Voiko olla näin: Turvallisen lapsuuden kokeneet tekevät lapsia myöhemmin kuin turvattoman lapsuuden kokeneet.

Minulla ei ole lapsia, mutta mistä tiedän onko lapsuuteni ollut turvallinen vai turvaton?

Mä olin kaltoinkohdeltu ja musta tuli vähän vahingossa teiniäiti. Kaipasin omaa perhettä niin kovasti. Onneksi kaikki meni hyvin, löysin upean miehen joka otti lapseni kuin omakseen, saimme myös pari lasta lisää, opiskelin ja pääsin työelämään. Elämme tavallista keskiluokkaista elämää. Olen tosi kiitollinen ja onnellinen, että kaikki meni lopulta näin hyvin :)

Kyllä se varmaan suurin piirtein näin on.

Jos lapsuus on ollut suht turvallinen, voi nuorena ja lapsena olemisen illuusiota olla varaa pitkittää kauas aikuisuuteen. Jos taas oma lapsuus on turvaton, voi omia ahdistuksiaan paikatakseen mahdollisimman nopeasti pariutua ja perheytyä, täyttää ja ympäröidä elämänsä sillä kuvitellulla perheen turvallisuudella. Miten se sitten kulloinkin onnistuu tai ei, on toinen juttu.

Tai siis, noin ainakin minulle kävi. En kadu lapsiani, mutta tajusin motiivini vasta paljon myöhemmin.

Ei mun kohdallani.Olin kaltoinkohdeltu ja pahoinpidelty- sain esikoiseni kolmekymppisenä.

Kyllä, mielestäni tästä on tutkimustakin. Kaoottinen, ennalta-arvaamaton ja puutteellinen lapsuudenympäristö johtaa lyhytjänteiseen elämän "strategiaan" kun tulevaisuuteen ei koe voivansa luottaa. Tähän kuuluu lasten tekeminen nuorena (en löytänyt ko. tutkimusta nyt, joten voi olla että kyseessä oli vaan joku teoria jonka luin).

Pikemminkin päinvastoin.

Minulla on sellainen kokemus että turvattoman lapsuuden kokeneet hakea nuorina turvaa ja rakkautta parisuhteesta ja sitten syntyy myös lapsia