Lue keskustelun säännöt.
Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3790)
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut koko ketjun (ylimääräistä aikaa työpaikalla). Itselläni on useampia yliluonnollisia kokemuksia. Enneunista ja enteistä on useampikin omakohtainen kokemus. Mainitsen nyt, että olen kristitty. En ole nähnyt tai kuullut mitään konkreettista pelottavaa. Yksi syy siihen voi olla, että olen rukoillut sitä, että en joutuisi näkemään sellaista. Vuosien psyykkisen prosessoinnin jälkeen ei enää pelota niin paljon kohdata yliluonnollista.
1) näin myöhään illalla Turun saaristossa autolla ajaessani joulukuussa 2023 lentävän objektin, joka liikkui epänormaalin hitaasti ja tasaisesti, ja taisi olla äänetön. Ajattelin heti ja edelleen, että kyseessä oli armeijan (naton) kone.
2) kun olen nukkunut liian vähän liian monena yönä putkeen, alan kuulemaan ääniä, minulle vieraiden ihmistenkin ääniä (sanoja).
3) v. 2019 perheellemme tapahtui vakava koettelemus. Sain jo sitä ennen tietää paria kuukautta enne
Kohta 2. Olet valvonut liikaa ja aivot painuu mikrosekunniksi uneen. Unessa tapahtuu tosi paljon jo sekunnin aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille on annettu vain yksi elämä, näin uskon. tv. kristitty
Mulla ei lapsena ollut juuri leikkiseuraa, mutta rakastin leikkiä esim. poneilla ym. leluilla. Olin aika yksinäinen. Muistan että aina joskus kesken kivoimpien leikkien äiti avasi oven ja tuli kysymään kenen kanssa leikin, vaikka meille ei ollut hänen mielestään tullut ketään kylään. Myös isä ihmetteli tätä välillä ja sanoi usein kuulleensa ihan selvästi toisen lapsen äänen, vaikka leikin yksin. He nauroivat asialle ja laittoivat koko asian sen piikkiin, että varmaan jotenkin vahingossa tein eri ääniä. Muistan loukkaantuneeni tästä tosi paljon, sillä mielestäni en tehnyt mitään ääniä enkä ollut yksin. Mulla oli kokoajan tunne että leikin toisen lapsen kanssa, ja hän puhui mulle, vaikka en häntä nähnyt. Aikuisten tultua tämä lapsi joskus hävisi ja mua harmitti sillon todella paljon. Joskus taas pystyimme jatkamaan leikkiä, kun hän tuli takaisin aikuisten lähdettyä. En kuitenkaan puhunut tästä kellekään, sillä tajusin että olisi vaikea selittää aikuisille mist tämä lapsi oikein tuli, kun en itsekään tiennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuin 19-22vuotiaana opiskelija-asuntolassa jossa oli jotain hämärää.
Hissi kulki itsekseen,pyykkituvalla oli ahdistava tunnelma ja monet kävi siellä parittain ja/tai juoksemalla. Mutta myös huoneissa tapahtui. Valot oikkuili,tavarat vaihtoivat paikkaa,asukkaat näkivät painajaisia.
Omat kokemukset olivat hissin saapuminen kerrokseeni ilman että kyydissa oli ketään,useampi ahdistava pyykkireissu musiikit korvilla niin äkkiä kuin vain pystyi ja tuolin kaatuminen huoneessani ilman,että kukaan koski siihen
Näihin itsestään kulkeviin hisseihin olen törmännyt useammassakin talossa.
Kulkeehan se hissi itsekseen tyhjänä, kun sen joku tilaa.
Hississä on jotain vikaa, kun menee itsekseen. Näin oli meidänkin taloyhtiössä. Jotain korjasivat ja loppui hiisin haamuajelut.
Vierailija kirjoitti:
Meille on annettu vain yksi elämä, näin uskon. tv. kristitty
Joo,
Sun vanhemmat on antaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla olisi pari kysymystä niistä 'edellisistä elämistä':
Jotkut ihmiset kuulemma muistavat asioita edellisestä elämästään, mutta muistaako kukaan heistä mitä tapahtui siinä välissä eli miten hän joutui nykyiseen elämäänsä?
Onko edelliset elämät aina eletty menneisyydessä vai muistaako kukaan tulevaisuudessa elämäänsä elämää, eli onko aika sellainen muuri jonka yli sielukaan ei pääse?
Ovatko kaikki heistä eläneet sellaisessa menneisyydessä, joka on tarkalleen meidän historiankirjoituksemme mukainen, vai muistaako joku menneisyyden joka on vain melkein samanlainen kuin meidän menneisyytemme?
Ei ole edellisiä elämiä. Tarinat ovat jotakin muuta, miettikää elämäänne ja tarinoiden tarkoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Meille on annettu vain yksi elämä, näin uskon. tv. kristitty
On tämä edelleenkin ihan totta. Mielikuvamatkat symboloivat jotakin muuta, aina emme saa edes selville mitä asioita. Joskus matkojen jälkeen tulee esimerkiksi asioita mieleen ja käsiteltäviksi tai suunta muuttuu elämässä, alkaa jotakin uutta vaihetta tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena tuli usein vihapäissään kostettua kiusaajille jännällä tavalla, ei nimittäin itse tarvinnut tehdä muuta kuin ajatella. Sain ihmiset kompastelemaan omiin jalkoihinsa/törmäilemään seiniin jne..harmi kun ei enää onnistu.
Minulla oli myös tuo erikoinen taito nuoruudessa, jos minua loukattiin sanallisesti tai minuun suhtauduttiin väheksyen, niin sillä henkilöllä alkoi verinoro juosta nenästä, näin kävi kolmelle ihmiselle. Miehiä kaikki, itse olin nuori nainen. En ole koskaan ollut väkivaltainen mutta ehkä ajatuksiltaan voi sitten olla. Tähän liittyi, että kilttinä ihmisenä en osannut puolustautua. Tuli vain paha mieli. Muutenkin olen huomannut ettei minun tarvitse kostaa, "vihollisilleni" käy joka tapauksessa huonosti, osa jopa kuollut.
Hei mulla on tää sama. Yksi sai jop
Ennen vanhaan sinulla olisi ollut ns. paha silmä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei lapsena ollut juuri leikkiseuraa, mutta rakastin leikkiä esim. poneilla ym. leluilla. Olin aika yksinäinen. Muistan että aina joskus kesken kivoimpien leikkien äiti avasi oven ja tuli kysymään kenen kanssa leikin, vaikka meille ei ollut hänen mielestään tullut ketään kylään. Myös isä ihmetteli tätä välillä ja sanoi usein kuulleensa ihan selvästi toisen lapsen äänen, vaikka leikin yksin. He nauroivat asialle ja laittoivat koko asian sen piikkiin, että varmaan jotenkin vahingossa tein eri ääniä. Muistan loukkaantuneeni tästä tosi paljon, sillä mielestäni en tehnyt mitään ääniä enkä ollut yksin. Mulla oli kokoajan tunne että leikin toisen lapsen kanssa, ja hän puhui mulle, vaikka en häntä nähnyt. Aikuisten tultua tämä lapsi joskus hävisi ja mua harmitti sillon todella paljon. Joskus taas pystyimme jatkamaan leikkiä, kun hän tuli takaisin aikuisten lähdettyä. En kuitenkaan puhunut tästä kellekään, sillä tajusin et
Minulla oli Sari -niminen mielikuvitusystävä ennen oikeita kavereita.
Aikuisena tunsin todellisen Sarin. Hän oli juuri sen näköinen, kuin keksitystä Sarista olisi kasvanut. Eikä ulkonäkö ollut kovin tavanomainen.
Asuin pienellä paikkakunnalla. Aikuinen Sari ei ollut alkujaan paikallisia, eikä hänellä ollut siellä sukua. Silti tasan kerran vastaan käveli hänen kaksoisolentonsa, kampausta ja vaatteita myöten. Kärryissä istunut lapsenikin luuli Sarin tulleen vastaan.
Hei mulla on tää sama. Yksi sai jopa kirveen päähänsä ja kuoli siihen. Sitten, jos olen antanut anteeksi, on heillä vasta elämä lähtenyt korjautumaan. Olen mielessäni kironnut useammankin ihmisen, ja jättänyt asian sitten kohtalon huomaan. Aina olen kostoni saanut, joskus jopa vähän pelottavan hyvin.
Nuorempana huomasin myös että sähkölaitteet temppuili usein, varsinkin jos olin hermostunut. Yksi mun kavereista jopa huomasi sen ja vitsaili mun olevan poltergeist. Nauroin vaivaantuneesti mukana, että onpa kumma sattuma tosiaan. Olen itse tottunut siihen, että tavarat putoilee ilman syytä, kynttilät sammuilee itsekseen, ovet ja kaapit aukeaa tai pamahtaa kiinni, suihkut ja radiot menee päälle tai palohälyttimet pärähtää soimaan. En pidä sitä enää minään. Lähinnä tulee sellainen: hemmetti, taasko tuokin tavara pitää nostaa- fiilis. Eniten ärsyttää ne suihkut, jotka alkaa itsekseen mennä päälle, kun sitten kylppärin lattia on märkä ja pitää kuivata. Näitä on ollu ihan joka kämpässä missä oon asunu. Kaksi miestä joiden kaa asuin pelästy tätä, kumpikaan ei uskonu yliluonnolliseen, mutta alkoivat molemmat uskoa että asunnossamme kummittelee. Kerran asuin kämppiksen kaa, hän muutti pois vaan kahden kuukauden jälkeen. Olen siis asunut useassa osoitteessa, kerrostaloissa ja omakotitaloissa ja monessa eri kaupungissakin. Nyt vanhemmiten on vähän helpottanut nää ilmiöt, enää niitä ei satu niin usein. Toisaalta, olen myös rauhallisempi nyt kuin nuorempana. Olen vieläkin liian kiltti ja huono sanomaan vastaan kellekään, mutta olen sentään vähän oppinut pitämään puoliani.