Tulevalla hallituskaudella tulee syntyvyys suorastaan romahtamaan vielä nykyisestäkin
Punavihreiden vaalivoiton vuoksi monella meni nyt usko tulevaisuuteen, ja se tulevaisuudenusko on tärkeä tekijä siihen, hankkivatko ihmiset ylipäänsä lapsia. Lisäksi työssäkäyvien verotus tulee jatkossa olemaan niin hirvittävää, ettei monikaan kykene sillä käteenjäävällä palkalla lapsiperhettä elättämään, jolloin moni tulee senkin vuoksi valitsemaan lapsettomuuden.
No tukieläteillä syntyvyys ei ehkä romahda, kun heille rahaa annetaan nykyistä enemmän. Mutta heidän lapsensahan ne sitten ovatkin sitä yhteiskunnan parasta veronmaksaja-ainesta. Huom, en yleistä tätä koskemaan kaikkia, mutta lukuisat tutkimukset osoittavat siihen suuntaan, että pummivanhempien lapsilla on työssäkäyvien vanhempien lapsiin verrattuna moninkertainen riski, että päätyvät pummeiksi itsekin
Kommentit (16)
Höps, tulee käymään päinvastoin, kun porvarihallituksen epävarmuutta luovasta politiikasta päästiin. 6+6+6 -malli saattaa tulla voimaan, jolloin parit uskaltavat hankkia lapsia.
Lama tulee joka tapauksessa, se on talouden luonne.
Vierailija kirjoitti:
Höps, tulee käymään päinvastoin, kun porvarihallituksen epävarmuutta luovasta politiikasta päästiin. 6+6+6 -malli saattaa tulla voimaan, jolloin parit uskaltavat hankkia lapsia.
Moniko haluaa 1 v ikäisen lapsen päiväkotiin, jossa kuukaudessa kohtaa 20 eri hoitajaa?
Vierailija kirjoitti:
Höps, tulee käymään päinvastoin, kun porvarihallituksen epävarmuutta luovasta politiikasta päästiin. 6+6+6 -malli saattaa tulla voimaan, jolloin parit uskaltavat hankkia lapsia.
Miten sen luulet vaikuttavan parien uskallukseen tehdä lapsia kun eivät itse saa päättää oman perheen asioista ja lapsi pitää entistä aikaisemmin tyrkätä täyteen päiväkotiin?
Olisiko kannattanut ensin se päivähoito laittaa kuntoon jos haluaa ihmisten tekevän lapsia sinne laitettavaksi?
Ap ei tajua että afrikkalaiset ja arabit suomessa tulee kyllä lisäntymään
Osa porukasta on jo tällä hallituskaudella joutunut velkaantumaan vaikka on töissä ''normaalin'' veroprosentin puitteissa. Lapsenteko ei houkuta nyt, eikä varmaan tulevaisuudessakaan jos jengi näkee kavereidensa menoa ihan työssäkäyvinä saati sitten tuilla. (NOTE: en olisi kovinkaan kateellinen tuilla oleville perheille) samat kulut heilläkin on, eikä rahaa saa välttämättä mistään lisää. Lapsi on oikeasti iso kuluerä mikäli mielii tarjota asiallisen lapsuuden, eikä mitään ruokajonoja plus hyväntekeväisyysjärjestöiltä saatuja almuja.
Olen ilmoittanut ketjun asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Höps, tulee käymään päinvastoin, kun porvarihallituksen epävarmuutta luovasta politiikasta päästiin. 6+6+6 -malli saattaa tulla voimaan, jolloin parit uskaltavat hankkia lapsia.
Päivähoito on jo nyt pulassa kun ei ole työntekijöitä. Kuka hullu tekee lapsen laittaakseen sen sinne noin aikaisin?
Olen aika varma ettei yhdelläkään päättäjällä ole hajua miten saisi syntyvyyden nousemaan. Esim tuo varhaiskasvatuksen korjaaminen voisi vaikuttaa. Sen sijaan keksivät uusia malleja joissa lapsia olisi hoidossa vain nykyistä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Olen ilmoittanut ketjun asiattomaksi
So?
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tajua että afrikkalaiset ja arabit suomessa tulee kyllä lisäntymään
Tämä on kyllä niin kaunis maa,ettei tyhjäksi jää. Jos ei suomalaisia,niin jotain muita sitten asuttamassa.
Epävarmalla tulevaisuudella on helppo perustella omia valintoja. Kummasti juuri niissä maissa, joissa on vähiten varmuutta tulevaisuudesta, syntyy eniten lapsia ja toisin päin. Oikeasti lapsia ei haluta tehdä, koska länsimaissa voi hankkia elämäänsä sisältöä niin monella muullakin tavalla, eikä lapsia tarvita vanhuuden turvaksi.
Tämä on kehityssuunta, joka on nähtävillä kaikissa länsimaissa riippumatta siitä, millaisia porkkanoita lapsiperheille tarjotaan. Oikeasti keskimääräinen elintaso on nyt paljon korkeampi kuin mitä se oli suurten ikäluokkien syntyessä, silti ei muka ole varaa tehdä lapsia. Ei olekaan, jos jokaisella lapsella on oltava oma huone, harrastuksia ja perheellä kaksi autoa. Myöntäisitte edes, että lapsia ei hankita, koska ei haluta tinkiä elintasosta.
Ajatteletko, että ihmisillä hormonit hyrräisi kun saisivat katsoa Halla-Ahoa ministerin pallilla?
Vierailija kirjoitti:
Epävarmalla tulevaisuudella on helppo perustella omia valintoja. Kummasti juuri niissä maissa, joissa on vähiten varmuutta tulevaisuudesta, syntyy eniten lapsia ja toisin päin. Oikeasti lapsia ei haluta tehdä, koska länsimaissa voi hankkia elämäänsä sisältöä niin monella muullakin tavalla, eikä lapsia tarvita vanhuuden turvaksi.
Tämä on kehityssuunta, joka on nähtävillä kaikissa länsimaissa riippumatta siitä, millaisia porkkanoita lapsiperheille tarjotaan. Oikeasti keskimääräinen elintaso on nyt paljon korkeampi kuin mitä se oli suurten ikäluokkien syntyessä, silti ei muka ole varaa tehdä lapsia. Ei olekaan, jos jokaisella lapsella on oltava oma huone, harrastuksia ja perheellä kaksi autoa. Myöntäisitte edes, että lapsia ei hankita, koska ei haluta tinkiä elintasosta.
Aamen, nyt oli hyvin puettu sanoiksi! Juuri tästä on kyse.

Lapsiköyhyyden kasvu ja varhaiskasvatuksen nykyinen tila on ihan uutisoituja faktoja. Jos kyse ei olekaan omasta elintasosta vaan sen mahdollisen lapsen?
Kun asuinpaikaksi ei enää kelpaa kuin Helsinki (muualla asuminen saastuttaa liikaa ja tuhoaa ilmaston), niin kuka oikeasti haluaa saada lapsia yksiöön? Muuhunhan ei ole enää varaa. Verotus nousee ja Rinne lupasi ennen vaaleja niin paljon kallista ja hyvää, että valtion velka tulee tuplaantumaan nykyisestä - ja sitten iskee lama. Keskituloisen vero% on ensi vuonna noin 3 %-yksikköä suurempi kuin nyt.