käyttäytyä. Mutta jos syö sopimatonta niin sitten menee keskittymiskyky, raivoaa jne. Jos ruokavalio yleensä ok niin satunnainen raivokohtaus meni antihistamiinilla kohtuulisen nopeasti ohi. Siis selkeästi nopeammin kuin ilman antihistamiinia.
Tähän aikaan vuotta koivun ristireakoinnin takia raivoamista alkoi tulla aina myös raasta omenasta ja porkkanasta. Vaikka muuten ei mitään isoja siitepölyoireita tullutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Saa toisessakin kodissa näitä raivokohtauksia. En tietenkään niitä ole ollut näkemässä mutta lapsen sisarukset (vanhempia kuin tämä lapsi) ovat sanoneet että käyttäytyy samalla tavalla kodista riippumatta.
Uusia sisaruksia on, mutta ei meidän kodissa, vaan siellä toisessa. Lapsi/lapset käyvät meillä siis kerran-pari kuukaudessa, ei ole mikään puolet/puolet tilanne. En oikein usko että lapsen ja isän väliset tapaamiset tulisi lopettaa, että se siis tähän auttaisi. Tai pidän sitä tärkeänä että he tapaavat, enkä niitä tapaamisia lopettaisi kyllä.
-ap
Kateellinen uusille pikkusisaruksille? Hyötyy jotenkin raivareista saamalla tahtonsa läpi tai muita enemmän huomiota? Biologisen isan ja äidin kannattaisi käyttää lääkärissä. On lapselle itselleenkin aika noloa nuo hallitsemattomat raivarit ja voivat johtaa koulukiusaamiseen. Kannattaisiko tommoinen kohtaus vaivihkaa kuvata jotta asiasta päästäisiin keskustelemaan.
Oikeesti, koska lapsi näkee sua harvoin, hän ei ehkä koe olevansa omalla maaperällään ja reagoi kadottaen tolkkunsa. Saako hän kotonaankin raivareita? Onko lapsen elämä viety kenties äärimmilleen, puolet äidillä, puolet isällä ja sitten siihen vielä uudet puolisot. Onko tullut uusia sisaruksia? Hulluksi tulisi kuka vaan, jos tilanne on tuollainen. Eihän lapsi voi millään venyä psyykkisesti noin vaativaan kuvioon, eihän aikuinenkaan pystyisi. Hellittäkää välillä ja antakaa lapsen olla yhdessä paikassa.