Lue keskustelun säännöt.
Kateus, jatkuva tarve kilpailla ja vaikeus iloita toisten puolesta. Olenko ihmishirviö?
03.04.2019 |
Otsikko saa minut kuulostamaan varmasti kauhealta ihmiseltä, ja sellaiseksi välillä tunnenkin itseni. Avaan nyt kuitenkin tilannetta ja tunteitani vähän enemmän.
Olen siis lähes joka asiasta ”kateellinen” tai minun on vaikea iloita toisten ihmisten puolesta. Jos esimerkiksi ystäväni menestyy jossain, koen heti jääväni hänen varjoonsa ja en osaa heti olla onnellinen hänen puolestaan. Vaikka asiat eivät olisi edes minulta pois enkä haaveile samasta asiasta! Esimerkiksi kun ystäväni pääsi opiskelemaan korkeakouluun; ala ei kiinnosta minua millään tavalla ja itsellänikin on jo mieluinen opiskelupaikka. Minulle vain iskee heti tarve kilpailla ja jollain tapaa vetää huomiota myös itseeni. En tietenkään toivo läheisilleni epäonnea tai halua heiltä heidän saavutuksiaan tai iloisia uutisia pois, mutta jotenkin ensimmäinen reaktioni ei ole vilpitön ilo. En myöskään koskaan käytökselläni tuo esille tätä, mutta on todella häiritsevää edes tuntea näin.
Samalla tavalla suhtaudun myös esimerkiksi siihen, että kun nyt kälyni alkoi tapailla uutta miestä, koen hieman mustasukkaisuutta asiasta. Kun koko muun perheen huomio menee tähän uuteen mieheen ja häneen tutustumiseen, tunnen heti että olen vähemmän arvokas, kiinnostava ja joku korvaa asemani. Tämä siitäkin huolimatta, että itsekin pidän tästä uudesta miesystävästä! Koen, että uudesta ihmisestä välittäminen ja kiinnostuminen on aina pois siitä, kuinka paljon minusta pidetään. Vastaavaa on oman perheeni sisällä ja joskus oikeasti kriiseilin ajatuksella siitä, että veljeni saa ennen minua lapsen ja näin hänen lapsensa olisi ensimmäinen lapsenlapsi vanhemmilleni ja näin ollen rakkaampi…
En osaa ollenkaan arvata mistä tällaiset tunteeni kumpuavat! Voin todella sanoa, että oma elämäni on hyvää. Rakastan miestäni, valmistun kohta unelmieni koulusta ja työpaikka odottaa sekä minulla on useita läheisiä ystäviä ja hyvät suhteet perheeseeni ja mieheni sukuun. Itse asiassa avomieheni on ainoa, jonka kanssa tätä kateuden pistoa tai tarvetta kilpailla en koe. Lopulta kai syynä on sitten pohjimmiltaan huono itsetunto ja se, että pelkään että muut voivat viedä arvoni ja paikkani ja ”korvata” minut. Järjellä ajateltuna tiedän, ettei se mene niin mutta tälle tunteelleni en voi mitään.
Vaikea uskoa, että kenelläkään olisi tällaisia tunteita, mutta jos jollain on ollut niin mikä on auttanut teitä? Entä mitä te muut antaisitte neuvoksi, jotka ette kärsi tästä hirveästä ajatusmallista? Syyllistämistä tai haukkuja en kaipaa, koska tiedän itsekin tämän olevan haitallista ennen muuta itselleni ja haluan lähteä muuttamaan tätä asennettani. En vain tiedä mistä aloittaa, sillä tämä tuntuu olevan loputon suo.
Kommentit (21)
Olet ehkä saanut sellaiset geenit, että olet taipuvainen kateuteen. Opettele ajattelemaan oikein. Jos joku menestyy sinua paremmin, ajattele, ettei se sinua haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat erittäin ihmiseltä. En osaa auttaa tarkemmin mutta Uskon että jo pelkästään se että tiedostat ja osaat sanallistaa ongelmasi noin tarkasti on suurin askel sen ratkaisemisessa.
Kuulostaa tosi voimakkaalta kateudelta, varmasti raskasta.
Itselläni on sama. Just toi, että tiedostaa ongelman, auttaa niissä tilanteissa, kun kateus taas iskee. Pystyy sivuuttamaan sen väärän fiiliksen nopeammin ja yrittää ajatella positiivisesti. Toinen, mikä auttaa, että miettii omia onnistumisia ja hankkii myös omia onnistumisia, niin on helpompi iloita muidenkin onnistumisista, Mutta kai tämä on loputtoman suorittajan kohtalo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele pois tuosta kamalasta ajattelutavasta. Pystytkö kokemaan empatian tunteita? Vai koetko vahingoniloa jonkun epäonnistuessa jossain asiassa?
Ei millään pahalla, mutta olet ihmistyyppi josta olen oppinut pysymään kaukana.
Vaikka täällä muut sinua säälivät ja paapovat kirjoituksillaan, niin minä saan kylmiä väreitä, koska sinusta tulee mieleen yksi entinen myrkyllinen ystäväni.
Kuulostaa siltä, että olet lapsena kokenut jostain puutetta etkä siksi osaa olla onnellinen toisten saavutuksista. Puute ei ole välttämättä materiaalista. Se voi olla myös rakkauden ja huomion puutetta. Sisäinen lapsesi haluaa jotain kovasti. Koet, ettet riitä sellaisenaan vaan koet tarvetta kilpailla muiden kanssa ja näyttää arvosi.
Kateus on inhimillistä. Myrkyllistä se on silloin, kun ei osaa koskaan nauttia toisten onnesta tai saavutuksista. Pohjimmiltaan olet varmaan tyytymätön elämääsi. Muista, etteivät mitkään saavutukset poista noita hankalia tunteita, joita jouduit lapsena kokemaan. On hyvä alku, jos hyväksyt tuon, ettet saanut kaikkea sitä, mitä pohjimmiltasi halusit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettele pois tuosta kamalasta ajattelutavasta. Pystytkö kokemaan empatian tunteita? Vai koetko vahingoniloa jonkun epäonnistuessa jossain asiassa?
Ei millään pahalla, mutta olet ihmistyyppi josta olen oppinut pysymään kaukana.
Vaikka täällä muut sinua säälivät ja paapovat kirjoituksillaan, niin minä saan kylmiä väreitä, koska sinusta tulee mieleen yksi entinen myrkyllinen ystäväni.
Olen tuo toinen vastaavasti tunteva. Itsellä kuitenkin on empatiaa muiden epäonnistumista kohtaan. Jos joku kokee aitoa surua tai epäoikeudenmukaisuutta, niin kyllä vahvasti on empatiat hänen puolellaan. Joku kilpailuhenkisyys ja suorittaminen on itsellä taustalla tuossa kateudessa tai mitä lienee onkaan. Tosin riippuu vähän henkilöstäkin, kuka onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Opettele pois tuosta kamalasta ajattelutavasta. Pystytkö kokemaan empatian tunteita? Vai koetko vahingoniloa jonkun epäonnistuessa jossain asiassa?
Ei millään pahalla, mutta olet ihmistyyppi josta olen oppinut pysymään kaukana.
Vaikka täällä muut sinua säälivät ja paapovat kirjoituksillaan, niin minä saan kylmiä väreitä, koska sinusta tulee mieleen yksi entinen myrkyllinen ystäväni.
Pystyn ja olen itse asiassa erittäin empaattinen ihminen ja toisten ihmisten suru ja murhe koskettaa minua syvästi. Toisen tuskaan minun on erittäin helppo samaistua ja todella moni ystäväni on joskus kehunut minua "luottoystäväksi" jolle on helppo avautua ja jolta saa apua. Kuten avauksessani sanoin, en ole ihminen joka toivoo toiselle pahaa tai epäonnistumisia eli en koe olevani ystävänä myrkyllinen.
Pohdin tässä lapsuuttani ja ainakin äitini on hyvin harvoin kade mistään ja todella iloitsee elämän pienistä ja suurista iloista, omista tai toisten. Isäni on varmasti vähän negatiivisempi ja varautuneempi, mutta en välttämättä koe että tämä piirre olisi häneltäkään tullut. Ja kuten joku pohti, niin en todella osaa sanoa mitä lapsuudestani olisi puuttunut. Koen eläneeni onnellisen lapsuuden ja minulla on hyvä perhe jossa on riittänyt rakkautta ja rajoja. En siis todella osaa sanoa, mistä tämä tunne pohjimmiltaan voisi tulla tai mistä olen lapsena jäänyt vaille?! Helpottaisi, jos osaisin sen sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta minua on kiusattu alakoulussa. Kiusaaminen ei jatkunut kauaa tai ollut normaalia radikaalimpaa, mutta kyllä siitä eräänlaiset arvet jäi. Ehkä se voisi olla yksi syy, miksi kaipaan niin paljon positiivista huomiota muilta enkä halua jäädä toisten "varjoon"? Pelkäänkö, että minä muutun vähemmän arvokkaaksi vanhemmilleni esimerkiksi jos veljeni saa lapsen ja itse olen lapseton? Tätä ajatusta täytyy tutkia lisää.
Kuulostaa vaan siltä, että kärsit heikosta itsetunnosta. Terveen itsetunnon omaavat eivät koe tarvetta vertailuun tai kateuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vaan siltä, että kärsit heikosta itsetunnosta. Terveen itsetunnon omaavat eivät koe tarvetta vertailuun tai kateuteen.
Niin. Ehkä itsetuntoni on sitten pohjimmiltaan huono, miten sitä voisi selvittää ja parantaa? Kuitenkin tunnen olevani yhtä hyvä kuin muut ihmiset ja arvostan itseäni ja näen itsessäni positiivisia piirteitä. Vastaavasti näen realistisesti myös heikkouteni (joka on myös kyky, jota pidän vahvuutena ja johon ei heikkoitsetuntoiset ehkä kykene) ja niistä itseäni kiusaavin on tämä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vaan siltä, että kärsit heikosta itsetunnosta. Terveen itsetunnon omaavat eivät koe tarvetta vertailuun tai kateuteen.
Ja sekin auttaa kun tiedostaa sen faktan, että kaikki kamppailevat jonkun asian kanssa. Kaikki jakavat sosiaalisessa mediassakin vain oman elämän kohokohdat ja monet vertaavat oman elämän epäonnistumisia muiden ihmisten huippuhetkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse näin ay-aktiivina olen sitä mieltä että yhteiskunnassa on tietty luonnollinen arvojärjestys, ja palkkapolitiikka vain kuvastaa sitä hierarkiaa
Kuulostaa siltä, että haluat olla se, joka saa kaiken huomion jatkuvasti. Muiden huomio on sinulta pois ja tunnet jääväsi varjoon vaikka olisi jonkun toisen vuoro paistatella huomiossa. Oletko nuorin lapsi? Tai muuten vain tottunut olemaan se, joka saa aina kaiken huomion?
Kaltaisillesi ihmisille on hyväksi välillä jäädä toiseksi. Esimerkiksi juurikin olisi hyvä, jos veljesi saisi ennen sinua lapsen= sinun olisi pakko kohdata tilanne ja päästä yli siitä. Näkisit, että kaikessa ei ole kyse sinusta ja sinun saavutuksistasi. Muillakin on oikeus saavuttaa ja saada siitä osakseen kunniaa.
T. Ennen kateellinen ja katkera ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että haluat olla se, joka saa kaiken huomion jatkuvasti. Muiden huomio on sinulta pois ja tunnet jääväsi varjoon vaikka olisi jonkun toisen vuoro paistatella huomiossa. Oletko nuorin lapsi? Tai muuten vain tottunut olemaan se, joka saa aina kaiken huomion?
Kaltaisillesi ihmisille on hyväksi välillä jäädä toiseksi. Esimerkiksi juurikin olisi hyvä, jos veljesi saisi ennen sinua lapsen= sinun olisi pakko kohdata tilanne ja päästä yli siitä. Näkisit, että kaikessa ei ole kyse sinusta ja sinun saavutuksistasi. Muillakin on oikeus saavuttaa ja saada siitä osakseen kunniaa.T. Ennen kateellinen ja katkera ihminen.
Olen kyllä veljeäni nuorempi ja muutenkin aina ollut näkyvämpi persoona veljen ollessa ujo ja rauhallinen tapaus, joka vihasi olla huomion keskipisteenä. Ehkä siis luonnostaankin huomio on usein kohdistunut minuun enkä ole ikinä kokenut huomiota vastenmieliseksi ja edelleen nautin siitä. Ja kyllä; tiedostan usein että nyt on muiden vuoro nauttia ja olla huomiossa! Järjellä myös ymmärrän sen, että maailma ei pyöri minun ympärilläni ja kaikki ei aina liity minuun. Silti tarvitsisin joitain keinoja todella KÄSITELLÄ ja saada iskostettua tämän ajatuksen alitajuntaani.
Tiedän kyllä, kuinka raskasta on jos joku jatkuvasti haluaa viedä huomion pois itse sankarilta, sillä eräs ystävättäreni on myös todella huomionkipeä tapaus joka keinolla millä hyvänsä on vetänyt huomion itseensä esimerkiksi kerran huutelemalla juhlissa puheiden päälle yleisöstä... Tälle asteelle en ole vielä mennyt ja nyt todella haluan purkaa koko tämän ajatusmallini. Minun arvoani ei laske se, että muutkin onnistuvat ja saavat olla huomiossa. Minua ei unohdeta sen takia, vaan voin huoletta iloita toisten puolesta.
Tuntuupa hyvältä kirjoittaa tätä tajunnanvirtaa ylös, kiitos kaikille vastaajille.
Oletko kilpailullinen ja perfektionistinen luonne? Todennäköisesti aika hioo tuollaisia särmiä jossain määrin pois.
Taas tämän saman tyypin väsyttävä aloitus.
Ihanko koko päivän hinkkaat näitä juttuja ja illan tullen pukkaat kilometrin mittaiset, tylsät aloituksesi palstalle.
Sanon taas kerran: opettele tiivistämään.
Kuulostat täysin tavalliselta suomalaiselta. Varmasti 99.9% meistä olemme oikeasti tuollaisia, vaikka muuta teeskentelemme..
Miten lapsuudenkodissasi on suhtauduttu muiden saavutuksiin? Onko esim jompikumpi vanhemmista harrastanut juoruilua ja silmienpyörittelyä, puhunut kateelliseen sävyyn muista tai paheksunut kuultesi toisten ihmisten, naapureiden, sukulaisten yms tekemisiä. Minun lapsuudenkodissani tämä oli juurikin se tapa jolla muista ihmisistä puhuttiin. Jos taas joku saavutti jotain hyvää, osti uuden talon, auton, lähti pitkälle matkalle ulkomaille tms niin vanhempani eivät sanoneet mitään vilpittömästi iloista tyyliin "onpa kiva että Matti pääsee välillä Jamaikalle rentoutumaan, hän tekee aina niin kovasti töitä. On varmaan hieno reissu."
Olen itse käynyt tätä terapiassa läpi ja opetellut pois tuollaisesta negatiivisesta ajattelumallista joka nimenomaan estää toisten puolesta iloitsemisen.