Tapailemani miehen mielestä turvavyön käyttöni ym oudot asiat ovat noloja
Ajattelin kysyä täältä mielipiteitä, koska en oikein osaa ajatella nyt selkeästi - oon mieheen ihastunut mutta siitä ilmenee outoja nolostelun/häpeilyn kohteita.
Olimme esim yhtenä päivänä lähdössä ajelemaan ja olin laittamassa turvavyötä kiinni, niin mies naurahti, että en kai oikeasti käytä vyötä, kun se on kuulemma outoa ja noloa aikuiselta. Samoin esimerkiksi tietä ylittäessämme en halunnut lähteä ylittämään sitä punaisia päin, mutta mies lähti. Hän huuteli minulle kadun toiselta puolelta vähän ärtyneenäkin, että miksi ihmeessä en tule ja haaskaan molempien aikaa. Kun olimme ravintolassa syömässä ja tilasin itselleni pihvin, mies sanoi, että eihän naisen pitäisi pihviä tilata ja että voisinko sittenkin tilata jotain muuta, ettei muut katso oudosti. Mies on muuten normaali ja ihanakin, mutta olen alkanut ihmetellä tätä piirrettä. Mitä siis itse tekisitte? Olen jotenkin huono ottamaan tällaisia minua häiritseviä asioita puheeksi näin tapailun alussa.
Kommentit (15)
Vaikuttaa 15-vuotiaalta. Ei jatkoon.
No ainakin mies vaikuttaa hyvin lapselliselta. Mieti haluatko seurustella sellaisen kanssa.
Tuo pihvijuttu meni yli. Kukaan mies ei sano, että naisen ei pitäisi tilata pihviä. Miehethän nimenomaan aina painottavat, että "ei saa syödä pupunruokaa" vaan pitää syödä lihaa. Joten 0/5.
Määrää miestä vastaavasti: ei tuota NAURETTAVAA asua, onpa nolosti leikatut hiukset, TAAS mokasit jne. Miten äärettömän hauska suhde!
Tai vaihda täysjärkiseen mieheen.
Turvavyö kiinnitetään aina, jos tulevaisuus vammautuneena ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo pihvijuttu meni yli. Kukaan mies ei sano, että naisen ei pitäisi tilata pihviä. Miehethän nimenomaan aina painottavat, että "ei saa syödä pupunruokaa" vaan pitää syödä lihaa. Joten 0/5.
Ai, kyllä mulle on sanottu, että pihvi ei ole naisellista syötävää. Joten voisiko olla niin, että tuo asia riippuu henkilöstä eikä sukupuolesta - en itse ole kuullut kenenkään miehen painottavan, että pitää syödä lihaa. (En ole ap.)
Mikset siis voi suoraan sanoa, että jokainen vastuullinen ihminen käyttää turvavyötä ja että tykkäät pihvistä, joten tilaat sitä?
Meinaako se että lakien noudattaminen ja turvallisuuden huomioiminen on noloa? Laitapa poliisit sen perään kun se lähtee autolla ilman turvavyötä, ketä sitten nolottaa maksella sakkoja... Onko se mies mieleltään sairas vai joku muusta maasta tänne muuttanut? Varmaan on joitain maita joissa turvallisuudella ei ole liikenteessä mitään väliä ja ihmisiä kuolee jatkuvasti onnettomuuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo pihvijuttu meni yli. Kukaan mies ei sano, että naisen ei pitäisi tilata pihviä. Miehethän nimenomaan aina painottavat, että "ei saa syödä pupunruokaa" vaan pitää syödä lihaa. Joten 0/5.
Ai, kyllä mulle on sanottu, että pihvi ei ole naisellista syötävää. Joten voisiko olla niin, että tuo asia riippuu henkilöstä eikä sukupuolesta - en itse ole kuullut kenenkään miehen painottavan, että pitää syödä lihaa. (En ole ap.)
Minua on myös arvosteltu lihan syönnistä, lenkki ja meetvursti ei kuulemma ole naiselle sopivaa syötävää. No ei varmaan ole kellekkään rasvaisuutensa takia, mutta ei sen takia, että olen nainen.
Kuulostaa kamalalta tyypiltä. Jos tuo on tuollaista nyt, mitä kaikkea teetkään "väärin" suhteen edetessä? Juokse...
Millä vuosikymmenellä te elätte? Tuollaista ajattelua oli silloin, kun turvavyöt tuli autoihin. "Riski mies pitää ratista kiinni kolarissa". Nolo mies täytyy sanoa. En kehtaisi moista tapailla.
Mun mielestä kans on cool lentää tuulilasin läpi.
Ei tää mullekaan oikee uponnu. Vähän ammuit yli ja siksi tuo kuulostaa vähän turhankin hölmöltä. Annetaan nyt kuitenkin 1/5
Öööö tällä miehellä on siis omasta mielestään oikeus arvostella sun mieltymyksiä ja tekemisiä? En kyllä itse tapailis kyseistä sankaria, jos en edes saa syödä mitä tykkään..
Höpö-höpö ja Porvoosta päivää.