Onko kukaan perheellinen katunut eroa, jos hankala liitto?

En katunut mutta paljon surua silti eroon liittyi. Olisi pitänyt erota aiemmin kun lapset vielä ihan pieniä eivätkä olisi ns menettäneet ydinperhettä. Pidemmälle sinnittelyssä taas ei ollut mitään järkeä, olisin itse menettänyt elämäni. Erosta toipuminen kestää vuosia. Itselleni käynyt kuitenkin hyvin. Hyvä uusperhe-elämä, parempi työpaikka nykyisin mutta kolme ekaa vuotta oli raskaita. Liitossa oli vaikeaa henkistä väkivaltaa jota ei pystynyt korjaamaan, petetyksi tuleminen oli vain pieni osa siinä kokonaisuudessa.

meillä mies harrastaa henkistä väkivaltaa, itse olen ajautunut pettämään. en oikein tiedä onko kotini enää täällä. Mihin lapset eron jälkeen jne??? pelkään yksinäisyyttäkin

ap

olen jo yli 40, pelottaa jos jään yksin. 

ap

tosin jos jään yksin, niin rakennan niin hyvän elämän itselleni kuin vain mahdollista..

ap

Olen katunut eroa, vaikka se olikin yksin vaimon valinta. Molempien elämä on päin berberiä ja täynnä yksinäisyyttä.

Takaisin en silti huolisi.

Erosta 6v.

Vierailija kirjoitti:

Olen katunut eroa, vaikka se olikin yksin vaimon valinta. Molempien elämä on päin berberiä ja täynnä yksinäisyyttä.

Takaisin en silti huolisi.

Erosta 6v.

meillä liikaa henkistä kuormaa, mies ei suostu puhumaan, ei seksiä

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katunut eroa, vaikka se olikin yksin vaimon valinta. Molempien elämä on päin berberiä ja täynnä yksinäisyyttä.

Takaisin en silti huolisi.

Erosta 6v.

meillä liikaa henkistä kuormaa, mies ei suostu puhumaan, ei seksiä

ap

Henkinen kuorma ei erotessa vähene. Se vain muuttaa muotoaan. Lapset sentään pitää pinnalla.

Haluan pysyä tässä, ei mulla ole varaa erotakaan!!!! Mutta pelkään että menetän itseni täysin tai teen itselleni jotain vielä. Mitä pitäisi tehdä että saa tilanteen laukeamaan. Mies ei halua juttelemaan, itse käyn jo mutta käynnit liian harvoin. Lasten takia haluaisin pysyä yhdessä. Emme riitele, kuten sanoin niin vanhaa henkistä kuormaa on liikaa.

ap

up

Jos saisit jonkun tueksesi ja alkaisit ihan rauhassa miettimään eroa. Itse kun koin olevani kuin rotta loukussa ja tyhjän päällä vieraalla paikkakunnalla vielä kaiken lisäksi, tuki löytyi seurakunnan diakonilta. Hänen kanssaan kävimme käytännön asioita läpi, löytyi asunto, hän auttoi tukien hakemisessa ja raha-asioiden järjestelyssä ja lopulta muutossakin. En kokenut olevani yksin ja turvaton lapsen kanssa. Myös muuton jälkeen hän piti huolta, että kaikki sujuu. Nyt käyn terapiassa ja elämä on tasaista. Erosta kohta vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Jos saisit jonkun tueksesi ja alkaisit ihan rauhassa miettimään eroa. Itse kun koin olevani kuin rotta loukussa ja tyhjän päällä vieraalla paikkakunnalla vielä kaiken lisäksi, tuki löytyi seurakunnan diakonilta. Hänen kanssaan kävimme käytännön asioita läpi, löytyi asunto, hän auttoi tukien hakemisessa ja raha-asioiden järjestelyssä ja lopulta muutossakin. En kokenut olevani yksin ja turvaton lapsen kanssa. Myös muuton jälkeen hän piti huolta, että kaikki sujuu. Nyt käyn terapiassa ja elämä on tasaista. Erosta kohta vuosi.

käyn kunnan mt sairaanhoitajan juttusilla, voisikohan hän auttaa eteenpäin tai edes keltä pyytäisin apua, tuntuu niin yksinäiseltä.

ap

Sanoin aikanaan miehelle, että muutan pois lasten kanssa ja että se vois olla uusi alku eli jos hän niin haluaa koska en halunnut erota. Ei ensin hyväksynyt asiaa mutta tajusi sitten kyllä ja asiat muuttuivat. Ollaan edelleen yhdessä.

Noilla srkn diakoniatyöntekijöillä on hirveästi tietoo ja taitoo hoitaa asioita ja pystyvät auttamaan rahallisestikin. Ja tulevat mukaan, jos pitää asioida j8ssain sosiaalityöntekijöillä. Itse en tajunnut edes niistä kelan papereista mitään niin hän teki kanssani kaikki hakemukset ja soitteli paikkoihin, joihin en itse jaksanut aluksi soitella.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin aikanaan miehelle, että muutan pois lasten kanssa ja että se vois olla uusi alku eli jos hän niin haluaa koska en halunnut erota. Ei ensin hyväksynyt asiaa mutta tajusi sitten kyllä ja asiat muuttuivat. Ollaan edelleen yhdessä.

rupesiko miehesi sitten juttelemaan ja muuttuiko?

ap

en ole koskaan eronnut, eka mieheni. Tiedän vain että eroon liittyy hirveästi tuskaa ja murhetta.

ap

Omalle hoitajalle aika vasta kuun lopussa....oon nyt vähän hukassa tän elämän suhteen. Kaikki ystävät haluaa että pysytään yhdessä.

ap

Mun elämä on ollut parempaa kuin milloinkaan eron jälkeen. Elämä on ihanaa, entinen jatkuva suru ja kaipaus on poissa, jotka oli läsnä aiemmassa suhteessa.

Toki eroon liittyy luopumisen tuska ja surua mutta ne eivät ole pysyviä ja hallitsevia jos on erottu oikeista syistä. Kun päästää irti pahasta ja vahingollisesta elämästä niin totta kai suunta on kohti parempaa.

Henkinen itsenäisyys saattaa olla monellle parempi ratkaisu kuin ero. Eli alat elämään omaa elämääsi vaikka asutte yhdessä. En todellakaan tarkoita vieraissa kulkemista vaan sitä että lakkaat välittämästä siitä mitä toinen sinusta ajattelee tai miten sinua yrittää kontrolloida. Vapautin itseni myös miehen sukulaisista, en huolehtinut lahjoista ja korteista.Muutu tefloniksi. Vaatii terapeutin apua että tuohon pääsee mutta itselläni auttoi sen verran että pääsin ensin avioliitossa taloidellisesti omilleni ja ero oli myöhemmin helpompi.

mies ei enää käytä henkistä väkivaltaa, on oikeasti aika lempeä  minua kohtaan. tekee puolestani kaikkea.

ap

Heippa ap, kerroin tuossa että muutimme erilleen. Ensin mies pisti oman elämänsä ihan ranttaliksi eikä välittänyt lapsestakaan. Mutta jonkin ajan päästä alkoi itse tajuumaan ja ajattelemaan asioita ja sitten muuttui ja halusnäyttää, että on muuttunu. Ei olis tehny sitä mun pyynnöstä tai käskystä. Meillä oli ongelmien alkuna miehen holtiton ryyppääminen ja väkivaltainen käytös eikä sitä voi lopettaajos ei itte tajua tekevänsä väärin. Nyt se on samanlainen kuin tarinamme alussa ja lapsi on sille kaikki kaikessa ja se tosiaan näyttää sen.