Ahdistaako teitä muita oma ulkonäön rapistuminen?

Joo. Oon nelikymppinen ja vielä ihan ok näköinen, eikä nykyinen sinällään harmita, mutta sitten kun ajattelen mitä kymmenen vuoden sisällä on tulossa niin iskee ahdistus! Toivottavasti siihen tottuu kun vain päivä kerrallaan se kuitenkin lähenee.

Nuorta ulkonäköäkin osaa vasta sitten arvostaa kun se alkaa olla menetettyä: en tainnutkaan olla hassumman näköinen.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa kun ei meinaa tunnistaa itseään enää edes peilikuvasta. Jo pari vuotta sitten kävi niin etten tunnistanut itseäni valokuvasta (en siis tod harrasta mitään selfieitä), mutta nyt on jo peilikuvakin kuin vieraan ihmisen ja sitä jotenkin hätkähtää ihan päivittäin että herranjestas, tältäkö mä nykyisin näytän.. Tämä rupsahtaminen naaman valahtamisineen on jotenkin niin kokonaisvaltainen muutos, ettei mitään järkeä. Hiukset on paksut ja kiiltävät kuten ennenkin eikä silmäkulmissakaan juuri ole ryppyjä ja ne onkin ihan ok. Ihokaan ole ohentunut tai samea vaan ainoa ongelma on tämä iän tuoma kasvojen ja koko kropan veltostuminen ja valahtaminen joka muuttaa ulkonäköä todella paljon eikä mitenkään parempaan suuntaan.

N42

Just näin! Naama on jotenkin kuin vahvan kortisonikuurin jälkeen veltostunut ja turvonnu , menettänyt ne nuorekkaat kasvonpiirteet jotka joskus olivat.

Juu, tuntuu että olen parissa vuodessa vanhentunut hirmu paljon. Vielä 32-vuotiaana olin mielestäni tosi kaunis ja nyt yhtäkkiä mitäänsanomaton kurppa. Energiaa ei ole, en ole innostunut paljon mistään ja kaikki on tasaista harmaata arkea. Toisaalta hyvä onkin vähän kriiseillä, jotta saisi motivaatiota siivota elämäänsä ja miettiä mitä ihan oikeasti haluaa ja kuka edes olen. Uskon vilpittömästi että 10 v päästä tulen olemaan onnellisempi kuin koskaan ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päinvastoin! 

Elämä on seikkailu ja nautin siitä. Minua ei kiinnosta näyttää lopun ikääni epäkypsältä teinipimulta. Se, miltä näytän on minun käyntikorttini. Minkälaisia ryppyjä minulla on kasvoissa, kertoo siitä mikä ilme minulla on eniten ollut kasvoillani. Naururypyt korostavat entistä enemmän hymyä, sehän on vain siis tervetullutta. Ja harmaat ovat tehneet minulle ilmaiset raidat hiuksiin. 

Naura itsellesi ja anna mennä. Jos jotakuta ei naamasi miellytä, niin eiköhän se ansaitse mennä menojaan joka tapauksessa. Enjoy!

Kuka sanoo, että ruosahduksen vastakohta on teinipimu? Vaikutat erittäin katkeralta ihmiseltä. Minulla ei ole mitään ”teinipimuja” vastaan, ihailen kuinka rohkeita ja erilaisia he ovat kuin vanhempi sukupolvi. Paljon avarakatseisempia ja fiksumpia monella tapaa, sekä tyylikkäitä.

Voi tsiisus...! :D Kaikesta jotkut keksivät mielensä pahoittaa! On se elämä vaikeaa.

Ihan samoilla sanoilla minäkin menen vastaajan kanssa, eli olen elänyt teiniajat hyvin, löytänyt miehen, tehnyt lapsia ja nyt kun lapseni ovat jo teinejä, niin tykkään olla juuri sen ikäinen ja sen näköinen kuin olen.

Tottakai huolehdin ulkonäöstäni vielä 44 vuotiaanakin, mutta muiden sanomiset tai minuun katsomiset ovat ihan se ja sama. Naururypyt ja muut vanhenemisen merkit eivät haittaa tai ahdista pätkääkään. Käyn kampaajalla ja värjään hiuksiani juuri sellaisiksi kuin itse haluan, käytän juuri sellaisia vaatteita kuin on hyvä ja painelen menemään hymy huulilla vaikka kumppareissa kauppaan, jos siltä tuntuu.

Miesten katseet eivät ole olleet minulle koskaan mikään itsetunnon kohottaja ja sitä paitsi niinpä nuo miehetkin näyttävät vanhenevan.

Törmäsin viime viikolla erääseen mieheen, jonka kanssa olimme todella ihasteita teininä, mutta ei meistä paria tullut. Hän on nyt viisikymppinen ja nauroimme molemmat, että on tässä vuosia vierähtänyt niistä ajoista. Nauroimme myös, että olemme ihan ikäisemme näköisiä molemmat ja pirun hyvännäköisiä sellaisia!

Minä elin 4kymppisenä elämäni parasta aikaa; olin eronnut, lapset jo koulussa, työelämä nousujohteista ja ulkonäkö parempi kuin koskaan johtuen siitä, että itsetunto oli kohdillaan. Kunnes kohtasin narsistipskan, joka alun kehujen jälkeen latisti itsetuntoni ja -kunnioitukseni. Erosta on aikaa yli kymmenen vuotta, mutta edelleen hiivin pitkin nurkkia, enkä uskalla edes katsoa ihmisiä silmiin, enhän ole sen arvoinen. Ulkonäköni puolesta olen vähintäänkin ikäiseni näköinen, todellakin sulaudun tapettiin ja se on hyvä.

Kiitos vastauksista!

Pääsiäinen edessä, mieli tekisi lähteä vähän yöelämään piiiitkästä aikaa mutta iski kriisi, kun mitkään vaatteet ei sovi päälle, hiukset on niin onnettomat ja muutenkin, edes meikattuna ei näytä enää hemaisevalta 😅

Taidan lähteäkin iltalenkille..

Ap