Kamalin asuinalue jossa olet asunut?
Kommentit (74)
Mustamäki, Mäntsälä. 20 vuotta sitten.
Helsingin Mellunmäki. Ei se nyt niin kauhea loppujen lopuksi ollut, metroaseman lähettyvillä kuulemma liikkuu levotonta väkeä mutten itse tällaisiin tapauksiin koskaan törmännyt. Jotenkin masentava alue kuitenkin. Viihdyn paremmin meren äärellä.
Vuosituhannen vaihteessa Pupuhuhta, Jyväskylä. Oli jotenkin masentava ja ankea paikka, vaikka mitään sinänsä erityistä kamalaa ei jäänyt mieleen. Toinen melkein yhtä masentava ja mitäänsanomaton asuinpaikka oli Kuokkala samaisessa kaupungissa.
Järvenpää, Jamppa
Jyväskylä, Keltinmäki
Sundsvall, Bredsand
Aivan perseitä asuinpaikkoja kaikki
Oulun Heinäpää 20 vuotta sitten. Rauhatonta ja sellutehdas haisi, välillä jopa niin, että silmiä kirveli.
Malmi. Helsingin korso.
Ihan täynnä juoppoja ja narkkareita.
Järvenpään Jamppa. Ei mitään muuta hyvää kuin juna-aseman, josta pääsee pois.
Olen asunut hyvillä ja vähän huonommilla alueilla. Tärkeintä on pitää hyvä huoli omasta kodista ja perheestä. Kaikki muu jää ovien ulkopuolelle. Yksi tuttavani asuu Jampassa ja olen siellä aika usein. En ole koskaan nähnyt siellä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mikään paikka ei ole täynnä juoppoja ja narkkareita. Kaikilla ei mene yhtä hyvin. Tämä on vähän samanlaista leimaamista, kuin Espoossa asuu rikkaita ja Vantaalla köyhiä. Tunnen kaksi tosi köyhää perhettä, jotka asuvat Espoossa. Tunnen Vantaalla hyvin varakkaita perheitä. Elämä ei ole mustavalkoista.
Vierailija kirjoitti:
Malmi. Helsingin korso.
Ihan täynnä juoppoja ja narkkareita.
Minä taas pidin Malmista :-D Mutta kaipa se riippuu ihan siitä missä päin Malmia asuu. Asemanseudulla on toki juoppoja ja viime aikoina enenevissä määrin ollut lähi-idän miehiä (huomio, ei naisia!) yrityksineen, mutta Ylä- ja Ala-Malmin omakotitaloalueet ovat ihan ok. Narkkareita en muista nähneeni oikeastaan milloinkaan 20v aikana (tai ehkä ovat menneet katseeni ohi), tosin kyllähän niitäkin voi nykyään olla enemmän aivan kuten noita etelän hetelmiä. Enemmän narkkareita olen nähnyt pitkin Vantaata, Itä-Helsingissä ja Kalliossa. Mutta joo, Malmin Novan ja kirjaston välinen puistikko täynnä näitä pubiruusuja, Malmin kauppakeskuksen vanhalla puolella taas näitä tulokkaita.
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut hyvillä ja vähän huonommilla alueilla. Tärkeintä on pitää hyvä huoli omasta kodista ja perheestä. Kaikki muu jää ovien ulkopuolelle. Yksi tuttavani asuu Jampassa ja olen siellä aika usein. En ole koskaan nähnyt siellä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mikään paikka ei ole täynnä juoppoja ja narkkareita. Kaikilla ei mene yhtä hyvin. Tämä on vähän samanlaista leimaamista, kuin Espoossa asuu rikkaita ja Vantaalla köyhiä. Tunnen kaksi tosi köyhää perhettä, jotka asuvat Espoossa. Tunnen Vantaalla hyvin varakkaita perheitä. Elämä ei ole mustavalkoista.
Etusivu uusiksi!
Vierailija kirjoitti:
Espoo. Koko ” kaupunki” ihan syvältä.
Aamen tälle!
Kalliossa asuin jonkin aikaa 25 vuotta sitten ja sitä ennen vietin siellä 80-luvulla paljon aikaa mummon luona. Ihan syvältä koko paikka, en ymmärrä miksi siellä joku haluaa vapaaehtoisesti asua. Likaa, pölyä, paskaa, kusta ja melua joka paikassa. Omituisia friikkejä ja höpöttäjiä. Vihervassareita.
En ole asunut missään kamalassa paikassa, paitsi Espoo-vihaajien mielestä.
Länsimäki Vantaalla, 2000-luvun alku. Ei se nyt niin kamala ollut kuitenkaan. Pienkerrostalo, omistuskämppiä. Ihan kiva.
Järvenpään Jamppa lapsena joskus 70-80 -luvun vaihteessa. Se ei ollut toki niin kamala paikka vielä silloin, kuin nyt. Nykyään se on piriongelmaisten ghetto. josta keskustaan on matkaa.
Lohja ja Routio,paikallinen varissuo. Lohja on ruma kaupunki muutenkin, ainoa poikkeus on ranta-alueet.
Mitä vikaa kantsussa?