Lukio-opiskelussa - varsinkaan koeviikoissa - ei ole järjen häivää!
Olen viisikymppinen akateeminen äiti, itse kirjoitin kuusi laudaturia aikoinaan. En siis valita siksi, että en ymmärtäisi lukion oppisisältöjä, päin vastoin.
Mutta ei hyvää päivää tätä systeemiä! Olen esimerkiksi nyt viikon verran tahkonnut lasteni kanssa koeviikon kokeisiin monta tuntia päivässä (kaksi lasta lukiossa, toinen ekalla ja toinen kolmannella, hän jatkaa vielä neljännen syksyyn).
Olen tässä kolmen vuoden aikana oppinut kammoamaan koeviikkoja. Joka päivä uusi aine, luettavaa liki pari sataa sivua pahimmillaan PÄIVÄSSÄ - koska et voi yhtä aikaa päntätä vaikkapa kolmea eri reaaliainetta. Eikä se edes sanottavasti hyödyttäisi, koska joka tapauksessa peräkkäisinä päivinä tulevien kokeiden kokonaissivumäärä nousisi per päivä ihan yhtä suureksi. Eli jos jaat seitsemän ainetta 1,5 viikolle, per päivä tulee joka tapauksessa siis liki pari sataa sivus luettavaa, on se sitten yhdestä tai useammasta aineesta.
Tänä iltana esimerkiksi kuulustelin ekaluokkalaisen historian kakkoskurssin sisällöt. Ihan kuulkaa oli yksityiskohtaisesti 1900-luvun nykyhistoria, ekasta maailmansodasta toiseen, kylmä sota, Neuvostoliiton hajoaminen, Lähi-idän kriisi, Euroopan yhdentyminen, terrorismin vastainen sota jnejne.
Osaan itse nuo etu- ja takaperin, koska olen tahkonnut niitä asioita työkseni (ei opettajana) kolme vuosikymmentä, ja silti pakko sanoa, että ottaisi koe tiukille!
Mutta olennaisinta on, ETTÄ KUKA HITTO MUKA PÄIVÄN PÄNTTÄÄMISEN JÄLKEEN MUISTAA TUOSTA YHTÄÄN MITÄÄN? Toki, on ne luettu kertaalleen kurssin aikana läksynä, mutta silti!
Päivässä päntätty unohtuu päivässä. Ja huomenna on joka tapauksessa pakko tyhjentää pääkoppa uutta ainetya ja sen paria sataa sivua varten.
Kurssimuotoisuus ja koeviikot ovat idioottimainen keksintö, jos tavoitteena on oikeasti OPPIA jotakin! Kokeita pitäisi olla tasaisemmin niin, että niitä ei ole läjässä peräkkäin. Jotta noin isoja tietomääriä voisi omaksua, per koe pitäisi olla kertaamiseen aikaa enemmän kuin puoli vuorokautta!
Sori, että melttoan, mutta muistin niin elävästi oman turhautumiseni saman asian suhteen lukiossa, olin ekaa vuosiluokkaa, joka kävi kurssimuotoisen lukion koko maassa.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset. Tokaluokkalainen poika masentunut. Burn out lukion takia. Mullakin voimat ihan lopussa. En tahdo jaksaa enää edes tsempata häntä. Tuo lukio tuhoaa nuoret.
Oisko niin että pojan olisi pitänyt mennä amikseen
Niinpä. Tänne palstalle tulee jatkuvasti aloituksia siitä, kuinka lukio on kamalan vaikeaa ja epäreilua. Ei ymmärretä, että ihmisillä on erilaisia resursseja ja taipumuksia - ei siinä lukiossa ole mitään vikaa korkeakouluun valmistavana oppilaitoksena.
Jos lukio tuntuu ylivoimaiselta, ammattikoulu on paljon parempi vaihtoehto.
Ja ennen muuta: elämässä kuuluu olla vaikeuksia ja haasteita. Vain sitä kautta se niitä ”jes mä onnistuin”-kokemuksia ja taitoa tavoitella omien resurssiensa ylärajoja. Oppia tekemään tylsääkin työtä määrätietoisesti jonkun oman tavoitteen eteen.
mies27mies kirjoitti:
Kun kävin lukion pelasin vielä sm-tasolla jääkiekkoa (B-juniori). Lukiossa oltii eikä aina kaikkia läksyjä ehditty tehdä. Kuitenkin aina perus lukuaineiden kokeista tuli 8 tai 9, pitkässä matikassa läksyjen tekemättömyys iski pahemmin tuloksiin, sain 7 ja 6sia kursseista.
Jos oikeasti pitää lukiossa jo noin paljon päntätä pärjääkseen niin tulee olemaan vaikeata yliopistossa ja työelämässä. Hyviä tuloksia pitäisi pystyä saavuttamaan helpommin. Eikä AP:n pitäisi antaa lapsillensa käsitystä että jos nyt että saa täysiä kymppejä tai laudatureita niin teidän elämä on menetetty. Päin vastoin lukiossa olevalla nuorella pitää olla muitakin asioita elämässä kuin opiskelu.
Nykyään kannattaa panostaa tosissaan lukiossa koska yö todistuks3lla pääsee moniin paikkoihin suoraan . Monet ottaa ja kirjoittaa myös pitkän matematiikan ja fyken. Meinaa kirjoittaa esim 7 ainetta niin ei siinä kovin harrastuksia alle keskitason ja keskitasoudrlla voi olla. Eriasia huiput
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisikohan sitä opiskelutekniikkaa hioa ja aloittaa ajoissa? Ei kaikkea tarvitse lukea vasta edellisenä päivänä, vaan rytmittää edelliselle viikolle. Ei myöskään ole tehokasta oppimisen kannalta että lukee kaiken yhtenä iltana. Matikka on sellainen aine että ei sitä lukemalla opi, vaan kertaa niitä jaksolla olleita tehtäviä.
Yliopistossakin saattaa samalle viikolle osua 3-4 tenttiä. Kyllä näihinkin lukeminen aloitetaan jo pari viikkoa ennen. Jossain tapauksissa olen aloittanut jo kuukautta ennen.
Ja kyllä lukioikäisen pitäisi (ilman äidin apua) kyetä opiskelemaan itsenäisesti.
Kannattaisiko sinun hioa hiukan ymmärrystä. Tuo on jo selitetty rautalangasta vääntäen puppupuheeksi.
Ps. Nyt ei ole kyse siitä, että minua uuvuttaisi. Kuulustelen kokeeseen ihan omasta halusta ja lapsen parhaaksi. Hän toki luki koko iltapäivän itse.
Ap
Teidän menetelmät ei toimi, jos te stressaannutte liikaa. Voiskohan kuulustelut tehdä pienissä jaksoissa jo kurssin aikana? Tasoittaa työmäärää.
Ei tenttiviikolla ole enää tarkoitus alkaa opetella uutta, vaan kerrata. Jakson kesto on 6 viikkoa, eli ei siinä ajassa ihan valtavasti pitäisi ehtiä unohtamaan jo opittua. Tämähän ei ole mikään "nykyajan" systeemi, näin on ollut jo ainakin 90-luvulla. Jaksolla opittin asiat ja tentteihin kerrattiin.
No nyt on kyllä tekemällä tehty ongelma. Opiskelin itse lukiossa yli sadan kurssin verran ja koeviikot ei ollut mitenkään päin stressaavia. Yliopisto-opintoihin verrattuna lukio oli todella rentoa. Kurssin aikana kun lukee sen kirjan läpi, tekee tehtävät, etsii lisätietoa ja tekee ajatuskarttoja tuntien jälkeen niin koeviikolla ei tarvitse kuin muistiinpanot lukea. Ihmettelin jo lukiossa, miksi ihmeessä jotku sluibailee koko kurssin, tekee juuri ja juuri kotitehtävät ja sitten itketään koeviikolla, kun pitää lukea 5 kirjaa viikossa ja tehdä matikan kertaavat tehtävät ja vaikka sun mitä. Lukion kurssien laajuus on kuitenkin sen verran suppea, eikä mene yksityiskohtiin, että kurssin aikana muistetut asiat ei muutamassa viikossa unohdu, jos asia on oikeasti syväoppimisen kautta mennyt. Miksi kuvittelet, että kurssin aikana asiaa opetetaan, jos kuitenkin lukiolaisen pitäisi yhdessä illassa kaikki opiskella? Oisko omissa opiskelumetodeissa parantamisen varaa?
Huh huh, mä lopetin lasten kokeisiin kuulustelun kolmannella luokalla, siis alakoulun puolella.. hyvin menivät läpi kouluputken, yksi lukion, yksi kaksoistutkinnon ja yksi ammattikoulun. Kaikki nyt jo työelämässä. Kun aikanaan stressaisin tuon pelkän lukion käyneen kirjoituksia, niin naapurissa asuva lukion apulaisreksi sanoi, että hän kirjoittaa tasoisensa paperit. Siinä vaihessa hölläsin ja totesin, että ei se lapsi kirjoita sitä L:ää, vaikka kuinka stressaan. Ja annoin olla, tämä olikin eka kirjoittaja meidän perheessä, me vanhemmat olemme duunaritaustaisia.
Minulla luokattomuus lukiossa oli rankkaa. Sairastuin jännittämiseen, josta en ole päässyt eroon... Oli vaikea tutustua ihmisiin, kun joka kurssilla oli eri ihmiset. Ja hiljaisena ihmisenä jäi jotenkin yksin.
Heh ja kyllä mä selvisin lukiosta huippuarvosanoilla ihan nätisti ilma tollasta helikopterivanhempaa.
itse olin 10 vuotta sitten lukiossa lähes nero joka otti vaivattomasti ysiä ja kymppiä mutta yliopisto ei sopinut laisinkaan, ekan vuoden jälkeen piti jättää... ihmisiä on erilaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on oikeassa.
Aito oppiminen vaatii aikaa ja koeviikko opettaa vain lyhytkesto-oppimiseen. Asiat opitaan kokeeseen asti ja sitten ne unohtuvat, koska aivoihin pikapäntätään taas uutta ainetta.
Nopeasti opittu unohtuu nopeasti.Moi ap!
En ole ap, mutta yliopistolehtorina ja oppimista opiskelleena samaa mieltä. Onko sinusta jotenkin mahdoton kuvitellakaan, että joku voi olla asiasta samaa mieltä kuin aloituksen tekijä?
Jos oppimisesta jotain tietäisit, tietäisit myös, että kurssimuotoinen oppiminen on paljon tehokkaampaa kuin ripotellut aiheet. Joten sikäli mietityttää mitäköhän oppimista muka olet opiskellut.
Avain siihen oppimiseen on tietenkin siinä, että niitä asioita, joita tarvitsee jatkossa, täytyy myös ylläpitää. Se että kerran jonkun asian lukiossa opettelee, ei tarkoita että mitään osaamista vielä syntyy.
En vastusta kursseja, eli keskittymistä 5-7 aineeseen kerrallaan. Puhe oli koeviikkojärjestelmästä.
Ap puhui kursseista ja koeviikoista, minä siis koeviikoista.
Kyse on aivojen toiminnasta. Jotta pitkäkestoiseen muistiin uppoaisi mitään, pitää tietoa ehtiä prosessoida ja arvioida, mielellään soveltaakin. Metodi, jossa luetaan läksyt ja sitten kuukauden parin päästä päntätään pikaluvulla asiat lyhytkestoiseen muistiin, ei edistä oikeaa muistamista ja asian sisäistämistä.
Ideanahan kumminkin on, että lukiossa sivistytään ja opitaan asioita elämää varten, ei pelkästään seuraavan päivän koetta varten.
Vierailija kirjoitti:
Ne asiat opiskellaan kurssin aikana, ei edellisenä iltana.
Tämä. En edes yliopisto-opinnoissa lukenut tuntitolkulla tenttiin edellisenä iltana, vaan ehkä kertasin pikaisesti muistiinpanot. Tenttiviikoilla oli parhaimmillaan kaksi tenttiä samana päivänä.
Ne asiat pitäisi opetella kurssin aikana, mutta tämä on nykyään ilmeisesti hyvin haastava ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisikohan sitä opiskelutekniikkaa hioa ja aloittaa ajoissa? Ei kaikkea tarvitse lukea vasta edellisenä päivänä, vaan rytmittää edelliselle viikolle. Ei myöskään ole tehokasta oppimisen kannalta että lukee kaiken yhtenä iltana. Matikka on sellainen aine että ei sitä lukemalla opi, vaan kertaa niitä jaksolla olleita tehtäviä.
Yliopistossakin saattaa samalle viikolle osua 3-4 tenttiä. Kyllä näihinkin lukeminen aloitetaan jo pari viikkoa ennen. Jossain tapauksissa olen aloittanut jo kuukautta ennen.
Ja kyllä lukioikäisen pitäisi (ilman äidin apua) kyetä opiskelemaan itsenäisesti.
Kannattaisiko sinun hioa hiukan ymmärrystä. Tuo on jo selitetty rautalangasta vääntäen puppupuheeksi.
Ps. Nyt ei ole kyse siitä, että minua uuvuttaisi. Kuulustelen kokeeseen ihan omasta halusta ja lapsen parhaaksi. Hän toki luki koko iltapäivän itse.
Ap
Teidän menetelmät ei toimi, jos te stressaannutte liikaa. Voiskohan kuulustelut tehdä pienissä jaksoissa jo kurssin aikana? Tasoittaa työmäärää.
Ei tenttiviikolla ole enää tarkoitus alkaa opetella uutta, vaan kerrata. Jakson kesto on 6 viikkoa, eli ei siinä ajassa ihan valtavasti pitäisi ehtiä unohtamaan jo opittua. Tämähän ei ole mikään "nykyajan" systeemi, näin on ollut jo ainakin 90-luvulla. Jaksolla opittin asiat ja tentteihin kerrattiin.
Läksyjä tehdessä muistiin uppoaa ehkä päälinjat. Koska seuraavana päivänä mennään taas eteenpäin, jakson lopussa todellakin täytyy opetella ja kerrata unohtuneita asioita. Ap sanoo lapsen tekevän kyllä läksyt, hän kertoo sen jo aloituksessa.
Kun koulupäivät ovat kahdeksantuntisia ja päälle on tehtävä läksyt, jossakin välissä pitäisi ehtiä myös levätä.
Ylimielinen vastaamistapasi ei ole miellyttävä. Minusta ap ei kritisoi huonoa kohdetta. koeviikot eivät edesauta järkevää ja pitkäkestoista oppimista.
Vierailija kirjoitti:
Aamen. Yliopistossa sentään on yksi aihe yhdessä kirjatentissä. Ja seuraava on vasta kuukauden päästä.luentotentit tietysti päälle, mutta silti tahti on huomattavasti rauhallisempi.
Ilmeisesti humanistipuolella näin? Teknisellä puolella meillä on tenttiviikot ja silloin voi olla samana päivänä parinkin tenttiä.
Mutta kuten AP:n tilityksestä käy ilmi, on heidän perheen opiskelutaktiikka aivan metsässä. Erittäin harva pystyy ydessä illassa sisäistämään kokonaisen kirjan sisällön.

Kaikkien ei pitäisi mennä lukioon, jos ei ole kykyjä oppia niitä asioita.

Kannattaa nyt lukea oikeasti se aloitus. Ap ei sano, että kirja vasta avataan edellisenä iltana, vaan että kokeeseen kertaaminenkin on liian hektistä, kun pitää kerralla kerrata pari sataa sivua, alle vuorokaudessa. Olen asiasta samaa mieltä, tuo ei kerrytä pitkäkestoista muista kuten kumminkin pitäisi, jotta opiskelusta olisi pidempää hyötyä.

Kaikkien ei pitäisi kommentoida somessa, jos ei ole kykyjä kommentoida asiallisesti ja ilman paskantärkeää ylimielistä asennetta.
AP: Kannattaisiko lastesi suorittaa lukio mieluummin neljässä vuodessa? Jos nykyinen tahti on liikaa suhteessa lastesi voimavaroihin, niin eikö kannattaisi leppoistaa tahtia ja suorittaa hitaammin? Jos lapsesi ovat jo nyt burnoutin partaalla, niin saattaa olla, että tuo ekstravuosi tulisi joka tapauksessa välivuotena lukion ja yliopiston välillä.
Toinen vaihtoehto on tehdä lukio 3,5 vuodessa. Itselläni oli aikoinaan yli tunnin matka lukioon ja aamu-unisena järjestin lukkarit siten, ettei tarvinnut mennä aamukasiin koskaan. Tämä pidensi lukiota puolella vuodella, mutta eipä yhtään harmita näin jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamen. Yliopistossa sentään on yksi aihe yhdessä kirjatentissä. Ja seuraava on vasta kuukauden päästä.luentotentit tietysti päälle, mutta silti tahti on huomattavasti rauhallisempi.
Ilmeisesti humanistipuolella näin? Teknisellä puolella meillä on tenttiviikot ja silloin voi olla samana päivänä parinkin tenttiä.
Mutta kuten AP:n tilityksestä käy ilmi, on heidän perheen opiskelutaktiikka aivan metsässä. Erittäin harva pystyy ydessä illassa sisäistämään kokonaisen kirjan sisällön.
Kannattaa nyt lukea oikeasti se aloitus. Ap ei sano, että kirja vasta avataan edellisenä iltana, vaan että kokeeseen kertaaminenkin on liian hektistä, kun pitää kerralla kerrata pari sataa sivua, alle vuorokaudessa. Olen asiasta samaa mieltä, tuo ei kerrytä pitkäkestoista muista kuten kumminkin pitäisi, jotta opiskelusta olisi pidempää hyötyä.
Miksi pitäisi kerrata pari sataa sivua??? Fiksu opiskelija tekee tarvittavat muistiinpanot matkan varrella. Niillä pärjää kyllä ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisikohan sitä opiskelutekniikkaa hioa ja aloittaa ajoissa? Ei kaikkea tarvitse lukea vasta edellisenä päivänä, vaan rytmittää edelliselle viikolle. Ei myöskään ole tehokasta oppimisen kannalta että lukee kaiken yhtenä iltana. Matikka on sellainen aine että ei sitä lukemalla opi, vaan kertaa niitä jaksolla olleita tehtäviä.
Yliopistossakin saattaa samalle viikolle osua 3-4 tenttiä. Kyllä näihinkin lukeminen aloitetaan jo pari viikkoa ennen. Jossain tapauksissa olen aloittanut jo kuukautta ennen.
Ja kyllä lukioikäisen pitäisi (ilman äidin apua) kyetä opiskelemaan itsenäisesti.
Kannattaisiko sinun hioa hiukan ymmärrystä. Tuo on jo selitetty rautalangasta vääntäen puppupuheeksi.
Ps. Nyt ei ole kyse siitä, että minua uuvuttaisi. Kuulustelen kokeeseen ihan omasta halusta ja lapsen parhaaksi. Hän toki luki koko iltapäivän itse.
Ap
Teidän menetelmät ei toimi, jos te stressaannutte liikaa. Voiskohan kuulustelut tehdä pienissä jaksoissa jo kurssin aikana? Tasoittaa työmäärää.
Ei tenttiviikolla ole enää tarkoitus alkaa opetella uutta, vaan kerrata. Jakson kesto on 6 viikkoa, eli ei siinä ajassa ihan valtavasti pitäisi ehtiä unohtamaan jo opittua. Tämähän ei ole mikään "nykyajan" systeemi, näin on ollut jo ainakin 90-luvulla. Jaksolla opittin asiat ja tentteihin kerrattiin.
Läksyjä tehdessä muistiin uppoaa ehkä päälinjat. Koska seuraavana päivänä mennään taas eteenpäin, jakson lopussa todellakin täytyy opetella ja kerrata unohtuneita asioita. Ap sanoo lapsen tekevän kyllä läksyt, hän kertoo sen jo aloituksessa.
Kun koulupäivät ovat kahdeksantuntisia ja päälle on tehtävä läksyt, jossakin välissä pitäisi ehtiä myös levätä.
Ylimielinen vastaamistapasi ei ole miellyttävä. Minusta ap ei kritisoi huonoa kohdetta. koeviikot eivät edesauta järkevää ja pitkäkestoista oppimista.
Kaikkien ei pitäisi mennä lukioon, jos ei ole kykyjä oppia niitä asioita.
Kaikkien ei pitäisi kommentoida somessa, jos ei ole kykyjä kommentoida asiallisesti ja ilman paskantärkeää ylimielistä asennetta.
Niin, että toiset saa kyllä kutsua muita ihmisiä ylimieliseksi? Ok. Kerrotko säännöt, että milloin saa nimitellä ja milloin ei?
Kuten AP itse totesi, on tuo viimeisen illan pänttääminen ihan mahdoton tehtävä ja ihan turhaa. Jostain syystä AP kuitenkin ilmeisesti ohjaa lastensa toimintaa siihen suuntaan.
Tenttiviikossa ei ole mitään ongelmaa, kunhan asiat opiskelee ajoissa ja tasaiseen tahtiin. Tuo viimeisen illan ihmeteko ajaa toimintatapaan, jossa kaikki asiat unohdetaan heti kokeen jälkeen. Ja tämä ei ole kurssin opetuksen tarkoitus.
Eikö lukujärjestystä enää suunnitella itse?
Muistan, että lukiossa kun suunnittelin lukujärjestystä huomioin ettei samaan jaksoon tule liikaa hankalia aineita ja jos tiesin, että jonkun kurssin aihe on hankala jätin edellisen tunnin vapaaksi niin, että koeviikolla oli yksi välipäivä jotta sen kurssin kokeeseen sai kerrattua pari päivää.
Koeviikot olivat mielestäni ihanan lungeja, kotiinkin pääsi jo puoliltapäivin niin siinä pystyi kivasti levähtämään ennen seuraavaa luku-urakkaa.
Eikä kyllä vanhempani lukeneet kanssani, tossa vaiheessa pitäisi kyllä jo osata opiskella itsenäisesti. Onkohan peruskoulu muuttunut jotenkin oleellisesti jos siellä ei enää harjotella itsenäistä oppimista?
Itse valmistuin pienestä lukiosta 10 vuotta sitten. Oppilaiden toiveesta kokeiltiin koeviikon poistamista yhden syksyn ajan ja ei toiminut. Kun kokeita oli ripotellen aika lailla joka viikko, opiskelu oli vielä rankempaa, kun koko ajan oli johonkin kokeeseen luku meneillään. Sinänsä muistan kyllä koeviikon rankkuuden, mutta sen poistaminen ei asiaa välttämättä ratkaise.
Muistan etenkin ykkös vuoden olleen rankka, kun lukujärjestys oli ihan täynnä. Kannattaa miettiä, paljonko kursseja ottaa. Turha on opiskella kymmeniä ylimääräisiä. Lisäksi, jos on ihan jaksamisen rajoilla, pitää päättää, mihin aineisiin energiansa keskittää - itsekin opin vasta burn outin kautta tämän.