Kertokaa tähän omia pahimpia köyhyyskokemuksianne. Itse olen joutunut ottamaan wc-paperia huoltoasemalta

Mistä tietää että suomalainen on käynyt julkisessa vessassa?

WC-paperit on pöllitty.

Vierailija kirjoitti:

Siis tää ketju on aivan törkeän tarpeellisen silmät avaava. Laittakaa linkkinä kaikille joille nämä asiat kuuluvat, tämä on ihan helevetistä suoraan.

On valitettavaa, että näitä köyhyys tapauksia on. Mutta näitä on joka paikassa, joka maassa. Varsinkin kun tarinoita kerätään yhteen mm. tänne, niin ihmiset tuntuu saavan sellainen vaikutelman, että tämä pitkään jatkuva köyhyys olisi yleistäkin. Uskon kuitenkin, että suuri osa näistä ihmisistä kokee köyhyyttä vain osan elämästä esim. opiskelujen aikana. Kuitenkin on muistettavaa, että ei lietsota suotta, ja että suurin osa meistä tulee toimeen hyvin ilman suurempia murheita. Vaikka köyhyyttä edelleen esiintyy, uskon vahvasti, että se on laskenut huomattavasti viime vuosikymmenien aikana.

Vierailija kirjoitti:

Tämän luettuani en enää ihmettele, miksi niin monesta julkisesta vessasta on paperi loppu :(

Paperi on loppu VARKAIDEN takia.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijoilla olen nähnyt kaikkein kalleimpiakin salivuoroja ihan yleisesti.

On niitä opiskelijoita, jotka käyvät töissä, saavat tukea vanhemmilta yms. Se, että näet jotain opiskelijoita, joilla varaa 65€/kk salikorttiin, ei tarkoita, että loput 500 000 (paljonko niitä sitten onkaan) on siihen varaa. Ihme päätelmiä täällä välillä... yksi tai kaksi tyyppi tekee jotain niin kaikki muka sitten tekee niin...wtf??

Ostin opiskelija-aikoina tarjouksesta 25 kg perunasäkin ja lopulta olin täysin kyllästynyt perunoihin, kun yritin keksiä missä muodossa en sitä vielä ollut syönyt.

Tää ei oo  mun kokemus, vaan yhden ystävättäreni, 80-luvulla. Kun mun kaverini rahat loppuivat reilusti ennen seuraavan kolautuksen tuloa, se eli pelkällä teellä. Se saattoi maata 4-5 päivää sängyssä, nousi tasan tarpeilleen ja keittämään sitä teetä. Se kertoi, ettei tee yhtäkään ylimääräistä liikettä, jottei yhtäkään kaloria kuluisi turhaan. Muuten olisi se vaara, ettei se pääsisi enää liikkeelle, sitten kun kolautukset maksetaan. Silloin ei vielä ollut noita leipäjonoja juurikaan, pelastusarmeija jakoi kyllä leipää, mutta sitä saadakseen olisi pitänyt jaksaa osallistua ensin hartaushetkeen - ja ennen kaikkea raahautua sinne paikalle. 

Olin itsekin silloin niin nuori ja tietysti myös työtön, ettei tullut mieleenkään ostaa sille ruokaa tai lainata rahaa, kun yritin saada omat rahani riittämään. 

Mulla on ollut nyt yli 30 vuotta huono  omatunto siitä, että vietiin useampi perunasäkki jonkun naapurin kellarista nälkäämme. Keitettiin siis pottuja, syötiin niitä päiväkausia kaupasta pöllityn ketsupin  kanssa. En tiedä, mitä se naapuri mietti kun isot perunasäkit hävis, mutta murtojälkiä ei ollut. Me kun ruuvattiin sen verkkokellarin oven saranat irti, nostettiin ovi paikoiltaan ja laitettiin sit aina siististi takaisin. Hillojakin siellä ois ollut, mutta niihin ei kehdattu koskaan koskea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syönyt vanhaksi mennyttä koiran kuivaruokaa jonka joku jätti taloyhtiömme kierrätyshuoneeseen.

Maku ja haju olivat kamalia mutta se meni alas kun nieli aina nappulan kerrallaan runsaan veden kanssa ja täytti vatsan.

Se oli jännä miten onnellinen olin silloin tuosta koiranruoka-pussista. Olin ollut hirveässä nälässä jo pitkään eikä yhtään rahaa ollut. Se koiranruoka-pussi oli kuin lottovoitto. 

Minä varastin joskus maapähkinöitä ja auringonkukan siemeniä lintujen ruokinta-automaateista.

Hassuinta tuossa oli se, että sain siitä aina ihan hirveät omantunnon tuskat. Ajattelin kuinka linnut jäivät ilman ruokaa kylmään ilmaan ja minulla oli sentään katto pään päällä.

Nämä kaksi ovat kyllä jo  lähen uskomattomia tarinoita siitä, miten kekselijäs ihminen(kin) on kun nälkä on tarpeeksi suuri.  Varsinkin tuo, että joku keksii mennä hakemaan ruokaa lintulaudalta!

Ja tuntee siitäkin vielä omantunnontuskia. Oot ihan mahtava ihminen.

Olen itse ollut opiskeluaikoina tilapäisesti köyhä ja rahaton. Asuimme avopuolison kanssa ja avokki itse sössi tukiasiansa, edes sossu ei suostunut ottamaan meistä koppia. Syyt miksi ja miten siihen jouduttiin ovat moninaisia enkä ala teille niitä avaamaan, mutta tietämättömyys oli suurin syy. Yhden ihmisen opintotuki oli millä piti pärjätä ja vuokra oli juuri sen tuen suuruinen. Dyykattiin roskiksia (joka on myös varastamista!!!!!!), kerättiin pulloja, jätin vuokrat maksamatta. Saatiin tehtyä maksusuunnitelma vuokraisännän kanssa, hän oli ymmärtäväinen,kiitos hänelle siitä. Mutta nyt se asia mikä hävettää eniten; VARASTIN VESSAPAPERIA KOULUSTA ja nyt varmaan palan helvetissö sen vuoksi. Hävettää kymmenen vuoden jälkeenkin, en ole ylpeä, olen kurja varas. Joku trauma siitä rahattomuudesta jäi, sillä edelleen jos esim huoltoasemalla on telineen ulkopuolella irtorulla, tulee ajatus sen mukaan ottamisesta jonka jälkeen oksettava itse inho ja syyllisyys.

Joudun käyttämään copagnie de provencen 20e nestemäisiä marsellesaippuoita käsipesuun ja sisustuselementtinä keittiössä ja wc.ssä, mutta jouduin ostamaan ne tavaratalon tarjouksesta ja täyttämään alkuperäsiä lasipulloja refiileillä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syönyt vanhaksi mennyttä koiran kuivaruokaa jonka joku jätti taloyhtiömme kierrätyshuoneeseen.

Maku ja haju olivat kamalia mutta se meni alas kun nieli aina nappulan kerrallaan runsaan veden kanssa ja täytti vatsan.

Se oli jännä miten onnellinen olin silloin tuosta koiranruoka-pussista. Olin ollut hirveässä nälässä jo pitkään eikä yhtään rahaa ollut. Se koiranruoka-pussi oli kuin lottovoitto. 

Minä varastin joskus maapähkinöitä ja auringonkukan siemeniä lintujen ruokinta-automaateista.

Hassuinta tuossa oli se, että sain siitä aina ihan hirveät omantunnon tuskat. Ajattelin kuinka linnut jäivät ilman ruokaa kylmään ilmaan ja minulla oli sentään katto pään päällä.

Nämä kaksi ovat kyllä jo  lähen uskomattomia tarinoita siitä, miten kekselijäs ihminen(kin) on kun nälkä on tarpeeksi suuri.  Varsinkin tuo, että joku keksii mennä hakemaan ruokaa lintulaudalta!

Ja tuntee siitäkin vielä omantunnontuskia. Oot ihan mahtava ihminen.

Olen sen verran utelijas, että kiinnostaisi tietää, missä ihmeessä olet nähnyt sanan kekselijäs? Kirjoitatko myös vaitelijas jne?

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Kaltaistesi ihmisten mielestä muut ovat aina väärässä, saaneet kaiken helpolla, ynnä muuta liirum laarumia. 

Sitten täällä toivotellaan muiden poistumista ja miinustellaan kilpaa.

Se kertoo vain teidän omasta alhaisesta tasostanne.

Sinccis

Ehkä siinä asenteessa on jopa syy köyhyyteen?

Oot kyllä Internetin ärsyttävin tyyppi. Kunpa tippuisit ikkunasta viidennestä kerroksesta etkä enää ikinä pääsisi koneen ääreen. Painu oikeasti h*lvettiin täältä, kukaan ei jää kaipaamaan sun p*skanlänkytystä.

Ja jotta ei menisi off topiciksi, niin jaan oman köyhimmän elämäntilanteeni kertomuksen, joka ei onneksi ollut kuin muutaman kuukauden juttu mutta jäänyt mieleen. Oli kevättalvi eteläisessä Suomessa ja ulkona lämpimimmilläänkin sopiva jääkaappilämpötila. Dyykkasin ruokaa Lidlin bioroskiksesta, jonne menin heti sulkemisajan jälkeen ottamaan parhaat päältä (ainoa roskis joka ei ollut lukkojen takana). Astialla kävi muitakin ihmisiä kuin minä, muuten. Siellä oli pussitolkulla täysin syömäkelpoista leipää aivan valtavat määrät. Parasta ennen päiväys sinä päivänä, mutta eihän se ollut miksikään vielä mennyt. Myös oli paljon vihanneksia, esim, kuuden kappaleen tomaattipaketteja joista yksi oli huono joten koko pakkaus lensi mäkeen. Siis aivan täysin syömäkelpoista ruokaa, etenkin kun ulkolämpötila oli niin viileä ettei ruoka ehtinyt pilaantua astiassa edes yön yli ollessaan. Olihan se ruoka välillä vähän nuhjuista, esim. hedelmät, mutta ei millään muotoa pilaantunutta. Lisäksi keräsin viikonlopun illat pulloja, että sain ostaa juustoa leivän päälle. Tämä elämänvaihe kesti tosiaan vain pari kuukautta, mutta herätteli kyllä ajattelemaan moniakin asioita. Kuten tuota hävikkiruoan määrää. Ihmisillä on oikeasti nälkä ja sinne ne syömäkelpoiset ruoat laitetaan lukkojen taakse koska paketin päällä tarrassa lukee joku päiväys. Hiton hyvä homma hei. Onneksi nykyään noita hävikkiruokia jotkut ystävälliset kauppiaat toimittaa hyväntekeväisyyteenkin, ei silloin ollut vielä tapana.

Minä olen kotoisin vauraasta maatalosta. Köyhyyskokemuksia ei lapsuudessani ollut. Itseasiassa köyhyyttö ei edes mainittu. Toisaalta ei käytetty rikas -sanaakaan. En edes tiennyt, että Suomessa on köyhiä. Kuvittelin, että köyhiä ihmisiä on vain kehitysmaissa.

Sittemmin aloitin opinnot yliopistossa. Ensi kertaa jouduin opettelemaan rahan käyttöä. Aikaisemmin en ollut kunnolla käynyt ruokaostoksilla, koska äiti maksoi kaiken. Ruokaa tuli "omasta takaa".

Mikä järkytys oli, kun rahaa oli jäljellä viisi markkaa. Jääkaapissa kaalia, porkkanaa, perunaa. Ja kaapissa riisiä ja soijakastiketta. No, niillähän eli jo monta päivää. Pakon edessä opin kaikenlaisia kikkoja, joilla suurin piirtein sain rahani riittämään. Useimmiten en. Olin tumpelo raha-asioissa, pahasti, koska en ollut käyttänyt lapsena rahaa. Kaikki tuli valmiina.

Köyhyys on jatkunut noista ajoista. Valmistuin, mutta en ole saanut oman alani työtä. Olen suvun pienituloisin, koska olen työmarkkinatuella. Samaan aikaan olen myös korkeimmin koulutettu (humanistinainen). Nykyään tiedän, mitä on olla pitkäaikaistyötön ja köyhä. Esimerkiksi silmälaseja en ole uusinut kymmeneen vuoteen. Ruokana syön uuniperunaa ja pinaattia. Minulla on päivittäin lukuisia köyhyyskokemuksia: minnekään en voi mennä, paitsi kävelemään tai kirjastoon. Uimahallin pääsymaksu on kova. Kaupassa lasken tarkasti kaiken ennenkuin menen maksamaan. Kauppareissut vievät paljon aikaa, koska vertailen ja lasken hintoja. Lanttu on edullista, ja yhä kaali-porkkana-peruna -ruuat ovat arkea. (Haudutan pitkään, etenkin sipulin).

Sain yliopistokoulutuksen. Ikinä en saavuttanut samanlaista elintasoa kuin vanhempani. En ole saanut virkaa, enkä mitään työtä. Minussa on varmaan jotain vikaa, kun en saa työtä.  Köyhyys on suoraa seurausta tästä kaikesta. Nyt olen viidenkymmenen, työmarkkinatilanne oleellisesti heikko. Olen kai reppana.

Lapsena kuvittelin, että sitten kun olen aikuinen, olen hyvin toimeentuleva virkanainen. Sitä minulta odotettiin. Kodissani ei käytetty mitään second hand-tavaroita. Nyt käyn kirpputoreilla, jos löytyisi jotain edullista. Yleensä en osta mitään, inhoan ostelua. Köyhyyttä on monenlaista. Olen sukuni häpeäpilkku. Iäkkäät vanhempani häpeävät työttömyyttäni ja köyhyyttäni. Köyhyys on rajoittanut sosiaalista elämään. Sitä ei ole enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheaa että Suomessa ihmiset joutuvat tällaiseen köyhyyteen edes tilapäisesti, saati pidempään. Yhteiskunnan tässä tulee hävetä, ei näiden ihmisten itsensä.

kerro tuo sipilälle, juhana vartiaiselle, orpolle, susannakoskelle, lindströmille ,jne, jne ,jne...

Jätä Sipilä jo rauhaan. Syy, miksi näin sanon, on, kun esim toimeentulotukea myöntävä voi olla lojaali, mutta ei ole useinkaan. Jos koskaan.

Eli tämä hirvittävä rahanpuute ei ole pääministerin asia, vaan paikallisten toimijoiden kuuluu pitää huolta, että ei tarvitse jauho-vesiseoksesta tehtyä teeleipää syödä.

Oli sitten kela, seurakunta tai joku yhdistys. Joku joka jakaa ruokatarvikkeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laosuudessani yksinhuoltajaäitini kanssa odotettiin usein vuorokauden vaihtumista tukien maksupäiväksi. Klo 24 jälkeen näkyi raha tilillä ja usein lähdettiin sen jälkeen nakkikioskille syömään. Näin äiti sai lapset ruokittua.

Lähikaupasta ostettiin irtomyynnistä sämpylöitä ja laskettiin meille lapsille yksi per naama. Puolikas aamuksi ja puolikas iltapalaksi. Näin saattoi mennä monta päivää.

Nyt itse hyväpalkkaisessa työssä, eivätkä minun lapseni edes tiedä mitä on köyhyys. Minä kyllä muistan.

 

Äitisi tavasta näkyi, miksi köyhyys pysyi perheessä. Nakkikioskinakit maksoivat huomattavasti enemmän kuin kaupasta ostetut ja itse keitetyt. Sämpylät ovat todella kalliita, joten leivän tai näkkileivän ostaminen lapsille olisi ollut järkevämpää. 

Ei tullut mieleesi, että näillä lapsilla oli NÄLKÄ?   He odottivat siis vuorokauden vaihtumista, että rahat tulivat tilille ja syöksyivät ostamaan syötävää.  Olisiko heidän sinun mielestäsi pitänyt odottaa vielä seuraavaan päivään, lähteä aamulla kouluun tyhjin vatsoin?  Kaupat tuskin ehtivät olla auki ennen koulun alkamista.  Näkee, ettei ihmiset osaa ajatella asioita käytännön kannalta, ollaan vaan heti sormi ojossa tuomitsemassa.   Ainoa paikka, mistä saattoi ostaa vielä yöllä ruokaa, oli varmaan tuolloin nakkikioski.  Ja siellä tuskin olisivat myyneet keittämättömiä nakkeja, en usko. 

Tää liittyy köyhyyteen:

Asuin kaverini kanssa Helsingissä alivuokralaisasunnossa. Saimme käyttää vuokraemännän jääkaapista yhtä hyllyä, mutta ruuan tekeminen ei ollut sallittua. Eli pakko elää pääasiassa leivällä. Olimme kumpikin töissä, mutta palkat olivat pienet. Kaverini söi paljon ja oli hoikka kuin pajunvitsa. Itse söin hyvin vähän, siksikin että minulle aina huomauteltiin painostani. Liikakiloja oli ehkä 5-10. Kaveri aina ihmetteli miten en laihdu vaikka syömäni määrät olivat pieniä. Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin vasta 90-luvulla. Aineenvaihduntani oli surkea.

Huomauttelijat olivat esim äitini ja työtoverini. Siihen aikaan oli ihan ok vittuilla liikakiloista rumastikin. Ja olettaa, että mässään kaikkea lihottavaa, etten siis tiedä ruoka-aineiden kalorimääristä ja oikein syömisestä yhtään mitään, jonka vuoksi kannoin liikakiloja. Kaikilla oli oikeus arvostella toisen kroppaa tuolloin 70-luvulla ja itsekin aloin hävetä sitä läskivuorta, jona aloin itsekin nähdä. Olin sen aikaisten kuvien mukaan ihan normaalia, hieman ehkä pyöreä.

Minulle kerrottiin vuolaasti, että jos söisin näin ja näin, niin laihtuisin ja sanottiin että se on ihan helppoa, pitää osata ostaa vähäkalorisia ruoka-aineita. Olin nuori tyttö ja kyllähän se loukkasi kun ulkomuotooni puututtiin useasti.

Minulla ei ollut varaa syödä oikein eikä ollut mahdollisuutta keittää kaalikeittoja yms.

Kun kävin kotona, äitini esteli minua syömästä ruokapöydässä niin hirveästi, mitä hänen mielestään tein. Sanoi, että jo riittää jos otin lisää. Se oli ainoa paikka, jossa yleensäkin sain oikeata ruokaa. Ei annettu ruokapaketteja mukaan, kuten kavereilleni annettiin.

Söin siis pelkkää leipää pitkiä aikoja. Missään nimessä ei ollut varaa edes huoltsikan ruokiin. Kaverilta sain joskus hänen ruokapaketistaan.

Näin nälkää käytännössä vaikka olin joidenkin (ja lopulta itsenikin) mielestä kamala läski ja typerys, joka ei osaa syödä oikein ja terveellisesti.

Kilpparilääke ei laihduta, vaan kertyneet kilot pitäisi pystyä laihduttamaan. Kroppani kävi huonoilla kierroksilla monet vuodet, joten laihdutus ei tahdo onnistua nytkään. Tiedän kyllä kuinka kilot tippuisivat, mutta olen nyt työtön ja kaikkihan sen tietävät että halpaa hiilihydraattia saa Lidlistä kassikaupalla muutamalla eurolla.

Nyt ylijäämä raha menee terveydenhoitokuluihin. Liikakiloja on abt 20.

Tässä ketjussa kerrotaan omia pahimpia köyhyyskokemuksia. Nämä "kyllä kaikki saavat sossusta rahaa" -väittelijät voisivat pysyä poissa. Jos aihe kiinnostaa niin soittakaa vaikka sossuun ja kysykää, saavatko kaikki sieltä rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ölylämmitteisestä talosta: otin vuokralaiset (siisti keski-ikäinen pari) kesällä 2017 jäätyäni yksin. Koin vuoden helvetin, miehellä oli todennäköisesti persoonallisuushäiriö. Haukkui ja solvasi minua, kiusasi eri tavoilla, tehden mm. viisi rikosilmoitusta. Uusia vuokralaisia en uskalla ottaa. Maksan pankille vain korot tällä hetkellä. Olen yrittänyt päästä velkasaneeraukseen, mutta se ei onnistu, kun ei ole säännöllisiä tuloja. En pysty viemään esim. koiraani eläinlääkäriin, pelkään, että sen hampaat mätänevät suuhun. Pyykkikone oireilee ja netti takkuilee. Yön tunnit ovat pitkiä, kun miettii tulevaisuutta, olen 60-vuotias, kukaan ei halua minua enää töihin, eläkkeeni on minimaalinen ja asun talossa jota kukaan ei halua. Varjoissa on itseensä vetävää synkkyyttä. Pelottaa.

Missä päin asut? Mikset myy asuntoa?

Sinccis

Miksi miinustatte? Olisi kiva joskus tietää mitä jonkun vähä-älyisen päässä liikkuu laittamalla miinuksia, mutta ei kykene asialliseen keskusteluun.

Talolla on varmasti joku arvo. Jo pelkällä tontilla on joku arvo. Olen itsekin katsellut tontteja.

Että kyllä siitä jotain aina saa. 

Sinccis

Mitä se sinulle kuuluu, miksi joku ei myy asuntoaan? Ihmiset jakavat täällä kokemuksia, mutta ei kukaan halua kertoa kaikkia yksityiskohtia kaikesta vain siksi, että joku Sinccis haluaa tietää.

Minulla oli lapsena köyhä koti, koska isä joi kaikki rahat.

Syötiin vedestä ja jauhoista tehtyjä kakkaroita.  Äiti teki ruisjauhoista ja vedestä myös lituskaisia piirakanpohjia, siis niitä mistä tehdään karjalanpiirakoita.  Niitä syötiin ihan sellaisenaan.   Sossusta ei myönnetty meille ruokarahaa, koska perheellä oli elättäjä.  Sitä ei kysytty, elättääkö tämä "elättäjä" perheensä todellakin vai ei.  Äiti yritteli kaikenlaista, mutta meitä muksuja oli monta.  

Kaikenlaista vippasjuttua on tehty, että saatiin rahaa ruokaan edes vähän.  Nämä jutut sijoittuu kuusikymmentäluvulle.   Vieläkin joskus tunnen kummallista epätodellisuuden tunnetta, kun kaupassa käydessäni voin ostaa itselleni ihan kunnolla ruokaa.  Ihan kuin en uskoisi, että se olen todella minä.  

60-luvulla vanhempi veljeni kävi armeijan Säkylässä.  Sitten yhtenä sunnuntai-iltana hänellä ei ollutkaan rahaa paluumatkaan.  Nuorempi veli keksi että tyhjennämme säästöporsaat, sitten me kolme nuorempaa annoimme kolikot hänelle.  Mahtoi linikka-auton kuljettajalla olla laskemista.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa kerrotaan omia pahimpia köyhyyskokemuksia. Nämä "kyllä kaikki saavat sossusta rahaa" -väittelijät voisivat pysyä poissa. Jos aihe kiinnostaa niin soittakaa vaikka sossuun ja kysykää, saavatko kaikki sieltä rahaa.

Sossun tuet on harkinnanvaraisia mutta kelasta varaton ja vaikka olisi varallisuuttakin ihminen saa monenlaista tukea.