Koirien inhimillistäminen: ”Meidän vauva”

Eläin inhimillistetään ihan omistajan itsensä takia. Eläin ei sitä kaipaa. Eläin lukee enemmän kehon merkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttääkö myös, jos jo mummoikäinen hellittelee lemmikkejään ja kutsuu niitä lapsikseen?

Kysehän on hoivavietistä. Toisilla sitä riittää iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Olet oikeillä jäljillä. Se koira on kuitenkin eläin ja sitä tulisi kohdella kuin eläintä. Ei lemmikkiä pitäisi ottaa terapialeluksi läheisriippuvuuteen tms.

Kaikista parhaimpina esimerkkeinä eläimen käytöstä terapialeluna toimivat nämä ”ihminen on paha, eläin ihana ja hyvä”-traumaihmiset :D

No tottahan tuo on, että eläin on hyvä ja ihminen paha, noin kärjistetysti sanoen. Mikä on traumaihminen ja miksi sellainen naurattaa sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein ensin on näin ennen kuin ihmisvauvoja alkaa putkahdella. Hyvä se vaan on, että ensin koiralla testaavat valmiuksiaan.

Mikään ei pistä niin vihaksi kuin juurikin nuo pariskunnat ja tyypit, jotka ovat ottaneet koiran kun ovat yksinäisiä tai muuta vastaavaa..... ja sitten kun tulee se vauva tai kaks, niin jopa alkaa olla koira hankala ja se pitäisi saada muualle hoitoon, kun ei itse ehdi enää sitä eikä tätä. Ja lopulta sitten ollaan luopumassa koko koirasta kun ei se oma elämäntilanne enää salli sitä koiran pitämistä. 

Siis MITÄ VIT***???!!!

Ettekö voi yhtään ajatella niillä aivoillanne etukäteen? Eikö sitä koiraa voi hankkia vasta sitten kun se perhe on perustettu ja lapset tehty, että näkee tyhmäkin, miten jaksaa lasten ja koiran kanssa, VAI EIKÖ JAKSA?

Tätä minä en ymmärrä, enkä todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka lasten takia luopuvat koirastaan. Ja kun luopuvat, toivottavasti eivät ikinä enää ota yhtään koiraa huollettavakseen. Heidän on parempi selvästi olla ilman lemmikkejä.

Sisareni perhe on mainio esimerkki. Poikansa avioitui ja nuoripari hankki (ison) koiran ja sitten tulikin vauva. No joo, meniköhän edes vuottakaan, niin omaan perheeseensä syvästi kiintynyt koira annettiin tai myytiin pois. 

Siskokulta sitten sai koirainnostuksen. Osti pienen koiranpennun ja kuinka ollakaan, vajaan kuukauden kuluttua (kuukausi oli ns. katumisaikaa) iski aivan mahdoton allergia! Tuo pojan perheen iso koira oli ollut monia kertoja hänellä hoidossa, ei allergiaa. Pentu sitten kiikutettiin takaisin kasvattajalle. Todellinen syy ilmeisesti oli siinä, ettei sisko tajunnut, kuinka paljon ulkoilua ja liikuntaa pentu tarvitsee. Hän lihavana ihmisenä kun tykkäsi istua vain telkkarin edessä leivoksia syömässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläinpennut on vauvaiässä. Ne kiintyy omistajaan, kuin emoon ja niillä on aivorakenteessa sama tunneäly, kuin ihmisellä. Me ihmiset ollaan eläimiä kanssa, mutta hieman kehittyneempiä. Eläinvauvalla on kanssa tunteet ja tarpeet.

Silti ne erotetaan äidistään ja annetaan itsekkäille ihmisille.

Liian aikasin ei saakaan erottaa mutta luonnossa kyllä emo melko pian poikasensa jättää pärjäämään omillaan, lajista riippuen toki.

Luontoa ei kannata sekoittaa, koska kouraeläimet varsikin jää omasnlaumaan. Omasta laumasta erotettaminen on kauheinta mitä niille voi tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein ensin on näin ennen kuin ihmisvauvoja alkaa putkahdella. Hyvä se vaan on, että ensin koiralla testaavat valmiuksiaan.

Mikään ei pistä niin vihaksi kuin juurikin nuo pariskunnat ja tyypit, jotka ovat ottaneet koiran kun ovat yksinäisiä tai muuta vastaavaa..... ja sitten kun tulee se vauva tai kaks, niin jopa alkaa olla koira hankala ja se pitäisi saada muualle hoitoon, kun ei itse ehdi enää sitä eikä tätä. Ja lopulta sitten ollaan luopumassa koko koirasta kun ei se oma elämäntilanne enää salli sitä koiran pitämistä. 

Siis MITÄ VIT***???!!!

Ettekö voi yhtään ajatella niillä aivoillanne etukäteen? Eikö sitä koiraa voi hankkia vasta sitten kun se perhe on perustettu ja lapset tehty, että näkee tyhmäkin, miten jaksaa lasten ja koiran kanssa, VAI EIKÖ JAKSA?

Tätä minä en ymmärrä, enkä todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka lasten takia luopuvat koirastaan. Ja kun luopuvat, toivottavasti eivät ikinä enää ota yhtään koiraa huollettavakseen. Heidän on parempi selvästi olla ilman lemmikkejä.

Ei kaikki luovu koirasta kun lapsi tulee kuvioihin. -.-

Ei pitäisikään luopua. Ja heille voikin nostaa hattua!

Vierailija kirjoitti:

Koira on aina vain koira, ei ihmisen korvaaja.

Eläin ei ole ihmisen korvaaja vaan arvokas omana itsenään. Perheenjäsen. Koira ei ole siis "vain" koira.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttääkö myös, jos jo mummoikäinen hellittelee lemmikkejään ja kutsuu niitä lapsikseen?

Kysehän on hoivavietistä. Toisilla sitä riittää iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Olet oikeillä jäljillä. Se koira on kuitenkin eläin ja sitä tulisi kohdella kuin eläintä. Ei lemmikkiä pitäisi ottaa terapialeluksi läheisriippuvuuteen tms.

Kaikista parhaimpina esimerkkeinä eläimen käytöstä terapialeluna toimivat nämä ”ihminen on paha, eläin ihana ja hyvä”-traumaihmiset :D

Kukaan ei ota koiraa lelukseen. Tiesitkö muuten että koiria ihan erikseen koulutetaan terapiakoiriksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein ensin on näin ennen kuin ihmisvauvoja alkaa putkahdella. Hyvä se vaan on, että ensin koiralla testaavat valmiuksiaan.

Mikään ei pistä niin vihaksi kuin juurikin nuo pariskunnat ja tyypit, jotka ovat ottaneet koiran kun ovat yksinäisiä tai muuta vastaavaa..... ja sitten kun tulee se vauva tai kaks, niin jopa alkaa olla koira hankala ja se pitäisi saada muualle hoitoon, kun ei itse ehdi enää sitä eikä tätä. Ja lopulta sitten ollaan luopumassa koko koirasta kun ei se oma elämäntilanne enää salli sitä koiran pitämistä. 

Siis MITÄ VIT***???!!!

Ettekö voi yhtään ajatella niillä aivoillanne etukäteen? Eikö sitä koiraa voi hankkia vasta sitten kun se perhe on perustettu ja lapset tehty, että näkee tyhmäkin, miten jaksaa lasten ja koiran kanssa, VAI EIKÖ JAKSA?

Tätä minä en ymmärrä, enkä todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka lasten takia luopuvat koirastaan. Ja kun luopuvat, toivottavasti eivät ikinä enää ota yhtään koiraa huollettavakseen. Heidän on parempi selvästi olla ilman lemmikkejä.

Sisareni perhe on mainio esimerkki. Poikansa avioitui ja nuoripari hankki (ison) koiran ja sitten tulikin vauva. No joo, meniköhän edes vuottakaan, niin omaan perheeseensä syvästi kiintynyt koira annettiin tai myytiin pois. 

Siskokulta sitten sai koirainnostuksen. Osti pienen koiranpennun ja kuinka ollakaan, vajaan kuukauden kuluttua (kuukausi oli ns. katumisaikaa) iski aivan mahdoton allergia! Tuo pojan perheen iso koira oli ollut monia kertoja hänellä hoidossa, ei allergiaa. Pentu sitten kiikutettiin takaisin kasvattajalle. Todellinen syy ilmeisesti oli siinä, ettei sisko tajunnut, kuinka paljon ulkoilua ja liikuntaa pentu tarvitsee. Hän lihavana ihmisenä kun tykkäsi istua vain telkkarin edessä leivoksia syömässä.

Siskokullalle ois jonkun pitänyt sanoa, että te ette koiraa hanki, kun edellisestä luovuitte. Järkkyä tollainen. Oikeesti.

Mieluummin nelijalkainen karvakaveri, jota  rakastan ehdoitta ja joka rakastaa minua ehdoitta kuin ns. "ystävät" ja "rakastajat", jotka vain puukottavat selkään, pettävät ja kusettavat! Menen myös pussaamaan kissaani nyt! =^-^=

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttääkö myös, jos jo mummoikäinen hellittelee lemmikkejään ja kutsuu niitä lapsikseen?

Kysehän on hoivavietistä. Toisilla sitä riittää iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Olet oikeillä jäljillä. Se koira on kuitenkin eläin ja sitä tulisi kohdella kuin eläintä. Ei lemmikkiä pitäisi ottaa terapialeluksi läheisriippuvuuteen tms.

Kaikista parhaimpina esimerkkeinä eläimen käytöstä terapialeluna toimivat nämä ”ihminen on paha, eläin ihana ja hyvä”-traumaihmiset :D

No tottahan tuo on, että eläin on hyvä ja ihminen paha, noin kärjistetysti sanoen. Mikä on traumaihminen ja miksi sellainen naurattaa sinua?

Ei ole totta. Ainoastaan traumatisoitunut tai tyhmä ihminen kuvittelee niin. Suurin osa eläimistä kohtelee lajitovereitaan raaemmin kuin ihminen. Ihminen on hyvinkin empaattinen eläin.

No onhan se hieman huvittavaa, jos aikuinen ihminen ei näe omaa tilannettaan ja sitä, minkä tarpeen tyydyttämistä se eläin palvelee siinä omassa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttääkö myös, jos jo mummoikäinen hellittelee lemmikkejään ja kutsuu niitä lapsikseen?

Kysehän on hoivavietistä. Toisilla sitä riittää iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Olet oikeillä jäljillä. Se koira on kuitenkin eläin ja sitä tulisi kohdella kuin eläintä. Ei lemmikkiä pitäisi ottaa terapialeluksi läheisriippuvuuteen tms.

Kaikista parhaimpina esimerkkeinä eläimen käytöstä terapialeluna toimivat nämä ”ihminen on paha, eläin ihana ja hyvä”-traumaihmiset :D

Kukaan ei ota koiraa lelukseen. Tiesitkö muuten että koiria ihan erikseen koulutetaan terapiakoiriksi? 

Tiesin, mutta niitä koiria koulutetaan koiran tavoin, ilman inhimillistämistä. Tiesitkö sinä?

Mä koitan olla lemmikeilleni mahdollisimman hyvä emo. Koiraemona oleminen on paljon helpompaa kuin kissaemona oleminen. 13 -ja 10-vuotiaat kissat kun ei pahemmin tunnu kunnioittavan emoaan . 7-vuotiaalle koiralleni taas olen emo varmaankin loppuun asti.

Lemmikkini eivät ole mulle ihmisiä vaan mä yritän olla niille kissa ja koira.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa eläimistä kohtelee lajitovereitaan raaemmin kuin ihminen. Ihminen on hyvinkin empaattinen eläin.

Ei pidä paikkaansa. Mikään muu laji ei kohtele lajitovereitaan sellaisella raakuudella ja julmuudella kuin ihminen. Mistä ihmeestä olet saanut tuon käsityksen?

Tuttavapiiristä tietty löytyy lapsiperheitä ja samaistuminen on kovaa näillä koirien avulla ”perheleikkejä” harrastavilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttääkö myös, jos jo mummoikäinen hellittelee lemmikkejään ja kutsuu niitä lapsikseen?

Kysehän on hoivavietistä. Toisilla sitä riittää iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Olet oikeillä jäljillä. Se koira on kuitenkin eläin ja sitä tulisi kohdella kuin eläintä. Ei lemmikkiä pitäisi ottaa terapialeluksi läheisriippuvuuteen tms.

Kaikista parhaimpina esimerkkeinä eläimen käytöstä terapialeluna toimivat nämä ”ihminen on paha, eläin ihana ja hyvä”-traumaihmiset :D

Kukaan ei ota koiraa lelukseen. Tiesitkö muuten että koiria ihan erikseen koulutetaan terapiakoiriksi? 

Tiesin, mutta niitä koiria koulutetaan koiran tavoin, ilman inhimillistämistä. Tiesitkö sinä?

Voi kuule. Terapiakoirana oleminen on jo jonkin asteen ''inhimillistämistä''. 

– Käytännössä kouluttaminen tapahtuu niin, että opastan ihmistä kouluttamaan omaa koiraansa. Omistajan pitää tietää, mikä on koiran tunnetila missäkin tilanteessa. Tärkeä asia on oppia lukemaan koiran elekieltä eli esimerkiksi sen pään, korvien ja hännän asentoja.

Erityiskoulutuksen saaneita koiria näkee usein lastensairaaloissa ja vanhusten palvelutaloissa. Koska koirat voivat helpottaa yksinäisyyden ja masentuneisuuden tunteita, niiden läsnäolo hyödyttää erityisesti herkkätunteisia potilaita. Ystävällinen ja leikkisä koira tarjoaa mahdollisuuden mielekkääseen ajanviettoon niille, jotka ovat taipuvaisia apatiaan. Mikä onkaan hauskempaa!

Vierailija kirjoitti:

Mä koitan olla lemmikeilleni mahdollisimman hyvä emo. Koiraemona oleminen on paljon helpompaa kuin kissaemona oleminen. 13 -ja 10-vuotiaat kissat kun ei pahemmin tunnu kunnioittavan emoaan . 7-vuotiaalle koiralleni taas olen emo varmaankin loppuun asti.

Lemmikkini eivät ole mulle ihmisiä vaan mä yritän olla niille kissa ja koira.

Koiraihmisen ja kissaihmisen ero on suunnilleen sama kuin amfetaministin ja heroinistin/subunistin välinen.

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin nelijalkainen karvakaveri, jota  rakastan ehdoitta ja joka rakastaa minua ehdoitta kuin ns. "ystävät" ja "rakastajat", jotka vain puukottavat selkään, pettävät ja kusettavat! Menen myös pussaamaan kissaani nyt! =^-^=

Se on ihan ymmärrettävää, mutta jos lemmikeillä päteminen somessa vaan on sama kuin jos sanoisi suoraan, etten saa kavereita.

Niin, en kyllä pyri pätemään ainakaan missään somessa sillä, että eläimet ovat minulle tärkeitä. ;) Minulla on pari oikein hyvää ystävää, paljon ns. kavereita sekä miesystävä - en ole erakko. Silti olen sitä mieltä, että ei mikään eikä kukaan ole raadollisempi ja häijympi kuin ihminen toiselle ihmiselle! Sitä pahuuden määrää on vaikea uskoa.

- tuo kissan pussaaja -

Ap:n trolli on kulunut, mutta kun koirallani on halipula ja se kömpii viereen niin lässytän aina sille, että mitäs äitin pikku vauva :D koirani on 9 v.

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko joku muka noin eläimestä? Mitähän se "mummo" tykkää kun pääsee jonkun rakin omaiseksi?

Mä ainakin vaan nauraisin enkä ottais hoitoon. En kyllä ottais muutenkaan.

Meillä äiti risti itsensä mummoksi ihan itse.