Lue keskustelun säännöt.
Lapsen harrastukset
30.03.2019 |
Meillä 7v.lapsi joka on elämänsä aikana (omasta halustaan) aloittanut 3 eri harrastusta. Ja jokainen niistä on päättynyt itkuun ja "mä en halua tätä harrastaa" raivoon. Ensimmäinen noin 6kk-vuosi on mennyt hyvin mutta heti kun on pikkuisen alkanut tulla haastetta niin loppuu yrittäminen. Sitten ei enää kiinnosta. Kun jotain pitäisi alkaa oikeasti tekemään ja kehittymään. Vanhempana minua raivostuttaa tämä asia todella paljon ja oma lapsi tuntuu luovuttajalta. Välillä meidän on tosi vaikea suhtautua tähän luovuttamis asiaan. Lapsi vetää siis ihan totaalisesti jarrut pohjaan eikä edes halua kokeilla ihan yksinkertaista asiaa, haastetta ei todellakaan ole tullut juuri nimeksikään näissä lisää.
Meillä ei ole kiire siihen että lapsen pitäisi harrastaa mutta olemme suostuneet harrastuksien aloitukseen siksi että hänelle tulisi lisää itseluottamusta ja kyn hän näkee että kavetitkin harrastavat niin emme halua että hän jää ulkopuoliseksi.
En nyt tiedä miksi tästä tein aloituksen,kai kun olo on nion turhautunut nyt. Onko muilla ollut vastaavaa?
Meille sopisi ihan hyvin että pidämme vaikka vuoden tauon kaikista harrastuksista ja sitten yritettäisiin uudestaan mutta tiedän että kohta hän hinkuu taas innoissaan jotain. Viimeksikin pidimme pitkät puhuttelut että on kallista maksaa turhaan kausimaksuja ja että nyt tätä ei sitten saa lopettaa kesken yms.mutta tässä sitä taas ollaan. Edellisten harrastuksien välillä oli reilu puoli vuotta.
Kommentit (12)
Meidän lapsi ei olisi suostunut edes aloittamaan mitään, mutta väkisin vietiin eikä mitään ole jätetty kesken.
Kehkeytyi iloinen harrastaja, joka menee mielellään. Lapsi on jääräpäinen ja niin vanhemmatkin. Emme luovuta kesken ja lapsi on oppinut siihen, että oma rutina ei vaikuta. Mielipiteensä saa sanoa ja sitä kuunnellaankin, mutta esim. näissä lapsi ei pystynyt näkemään omaa parastaan. On epäsosiaalinen luonne, mutta harrastusten kautta sai kavereita kouluun ja nyt onkin suosittu.
En anna mitään ohjetta, kukin kasvattaa kuten parhaaksi näkee. Meidän mottomme on ollut ”läpi harmaan kiven”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko nämä harrastukset urheilua vai jotakin muuta? Jos on urheilua niin ehkäpä lapsenne ei pidä urheilua miellyttävältä? Tai omana juttunaan ja jos tuntee itsensä huonoksi jossain mitä tekee niin se ei nosta itsetuntoa, vaan päinvastoin ja sillon kun tekeminen on mieluisaa niin jaksaa sitä tehdä. Esim. Minun 6 v tyttö nauttii suunnattomasti uinnista, jota on harrastanut kaksi vuotta tauotta, vaan koska se on hänestä niin kivaa ja hyvä niin. Elämässä on paljon muuta mitä voi tehdä, esim kuoro, jonkin soittimen soittaminen, askartelu kerho, käsityöpaja eikä nämä ole toistaan huonompia missään nimessä. Minusta kuulostaa siltä että lapsenne ei ole vielä löytänyt sitä omaa juttuaan eli käyttäkää mielikuvitusta ja käykää kokeilemassa mitä ihmeellisempiä harrastuksia
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi ei olisi suostunut edes aloittamaan mitään, mutta väkisin vietiin eikä mitään ole jätetty kesken.
Kehkeytyi iloinen harrastaja, joka menee mielellään. Lapsi on jääräpäinen ja niin vanhemmatkin. Emme luovuta kesken ja lapsi on oppinut siihen, että oma rutina ei vaikuta. Mielipiteensä saa sanoa ja sitä kuunnellaankin, mutta esim. näissä lapsi ei pystynyt näkemään omaa parastaan. On epäsosiaalinen luonne, mutta harrastusten kautta sai kavereita kouluun ja nyt onkin suosittu.
En anna mitään ohjetta, kukin kasvattaa kuten parhaaksi näkee. Meidän mottomme on ollut ”läpi harmaan kiven”
Oikeesti me oltais varmasti samanlaisia. Mutta mitä sä voit tehdä kun joka kerta harrastukseen mentäessä 7 vuotias alkaa itkemään eikä mitään suostu tekemään. Siis joka kerta. Ei auta ennakkoon puhumiset eikä paikanpäällä. Ei mikään oke auttanut. Ei ekassa harrastuksessa eikä viimeisimmässä. Aika nopee lasu varmaan tulee jos mä itkevää lasta siellä kaikkien edessä alkaisin pakottamaan. Kyllä meilläkin on kotoa lähtiessä hänellä hyvä fiilis ja haluaa mennä yms.mutta paikanpäällä itku alkaa. Meidän lapset taitaa olla hieman kuitenkin erilaisia. Ap
Siteeraan Jari Sinkkosta: vanhempien pitäisi osata jättää lapsensa rauhaan. Jos koulu menee ok ja lapsella on jokunen kaveri, kaikki on hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä harrastukset urheilua vai jotakin muuta? Jos on urheilua niin ehkäpä lapsenne ei pidä urheilua miellyttävältä? Tai omana juttunaan ja jos tuntee itsensä huonoksi jossain mitä tekee niin se ei nosta itsetuntoa, vaan päinvastoin ja sillon kun tekeminen on mieluisaa niin jaksaa sitä tehdä. Esim. Minun 6 v tyttö nauttii suunnattomasti uinnista, jota on harrastanut kaksi vuotta tauotta, vaan koska se on hänestä niin kivaa ja hyvä niin. Elämässä on paljon muuta mitä voi tehdä, esim kuoro, jonkin soittimen soittaminen, askartelu kerho, käsityöpaja eikä nämä ole toistaan huonompia missään nimessä. Minusta kuulostaa siltä että lapsenne ei ole vielä löytänyt sitä omaa juttuaan eli käyttäkää mielikuvitusta ja käykää kokeilemassa mitä ihmeellisempiä harrastuksia
Urheilua nämä ovat olleet. Lapsi rakastaa urheilua ja on liikunnallinen. Mutta sitten kun on se yksi valittu niin sittenpä ei enää kiinnosta. Ollaan me käyty tekemässä vaikka mitä muutakin mutta nämä hän on itse valinnut. Meillä kumpikaan pojistamme ei ole kiinnostunut mistään askarteluista tms.vaikka äitinsä onkin käsityöalan ammattilainen ja näitä paljon kotona kokeiltu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi ei olisi suostunut edes aloittamaan mitään, mutta väkisin vietiin eikä mitään ole jätetty kesken.
Kehkeytyi iloinen harrastaja, joka menee mielellään. Lapsi on jääräpäinen ja niin vanhemmatkin. Emme luovuta kesken ja lapsi on oppinut siihen, että oma rutina ei vaikuta. Mielipiteensä saa sanoa ja sitä kuunnellaankin, mutta esim. näissä lapsi ei pystynyt näkemään omaa parastaan. On epäsosiaalinen luonne, mutta harrastusten kautta sai kavereita kouluun ja nyt onkin suosittu.
En anna mitään ohjetta, kukin kasvattaa kuten parhaaksi näkee. Meidän mottomme on ollut ”läpi harmaan kiven”
Oikeesti me oltais varmasti samanlaisia. Mutta mitä sä voit tehdä kun joka kerta harrastukseen mentäessä 7 vuotias alkaa itkemään eikä mitään suostu tekemään. Siis joka kerta. Ei auta ennakkoon puhumiset eikä paikanpäällä. Ei mikään oke auttanut. Ei ekassa harrastuksessa eikä viimeisimmässä. Aika nopee lasu varmaan tulee jos mä itkevää lasta siellä kaikkien edessä alkaisin pakottamaan. Kyllä meilläkin on kotoa lähtiessä hänellä hyvä fiilis ja haluaa mennä yms.mutta paikanpäällä itku alkaa. Meidän lapset taitaa olla hieman kuitenkin erilaisia. Ap
Eikö sulla ala mikään kello soida, että ehkä lapsi pitäisi jättää rauhaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä harrastukset urheilua vai jotakin muuta? Jos on urheilua niin ehkäpä lapsenne ei pidä urheilua miellyttävältä? Tai omana juttunaan ja jos tuntee itsensä huonoksi jossain mitä tekee niin se ei nosta itsetuntoa, vaan päinvastoin ja sillon kun tekeminen on mieluisaa niin jaksaa sitä tehdä. Esim. Minun 6 v tyttö nauttii suunnattomasti uinnista, jota on harrastanut kaksi vuotta tauotta, vaan koska se on hänestä niin kivaa ja hyvä niin. Elämässä on paljon muuta mitä voi tehdä, esim kuoro, jonkin soittimen soittaminen, askartelu kerho, käsityöpaja eikä nämä ole toistaan huonompia missään nimessä. Minusta kuulostaa siltä että lapsenne ei ole vielä löytänyt sitä omaa juttuaan eli käyttäkää mielikuvitusta ja käykää kokeilemassa mitä ihmeellisempiä harrastuksia
Urheilua nämä ovat olleet. Lapsi rakastaa urheilua ja on liikunnallinen. Mutta sitten kun on se yksi valittu niin sittenpä ei enää kiinnosta. Ollaan me käyty tekemässä vaikka mitä muutakin mutta nämä hän on itse valinnut. Meillä kumpikaan pojistamme ei ole kiinnostunut mistään askarteluista tms.vaikka äitinsä onkin käsityöalan ammattilainen ja näitä paljon kotona kokeiltu. Ap
Itselläni on lähipiirissä liikunnallisesti todella, todella lahjakas lapsi, joka ei voi sietää kilpailemista. Sellaisen kanssa täytyy löytää jotain hänelle sopivaa. Mitä, jos liikutte perheenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta 7v ei vielä tarvitse tavoitteellisia harrastuksia. Onneksi nykyään on paljon mahdollisuuksia kokeilla erilajeja ilman tavoitteita ja sitoutumista yhteen lajiin pitkiksi ajoiksi. Liika kunnianhimo usein tapaa harrastuksen mielekkyyden. Kunnianhimo voi olla lapsella itsellää tai se voi hyvin olla vanhempien vaatimus harrastukselle. Epäonnistumisten sietämistä on hyvä harjoitella ennen sitoutumista johonkin tiettyyn harrastukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi ei olisi suostunut edes aloittamaan mitään, mutta väkisin vietiin eikä mitään ole jätetty kesken.
Kehkeytyi iloinen harrastaja, joka menee mielellään. Lapsi on jääräpäinen ja niin vanhemmatkin. Emme luovuta kesken ja lapsi on oppinut siihen, että oma rutina ei vaikuta. Mielipiteensä saa sanoa ja sitä kuunnellaankin, mutta esim. näissä lapsi ei pystynyt näkemään omaa parastaan. On epäsosiaalinen luonne, mutta harrastusten kautta sai kavereita kouluun ja nyt onkin suosittu.
En anna mitään ohjetta, kukin kasvattaa kuten parhaaksi näkee. Meidän mottomme on ollut ”läpi harmaan kiven”
Oikeesti me oltais varmasti samanlaisia. Mutta mitä sä voit tehdä kun joka kerta harrastukseen mentäessä 7 vuotias alkaa itkemään eikä mitään suostu tekemään. Siis joka kerta. Ei auta ennakkoon puhumiset eikä paikanpäällä. Ei mikään oke auttanut. Ei ekassa harrastuksessa eikä viimeisimmässä. Aika nopee lasu varmaan tulee jos mä itkevää lasta siellä kaikkien edessä alkaisin pakottamaan. Kyllä meilläkin on kotoa lähtiessä hänellä hyvä fiilis ja haluaa mennä yms.mutta paikanpäällä itku alkaa. Meidän lapset taitaa olla hieman kuitenkin erilaisia. Ap
Kuulostaa siltä että hänen mielessään tapahtuu paikan päällä jotain mitä teidän kaikkien on vaikea ymmärtää. Aluksi hän kuitenkin hslyaa lähteä. Keskustele hänen kanssaan ja koittakaa yhdessä saada kiinni siitä miksi se itku tulee, mikä harmittaa? Pelkääköhän jotain? Jotain ihmistä vai stressaako hän? Kokeeko hän harrastuksen kilpailullisena ja paineita niin paljon että paineen alla murtuu?
Voit sanoittaa sanomalla lempeästi, että sinä olit innoissasi vielä kotona ja halusit tulla, huomaan että sinua nyt kuitenkin itkettää, mikä tuli? Onko tällä jotain hankalaa? Mietitään yhdessä jos et tiedä mikä se hankala juttu voisi olla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilkaa jotain uutta jos lapsi haluaa. Jos rahat on tiukalla niin sitten jotain jossa kuukausimaksu.
Meillä osin sama tilanne, lapsi nyt 8v ja on vaihtanut harrastusta joka vuosi. Ei taida löytää sitä ihan omaa josta tykkää. Ollaan suosiolla lopetettu jos ei ollenkaan kiinnosta enää.
Myös syyn selvittäminen miksi ei kiinnosta kannattaa. Meillä viime syksynä auttoi kun lupasin olla paikalla koko treenin ajan, eikä lapsen tartte miettiä tulenko hakemaan. Aikuiselle hieman tylsää, mutta joskus on mentävä lapsen ehdoilla.
Lahjontaa leluilla on myös käytetty, jos vain joskus tilapäisesti on vaikeaa lähteä.
Meidän 8v tykkää käydä perheen kanssa uimassa, hiihtämässä, kiipeilemässä, iltarasteilla... häntä ei saisi lapsiryhmään pakottamallakaan.
Sitten taas 5 v on jo oikea harrastushirmu. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia.
En kyllä tuossa tilanteessa antaisi lapsen vielä aloittaa harrastusta joka vaatii sitoutumaan siihen esim. koko kaudeksi. Yrittäisin löytää harrastuksia jotka lisää itse luottamusta ja jota voi harrastaa säännöllisesti tai epäsäännöllisesti fiiliksen mukaan.