Miksi niin monissa pareissa nykyään mies ei ole käytännössä lainkaan naistaan pidempi tai voi olla jopa lyhyempi?
Kävin lenkillä ja tulipa huomattua kolme sellaista nuorta paria, joissa kahdessa nainen oli miestä pidempi ja siinä yhdessäkin mies oli korkeintaan hyvin niukasti naista pidempi, jos ollenkaan. Lisäksi nämä miehet eivät olleet millään tavalla rotevia, raamikkaita tai lihaksikkaita miehiä, vaan siltäkin osalta ennemminkin normaalia miestä pienempiä. Miehet eivät kuitenkaan olleet mitenkään kovin lyhyitä, nämä kaikki naiset olivat normaalia pidempiä naisia, mutta hoikkia ja kauniita. Mutta yhtä kaikki, pointti oli kuitenkin se, että kaksi miestään pidempää naista ja yksi suunnilleen samanpituinen.
Naiset, voisitteko ystävällisesti avata tätä, että mistä tuollainen voisi johtua? Minkä vuoksi nämä naiset ovat valinneet itselleen samanpituisen tai jopa itseään lyhyemmän ja kaiken lisäksi vielä hoikan, ei millään tavalla raamikkaan miehen? Miksi heille ei ole kelvanneet ne parimetriset, lihaksikkaat miehet? Mielestäni nämä naiset olivat kuitenkin niin kauniita, että heillä olisi varmaasti ollut mahdollisuuksia niihin pitkiin ja komeisiin miehiin.
Kommentit (50)
Naiset on saanut parempaa ravintoa.
Taisin lukea jostain, että luonnollisesti naiset ja miehet olisivat samanpituisia, jos söisivät ja liikkuisivat samoin.
Ravinnon vähentäminen laihdutusmielessä ei ikävä kyllä vähennä vain senttejä, vaan vaikuttaa myös aivojen kehitykseen.
Aloittajalla oli sitten varsin laaja otanta ko asiaan. Todellakin hienosti huomioitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa tälle vuosisadalle. Mies valitaan todellakin muiden ominaisuuksien, kuin pituuden mukaan. Jos sattuu olemaan pidempi, niin minkäs sille sitten voi. Mies voi olla vanhempi tai nuorempi kuin nainen. Hän voi olla vähemmän koulutettu ja ns. alemmasta yhteiskuntaluokasta. Hän saattaa ansaita vaimoaan vähemmän. Hän saattaa kannattaa eri poliittista puoluekantaa. Hienoa, että uusia käytänteitä on ilmestynyt. Vielä 60-luvulla miehen oli melkein pakko olla pidempi kuin vaimonsa. Ikäeroa, jos mies oli nuorempi katsottiin karsaasti ja yhteiskuntaluokat naivat toisiaan. Rotuhygienia, siitä pidettiin kiinni melko järkähtämättömästi.
Wtf? Tiedätkö muka pareja alle 30 vee, joissa nainen on koulutetumpi ja paremmin tienaava? Missä ulottuvuudessa elät?
Vieläkin jaksaa hämmästyttää tämä palstalla tullut ilmiö että joillekin oikeasti naisia ovat vain alle 30 tai 25 ikäiset naiset.
Pitkien miesten suosimiseen on geneettinen perusta. Vuosikausia niiden suku on menestynyt, ruokaa on ollut ja miesväki kasvanut siksi muita pidemmäksi. Ovat ehkä olleet fiksumpia menestyäkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihaksikas on yleensä kouluttamaton ja naurettava.
Parasta elämässä on törmätä näihin ihmisiin. Tulee jänniä ilmeitä, kun paljastun koulutetummaksi kuin nämä ennakkoluuloiset pölvästit
Mutta heti triggeröidyit.
Tuli vain myhäily-flashbackeja
Vierailija kirjoitti:
Taisin lukea jostain, että luonnollisesti naiset ja miehet olisivat samanpituisia, jos söisivät ja liikkuisivat samoin.
Ravinnon vähentäminen laihdutusmielessä ei ikävä kyllä vähennä vain senttejä, vaan vaikuttaa myös aivojen kehitykseen.
Ei ole noin. Vaan X-kromosomissa on ns. "lyhyysgeeni", joka vaikuttaa naisilla kahden X-kromosomin vuoksi voimakkaammin kuin miehillä yhden X-kromosomin vuoksi.
https://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2014-02-07/Suomalaistutkijat-raott…
"X-kromosomin tutkiminen on haastavaa, koska tilastollisissa malleissa pitää huomioida, että naisilla on yksi X-kromosomi enemmän kuin miehillä, kertoo Bostonissa Massachusetts General Hospitalissa työskentelevä tutkija Taru Tukiainen.
Tutkijat löysivät ruston kehitystä säätelevän ITM2A-geenin lähettyviltä toisen geenin, joka lisää tämän rustogeenin aktiivisuutta. Mitä aktiivisemmin tämä geeni toimii, sitä lyhyemmäksi henkilö myös jää. Aktiivinen geenimuoto eli ”lyhyysgeeni” on yleinen: se on yli kolmasosalla väestöä.
– Erityisen kiinnostavaa on, että naisilla lyhyysgeeni vaikuttaa pituuteen merkittävästi enemmän kuin miehillä, tutkimuksesta vastannut Helsingin yliopiston professori Samuli Ripatti sanoo.
Soluissa on mekanismi, joka hiljentää liki kokonaan toisen naisen kahdesta X-kromosomista, jotta ero X-kromosomien määrässä miesten ja naisten välillä ei aiheuttaisi yksilönkehityksen aikana ongelmia.
Lyhyysgeeni on yksi harvoista X-kromosomin geeneistä, jotka pystyvät välttämään tämän solujen normaalin hiljentämismekanismin
Koska geenin molemmat kopiot pysyvät aktiivisina, geenituotetta syntyy naisilla enemmän kuin miehillä."
Amerikan pressanvaaleissa tuppaa pidempi ehdokas voittamaan. Laskekaa siitä. On tuolla asialla merkitystä.
Moni myös huomaa kuinka epävarmat johtajat palkkaa aina itseään lyhyempiä alaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisin lukea jostain, että luonnollisesti naiset ja miehet olisivat samanpituisia, jos söisivät ja liikkuisivat samoin.
Ravinnon vähentäminen laihdutusmielessä ei ikävä kyllä vähennä vain senttejä, vaan vaikuttaa myös aivojen kehitykseen.
Ei ole noin. Vaan X-kromosomissa on ns. "lyhyysgeeni", joka vaikuttaa naisilla kahden X-kromosomin vuoksi voimakkaammin kuin miehillä yhden X-kromosomin vuoksi.
https://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2014-02-07/Suomalaistutkijat-raott…
"X-kromosomin tutkiminen on haastavaa, koska tilastollisissa malleissa pitää huomioida, että naisilla on yksi X-kromosomi enemmän kuin miehillä, kertoo Bostonissa Massachusetts General Hospitalissa työskentelevä tutkija Taru Tukiainen.
Tutkijat löysivät ruston kehitystä säätelevän ITM2A-geenin lähettyviltä toisen geenin, joka lisää tämän rustogeenin aktiivisuutta. Mitä aktiivisemmin tämä geeni toimii, sitä lyhyemmäksi henkilö myös jää. Aktiivinen geenimuoto eli ”lyhyysgeeni” on yleinen: se on yli kolmasosalla väestöä.
– Erityisen kiinnostavaa on, että naisilla lyhyysgeeni vaikuttaa pituuteen merkittävästi enemmän kuin miehillä, tutkimuksesta vastannut Helsingin yliopiston professori Samuli Ripatti sanoo.
Soluissa on mekanismi, joka hiljentää liki kokonaan toisen naisen kahdesta X-kromosomista, jotta ero X-kromosomien määrässä miesten ja naisten välillä ei aiheuttaisi yksilönkehityksen aikana ongelmia.
Lyhyysgeeni on yksi harvoista X-kromosomin geeneistä, jotka pystyvät välttämään tämän solujen normaalin hiljentämismekanismin
Koska geenin molemmat kopiot pysyvät aktiivisina, geenituotetta syntyy naisilla enemmän kuin miehillä."
Kiitos tästä! Olenkin miettinyt miksi olen yli 20 cm lyhyempi kuin veljeni, vaikka on täysin samat vanhemmat. Siskot ovat myös lyhyitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa tälle vuosisadalle. Mies valitaan todellakin muiden ominaisuuksien, kuin pituuden mukaan. Jos sattuu olemaan pidempi, niin minkäs sille sitten voi. Mies voi olla vanhempi tai nuorempi kuin nainen. Hän voi olla vähemmän koulutettu ja ns. alemmasta yhteiskuntaluokasta. Hän saattaa ansaita vaimoaan vähemmän. Hän saattaa kannattaa eri poliittista puoluekantaa. Hienoa, että uusia käytänteitä on ilmestynyt. Vielä 60-luvulla miehen oli melkein pakko olla pidempi kuin vaimonsa. Ikäeroa, jos mies oli nuorempi katsottiin karsaasti ja yhteiskuntaluokat naivat toisiaan. Rotuhygienia, siitä pidettiin kiinni melko järkähtämättömästi.
Wtf? Tiedätkö muka pareja alle 30 vee, joissa nainen on koulutetumpi ja paremmin tienaava? Missä ulottuvuudessa elät?
Vieläkin jaksaa hämmästyttää tämä palstalla tullut ilmiö että joillekin oikeasti naisia ovat vain alle 30 tai 25 ikäiset naiset.
Ei alle 40 vuotiaita miehiä mummelit kiinnosta.
Hollannissa on Euroopan pisimmät miehet. Kyseessä on vauras merenkäyvä kauppiaskansa.
Vierailija kirjoitti:
Lihaksikas on yleensä kouluttamaton ja naurettava.
Ei ainakaan lihastohtori :D
Moni mies on mua lyhyempi paljain jaloin. Korkkarit jalassa useampi mies ei yllä mun mittaan.
Kyllä siitä jotenkin tulee ylempi olo, kun on pidempi.
Luulen, että miehet tuntee samoin lyhyempiä naisia ja miehiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Moni mies on mua lyhyempi paljain jaloin. Korkkarit jalassa useampi mies ei yllä mun mittaan.
Kyllä siitä jotenkin tulee ylempi olo, kun on pidempi.Luulen, että miehet tuntee samoin lyhyempiä naisia ja miehiä kohtaan.
Onko pissa noussut päähän?

Tuon takia miehet käyttää piilokorkoja.
Mitä kertoo miehestä tai naisesta se, että parisuhdemarkkinoilla hänen kolmen parhaimman ominaisuuden tai piirteen e. syy miksi joku haluaisi mahd hänet kumppanikseen listalla yksi on hänen pituutensa. - Siis asia, jolle valtaosa meistä ei juurikaan voi itse juurikaan mitään. (Tällä palstalla toki kohtaa säännöllisesti heitä, jotka antavat ymmärtää, että itse ovat oman pituutensa valinneet)
Miehessä henkiset ominaisuudet painavat huomattavasti enemmän kuin pituus. Miehekkyys ei myöskään ole pituudesta kiinni.
Olen aina miettinyt näitä iltalehtilööppejä, joissa jotkin missit tai mietkäliet julistavat kerta toisensa jälkeen, että "miehen pitää olla pitkä !" Siinäkö kaikki? Eikö miehistä ja parisuhteesta muuta sanottavaa ole? Aika vähäiset on toiveet ja ajatukset, jos pituus riittää tai on minkään ehto.
En tarkoita, että olisi tyhmää tykätä pitkistä miehistä. Se on aivan normaali mieltymys. Mutta jotenkin on itselleni kauhean vieras ajatus tehdä kenellekään ihmiselle missään suhteessa joitain pituusehtoja. Joku "kelpuutan vain ystävät jotka ovat yli 170 senttisiä mutta alle 180 senttisisiä!" on minulle aivan yhtä absurdi vaatimus kuin jokin seurustelukumppanin tai elämän rakkauden pituusominaisuuden korostaminen.
Onko naiset myös painavempia parisuhteessa?
Ei kaikki yhdessä kävelevät pakosti seurustele XD Mitähän ihmiset ajattelee jos käyn kaupassa pikkuveljeni kanssa, voi voi
Mutta heti triggeröidyit.