Jos vanhempi toimii lapsen mielestä väärin, niin eikö ole ihan ok, että lapsi suuttuu vanhemmalleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Kaikki äidit tekevät joskus väärin. Mutta olet ollut jo kymmeniä vuosia aikuinen, joten olisi ehkä jo aika miettiä jotain muuta. Esim omia lapsiasi.

Miksei väärin tekevä äiti voi osoittaa olevansa pahoillaan, että on satuttanut lastaan vuosikymmeniä?

Ap

Koska hän on sairas ja lisäksi luultavasti täysin sairaudentunnoton eikä hän ymmärrän itseään eikä osaa sinuakaan ymmärtää. eikä häntä voi auttaa kukaan muu kuin hän itse. sinun kannattaa muilta ihmisiltä hakea ja kokea sitä hyväksyvää ja normaalia rakkautta mitä jokainen lapsi ja jokainen ihmienn tarvitsee kehittyäkseen ja kasvaakseen. haleja sulle uskon että rankkaa on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi haluaa kokea kaikki äidin tekemiset vääryytenä, niin vika ei ole äidissä vaan lapsessa.

Ei ole, vaan äidissä. Ihme kyllä en kokenut kenenkään muun kaikkia tekemisiävääryytenä :D Ja jos koinkin, asia selvitettiin ilman pahaa mieltä minulle :Dd Eli kenessäköhän on silloin vikaa? ;)

Ap

Kukaan muu ei uskaltanut laittaa rajoja tinttaliisalle, vaan kohtelivat silkkihansikkain.

Ei ole kysymys rajojen laitosta, vaan ilkeydestä lasta kohtaan. Rajatkin pitää OSATA asettaa, ei kohdella omaa lastaan huonosti siinä. Jos lapselle syntyy tunne, että vanhempi tahtoi pahaa, vanhempi on huono vanhempi silloin ja lapsi vihaa tätä aivan oikeutetusti. Lisäksi vanhempi toimii väärin, esim. mikä raja asetetaan siinä, kun lapsen omaisuutta annetaan toisille kysymättä tältä? Siis kyseessä jo 15-vuotias teini, ei mikään taapero. Niin mitä rajoja siinä vanhempi asettaa, kun suuttuu, kun lapsi pahoittaa mielensä, että on toimittu kysymättä ja suuttuu vanhemmalle? Miksei vanhempi pyydä anteeksi?

Ap

Äitisi lainasi serkullesi vanhoja lehtiä ja sait ne myöhemmin takaisin. Kannattaako tätäkin yli 25 vuotta tapahtunutta asiaa vatvoa vuositolkulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi haluaa kokea kaikki äidin tekemiset vääryytenä, niin vika ei ole äidissä vaan lapsessa.

Ei ole, vaan äidissä. Ihme kyllä en kokenut kenenkään muun kaikkia tekemisiävääryytenä :D Ja jos koinkin, asia selvitettiin ilman pahaa mieltä minulle :Dd Eli kenessäköhän on silloin vikaa? ;)

Ap

Kukaan muu ei uskaltanut laittaa rajoja tinttaliisalle, vaan kohtelivat silkkihansikkain.

Ei ole kysymys rajojen laitosta, vaan ilkeydestä lasta kohtaan. Rajatkin pitää OSATA asettaa, ei kohdella omaa lastaan huonosti siinä. Jos lapselle syntyy tunne, että vanhempi tahtoi pahaa, vanhempi on huono vanhempi silloin ja lapsi vihaa tätä aivan oikeutetusti. Lisäksi vanhempi toimii väärin, esim. mikä raja asetetaan siinä, kun lapsen omaisuutta annetaan toisille kysymättä tältä? Siis kyseessä jo 15-vuotias teini, ei mikään taapero. Niin mitä rajoja siinä vanhempi asettaa, kun suuttuu, kun lapsi pahoittaa mielensä, että on toimittu kysymättä ja suuttuu vanhemmalle? Miksei vanhempi pyydä anteeksi?

Ap

Äitisi lainasi serkullesi vanhoja lehtiä ja sait ne myöhemmin takaisin. Kannattaako tätäkin yli 25 vuotta tapahtunutta asiaa vatvoa vuositolkulla?

Voisitko ottaa kantaa tilanteen pointtiin, siis siihen, miksi olen asiasta kertonut ja mikä siinä loukkasi ja satutti? Ja se pointti on, että kun minä sanoin äidilleni, että "en olisi halunnut, että ne lehdet lähetään minnekään (posti, rikkoutuminen, hajoaminen toisissa käsissä jne), niin äitini vähätteli tätä. Sen jälkeen sanoin hänelle voimallisemmin, että NIIN, kun mä en halunnut, että sä lähetät niitä mihinkään (siis varsinkaan kysymättä minulta)" niin äitini ruoesi hermostumaan minuun (!) ja alkoi syytellä minua siitä, että sanon hänelle asiasta! Sen sijaan, että olisi perustellut, miksi toimii väärin ja selkäni takana. Lopulta mä raivostuin hänelle oikeasti, koska mitään hän ei ymmärtänyt siitä, että oli loukannut minua mitätöimällä mun oikeuksiani ja siis hän edelleen haukkui ja huusi ja SYYTTI minua siitä, että SUUTUIN HÄNELLE asiasta! Eikö minulla sinun mielestäsi ollut oikeutta suuttua? Äidillänikö oli sinun mielestäsi oikeus ottaa omaisuuttani ja lähettää jollekulle? Vastaapa nyt tähän, äläkä kuvittele, että tässä ENÄÄ hiertää se lehtien siirtely jonnekin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi haluaa kokea kaikki äidin tekemiset vääryytenä, niin vika ei ole äidissä vaan lapsessa.

Ei ole, vaan äidissä. Ihme kyllä en kokenut kenenkään muun kaikkia tekemisiävääryytenä :D Ja jos koinkin, asia selvitettiin ilman pahaa mieltä minulle :Dd Eli kenessäköhän on silloin vikaa? ;)

Ap

Kukaan muu ei uskaltanut laittaa rajoja tinttaliisalle, vaan kohtelivat silkkihansikkain.

Ei ole kysymys rajojen laitosta, vaan ilkeydestä lasta kohtaan. Rajatkin pitää OSATA asettaa, ei kohdella omaa lastaan huonosti siinä. Jos lapselle syntyy tunne, että vanhempi tahtoi pahaa, vanhempi on huono vanhempi silloin ja lapsi vihaa tätä aivan oikeutetusti. Lisäksi vanhempi toimii väärin, esim. mikä raja asetetaan siinä, kun lapsen omaisuutta annetaan toisille kysymättä tältä? Siis kyseessä jo 15-vuotias teini, ei mikään taapero. Niin mitä rajoja siinä vanhempi asettaa, kun suuttuu, kun lapsi pahoittaa mielensä, että on toimittu kysymättä ja suuttuu vanhemmalle? Miksei vanhempi pyydä anteeksi?

Ap

Äitisi lainasi serkullesi vanhoja lehtiä ja sait ne myöhemmin takaisin. Kannattaako tätäkin yli 25 vuotta tapahtunutta asiaa vatvoa vuositolkulla?

Helpostin vielä vastaamistasi oikeaan pointtiin boldaamalla sen kohdan erikseen, että ymmärrät, mistä nyt on kysymys tänä päivänä.

Äitini toimi tuplaväärin, kun ensin toimi väärin (pikkuasia, josta toki sanoin kuitenkin) ja toisen kerran väärin, kun alkoi huutaa minun olevan huonokäytöksinen, vaikka mä ainoastaan pidin kiinni oikeuksistani ja pidin puoliani. Mähän olisin voinut vaatia äidiltä vaikka korvauksia siitä, että lehtiä oli lainattu. Vuokraa. Mutta en vaatinut. Niin äiti huutaa mulle, vaikka ihan itse oli siinä toiminut minua kohtaan loukkaavasti. Missä on korvaus siitä? Missä on sen myöntäminen, että mä en tehnyt siinä MITÄÄN VÄÄRÄÄ? Häh? Missä? Vai kerropa, mitä väärää mä tein. Kerropa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi haluaa kokea kaikki äidin tekemiset vääryytenä, niin vika ei ole äidissä vaan lapsessa.

Ei ole, vaan äidissä. Ihme kyllä en kokenut kenenkään muun kaikkia tekemisiävääryytenä :D Ja jos koinkin, asia selvitettiin ilman pahaa mieltä minulle :Dd Eli kenessäköhän on silloin vikaa? ;)

Ap

Kukaan muu ei uskaltanut laittaa rajoja tinttaliisalle, vaan kohtelivat silkkihansikkain.

Ei ole kysymys rajojen laitosta, vaan ilkeydestä lasta kohtaan. Rajatkin pitää OSATA asettaa, ei kohdella omaa lastaan huonosti siinä. Jos lapselle syntyy tunne, että vanhempi tahtoi pahaa, vanhempi on huono vanhempi silloin ja lapsi vihaa tätä aivan oikeutetusti. Lisäksi vanhempi toimii väärin, esim. mikä raja asetetaan siinä, kun lapsen omaisuutta annetaan toisille kysymättä tältä? Siis kyseessä jo 15-vuotias teini, ei mikään taapero. Niin mitä rajoja siinä vanhempi asettaa, kun suuttuu, kun lapsi pahoittaa mielensä, että on toimittu kysymättä ja suuttuu vanhemmalle? Miksei vanhempi pyydä anteeksi?

Ap

Äitisi lainasi serkullesi vanhoja lehtiä ja sait ne myöhemmin takaisin. Kannattaako tätäkin yli 25 vuotta tapahtunutta asiaa vatvoa vuositolkulla?

Niin? Mitä mä tein siinä tilanteessa väärin? Selitäpä. Silti äitini huusi ja haukui minua. Selitäpä, millä oikeudella? Mitä mä olin tehnyt väörin ansaitakseni huutoa ja syyttelyä? Itsekin varmaan satutat kaikkia läheisiäsi syytä, niin tässäkö on sulle oiva esimerkki vääristä perusteista, joilla sen voi oikeuttaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

kovasti tässä on kyse siitä, minkä ikäinen lapsi on joka pahoittaa mielensä ja mistä hän sen pahoittaa.

Ap kokee olleensa altavastaajana äidilleen ja kärsineensä tästä ,varmasti silloin on ehkä ap:lle on jäänyt lytätty olo ja voimaton olo puolustaa itseään

Se taas ettei lapsi saa karkkia arkena tai saa olla ulkona itsekseen yli kotiintuloajan ja pahastuu siitä on normaalia ja kuuluu vanhemman huoltajuuteen

Ap kohdalla näen, että hän kokee voimattomuutta äitiään kohtaan ja opettelee löytämään omaa itseään ja ääntään. on todella ymmärrettävää että jos vahempi on olut kohtuuton lastaan kohtaan vuosia, se ei enää ole normaalia vaan siitä tulee traumoja ja se vaikuttaa kehitykseen. voimia ap! toivoa on!

Todellakin on syytetty ja hylätty olo tuollaisen kohtelun jälkeen ja halveksittu ja mitätöity olo. Sen lisäksi äitini haluaa tänäkin päivänä väliemme olevan ihan normaalit, ei läheiset, mutta olevan olemassa. Eli ei edelleenkään suostu näkemään käytöksessään vikaa. Mähän en aio enää hänelle mitään normaaleja välejä antaa, päinvastoin aion kiristää ja varastaa häneltä hänen oikeutensa. Kun vanhenee, niin pystyn antamaan takaisin. Pystyn osoittamaan, miten hänen tunteensa eivät merkitse mulle yhtään mitään ja aion naamioida ilkeyteni vain omista oikeuksistani kiinni pitämiseksi, mutta koitan tehdä sen niin, että hän varmasti havaitsee, miten sillä perusteella häntä tai hänen tarpeitaan tai toiveitaan syrjitään sitten.

Ap

Lisäksi tuo äidin käytös on vaikuttanut ehkä eniten onnellisuuteeni, kuin mikään muu asia elämässäni. En ole voinut olla onnellinen, koska mulla ei ole ollut oikeutta pitää puoliani eikä puolustaa itseäni, vaikkei se aina palvelisikaan toisten etuja parhaalla mahdollisella tavalla. Elämässä on nimittäin aika mahdotonta olla onnellinen, jos aina ottaa kaikkien muiden edut ja hyvinvoinnin huomioon ennen omaansa. Ja nimenomaan sen äitini on minulta vienyt, oikeuden ottaa oma hyvinvointini huomioon enemmän, kuin toisten. En minä ole täällä ilkeitä ja minua ajattelemattomia ihmisiä hyödyttämässä, kuten äitiäni, kuten hän koki, ja kasvatti minut siten.

Vaan sellaisia, joista itse pidän ja jotka ovat hyviä minulle ja joista itse välitän, sekä tietysti omaa itseäni hyödyntämässä, ei muiden kustannuksella tietenkään. Nyt toki palstailen joidenkin palstalaisten hyvän mielen kustannuksella, mutta teen niin vain siksi, että he eivät suostu tajuamaan minua, vaan syyttelevät niin ikään turhasta, eli tavallaan ansaitsevat itse kurjat kokemuksensa minusta.

En olisi täällä väittelemässä, ellei äitini olisi vienyt minulta oikeuksia pitää puoliani tyhmiä ja ilkeitä, pahansuopia ihmisiä kohtaan ja heitä vastaan.

Ap