Lue keskustelun säännöt.
Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3731)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Senior kirjoitti:
Muutaman kerran minulle on käynyt niin, että olen joutunut tilaan ja tilanteisiin jolloin olen pystynyt lukemaan/kuulemaan/tuntemaan puhekumppanini ajatukset.
Siis niin, että kun kanssakumppani puhuu niin olen ollut hyvin tietoinen että puhuuko hän totta.
Joskus puhekumppani on valehdellut ihan selkeästi. Tällöin on syntynyt outoja tilanteita: puhuja on erittäin selvästi tajunnut, että tiedän tarkkaan hänen valehtelevan ja myöskin sen että tiedän asian oikean laidan, vaikka asia ja henkilö olisivat minulle aivan uppo-outoja.
Tuli nyt vähän laihahkon oloinen kuvaus, mutta tilanteessa se ei ole mitenkään miellyttävää vaan oikestaan pelottavaa.
Onkohan joku muu kokenut samoin.
Tiedän, että kuulostaa huuhaalta, mutta joskus sen vain tietää jos toinen valehtelee.
Ei johdu ilmeistä eikä sanoista, vaan sen tuntee ja aistii.
Ei se huuhaalta kuulosta, vaan avainsana on juuri tuo ”aistii”. Olet saanut harha-aistimuksen.
On myös mahdollista, että sinä et hahmota, mitä tarkoitetaan sanalla "aistii". Itse esimerkiksi olen koko ikäni aistinut ajoittain toisten ihmisten ajatuksia. Aistiminen minun kokemukseni mukaan tarkoitaa, että näet ihmisen muistikuvia, ajattelet hänen ajatuksiaan, tunnet hänen tunteitaan, vaikka hän ei kerro mitään itsestään. Nämä kokemukset ovat ihan tavallisia, arkipäiväisiä ja banaalejakin. Näet vaikka tapaamasi ihmisen seksifantasian tai tiedät hänestä salaisuuden, koska hän ajattelee sitä sinun päässäsi ja odotat vain hetkeä, jolloin hän todennäköisesti kertoo sinulle siitä ääneen. Tiedät ennalta, milloin toinen on saanut kuulleensa sairastuneensa syöpään, ja vaistoat, kun läheisesi on menehtynyt. Jos nämä ovat harha-aistimuksia, niin minulla täytyy olla ilmiömäinen kyky yhdistellä sanatonta informaatiota ja tuottaa siitä ihmeellisiä ennakkoaavistuksia ja hypoteeseja, jotka käyvät toteen. En usko, että aivoni olisivat suinkaan näin ihmeellinen elin. Loogisempi ja suorastaan arkipäiväisempi selitys on se, että telepatia on todellinen ilmiö, jota tämän hetkinen luonnontiede ei vain osaa selittää.
Terve kaveri, ihana ihminen! Olen ihan samanmoinen aistija kuin sinä. Kun näen uusia ihmisiä, niin ”näen” heidän historiansa tapahtumia. Ja kyllä, telepatia on oikeasti olemassa.
Esim. Luokan vanhempainillan jälkeen kerroin miehelleni, että X:n vanhemmilla on ollut surua, koska ovat saatelleet toisen lapsensa pienenä hautaan eikä yrityksistä huolimatta enää ole muita tullut kuin tämä X. Mies hymähti, että mistä minä muka tiedän tuollaista, onpa synkkä mielikuvitus. No. Myöhemmin kun tutustuimme paremmin, tämä äiti kertoi tästä asiasta. Mieheni katsoi minua merkitsevästi ja kysyi myöhemmin, että mistä tiesin, olinko kuullut muualta aiemmin tästä? No en. Näitä ”tietämisiä” tulee välillä tahtomatta. Ja silloin varsinkin, ei tahdolla voi vaikuttaa. Eikä väliä, kuinka hyvin sen ihmisen tuntee.
Aistin myös paikkoja, että millainen tunnelma on talossa tai huoneessa. Onko siellä keveää ja iloista vaiko ahdistavaa ja ikävää. Suomenlinnassa ja Katajanokan vankilassa oli niin raskasta että piti ihan pyytää ylhäältä suojaa. Ikäviä paikkojahan nuo ovat historialtaan, toki sen kaikki tietävät.
Noin psykoottinen ei saisi työskennellä lasten kanssa.
No haloo, en työskentele lasten kanssa, vaan minulla on omia lapsia. Ei ole myöskään mielenterveysongelmaa eikä lähisuvussakaan ole.
Juuri siksi uskallan tästä kertoa täällä, sillä nimettömyys suojelee. En todellakaan uskalla sanoa ääneen näistä, sillä heti joku olisi leimaamassa sekoilijaksi. Olen myös kuullut aika monta teoriaa ja mutuilua sattumista, etten enää viitsi jakaa näitä. Ainoa, joka tietää ja on kokenut kanssani nämä asiat, on mieheni ja vanhempani. (Isä tosin ei halua edelleenkään uskoa tätä, vaan sanoo että on vain sattumaa ja mielikuvitusta.) Ja lapsuuden ystävä tietää, hän oli todistamassa muutamaa kertaa.
Tätä ei voi väkisin aiheuttaa, joten Randin kokeeseenkaan en mene :-)
T. Se, jota haukuit hulluksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin sisarukseni luona. Talossa oli lapsia tuolloin kaiken kaikkiaan 4. Perheen pienin oli jostain syystä jäänyt sisälle ja en tiennyt hänen olevan talossa, kun hän oli aivan hiljaa. Luulin, että hän on ulkona leikkimässä muiden lasten kanssa aikuisten valvonnassa.
Tein koulutehtäviäni keittiössä ja luulin olevani ainut, joka on sisällä. Yhtäkkiä nousin pöydän äärestä, en edes tiedä miksi. Jokin vaisto pani minut liikkeelle. Kävelin portaikon ohi ja huomasin kauhukseni, että konttausiässä oleva lapsi oli kiivennyt portaiden puoliväliin ja avannut itse ikkunan, missä ei ollut hyttysverkkoakaan suojana ja pudotus olisi ollut kivikkoon n. 2 m. Kun näin hänet hän kurkotti ikkunasta ulos ja hän oli kontallaan puolivälissä ikkunaa. Huudahdin kauhusta, syöksyin välittömästi ja kaappasin hänet syliini.
Lapsi kenet pelastin on kummipoikani. Olin poissa tolaltani, tärisin ja itkin myöhemmin tajutessani, kuinka onnettomuus oli silmänräpäyksen päässä. Silloin tuntui, että ylemmät voimat puuttuivat peliin.
Kannattaa ehdottomasti ottaa kaikista ikkunoista, myös niistä mihin voi kiivetä, avauskahvat pois ja erityisesti omin silmin varmistua, missä pienin lapsi on, vaikka hän pitää yleensä vähiten ääntä itsestään!
Vierailija kirjoitti:
Muutama viikko sitten tapahtui erikoinen juttu: heräsin aamulla sängystä, räväytin silmät auki ja samalla ihan kuin joku olisi sanonut minulle täysin vieraan ihmisen nimen ääneen. Niin selvästi ja vahvasti nimi tuli tajuntaani.
Minulla oli sängyn vieressä kännykkä jonka otin heti käteeni ja googlasin nimen (nimi oli erikoinen, ei mikään "Ville Virtanen" vaan erikoisempi, sellainen, jota en ollut koskaan kuullut tyyliä "Sannu Ylikissala". Hulluinta koko hommassa oli se, että googlen hakutulokseen tuli välittömästi ko. ihmisen nimi joltain hauta/sukuselvityssivulta. Kuollut 1997 lähes 80-vuotiaana. Suomalainen nainen.
Tämä hieman mietityttää.
Voisiko kyseessä olla kontakti henkimaailmaan?
Lapsi huusi minua peloissaan ja osoitti seinää, oksien varjot heiluivat ja pelottivat pientä, etenkin yksi oksa joka viuhtoi nopeasti ees taas. Kiroilin puuttuvaa rullaverhoa ja koetin vetää verhoja eteen parhaani mukaan, lapsi kuitenkin rauhoittui ja nukahti nopeasti kun äiti oli vieressä. Istuin siinä sängyn reunalla hetken ja katselin varjojen tanssia seinällä, kun äkkiä näin miten kuin Salaisista Kansioista oksien joukosta erottui selvästi pitkäsorminen käsi, koetin sanoa itselleni että oksa se vain on mutta kyllä minä käden tunnistan ! Syöksyin ikkunaan, mutten nähnyt mitään ja kuka ihme siellä nyt olisikaan, kuudennessa kerroksessa? Ei nukuttanut loppuyönä..
Puupäitten oma fiilistely ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelasin lapsena spiritismiä kaverin kanssa ja kun sanoimme että " näytä merkki että olet täällä" (hengelle) niin ikkunasta kuului kova koputus. Arvaa pelästyttiinkö!
En välttämättä leikkis ton spiritismin kans, sen verra kuullu juttuu ja eräät tullu täys hulluiks kun kyselly ihan vääriä asioita. Tiedän myös erään tapauksen joka kyseli tulevaisuudestaan 80 luvulla ja kaikki toteutui. En itse uskaltaisi.
Olin entisessä kodissani yhtenä myrskyisenä lomapäivänä. Istuin sohvalla ja katselin ulos, kunnes kuulin kamalan räjähdyksen. Uskokaa tai älkää mutta, ketsuppipurkkini oli räjähtänyt pöydälle ja pöytäni oli aivan sinapin peitossa. Mitenköhän se ketsuppipurkki oli siihen pöydälle päätynyt. Ihmejuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Senior kirjoitti:
Muutaman kerran minulle on käynyt niin, että olen joutunut tilaan ja tilanteisiin jolloin olen pystynyt lukemaan/kuulemaan/tuntemaan puhekumppanini ajatukset.
Siis niin, että kun kanssakumppani puhuu niin olen ollut hyvin tietoinen että puhuuko hän totta.
Joskus puhekumppani on valehdellut ihan selkeästi. Tällöin on syntynyt outoja tilanteita: puhuja on erittäin selvästi tajunnut, että tiedän tarkkaan hänen valehtelevan ja myöskin sen että tiedän asian oikean laidan, vaikka asia ja henkilö olisivat minulle aivan uppo-outoja.
Tuli nyt vähän laihahkon oloinen kuvaus, mutta tilanteessa se ei ole mitenkään miellyttävää vaan oikestaan pelottavaa.
Onkohan joku muu kokenut samoin.
Olen. Ei liity erityisesti valehtelemiseen, vaan olen kuullut muitakin ajatuksia. Myös ihan yhdentekeviä. Olen huomannut myös vastaavani toisten ajatuksiin ja vasta yllättyneistä ilmeistä ymmärrän, että asiaa ei sanottukaan ääneen.
Minut on kyllä psykologin testeissä työpaikkaa hakiessa testattu + vuosien varrella ollut erilaisia tiimiytymiseen liittyviä testijuttuja, joissa kaikissa on mainittu, että tunnistan erittäin hyvin ihmisten motiivit.
Eli olen tulkinnut asian siten, että minulla vain on erityisen hyvä kyky tulkita ihmisiä, ja koska olemme nyt kuitenkin suurin osa aika tavallisia, niin ei kai se ihmeellistä oikeastaan ole, että "tietää", mitä toinen ajattalee. Kuuleminen siis on omassa päässäni ja osa siitä varmaan kuvitteluakin ja omaa tulkintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Senior kirjoitti:
...Suomenlinnassa ja Katajanokan vankilassa oli niin raskasta että piti ihan pyytää ylhäältä suojaa. Ikäviä paikkojahan nuo ovat historialtaan, toki sen kaikki tietävät.
Suomenlinnassa vierailessa minulle taas tulee aina kevyt ja iloinen olo. Se on jotenkin niin ihana paikka retkeillä. Jos olit vaikka matalapaineen aikaan siellä ja sää vaikutti..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Senior kirjoitti:
...Suomenlinnassa ja Katajanokan vankilassa oli niin raskasta että piti ihan pyytää ylhäältä suojaa. Ikäviä paikkojahan nuo ovat historialtaan, toki sen kaikki tietävät.
Suomenlinnassa vierailessa minulle taas tulee aina kevyt ja iloinen olo. Se on jotenkin niin ihana paikka retkeillä. Jos olit vaikka matalapaineen aikaan siellä ja sää vaikutti..
Samoin. Ystävän hääpaikalla pidettiin punavankeja ja 1800-luvulla elänyt sukulaiseni sai siellä raippatuomion.
Ikäviä asioita, mutta menneisyyttä yhtä kaikki.
Näin kerran unta, jossa minun ystäväni tuli juttelemaan minulle ikään kuin jostain varoittaen, varoituksen sisältö unohtui aamuun mennessä ja ajattelin sen olleen vain yksi niistä hullunkurisista unista. Seuraavana päivänä minulle tapahtui todella ikävä asia, jonka jälkeen soitin ystäväleni kertoen sekä mitä tapahtui että unesta, ja hän kertoi minulle nähneensä sinä samana yönä unta jossa jutteli minulle ja varoitti minua.
Lienee sattumaa, mutta ehkä yksi omituisimmista, mitä minulle on eläissäni käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei oikeastaan mitään, mutta olen huomannut, että minulla ja yhdellä tyypillä on joku outo yhteys. Ihan kuin ymmärtäisimme toisiamme sanattomasti, ja tietäisimme ennakolta toisen ajatukset ja sen, mitä toinen aikoo kohta sanoa. Monta kertaa on käynyt niin, että toinen meistä sanoo jonkun asian, joka ei liity mihinkään käsillä olevaan asiaan tai siihen, mitä nähdään tai mistä on juuri puhuttu, niin toinen sanoo juuri ajatelleensa samaa asiaa. Tai minä saatan sanoa olevani menossa (autolla) tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan ja kysyn, sattuisiko hän tarvitsemaan kyytiä. Aika monesti on käynyt niin, että hänellä on juuri silloin joku sovittu juttu siinä suunnassa - tämä kaikki on todennäköisesti vain sattumaa, jota tapahtuu harvinaisen usein, ja ehkä me vain olemme alkaneet kiinnittää huomiota siihen, kun sitä tosiaan tapahtuu niin usein. Joku intuitio tai muuta? En pidä sitä oikeasti yliluonnollisena.
Olen kaiken yliluonnollisen karkotin :D Olen vieraillut muutamassakin paikassa, joissa kummittelee ihan varmasti ja ihmisillä tulee outoja tuntemuksia siellä. Ja minä kun käppäilen paikalle, niin ei varmasti mitään, koskaan, kenellekään :D Pelkäävät minua pööpöttimet enkä minä tunnista yliluonnollista ilmiötä, vaikka se löisi minua päähän :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutamia samalla sekunnilla tapahtuneita asioita on liikaa sattumaksi.
Kello pysätyi, sain siivet ja lensin... perseelleni.
Äiskä ja iskäpuoli ostivat 20v sitten talon. Talo ei ole mitenkään syrjässä vaan kahden naapuritalon puristuksessa lähellä kauppaa ja päiväkotia eikä näytä miltään kummitustalolta ,vaan on sellainen perus tiililaatikko. Mutta alusta miulla oli siellä semmoinen outo tunne, mitenhän sen nyt tarkemmin selittäisi.. sellainen, että tämä ei ole nyt hyvä paikka! Mie olin kirjoilla äidillä joten jouduin elämään siellä. Kerran sitten aloin iskän luona itkeä etten tahdo mennä kotiin ja iskä suuttui, että onko "Pekka" miun isäpuoli olut miule paha ja mie koetin selittää ettei vika ole "Pekassa " eikä äidissä. Iskä soitti sitten myöhemmin äidille kun oli huolissaan ja miut järkättiin nuorisopsykologille keskustelemaan, sain masennuslääkkeet .
Kysymys vain kuuluu että mitenkä masennuslääkkeet auttavat tunteeseen että joku tarkkailee vaikka olet yksin? Öisin en uskaltanut maata naama huoneeseen päin kun tunsin että joku istuu koulupöytäni luona ja katselee. Lopulta alkoi tapahtua muutakin, kerran kuulin miten joku konttasi huoneeni lattialla miun sänkyä kohti ja kun tein valot ääni loppui mutta alkoi taas kun valo sammui. Kerran olin suihkussa ja joku sammutti valon joka on siis oven ulkopuolella, äiskä ja isäpuoli kiistivät asian ja ei kumpikaan oikeasti olisi tehnyt tuollaisia tyhmiä piloja. Kauhein kokemus oli kun luin ulkona nurtsilla ja jokin tumma hahmo meni luonnotonta vauhtia ohi ihan nenän edestä, se oli hirveää kun piha oli siihen asti ollut se turvavyöhyke ollessani yksin kotona. Oli helpotus täyttää 17 ja muuttaa pois.
Nykyään mitään ei tapahdu kun menen käymään, lapsetkaan ei ole puhuneet mistään kummasta vaikka olleet jopa lomia siellä . Ehkä mie sitten teininä olin hullu ja tarvitsin ne lääkkeet, vaikken kyllä keksi syytä miksi en hallusinoinut koulussa tai iskällä tai kavereilla.
Vierailija kirjoitti:
Seuraisikohan henget valokuvien mukana, kun kerran esineidenkin? Aitoja vanhoja valokuvia meinaan.. Se jo selittäisi.
Minusta olisi ihanaa että tuntisi edesmenneen lemmikin läsnäolon välillä. Toki kylmät väreet menisi.. Voisiko sen selittää osittain tottumuksella jos 10-20 vuotta lemmikki tassuttaa ja hyppää sänkyyn niin tottuuhan sitä ja se jää päälle alitajuntaan. En siis väitä etteikö se voisi olla henki. Kunhan tieteilin.
Kun meidän koira vanhuuttaan kuoli, me kuultiin puolisen vuotta sen ääniä vielä. Tassuttelua viereisestä huoneesta, kynnet rapisi lattiaan. Tai sellainen lysähdys ja urahdus kun koira pisti maate. Sillä oli myös tapana pureskella omia kynsiään, aiheutti välillä kovaakin ääntä josta tiesi heti että mitä oli tekemässä. Kaikkia näitä kuultiin miehen kanssa yhdessä ja erikseen. Ymmärrän kyllä että yksin ollessa kuulee kaikkea epätodellistakin, tai tulkitsee jonkin todellisen äänen muuksi mitä se on, mutta kuultiin samoja ääniä yhdessäkin. Katsottiin toisiamme, että kuulostaa ihan kun se järsis kynsiään tuolla. Muutamaan otteeseen yöllä heräsin tunteeseen, että koira hyppäsi sänkyyn, ja muutenkin yöllä herätessä oli kuulevinaan koiran nukkumistuhinoita. Ei noita sen ensimmäisen puolen vuoden jälkeen tullut. Mietityttää juuri se, että kuuleeko vaan ääniä joita on tottunut kuulemaan, ja joita kaipaa, vai onko asiassa muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapaus on kummallisin, mitä minulle on tapahtunut. Olin kaverillani teini-ikäisenä yötä. Koska oli kesä ja lämmintä, päätimme yöpyä ulkorakennuksessa. Katselimme siellä jotakin elokuvaa noin kahdelta yöllä, kun katolla tömähti. Olimme aivan katon alla ja molemmilla hyppäsi sydän kurkkuun. Kuunneltiin mutta oli hiljaista. Vitsailtiin hermostuneena jotain läskistä linnusta ja jatkettiin elokuvaa.
Jokin aika myöhemmin äänet tulivat takaisin, mutta paljon pahempina. Ensin kuului nopea töminä katolla, kuin pikkulapsi olisi juossut sen poikki. Luulimme kaverin pikkuveljeä syylliseksi ja käskimme lopettamaan pelleilyn. Sitten alkoi kunnolla tapahtua. Juoksuaskelia oli joka ikisellä seinustalla sekä katolla. Kuin tusina lasta olisi äkkiä juossut pienen rakennuksen ympärillä. Kyhjötettiin siellä ja halattiin toisiamme, liian pelokkaita liikkumaan. Jossain vaiheessa äänet loppuivat, mutta ei uskallettu liikkua ennen kuin aurinko nousi.
Ulkona oli täysin rauhallista. Rakennuksen kahdella sivulla kasvoi ainakin vyötärönkorkuinen pöheikkö joka oli täysin koskematon. Siellä ei kukaan olisi voinut juosta jättämättä jälkiä. Kaverini pikkuveli vannoi olevansa syytön. Enkä kyllä ymmärrä miten se olisi voinut olla hän, ellei ollut iso joukko kavereita mukana. Kaverin vanhemmat olivat tiukkoja, joten moinen ei kyllä olisi käynyt päinsä.En tiedä mikä lauma kummituslapsia tuli sinä yönä leikkimään kanssamme mutta vieläkin karmii ajatella sitä. Selitystä en ole keksinyt.
Mies oli katsonut yöllä kauhuelokuvaa, kun yhtäkkiä talon katolta oli alkanut kuulua kunnon töminää. Kuulosti kuulemma siltä kuin joku olisi raskain askelin kävellyt siellä. Mies meni ulos tupakalle, ja lähti taskulampun kanssa kiertämään taloa. Meinasi saada halvauksen kun valo osui kahteen pyöreään, tuijottavaan silmään. Silmät kuuluivat isolle pöllölle joka lehahti terassin kaiteelta lentoon. Oli varmaan ollut sama kaveri siellä katolla pomppimassa. Jonkun elukan rapinaa oli kuulunut terassilautojen alta, sitä varmaan oli pöllö bongailemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Senior kirjoitti:
Muutaman kerran minulle on käynyt niin, että olen joutunut tilaan ja tilanteisiin jolloin olen pystynyt lukemaan/kuulemaan/tuntemaan puhekumppanini ajatukset.
Siis niin, että kun kanssakumppani puhuu niin olen ollut hyvin tietoinen että puhuuko hän totta.
Joskus puhekumppani on valehdellut ihan selkeästi. Tällöin on syntynyt outoja tilanteita: puhuja on erittäin selvästi tajunnut, että tiedän tarkkaan hänen valehtelevan ja myöskin sen että tiedän asian oikean laidan, vaikka asia ja henkilö olisivat minulle aivan uppo-outoja.
Tuli nyt vähän laihahkon oloinen kuvaus, mutta tilanteessa se ei ole mitenkään miellyttävää vaan oikestaan pelottavaa.
Onkohan joku muu kokenut samoin.
Tiedän, että kuulostaa huuhaalta, mutta joskus sen vain tietää jos toinen valehtelee.
Ei johdu ilmeistä eikä sanoista, vaan sen tuntee ja aistii.
Ei se huuhaalta kuulosta, vaan avainsana on juuri tuo ”aistii”. Olet saanut harha-aistimuksen.
Se mikään harha ole. Ihminen vaan tiedostamattaan huomaa valehtelijan pienen pieniä mikroilmeitä ja eleitä, jotka paljastavat valehtelijan. Nuo eleet ja mikroilmeet ovat hallitsemattomia, eikä niitä voi välttää. Niiden havaitsemiseen voi harjaantua, ja toiset vain ovat luonnostaan siinä parempia. Sitä kun ei itse tiedosta, tulee vain epämukava olo, ja tuntuu että ”aistii” jotakin. Ja kyllähän näkö on aisti, ja sen aistin välityksellä alitajunta informaatiota prosessoi.
Sanottava on että näitä irtautumisjuttuja myös keksitään, kun ollaan pitkästyneitä ja halutaan olla erikoisia.
"Olin leikkauksessa ja katselin itseäni nurkasta".
Tosin kukaan ei kehdannut ääneen sanoa, mistä hän noita keksii.
Kauhujutut sitä luokkaa, että kohta vie hengen.
Noin psykoottinen ei saisi työskennellä lasten kanssa.