Miks mää en osaa ajatella miehiä vain kavereina?

Miks en voi pitää miehiä vain työ-koulukavereina, ystävinä.. Mulla on paha tapa, että aina jonkun kanssa löytyy kemiaa. Ongelman tässä tekee nyt se, että opiskelen alalla, jossa olen ainut nainen. Myöskään työelämässä ei naisia juuri ole tällä alalla.

Muutenhan tää ei ois ongelma, mutta nyt meinaa rajat vähän päästä lipsumaan. Flirttailu on vielä ihan ok, munkin mielestä, mut vk sitten menin liian pitkälle ja löysin opiskelukaverini sängystäni.
Niin ja en oo enää mikään teini, vaan eronnut +40-v nainen.