Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksakaan lapsipuolta
02.04.2019 |
Ensimmäiset pari vuotta sujui helposti. En tuntenut negatiivisia tunteita ja tämä tunne mikä nyt on hiipinyt tuli oikeastaan yllättäen. Lapsi on vuoroviikoin meillä ja nyt jo pari kuukautta olen ahdistunut aina kun hän tulee. Kontrasti vapaaviikkoihin on niin suuri. Saan varmasti vihat ylleni, mutta ajattelin paljastaa nämä tunteet näin anonyyminä, jos kuitenkin löytyisi muita jotka ovat eläneet tai elävät tällaisessa tilanteessa.
Kommentit (30)
Oliko sulla myös alussa helpompaa niin, että tunne että ei jaksa tuli yllättäen? Mun tilanteessa lapsi ei ole hankala, toki ristiriitoja ja vääntöjä on niinkuin perheissä yleensä ja on tietysti myös uusperheen sisälle kuuluvia omia juttujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ymmärän aloittajaa erittäin hyvin.♥
En vaan nyt jaksa avautua enempää.
Olisiko vain niin että ei yleensäkään ole kannattavaa hypätä tällaiseen "pakettiin" mukaan.
Mulla varmaan vaikutti ikä en halunnut 24 vuotiaana elää lapsiperhe-elämää. Nyt odotan esikoista itse ikää on 29 v. Halusin ydinperheen itselleni ja jos joskus tulee tästä liitosta ero niin ikinä ei tule lapselleni isäpuolta.
Onko niin, että elämässäsi on kuluneen vuoden aikana tapahtunut sellaisia muutoksia, joiden vuoksi et enää siedä normaalia perhe-elämääsi entiseen tapaan? Vaikka lapsi kehittyy joka vuosi, hän on kuitenkin sama persoona, joten olisi helppo kuvitella että ahdinkosi perimmäinen syys ei ole lapsenne - joskin hän tuo esille tarpeesi olla rauhassa. Ehkä voisit ihan avoimesti sanoa, että tarvitset paljon omaa rauhaa. Vaikka lapsi olisi kotona. Otat vain sitä omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärän aloittajaa erittäin hyvin.♥
En vaan nyt jaksa avautua enempää.
❤️
Minä olen samassa tilanteessa. Tai oikeastaan olen antanut tilanteen mennä pahemmaksi. En voi sanoa, että olisin alussakaan mitenkään rakastanut, mutta vuosi vuodelta vain ahdistaa enemmän.
Mies on muuten täydellinen. En olisi ikinä uskonut itsestäni tällaista, olen aina ennen pitänyt lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pointtini edellisessä oli siis, että lapsenne voi vaikuttaa syyltä siihen, miksi ahdistaa. Mutta ilmeisesti olet johonkin muuhun tyytymätön? Kiinnitä enemmän huomiota siihen, miten voisit parantaa elämänlaatuasi - mitä haluat? Lapsi tuskin on yksin syy siihen, miksi oma rauha on nyt niin tärkeää. Yritä vaikuttaa oikeisiin syihin.
Itsekkäitä, ilkeitä äitipuolia..? Olette perheenne valinneet, joten eläkää sen mukaan ja kantakaa vastuunne alspistanne, olivat he sitten biologisesti omianne tai eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta aikuinen nainen pystyy olemaan äiti myös lapsille, jotka eivät ole biologisesti omia. Jos olette kakaroita, älkää ruvetko leikkimään perhettä... ei siitä mitään tule.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkäitä, ilkeitä äitipuolia..? Olette perheenne valinneet, joten eläkää sen mukaan ja kantakaa vastuunne alspistanne, olivat he sitten biologisesti omianne tai eivät.
Pakko kysyä, että puhutko kokemuksesta? Koska tällaiset tunteet voivat oikeasti tulla itsellekin ihan puun takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okei, no kai siihen jotain syitä on? Varmaan kannattaisi pohtia niitä ja miettiä ratkaisuja.
Hirveän epäreilu asetelma että olet kuitenkin aikuisena lähtenyt tuohon kuvioon tietoisesti, joten mielestäni silloin kannetaan vastuu myös vastoinkäymisistä eikä vaan jäädä narisemaan omaa olotilaa. Tämä ei tarkoita ettäkö sun tunne olisi väärä, tunne saa olla ja siitä saa myös puhua (toki lapselle et voi mitä tahansa sanoa), mutta aikuinen on velvollinen sitä tunnetta myös käsittelemään. Varmaa on että lapsi on myös sinua kohtaan kokenut myös niitä vähemmän mairittelevia tunteita, se on elämää ja uusperheen elämää etenkin mutta kyllä noita koetaan välillä ydinperheissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla varmaan vaikutti ikä en halunnut 24 vuotiaana elää lapsiperhe-elämää. Nyt odotan esikoista itse ikää on 29 v. Halusin ydinperheen itselleni ja jos joskus tulee tästä liitosta ero niin ikinä ei tule lapselleni isäpuolta.
Helvetin helppoa sanoa etukäteen. Entäpä sitten kun vaikka 32-vuotiaana eroat, ja sulla on se lapsi kotona vielä seuraavat 15 vuotta. Se että pitäisi olla yksin ilman parisuhdetta ikävuodet 32-47 ei ole välttämättä ideaalitilanne ihan kaikille. Omalla kohdalla se oli ex joka halusi erota, joten en viitsi kokea syyllisyyttä siitä että haluan vielä parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen siitä saa kun lapset kasvatetaan nykyään kuritta.
Alussa rakkauden huumassa ne lapsetkin tuntuvat oikein kivoilta ja perheidylli mukavalta. Yleensä siinä parin kolmen vuoden kohdalla alkaa sitten tökkiä. Siinä on nyt kasvun paikka, löydättekö tavan olla perhe lapsineen kaikkineen, vai onko parempi lähteä eri teille. Edellyttää tietenkin aikuisten keskustelua ja yhteen hiileen puhaltamista, ei mitään lapsen ehdoilla diipadaapaa vaan oikeaa kunnon perhe-elämää hyvine ja huonoine puolineen.
Entä jos muutat takaisin omaan asuntoon, ja tapaatte niillä viikoilla kun lapsi ei ole isällään? Minulla on tällainen kuvio, että kummallakin on oma asunto, yhdessä ollaan lapsivapailla viikoilla ja välillä myös viikonloppuisin silloin kun minulla on lapset. Arkiviikot kun lapset on mulla, mies viettää omalla asunnollaan.
Tämä on osoittautunut minusta todella toimivaksi ratkaisuksi, sillä lapset saavat sitä jakamatonta huomiota mitä kaipaavat ja toisaalta parisuhdeaikaa on kuitenkin paljon.
Minkä ikäinen tuo teini on? Montako vuotta hän vielä laskennallisesti asuu kotona? Jos mietit niin se ei välttämättä ole kuitenkaan kovin pitkä aika, ja sen jälkeen voitte elää kuten haluatte.
Miten alpsista kannetaan vastuuta?
No, joo, huono heitto...
Lapsista kantavat vastuun heidän vanhempansa.
Muitten ei tarvitse.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
En ole samaa mieltä tuon kanssa jonka mielestä ihmisillä olisi joku pysyvä persoona siten että jos tykkäät ihmisestä kolmivuotiaana niin tykkäät myös kuusivuotiaana.
Käytännön elämä eroaa eri ikäisten lasten kanssa niin paljon että kannattaa miettiä hetki jos toinenkin sitä että onko se se lapsi vai onko se se ikävaihe.
Biovanhemmillakin tulee niitä hetkiä kun vaan pikeasti mieluiten olis jossain ihan muualla ihan muussa seurassa. Järkevät vanhemmat myöntävät ja hanskaavat nämä jutut parhaansa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla varmaan vaikutti ikä en halunnut 24 vuotiaana elää lapsiperhe-elämää. Nyt odotan esikoista itse ikää on 29 v. Halusin ydinperheen itselleni ja jos joskus tulee tästä liitosta ero niin ikinä ei tule lapselleni isäpuolta.
Helvetin helppoa sanoa etukäteen. Entäpä sitten kun vaikka 32-vuotiaana eroat, ja sulla on se lapsi kotona vielä seuraavat 15 vuotta. Se että pitäisi olla yksin ilman parisuhdetta ikävuodet 32-47 ei ole välttämättä ideaalitilanne ihan kaikille. Omalla kohdalla se oli ex joka halusi erota, joten en viitsi kokea syyllisyyttä siitä että haluan vielä parisuhteen.
En sanonut että en alkaisi parisuhteeseen vaan
että en ottaisi isäpuolta lapselleni. Omat kodit ja tapailu silloin kun lapsi on esim. Isällään.
Alue: Aihe vapaa
Mä jaksoin kolme vuotta sitten lähdin, mies kyllä jäi poraan perääni olis valinnut kuulemma mieluummin minut.