Lue keskustelun säännöt.
Elätkö sinä SURUN RUUHKAVUOSIA?
09.04.2019 |
Mari Rantasila on tehnyt kappaleen Surun ruuhkavuodet.
En ole sitä kuullut, mutta näin haastattelunsa, jossa hän kokosi n. 50-vuotiaiden (naisten) tilannetta:
-vaihdevuodet
-lapset lähtevät kotoa
-tulee avioero
-sairastuu vakavasti
-joutuu luopumaan vanhemmistaan tai ottamaan vastuun heidän hoitamisestaan
-----
Olen kohta 49-vuotias ja hiljalleen elän surun ja luopumisen ruuhkavuosia.
---
Vaihdevuodet alkavat näyttäytyä, joskaan eivät kovin pahasti.
Lapsi on teini-ikäinen, joten tässä ehkä on jatkossa kahden hormonihyrrän yhteenotoissa kestämistä.
Avioero tuli jo 12 vuotta sitten.
En tietääkseni ole fyysisesti sairas.
Isäni kuoli muutama vuosi sitten ja äitini on hyvin elinvoimainen 72-vuotias, mutta pakkohan se on tajuta, ettemme ole ikuisia.
---
Miten sinulla?
Kommentit (24)
Surullinen ketju mutta tavallaan lohdullinenkin. Ihmisten pitäisi pystyä.avautumaan näistä enemmän. Ainakim itse olen kovin yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullinen ketju mutta tavallaan lohdullinenkin. Ihmisten pitäisi pystyä.avautumaan näistä enemmän. Ainakim itse olen kovin yksinäinen.
Minä en avaudu, etenkään en lapseni ongelmista. Koska en kestä säälittelyitä. Haluan jutella iloisista asioista, enkä rypeä tässä surussa.
Kiitos ketjusta. Jotenkin lohduttaa, vaikka elän surun ruuhkavuosia. Vuoden sisällä alkoi vaikeat vaihdevuosioireet, todettiin vakava loppuelämän autoimmuunisairaus, vanhin lapsi muutti pois kotoa, äitini on jotenkin dementoitunut (ei myönnä, mene lääkäriin), töissä oli yt:t, jouduin hakemaan omaa paikkaani (onneksi sain).
N48
Olen elänyt koko ikäni surun ruuhkavuosia. Olen ollut ensimmäisissä hautajaisissa vastasyntyneenä. Lapsuus ja nuoruus oli ankeaa aikaa laman aiheuttamien talousongelmien ja oman rajun teini-iän vuoksi. Nuorena aikuisena sain useita keskenmenoja tuntemattomasta syystä. Ehdin jo surra mahdollista lapsettomuutta aikani, mutta sain lapset silti. Hetken aikaa meni hyvin, mutta yhtäkkiä vajaan parin vuoden sisällä oli viidet hautajaiset. Silloin tuntui, että kaikki kuolee käsiin. Viimeisin surun aihe on avioero. Tämä on ylivoimaisesti suurin suruni tähän saakka. Erossa meni aivan kaikki, yhteinen tulevaisuus, haaveet, lasten ydinperhe, taloudellinen vakaus... Erosta on lähes kaksi vuotta aikaa, mutta suru ei helpota. Ikää on 30+, mutta tuntuu siltä, ettei elämässä ole enää mitään odotettavaa. Varsinkin avioeron myötä meni niin paljon kaikkea sellaista, jota ei voi koskaan korvata. Olen kuitenkin aina pyrkinyt eteenpäin, mutta nyt yksinhuoltajana senttejä laskiessani alkaa usko loppua.