Lue keskustelun säännöt.
Miten tulla oikeasti itsenäiseksi?
29.03.2019 |
Olen tätä miettinyt nyt jonkin aikaa, enkä oikeasti tiedä, mitä minussa on vialla. Olen siis itsenäinen käytännön asioissa ja arjessa. Mutta tunnepuolella olen äärettömän riippuvainen muiden seurasta, huomiosta ja hyväksynnästä. Aina sanotaan, että pitää seurata omia unelmia ja tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Mutta kun en keksi yhden yhtä asiaa, jotka oikeasti toisivat iloa ilman kenenkään seuraa. Haluaisin matkustella, käydä konserteissa ja tapahtumissa, retkillä, harrastuksissa jne. Mutta vaikka kokeilen mitä, eivät ne vain tuota iloa, kun ei ole ketään jakamassa sitä.
Minulla on miesystävä, jonka kanssa meillä menee todella huonosti, kun näemme tosi harvoin ja minä ahdistan häntä ihan liikaa ja kysyn, milloin hänellä olisi aikaa. Tappelemme jatkuvasti, kun olen kertonut, että tarvitsen hänen huomiotaan ja aikaansa. Ja hän sitten vuorostaan ahdistuu tästä ja ymmärrän sen. Minulla on myös pari ystävää ja tuntuu, että heitäkin pommitan ihan liikaa, kun olen miesystävän kiireisen elämän takia tosi yksinäinen. Kaikkien läheisteni kanssa tunnen, että minulla pitäisi olla "oma elämä", etten jatkuvasti roikkuisi heidän elämässään. Mutta mitä ihmettä se "oma elämä" sitten on, jos minun pitää se järjestää ihan yksinäni?
En nyt vain saa päässäni selvitettyä, miten sitä elämää kuuluisi elää, ettei ole riippuvainen toisista. Yksinolo ei kohtuullisessa määrässä ahdista, mutta kun saattaa mennä viikkokin, ettei puhu kenellekään (paitsi töissä). Silloin tuntuu, ettei elämän kuuluisi olla tällaista. Mutta toisaalta ei sen ilmeisesti kuuluisi mennä niinkään, että roikun koko ajan ihmisissä, joilla ei ole aikaa (eikä välttämättä edes mielenkiintoa) olla kanssani.
Kommentit (24)
Jos olis mahdollista, niin vaihda kaupunkia tai jopa maata ihan yksin! Ja heivaa se miehesi. Siinä varmasti itsenäistyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sovi miehesi kanssa yhteen. Mun ex ei halunnut niin paljoa läheisyyttä kuin minä halusin. Aiheutti riitoja. Erottiin ja nyt minulla on mies, jonka kanssa on hyvä olla. Kaipaamme yhdessäoloa ja läheisyyttä yhtä paljon kumpikin.
Itsenäinen ihminen on sellainen, joka vastaa itse itsestään ja pystyy elättämään itsensä ilman ulkopuolista apua. Ja pukeutuu siististi ja siivoa asuntonsa ja vaihtaa lakanat kerran viikossa. Ja tekee ruokaa itse. Kyl teidän pitäis tietää. Sit voi sanoa että on itsenäinen ja terve ihminen jos nämä hoituu. JOKA VIIKKO.
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan?
Niin, ehkä se olisi ihan paikallaan. Mutta olisiko sinulla ajatusta siitä, kuuluuko ihmisen olla sillä tavalla itsenäinen, ettei saisi kaivata kenenkään seuraa? Tämä ajatus on nimittäin tullut näissä minun ja miesystäväni riidoissa monta kertaa mieleen. En haluaisi olla sellainen roikkuva taakka, mutta onko se liikaa pyydetty, että saisi miesystävältään aikaa ja huomiota. Sitä kun en tällä hetkellä saa kuin ihan pieniä hetkiä silloin tällöin ja kun näistä hänelle sanon, etäännymme vain enemmän. Noidankehä siis. Mietin vain, voinko omalta osaltani katkaista tämän ja kuuluisiko minun olla aikuinen ja kovettaa itseni tällaiselta tarpeelta.
Vierailija kirjoitti:
Itsenäinen ihminen on sellainen, joka vastaa itse itsestään ja pystyy elättämään itsensä ilman ulkopuolista apua. Ja pukeutuu siististi ja siivoa asuntonsa ja vaihtaa lakanat kerran viikossa. Ja tekee ruokaa itse. Kyl teidän pitäis tietää. Sit voi sanoa että on itsenäinen ja terve ihminen jos nämä hoituu. JOKA VIIKKO.
Mitenköhän sinä luit aloitukseni? Vai luitko ollenkaan? Minä puhuin henkisen tason itsenäisyydestä, enkä lakanoiden vaihtamisesta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et sovi miehesi kanssa yhteen. Mun ex ei halunnut niin paljoa läheisyyttä kuin minä halusin. Aiheutti riitoja. Erottiin ja nyt minulla on mies, jonka kanssa on hyvä olla. Kaipaamme yhdessäoloa ja läheisyyttä yhtä paljon kumpikin.
Niin ehkä näin. Mutta en tiedä, miten tilanne ratkeaa sillä, että eroan ja olen vielä yksinäisempi. Ei ollut helppoa löytää nykyistäkään kumppania eikä uusi suhde ole välttämättä yhtään sen parempi. Ajattelen, että eroan ainoastaan siitä syystä, että yksin olen onnellisempi enkä siksi, että haluan löytää jonkun muun.
Ja kun tämä ongelma ei koske ainoastaan miesystävää vaan muitakin ystäviäni.
ap
Musta on ihan normaalia että haluaa jutella jonkun kanssa iltaisin ja muuallakin kuin töissä. Ei se ole riippuvuutta muista ihmisistä. Ymmärrän hyvin tuon näkökantasi. Itsekin olen yksin asuva nainen ja olisi mukava jutella iltaisin jonkun kanssa ja jakaa kokemuksia. Olen aikuisiän melkein kokonaan elänyt yksin, joten oon jo aika kyllästynyt suunnittelemaan tekemisiä yksinäni. Mustakin vähän tuntuu että kaikki läheisimmätkin kaverit (tai en joita oon pitänyt lähimpinäni) "ulkoistavat" kuitenkin sen läheisimmän roolin, niin että tavallaan olisi aina joku "muu" jonka kanssa tekisin asioita tai viettäisin pyhiä jne. Mutta kuka se "muu" sitten olisi? Onneksi vanhemmat on elossa vielä edes.
Nytkin tiedän kun alkaa viikonloppu niin monesti en juuri puhu kenellekään koko viikonloppuna, eikä se oo normaalia elämää, vaikka näinhän nää viikonloput menee. Onneksi on ystävän kanssa suunnitelmat lauantai-illaksi, niin tiedän pääseväni ihmisten ilmoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja nyt kun lähdin säälimään itseäni, niin jatkan vielä sen verran, että minua ei kukaan koskaan pyydä minnekään. Sosiaalinen elämäni rakentuu täysin sen varaan, että itse pyydän kavereitani jonnekin. Tämän takia tuntuu, että aina tungen enkä ole toivottu, kun olen yhteydessä ystäviini. Tuntuu, että muilla nämä asiat etenevät luonnollisesti omalla painollaan ja kaikki vain ajautuvat hengailemaan kavereidensa kanssa, mutta minun pitää aina nöyrästi pyytää, suostuisiko joku tekemään jotain minun kanssani.
ap
Kannattaa keskustella asiasta ammattiauttajan kanssa. Se auttaa sinua eniten.
Jos alat liikaa ripustautumaan ystäviin niin heitä alkaa ahdistamaan ja siitä voi seurata välttelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsenäinen ihminen on sellainen, joka vastaa itse itsestään ja pystyy elättämään itsensä ilman ulkopuolista apua. Ja pukeutuu siististi ja siivoa asuntonsa ja vaihtaa lakanat kerran viikossa. Ja tekee ruokaa itse. Kyl teidän pitäis tietää. Sit voi sanoa että on itsenäinen ja terve ihminen jos nämä hoituu. JOKA VIIKKO.
Mitenköhän sinä luit aloitukseni? Vai luitko ollenkaan? Minä puhuin henkisen tason itsenäisyydestä, enkä lakanoiden vaihtamisesta.
ap
Kyllä normaali ihminen on henkisesti itsenäinen siinä 20-kymppisenä. Viimeistään. KUn nuo mainitsemani asiat on kunnossa, niin se vaikuttaa kuules dramaattisesti myös itsenäisyyden tunteeseen, kun ei ole kenestäkään riippuvainen. Rakkaus on sitten ihan eriasia.
Vierailija kirjoitti:
Musta on ihan normaalia että haluaa jutella jonkun kanssa iltaisin ja muuallakin kuin töissä. Ei se ole riippuvuutta muista ihmisistä. Ymmärrän hyvin tuon näkökantasi. Itsekin olen yksin asuva nainen ja olisi mukava jutella iltaisin jonkun kanssa ja jakaa kokemuksia. Olen aikuisiän melkein kokonaan elänyt yksin, joten oon jo aika kyllästynyt suunnittelemaan tekemisiä yksinäni. Mustakin vähän tuntuu että kaikki läheisimmätkin kaverit (tai en joita oon pitänyt lähimpinäni) "ulkoistavat" kuitenkin sen läheisimmän roolin, niin että tavallaan olisi aina joku "muu" jonka kanssa tekisin asioita tai viettäisin pyhiä jne. Mutta kuka se "muu" sitten olisi? Onneksi vanhemmat on elossa vielä edes.
Nytkin tiedän kun alkaa viikonloppu niin monesti en juuri puhu kenellekään koko viikonloppuna, eikä se oo normaalia elämää, vaikka näinhän nää viikonloput menee. Onneksi on ystävän kanssa suunnitelmat lauantai-illaksi, niin tiedän pääseväni ihmisten ilmoille.
No juuri näin! Ja minä olen tuon takia huomaamattani alkanut esittää ystävienikin kanssa, että minulla on se "oma elämä", jossa teen vaikka mitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa keskustella asiasta ammattiauttajan kanssa. Se auttaa sinua eniten.
Jos alat liikaa ripustautumaan ystäviin niin heitä alkaa ahdistamaan ja siitä voi seurata välttelyä.
Eli tarkoittaako tämä sitä, että ei saisi kaivata kenenkään seuraa, vaan pitäisi viihtyä viikkojakin ihan yksin ilman mitään ihmiskontakteja? Kun tuntuu, että muut ihmiset ovat jatkuvasti muiden ihmisten kanssa ja asuvat yhdessä, mutta minä olenkin friikki, kun kaipaan seuraa samalla tavalla.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa keskustella asiasta ammattiauttajan kanssa. Se auttaa sinua eniten.
Jos alat liikaa ripustautumaan ystäviin niin heitä alkaa ahdistamaan ja siitä voi seurata välttelyä.Eli tarkoittaako tämä sitä, että ei saisi kaivata kenenkään seuraa, vaan pitäisi viihtyä viikkojakin ihan yksin ilman mitään ihmiskontakteja? Kun tuntuu, että muut ihmiset ovat jatkuvasti muiden ihmisten kanssa ja asuvat yhdessä, mutta minä olenkin friikki, kun kaipaan seuraa samalla tavalla.
ap
Saa kaivata. Saa tarvita. Ihminen on sosiaalinen eläin, mutta useimmat, varsinkin nykyaikana kaipaavat myös omaa aikaa. Hiljaisuutta kaiken hälinän ja kiihtyvän elämänmenon keskellä.
Joskus minustakin tuntui että häiriköin ystäviäni liikaa, ja kun opettelin oleen yksin en enää kuulemma pitänytkään riittävästi yhteyttä heihin. Yhden tuoreen tuttavuuden olin jo menettää, kun toivoin että voitaisiin nähtä pari kertaa viikossa. Totuttele hissukseen siihen, että ne ihmiset on siellä, vaikket ota niihin yhteyttä.
Ja toisaalta voisit yrittää tutustua muutamiin uusiin ihmisiin. Oman kokemukseni perusteella, tuntematonkin vaihtaa muutaman sanan, puolitutun kanssa voi saada aikaan lyhyen keskustelun, ja kun ottaa päivän kerrallaan, jossain vaiheessa se puolituttu saattaakin olla ystävä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa keskustella asiasta ammattiauttajan kanssa. Se auttaa sinua eniten.
Jos alat liikaa ripustautumaan ystäviin niin heitä alkaa ahdistamaan ja siitä voi seurata välttelyä.Eli tarkoittaako tämä sitä, että ei saisi kaivata kenenkään seuraa, vaan pitäisi viihtyä viikkojakin ihan yksin ilman mitään ihmiskontakteja? Kun tuntuu, että muut ihmiset ovat jatkuvasti muiden ihmisten kanssa ja asuvat yhdessä, mutta minä olenkin friikki, kun kaipaan seuraa samalla tavalla.
ap
Saa kaivata. Saa tarvita. Ihminen on sosiaalinen eläin, mutta useimmat, varsinkin nykyaikana kaipaavat myös omaa aikaa. Hiljaisuutta kaiken hälinän ja kiihtyvän elämänmenon keskellä.
Joskus minustakin tuntui että häiriköin ystäviäni liikaa, ja kun opettelin oleen yksin en enää kuulemma pitänytkään riittävästi yhteyttä heihin. Yhden tuoreen tuttavuuden olin jo menettää, kun toivoin että voitaisiin nähtä pari kertaa viikossa. Totuttele hissukseen siihen, että ne ihmiset on siellä, vaikket ota niihin yhteyttä.
Ja toisaalta voisit yrittää tutustua muutamiin uusiin ihmisiin. Oman kokemukseni perusteella, tuntematonkin vaihtaa muutaman sanan, puolitutun kanssa voi saada aikaan lyhyen keskustelun, ja kun ottaa päivän kerrallaan, jossain vaiheessa se puolituttu saattaakin olla ystävä
No kun minun kohdallani ei ole edes kyse mistään parista kerrasta viikossa, vaan parista kerrasta vuodessa. Tuntuu, että kukaan ei kaipaa minua sen puolen vuoden aikana, vaan minä olen se, joka ottaa yhteyttä. No yksi ystävä ottaa itsekin yhteyttä, mutta useammin se olen minä. Ja hänen kanssaankin on aina useampi kuukausi väliä, kun nähdään. Kaikilla tuntuu olevan ne tiiviimmät suhteet jotenkin luonnostaan ja itsestään, mutta minä tunnen olevani häirikkö, kun otan yhteyttä esim pari kertaa vuodessa.
No, miesystävä on nyt eri juttu, mutta hänen kanssaan tämä ongelma onkin suht tuore ja tämä suhde saattaa mennä lopulta ihan pieleen.
ap
nro8 jatkaa.
Mullakin on ihan sama että kyllä itse saat pyytää tapahtumiin tms. Erittäin harvoin ehdottajana on joku muu. Mutta oon välillä itse koittanut ajatella että näin se maailma on jaettu: niihin jotka järjestää ja niihin jotka odottaa että muut järjestää.
Luulen että ylipäätään tälläset tunteet on niitä "vaikeita" ja ne pidetään mieluummin piilossa. Kuten teen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa keskustella asiasta ammattiauttajan kanssa. Se auttaa sinua eniten.
Jos alat liikaa ripustautumaan ystäviin niin heitä alkaa ahdistamaan ja siitä voi seurata välttelyä.Eli tarkoittaako tämä sitä, että ei saisi kaivata kenenkään seuraa, vaan pitäisi viihtyä viikkojakin ihan yksin ilman mitään ihmiskontakteja? Kun tuntuu, että muut ihmiset ovat jatkuvasti muiden ihmisten kanssa ja asuvat yhdessä, mutta minä olenkin friikki, kun kaipaan seuraa samalla tavalla.
ap
Saa kaivata. Saa tarvita. Ihminen on sosiaalinen eläin, mutta useimmat, varsinkin nykyaikana kaipaavat myös omaa aikaa. Hiljaisuutta kaiken hälinän ja kiihtyvän elämänmenon keskellä.
Joskus minustakin tuntui että häiriköin ystäviäni liikaa, ja kun opettelin oleen yksin en enää kuulemma pitänytkään riittävästi yhteyttä heihin. Yhden tuoreen tuttavuuden olin jo menettää, kun toivoin että voitaisiin nähtä pari kertaa viikossa. Totuttele hissukseen siihen, että ne ihmiset on siellä, vaikket ota niihin yhteyttä.
Ja toisaalta voisit yrittää tutustua muutamiin uusiin ihmisiin. Oman kokemukseni perusteella, tuntematonkin vaihtaa muutaman sanan, puolitutun kanssa voi saada aikaan lyhyen keskustelun, ja kun ottaa päivän kerrallaan, jossain vaiheessa se puolituttu saattaakin olla ystävä
No kun minun kohdallani ei ole edes kyse mistään parista kerrasta viikossa, vaan parista kerrasta vuodessa. Tuntuu, että kukaan ei kaipaa minua sen puolen vuoden aikana, vaan minä olen se, joka ottaa yhteyttä. No yksi ystävä ottaa itsekin yhteyttä, mutta useammin se olen minä. Ja hänen kanssaankin on aina useampi kuukausi väliä, kun nähdään. Kaikilla tuntuu olevan ne tiiviimmät suhteet jotenkin luonnostaan ja itsestään, mutta minä tunnen olevani häirikkö, kun otan yhteyttä esim pari kertaa vuodessa.
No, miesystävä on nyt eri juttu, mutta hänen kanssaan tämä ongelma onkin suht tuore ja tämä suhde saattaa mennä lopulta ihan pieleen.
ap
Samoin mulla noi vanhat ystävät - yhteyttä pidetään kerran pari vuoteen. Toisinaan vähän tiheemmin. Jos seuran kaipuu on todella kova suosittelen etsimään uusia ystäviä, mutta muista että ystävyys syntyy hitaasti, sitä ei saa kiirehtiä, tai todellakin voi ajaa toisen luotaan.
Vierailija kirjoitti:
nro8 jatkaa.
Mullakin on ihan sama että kyllä itse saat pyytää tapahtumiin tms. Erittäin harvoin ehdottajana on joku muu. Mutta oon välillä itse koittanut ajatella että näin se maailma on jaettu: niihin jotka järjestää ja niihin jotka odottaa että muut järjestää.
Luulen että ylipäätään tälläset tunteet on niitä "vaikeita" ja ne pidetään mieluummin piilossa. Kuten teen itsekin.
Tämäkin on muuten kummallista, että minä olen ollut yli parikymppiseksi se, jota pyydettiin joka paikkaan. Tai en nyt mikään supersuosittu ollut, mutta harvemmin itse koskaan pyysin ketään minnekään, koska viihdyin yksin sen sopivan määrän, kun kukaan ei mihinkään pyytänyt. Tämä muutos tapahtui oikeastaan siinä vaiheessa, kun valmistuin ja työelämä alkoi. Teininä ja opiskeluaikana kaikki tapahtui jotenkin luonnostaan ja vain ajelehti sen kaveriporukan mukana. Nyt pitää itse järjestää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa keskustella asiasta ammattiauttajan kanssa. Se auttaa sinua eniten.
Jos alat liikaa ripustautumaan ystäviin niin heitä alkaa ahdistamaan ja siitä voi seurata välttelyä.Eli tarkoittaako tämä sitä, että ei saisi kaivata kenenkään seuraa, vaan pitäisi viihtyä viikkojakin ihan yksin ilman mitään ihmiskontakteja? Kun tuntuu, että muut ihmiset ovat jatkuvasti muiden ihmisten kanssa ja asuvat yhdessä, mutta minä olenkin friikki, kun kaipaan seuraa samalla tavalla.
ap
Saa kaivata. Saa tarvita. Ihminen on sosiaalinen eläin, mutta useimmat, varsinkin nykyaikana kaipaavat myös omaa aikaa. Hiljaisuutta kaiken hälinän ja kiihtyvän elämänmenon keskellä.
Joskus minustakin tuntui että häiriköin ystäviäni liikaa, ja kun opettelin oleen yksin en enää kuulemma pitänytkään riittävästi yhteyttä heihin. Yhden tuoreen tuttavuuden olin jo menettää, kun toivoin että voitaisiin nähtä pari kertaa viikossa. Totuttele hissukseen siihen, että ne ihmiset on siellä, vaikket ota niihin yhteyttä.
Ja toisaalta voisit yrittää tutustua muutamiin uusiin ihmisiin. Oman kokemukseni perusteella, tuntematonkin vaihtaa muutaman sanan, puolitutun kanssa voi saada aikaan lyhyen keskustelun, ja kun ottaa päivän kerrallaan, jossain vaiheessa se puolituttu saattaakin olla ystävä
No kun minun kohdallani ei ole edes kyse mistään parista kerrasta viikossa, vaan parista kerrasta vuodessa. Tuntuu, että kukaan ei kaipaa minua sen puolen vuoden aikana, vaan minä olen se, joka ottaa yhteyttä. No yksi ystävä ottaa itsekin yhteyttä, mutta useammin se olen minä. Ja hänen kanssaankin on aina useampi kuukausi väliä, kun nähdään. Kaikilla tuntuu olevan ne tiiviimmät suhteet jotenkin luonnostaan ja itsestään, mutta minä tunnen olevani häirikkö, kun otan yhteyttä esim pari kertaa vuodessa.
No, miesystävä on nyt eri juttu, mutta hänen kanssaan tämä ongelma onkin suht tuore ja tämä suhde saattaa mennä lopulta ihan pieleen.
ap
Samoin mulla noi vanhat ystävät - yhteyttä pidetään kerran pari vuoteen. Toisinaan vähän tiheemmin. Jos seuran kaipuu on todella kova suosittelen etsimään uusia ystäviä, mutta muista että ystävyys syntyy hitaasti, sitä ei saa kiirehtiä, tai todellakin voi ajaa toisen luotaan.
Juu, niinhän tässä varmaan pitäisi tehdä. Siinä taas vain tullaan jälleen siihen ongelmaan, että olen jälleen ripustautumassa johonkuhun. Näin itse asiassa kävi miesystäväni kanssa. Suhteemme alkoi niin ihanan luontevasti ja molemmat nauttivat toistensa seurasta ja molemmin puolin ehdotettiin ja järjestettiin tapaamisia. Nyt miehen kiireiden takia pinna on molemmilla kiristynyt ja roikkumiseksi ja kerjäämiseksi on mennyt. Ihan hirvittävä tilanne. En tiedä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja missä kohtaa itsenäisestä ja rennosta ja elämästä nauttivasta ihmisestä tulikin tällainen riippakivi.
ap
Terapiaan?