Epävakaan persoonallisuusdiagnoosin omaavan kanssa srurustellleet/seurustelevat

En välttämättä suosittele, elämä epävakaan kanssa on raskasta. Alkuun menee varmasti jopa vuoden verran niin ettei pahin tule ilmi mutta kyllä se sieltä joskus tulee. Jos tuo mies tiedostaa häiriönsä ja hoidattaa sitä, toivoa on. Jos ei tiedosta, juokse. Huoltajaksi et välttämättä joudu, epävakaita on erilaisia. Osalla on elämänhallinta jopa ihan kunnossa mutta kotona ns. "turvallisten seinien sisällä" epävakailee sitten urakalla.

Terveisin epävakaa nainen, 10 vuotta parisuhteessa

Juokse.

Aika tunneherkkä on, hermostuu herkästi ja pienistäkin asioista.

Kyllä jo heti alussa huomasi, että ei ihan normaalia käytöstä.

Elämänhallinta ei ole kunnossa.

Hän ei ole takertuva.

Hoidan miehen viranomaisasiat ja muistuttelen paljon, toki on huoltajaolo. Mutta mies paapoo minua (en ole ihan terve) jatkuvasti, joten win-win.

Ei esittänyt normaalimpaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika tunneherkkä on, hermostuu herkästi ja pienistäkin asioista.

Kyllä jo heti alussa huomasi, että ei ihan normaalia käytöstä.

Elämänhallinta ei ole kunnossa.

Hän ei ole takertuva.

Hoidan miehen viranomaisasiat ja muistuttelen paljon, toki on huoltajaolo. Mutta mies paapoo minua (en ole ihan terve) jatkuvasti, joten win-win.

Ei esittänyt normaalimpaa.

Onko teillä kuitenkin seksuaalinen suhde? Mietin itse eniten sitä, etten missään tapauksessa pysty olemaan toiselle tukikeppi.

Itsellä ko. Diagnoosi, joten ehkä paras vastaamaan, en tosin tunnista itseäni epävakaan kuvauksesta ja koska minulla on todettu mm. Adhd, voi olla että adhdn oireita on tulkittu epävakaaksi.

Mutta omat suhteeni ovat olleet tähän asti vaikeita. Itseeni ovat ripustautuneet juuri ne vaikeimmat tapaukset vaikka eivät tietävästi ole olleet epävakaita.

Kaikki suhteeni ovat päätyneet minun aloitteestani ja ovat olleet henkisesti väkivaltaisia mm. Itsemurhalla uhkaillua, vainoamista, kiusaamista jne.

Tällä hetkellä nykyinen suhde vaikuttaa normaalille, enkä huomaa omassa tai toisen käytöksessä mitään poikkeavaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika tunneherkkä on, hermostuu herkästi ja pienistäkin asioista.

Kyllä jo heti alussa huomasi, että ei ihan normaalia käytöstä.

Elämänhallinta ei ole kunnossa.

Hän ei ole takertuva.

Hoidan miehen viranomaisasiat ja muistuttelen paljon, toki on huoltajaolo. Mutta mies paapoo minua (en ole ihan terve) jatkuvasti, joten win-win.

Ei esittänyt normaalimpaa.

Meillä taas mä hoidan miehenkin viranomaisasiat, se ei itse saa niitä aikaiseksi joten mun on pakko. Eikä se ymmärrä niistä mitään. :D Epävakaita on tosiaan valtavan erilaisia. Osalla on pahaa itsetuhoisuutta, sitä en suosittele jäämään hetkeksikään katsomaan. 

T: jo vastannut epävakaa nainen

Kuulostaa ihan perus naiselta.

Olen heteromies niin pakkohan se on koittaa vaan pärjätä 😀

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan perus naiselta.

Olen heteromies niin pakkohan se on koittaa vaan pärjätä 😀

Vakka kantensa valitsee.

Oon aivan painajaismainen kumppani välillä. Suurimman osan ajasta toki kykenen olemaan niinku "normaalit". Mutta silloin kun tulee joku pettymys niin saatan saada ihan hirveän raivokohtauksen ja esim. riitatilanteissa kumppanin kanssa niin mulle tulee ihan järkyttävä paniikki. Itsetuhoiset ajatukset liittyy kans tosi vahvasti noihin tiloihin. Tommosten kohtausten jälkeen sitten itken päiväkausia sitä että miten paskasti käyttäydyin mutta en vielä toistaiseksi tiedä että mikä auttais noissa tilanteessa.  Pienimmätkin muutokset kumppanin käytöksessä saa mut aivan täysin vakuuttuneeksi siitä että se toinen miettii parisuhteen päättämistä tai jostain syystä yhtäkkiä vihaa mua ja haluaisin kokoajan sitä vakuuttelua että ei nyt yhtäkkiä ookaan mieli muuttunut siitä parisuhteesta. Tossa ne yleisimmät minkä kanssa painin.

Tämä on niin tajuttoman kamalaa ja en kestä omaa toimintaani enää ja nyt viimeöisen raivarin jälkeen ajattelen että täytyy lopettaa koko parisuhde koska en kestä sitä että se toinen joutuu katsomaan tätä touhua. 

Toki ihmiset oireilee eri tavoilla ja se että minä oon tällainen ei tarkoita sitä että kaikki muutkin olis. On sitäkin porukkaa jotka kykenee parisuhteessa elämään ongelmitta.

Aika kuluttavaa se oli, oli päiviä kun tuli töistä kotiin niin tyttöystävä oli pahalla päällä ja heittämässä ulos kämpästä pienimmästäkin syystä, sitten kun lähdin kämpästä ja annoin hänen rauhoittua yksinään rauhassa niin tuli itkua ja syyllistämistä siitä kuinka jätin yksin. Oli hyperenergisiä jaksoja missä hän osteli paljon uutta krääsää ja oli suunnittelemassa elämäänsä aivan uusiksi, sen jälkeen tuli sitten kuukausi pari jaksoja missä istuttiin Facebookissa koko päivä.

Kuluttavinta ehkä oli se että hän oletti minun tekevän asiat maagisesti hänelle paremmaksi joten aina kun tulin joka päivä töistä kotiin, minun olisi pitänyt jotenkin jaksaa vielä viihdyttää häntä ja pitää huoli ettei hänelle tule tylsää missään vaiheessa. Uusien lääkkeiden kanssa sai jännittää onko ne sellaisia mistä hänestä tulee toimeton ja väsähtänyt eikä jaksa muuta tehdä kuin maata sohvalla Facebookissa, vai tuliko väärät lääkkeet ja viillellään taas reidet kalanruodoille. Ensiapulaukkuja meni noin tusina parisuhteen aikana.

Parisuhde loppui siihen kun yhden hänen bipoläärisen maanisen jaksonsa aikana hänelle tuli paha seksiaddiktio ja 5 kertaa viikossakaan ei tahtonut enää riittää, kävi sitten vieraissa ja eräänä päivänä hän vahingossa paljasti itse itsensä lipsauttamalla suustaan pahan tekonsa.

Oli se aika vaativaa, samat intressit ja seksi oli hyvää mutta tuli myös paljon riitaa ja vihanpitoa aivan tyhjästä mielisairauksen seurauksena. En ole aivan itsekään ehkä täysjärkinen kurjan väkivaltaisen lapsuuden takia mikä tekee minusta ehkä tavallista kylmemmän ja etäisemmän ihmisen, kai alunperin rikkinäisenä ihmisenä minua viehätti se että olin löytänyt toisen vähintään yhtä rikkinäisen ihmisen. Mutta se parisuhde oli tuhoon tuomittu.

Nykyään kolmekymppisenä alkaa ikää jo olla sen verran ja terapia on niin kallista köyhälle osa-aikatyöläiselle että taitaa minun parisuhteet olla parisuhteiltu tältä elämältä. Jossei nyt onnenpotku tule ja pääsen parempiin töihin.

Lisään vielä että siis tavallisessa arjessa mulla ei ole mitään ongelmia, hoidan asiani ja käyn töissä mutta parisuhde ja ihmissuhteet on se paha paikka. Alkuun olin myös tosi takertuva mutta nykyään en enää kun on oppinut edes vähän luottamaan ja pystyy sivuuttaan niitä hulluja ajatusmyrskyjä aika paljon sen takia. Sitten kun tulee niitä aikoja kun masentaa enemmän niin sillon mulla taas pahenee se sekoilu.  En ole koskaan salaillut mun ongelmia kumppanilta vaan hän on alusta asti tiennyt näistä hommista.

t. 9

Kysyisin teiltä epävakailta sitä, miten teidän kanssanne kannattaisi suhde päättää?

Olen tilanteessa, jossa rakastan kumppaniani (joskin enää kaverillisesti) enkä jaksa enää jatkaa suhdetta. Epäilen kumppaniltani epävakaata persoonallisuutta mutta hän ei selkeistä ja isoista ongelmistaan huolimatta hae apua. En jaksa olla kannattelija vaan haluaisin vastavuoroisen, kypsän kumppanin.

Miten siis päättää suhde mahdollisimman kauniisti? Koen ymmärtäväni kumppaniani hyvin ja olen pahoillani tuskasta, jonka hänelle joudun aiheuttamaan. Kannattaako yrittää kertoa haluavani pysyä edelleen hänen ystävänään ja haluavani yrittää auttaa asioissa, joissa voin?

Miten epävakaasta persoonallisuudesta kärsivälle asetetaan rajat niin, ettei kumppani hermostu mutta niin, että epävakaalla on turvallinen olo? Kumppania ahdistaa selvästi yksinolo mutta itse en introverttina kestä jatkuvaa yhteydenpitoa.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3010178/millainen-ihminen-jolla-epavaka…

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin teiltä epävakailta sitä, miten teidän kanssanne kannattaisi suhde päättää?

Olen tilanteessa, jossa rakastan kumppaniani (joskin enää kaverillisesti) enkä jaksa enää jatkaa suhdetta. Epäilen kumppaniltani epävakaata persoonallisuutta mutta hän ei selkeistä ja isoista ongelmistaan huolimatta hae apua. En jaksa olla kannattelija vaan haluaisin vastavuoroisen, kypsän kumppanin.

Miten siis päättää suhde mahdollisimman kauniisti? Koen ymmärtäväni kumppaniani hyvin ja olen pahoillani tuskasta, jonka hänelle joudun aiheuttamaan. Kannattaako yrittää kertoa haluavani pysyä edelleen hänen ystävänään ja haluavani yrittää auttaa asioissa, joissa voin?

Itse omat rajasi vedät. Rikkinäinen testaa ja testaa. Jos haluat päästä eteenpäin ja löytää jotain mielekkäämpää pitäs päästää irti. Jokaisen oma valinta. Käytös ei muutu ja turha toivo on turhaa toivoa.

Arvokas kokemus yhtäkaikki. Homeostaasinsa ois hyvä löytää tai etsiskellä itse.

Kaikkien.

Vierailija kirjoitti:

Kysyisin teiltä epävakailta sitä, miten teidän kanssanne kannattaisi suhde päättää?

Olen tilanteessa, jossa rakastan kumppaniani (joskin enää kaverillisesti) enkä jaksa enää jatkaa suhdetta. Epäilen kumppaniltani epävakaata persoonallisuutta mutta hän ei selkeistä ja isoista ongelmistaan huolimatta hae apua. En jaksa olla kannattelija vaan haluaisin vastavuoroisen, kypsän kumppanin.

Miten siis päättää suhde mahdollisimman kauniisti? Koen ymmärtäväni kumppaniani hyvin ja olen pahoillani tuskasta, jonka hänelle joudun aiheuttamaan. Kannattaako yrittää kertoa haluavani pysyä edelleen hänen ystävänään ja haluavani yrittää auttaa asioissa, joissa voin?

En usko että on olemassa hyvää tapaa päättää sitä suhdetta. Itse vastaavassa tilanteessa reagoin itsetuhoisuudella ja hajottamalla tavarat ja uhkailemalla ïtsemurhalla. Vaikka sisimmässäni tietäisin että se on oikea ratkaisu ja kenelläkään ei ole velvollisuutta jaksaa toisen pahaa oloa, se tunne tulee silti niin voimakkaana. Edellisellä kerralla päädyin siis poliisisaattueessa lepositeissä sairaalan päivystykseen. Oon kuitenkin kiitollinen siitä että se kumppani teki sen päätöksen ja ymmärrän sen ratkaisun hyvin. Onneksi se toinen piti päänsä ja oikeasti lähti vaikka yritin kaikkeni että olisin voinut sen silloin estää. Edelleen, se että minä reagoin noin ei tarkoita että kaikki reagoisi, mutta enemmän toimii esimerkkinä että se keskusteluyritys voi päättyä ihan miten tahansa. Minä en myöskään halua että kukaan yrittäisi eron jälkeen enää pysyä mun ystävänä koska sillon en päästäisi siitä ihmisestä ikinä varmaan irti vaan loisin itselleni jotain harhakuvia siitä miten me palataan vielä yhteen ja sekoilisin entistä enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Miten epävakaasta persoonallisuudesta kärsivälle asetetaan rajat niin, ettei kumppani hermostu mutta niin, että epävakaalla on turvallinen olo? Kumppania ahdistaa selvästi yksinolo mutta itse en introverttina kestä jatkuvaa yhteydenpitoa.

Omassa parisuhteessa tuo on aika iso ongelma. Mun on toisaalta tosi hankala kestää sitä että toinen asettaa rajoja, mutta toisaalta taas arvostan sitä tosi paljon että ei tanssi mun pillin mukaan ja uskaltaa sanoa suoraan silloin kun oon ihan järjetön. Tietenkin minä yritän kaikkeni että saisin tahtoni läpi ja suurin osa meidän riitatilanteista syntyy juuri noista että kumppani asettaa rajoja mitkä ei mulle itselle taas tunnu niin hyviltä. Se on haastavaa kun järki sanoo toista ja ymmärtää sen että jokaisella on oikeus vetää rajoja mutta samaan aikaan sisällä on sellainen tunnemyllerrys että ei kykene hillitsemään niitä tunteita ja saa hirveitä raivareita. Yleensä itse hermostun silloin kun koen että mua ei kuunnella ollenkaan ja toivon aina että vaikka niitä rajoja vedetään niin silti otettais huomioon se että se voi tuntua mulle aivan tolkuttoman paskalta.