Miten tulla oikeasti itsenäiseksi?

Olen tätä miettinyt nyt jonkin aikaa, enkä oikeasti tiedä, mitä minussa on vialla. Olen siis itsenäinen käytännön asioissa ja arjessa. Mutta tunnepuolella olen äärettömän riippuvainen muiden seurasta, huomiosta ja hyväksynnästä. Aina sanotaan, että pitää seurata omia unelmia ja tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Mutta kun en keksi yhden yhtä asiaa, jotka oikeasti toisivat iloa ilman kenenkään seuraa. Haluaisin matkustella, käydä konserteissa ja tapahtumissa, retkillä, harrastuksissa jne. Mutta vaikka kokeilen mitä, eivät ne vain tuota iloa, kun ei ole ketään jakamassa sitä.

Minulla on miesystävä, jonka kanssa meillä menee todella huonosti, kun näemme tosi harvoin ja minä ahdistan häntä ihan liikaa ja kysyn, milloin hänellä olisi aikaa. Tappelemme jatkuvasti, kun olen kertonut, että tarvitsen hänen huomiotaan ja aikaansa. Ja hän sitten vuorostaan ahdistuu tästä ja ymmärrän sen. Minulla on myös pari ystävää ja tuntuu, että heitäkin pommitan ihan liikaa, kun olen miesystävän kiireisen elämän takia tosi yksinäinen. Kaikkien läheisteni kanssa tunnen, että minulla pitäisi olla "oma elämä", etten jatkuvasti roikkuisi heidän elämässään. Mutta mitä ihmettä se "oma elämä" sitten on, jos minun pitää se järjestää ihan yksinäni?

En nyt vain saa päässäni selvitettyä, miten sitä elämää kuuluisi elää, ettei ole riippuvainen toisista. Yksinolo ei kohtuullisessa määrässä ahdista, mutta kun saattaa mennä viikkokin, ettei puhu kenellekään (paitsi töissä). Silloin tuntuu, ettei elämän kuuluisi olla tällaista. Mutta toisaalta ei sen ilmeisesti kuuluisi mennä niinkään, että roikun koko ajan ihmisissä, joilla ei ole aikaa (eikä välttämättä edes mielenkiintoa) olla kanssani.