Aikuinen lapsi heittää elämänsä hukkaan.

yhteiskunta lopulta maksaa hänen elämisen. 

Oletteko liikaa paaponeet häntä? 

Maksaneet kaiken jne. 

Jättäkää hänelle omaa vastuuta myös elämästään. 

Milläs opiskelet, kun et pääse läpi valintakokeesta?

Ja edelleen, mitenkäs käy töissä, kun CV:ssä on aukkoja eikä ole myöskään sellainen supersupliikki-ihminen joka voisi menestyä työhaastattelussa?

Toki 9 euron töihin voi mennä, mutta niitä moni vierastaa ihan syystäkin.

Sano nyt vielä että pelaa pelejä päivät pitkät niin paketti on valmis.

Vierailija kirjoitti:

Milläs opiskelet, kun et pääse läpi valintakokeesta?

Ja edelleen, mitenkäs käy töissä, kun CV:ssä on aukkoja eikä ole myöskään sellainen supersupliikki-ihminen joka voisi menestyä työhaastattelussa?

Toki 9 euron töihin voi mennä, mutta niitä moni vierastaa ihan syystäkin.

Minusta on surullista ettei edes hae töitä. Ja niistä 9e töistä olisi mielestäni ihan hyvä aloittaa, saisi päiviin jotain rutiinia ja työkokemusta, jolla voisi myöhemmin hakeutua muihin töihin.

Ei siis saa työttömyysrahaakaan?

Mulla on aikuinen lapsi, joka ei opiskele eikä käy töissä. Kiinnostusta ja motivaatiotakin oliis, mutta sairastui eikä pysty harjoittamaan sitä ammattia, johon kouluttautui (ai ei ainakaan saa töitä, koska kukaan työnantaja ei palkkaa kroonisesti sairasta fyysisiin hommiin) - eikä ole niin paljon opiskelutaitoja, että pääsisi opiskelemaan alan ”kirjoituspöytähommia” amkiin. Uutta alaa ei ole löytynyt, ainakaan sellaista, jossa ei olisi nämä samat ongelmat.

Yhteiskunta ei maksa hänen elämistään, koska sairautensa takia hän asuu vielä virallisesti kotiosoitteessa (toiselle paikkakunnalle muutto heikentäisi hoitotilannetta huomattavasti, tällä paikkakunnalla kahteen asuntoon meillä ei ole varaa). Hänen elämänsä maksan siis minä.

No itsepä kusee elämänsä. Aika vätyksen ootte kasvattaneet.

Tiia16 kirjoitti:

yhteiskunta lopulta maksaa hänen elämisen. 

Oletteko liikaa paaponeet häntä? 

Maksaneet kaiken jne. 

Jättäkää hänelle omaa vastuuta myös elämästään. 

Niinhän se maksaa, sehän tässä harmittaa. Ei olla hemmoteltu, ei hän oikeastaan edes halua mitään

Vierailija kirjoitti:

Tiia16 kirjoitti:

yhteiskunta lopulta maksaa hänen elämisen. 

Oletteko liikaa paaponeet häntä? 

Maksaneet kaiken jne. 

Jättäkää hänelle omaa vastuuta myös elämästään. 

Niinhän se maksaa, sehän tässä harmittaa. Ei olla hemmoteltu, ei hän oikeastaan edes halua mitään

Tuo on jo masennusta, jos ei halua mitään eikä mikään kiinnosta. Apua tarvii.

Nuori pääsee kyllä esim kassatyöhön osa-aikaisesti jos vaan viitsii hakea.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aikuinen lapsi, joka ei opiskele eikä käy töissä. Kiinnostusta ja motivaatiotakin oliis, mutta sairastui eikä pysty harjoittamaan sitä ammattia, johon kouluttautui (ai ei ainakaan saa töitä, koska kukaan työnantaja ei palkkaa kroonisesti sairasta fyysisiin hommiin) - eikä ole niin paljon opiskelutaitoja, että pääsisi opiskelemaan alan ”kirjoituspöytähommia” amkiin. Uutta alaa ei ole löytynyt, ainakaan sellaista, jossa ei olisi nämä samat ongelmat.

Yhteiskunta ei maksa hänen elämistään, koska sairautensa takia hän asuu vielä virallisesti kotiosoitteessa (toiselle paikkakunnalle muutto heikentäisi hoitotilannetta huomattavasti, tällä paikkakunnalla kahteen asuntoon meillä ei ole varaa). Hänen elämänsä maksan siis minä.

Eikö hänelle voisi kuitenkin hakea omaa asuntoa samalta paikkakunnalta? Saisihan hän kelan tuet ja mahdollisesti sosiaalitoimistosta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aikuinen lapsi, joka ei opiskele eikä käy töissä. Kiinnostusta ja motivaatiotakin oliis, mutta sairastui eikä pysty harjoittamaan sitä ammattia, johon kouluttautui (ai ei ainakaan saa töitä, koska kukaan työnantaja ei palkkaa kroonisesti sairasta fyysisiin hommiin) - eikä ole niin paljon opiskelutaitoja, että pääsisi opiskelemaan alan ”kirjoituspöytähommia” amkiin. Uutta alaa ei ole löytynyt, ainakaan sellaista, jossa ei olisi nämä samat ongelmat.

Yhteiskunta ei maksa hänen elämistään, koska sairautensa takia hän asuu vielä virallisesti kotiosoitteessa (toiselle paikkakunnalle muutto heikentäisi hoitotilannetta huomattavasti, tällä paikkakunnalla kahteen asuntoon meillä ei ole varaa). Hänen elämänsä maksan siis minä.

Hän saa tietenkin kuntoutusrahaa tai työmarkkinatukea ja te yhdessä asumistukea?

Jos on sairas, pidetään saikku koko ajan voimassa. Jos ei kuntoudu, pääsee joskus työkyvyttömyyseläkkeelle. Huolehtikaa tästä. Ne, jotka eivät huolehdi, eivät koskaan pääse työkyvyttömyyseläkkeelle koska puuttuu näyttö.

Voimia sinulle, toinen huoltaja ilmeisesti livisti. Ja se onkin lapsen ongelmien osasyy. Älä syytä itseäsi, oot tehnyt parhaasi.

Tuollaiseen tilanteeseen on kyllä vaikea vaikuttaa ulkoapäin. Tietysti voi ja kannattaakin kannustaa ja yrittää puhua järkeä, mutta sen motivaation olisi löydyttävä ihmisestä itsestään. Ihminen on kuitenkin itseohjautuva eikä kukaan voi tehdä valintoja hänen puolestaan.

Vastoinkäymiset masentavat ihmisen ja vievät halun edes yrittää eteenpäin.

Koulujärjestelmän muokkaaminen feministien tahtomaan muotoon syrjäyttää nykyisin tehokkaasti merkittävän osan pojista jatko-opiskeluista. Kun tähän yhdistetään miesvaltaisen teollisuuden joukkotuho kovan verotuksen ja euroon siirtymisen myötä, päästäänkin tähän nykyiseen tilanteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiia16 kirjoitti:

yhteiskunta lopulta maksaa hänen elämisen. 

Oletteko liikaa paaponeet häntä? 

Maksaneet kaiken jne. 

Jättäkää hänelle omaa vastuuta myös elämästään. 

Niinhän se maksaa, sehän tässä harmittaa. Ei olla hemmoteltu, ei hän oikeastaan edes halua mitään

Tuo on jo masennusta, jos ei halua mitään eikä mikään kiinnosta. Apua tarvii.

Se tuli itsellenikin aiemmin mieleen. Kävi lääkärissä, muttei kuulemma ole masennusta. Tuntuu, että ainut ketä tässä masentuu ja ahdistuu, olen minä.

Vierailija kirjoitti:

Milläs opiskelet, kun et pääse läpi valintakokeesta?

Ja edelleen, mitenkäs käy töissä, kun CV:ssä on aukkoja eikä ole myöskään sellainen supersupliikki-ihminen joka voisi menestyä työhaastattelussa?

Toki 9 euron töihin voi mennä, mutta niitä moni vierastaa ihan syystäkin.

Sitä pitää tehdä, mihin rahkeet riittää.

Yksi tuttavani halusi palavasti psykologiksi, mutta ei lukion jälkeen opiskellut mitään, koska ei päässyt yliopistoon.

Ei myöskään tehnyt ikinä töitä.

Nyt hän on 5- kymppinen ihmisraunio.

Meillä on vastaava tilanne. En osaa muuta kuin tsempata. Kun sitä itse on kaikkensa tehnyt, hoitanut ja kasvattanut rakkaudella, reppu täynnä ihania muistoja lapsen lapsuusajalta, miten helposti hän oppi pyörälläajon, kuinka hän luki jo nelivuotiaana, miten viidestä metristä veteen polskahtaminen oli parasta ikinä. Videoilla ja kuvissa kaikissa lapsi on pelkkää hymyä ja naurua, onnea ja iloa, ja sitten kun vertaa tätä nykyolotilaan, niin ei samaksi ihmiseksi uskoisi, ei edes samaksi suvuksi. 

En siis osaa auttaa, mutta I feel you, totally. <3

Vierailija kirjoitti:

Nuori pääsee kyllä esim kassatyöhön osa-aikaisesti jos vaan viitsii hakea.

Kuule ei pääse, jos on sairas. Sinähän olet täysin terve, mutta luonteeltasi 💩🖕

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori pääsee kyllä esim kassatyöhön osa-aikaisesti jos vaan viitsii hakea.

Kuule ei pääse, jos on sairas. Sinähän olet täysin terve, mutta luonteeltasi 💩🖕

Missä viitattiin ap lapsen olevan sairas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiia16 kirjoitti:

yhteiskunta lopulta maksaa hänen elämisen. 

Oletteko liikaa paaponeet häntä? 

Maksaneet kaiken jne. 

Jättäkää hänelle omaa vastuuta myös elämästään. 

Niinhän se maksaa, sehän tässä harmittaa. Ei olla hemmoteltu, ei hän oikeastaan edes halua mitään

Tuo on jo masennusta, jos ei halua mitään eikä mikään kiinnosta. Apua tarvii.

Se tuli itsellenikin aiemmin mieleen. Kävi lääkärissä, muttei kuulemma ole masennusta. Tuntuu, että ainut ketä tässä masentuu ja ahdistuu, olen minä.

Siis onko hän itse täysin tyytyväineen oloonsa ja elämäänsä, mutta suorittajavanhempia ahdistaa, kun lapsi ei koko ajan haluakaan enemmän ja parempaa?