Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Pitää olla ensin täysin onnellinen yksin, että pystyy hyvään suhteeseen" on suuri vale
28.03.2019 |
En tunne yhtäkään pitkässä (20+ vuotta) tai melko pitkässä (10+ vuotta) parisuhteessa olevaa, joka olisi ensin opetellut olemaan yksin. Päinvastoin, ovat olleet aina suhteessa, suuri osa ei ole edes asunut koskaan yksin.
Naurattaa vähän katsella sivusta, kun samat tyypit opastavat sinkkuja. :D
Toinen saman tason höpöhöpö on "rakasta ensin itseäsi, että joku muu voi rakastaa sinua". Jos kukaan ei ole rakastanut Mattia/Maijaa koskaan, mukaan lukien omat vanhemmat, hänestä tulee mitä todennäköisimmin häiriintynyt. Jos ihminen saa tukea ja rakkautta läheisiltään, hän kukoistaa. Eli jos sama Matti/Maija olisi rakastavasta kodista ja hän olisi saanut hyväksyntää myös vastakkaiselta sukupuolelta jossain muodossa, hänen olisi helppoa rakastaa itseään ja kas kummaa, olla kelvokas parisuhteeseen.
Näitä sanontoja hoetaan kuin suurta totuutta, vaikka ne ovat järjettömiä ja todellisuudenvastaisia.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saisit alkaa seurustella vasta kun olet yksin täysin tyytyväinen itseesi ja onnellinen, olisi todella harvinaista että joku olisi parisuhteessa
Normaali terve ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Jos näin ei ole , vikaa ei voi korjata kukaan ulkopuolinen. Terve suhde ei voi perustua siihen että toinen toimii terapeuttina. Hankkikaa ihmiset apua ammattiauttajilta.
Onko normaali ja terve ihminen tyytyväinen elämäänsä myös keskitysleirillä? Mitä mieltä olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin paljon on kaikenlaista muutakin psykologien keksimään homppää, joka ei pidä paikkaansa. Esim. Lähde kävelylle, se helpottaa masennusta. Ei helpota, kokeiltu
on. Mene työtön töihin, sitten olet onnellisempi ja saat päiviisi rytmiä. Nyt olen töissä, ja vituttaa vaan helvetin paljon enemmän kuin työttömänä. Paska palkalla, paska työtä. Vuorotyö, on vienyt unirytmin. Kaiken huippu on väittämä, on lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikkea muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saisit alkaa seurustella vasta kun olet yksin täysin tyytyväinen itseesi ja onnellinen, olisi todella harvinaista että joku olisi parisuhteessa
Normaali terve ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Jos näin ei ole , vikaa ei voi korjata kukaan ulkopuolinen. Terve suhde ei voi perustua siihen että toinen toimii terapeuttina. Hankkikaa ihmiset apua ammattiauttajilta.
Onko normaali ja terve ihminen tyytyväinen elämäänsä myös keskitysleirillä? Mitä mieltä olet?
Miten keskitysleiri tähän liittyy? Ei mitenkään. Tosin täysjärkinen itsenäinen ihminen varmasti selviää kaikista vaikeuksista paremmin kuin ongelmainen toisiin ripustautua.
Sinänsä hän tämä ketju on äitihullun uusin tuotos.
Vierailija kirjoitti:
Jos saisit alkaa seurustella vasta kun olet yksin täysin tyytyväinen itseesi ja onnellinen, olisi todella harvinaista että joku olisi parisuhteessa
No eikä olisi, suurimmalla osalla lähipiirissäni olevilla ihmisillä on pitkät parisuhteet ja suurin osa on ihmisinä sellaisia jotka ovat myös itse tasapainossa ja kykeneväisiä olemaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saisit alkaa seurustella vasta kun olet yksin täysin tyytyväinen itseesi ja onnellinen, olisi todella harvinaista että joku olisi parisuhteessa
Normaali terve ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Jos näin ei ole , vikaa ei voi korjata kukaan ulkopuolinen. Terve suhde ei voi perustua siihen että toinen toimii terapeuttina. Hankkikaa ihmiset apua ammattiauttajilta.
Mulla on ainakin ihan omaa kokemusta siitä, miten ulkopuolisen tuki, välittäminen ja apu korjaa paljonkin. Mutta mähän olinkin sen arvoinen.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin paljon on kaikenlaista muutakin psykologien keksimään homppää, joka ei pidä paikkaansa. Esim. Lähde kävelylle, se helpottaa masennusta. Ei helpota, kokeiltu
on. Mene työtön töihin, sitten olet onnellisempi ja saat päiviisi rytmiä. Nyt olen töissä, ja vituttaa vaan helvetin paljon enemmän kuin työttömänä. Paska palkalla, paska työtä. Vuorotyö, on vienyt unirytmin. Kaiken huippu on väittämä, on lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikkea muuta.
Sunkin on mahdollista vinkua somessa kun olet Suomeen syntynyt. Lisäksi saat ongelmiisi hoitoa ja lääkkeitä. Tuskin Intian katuojiin syntyneillä on varaa masentua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saisit alkaa seurustella vasta kun olet yksin täysin tyytyväinen itseesi ja onnellinen, olisi todella harvinaista että joku olisi parisuhteessa
Normaali terve ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Jos näin ei ole , vikaa ei voi korjata kukaan ulkopuolinen. Terve suhde ei voi perustua siihen että toinen toimii terapeuttina. Hankkikaa ihmiset apua ammattiauttajilta.
Onko normaali ja terve ihminen tyytyväinen elämäänsä myös keskitysleirillä? Mitä mieltä olet?
Miten keskitysleiri tähän liittyy? Ei mitenkään. Tosin täysjärkinen itsenäinen ihminen varmasti selviää kaikista vaikeuksista paremmin kuin ongelmainen toisiin ripustautua.
Sinänsä hän tämä ketju on äitihullun uusin tuotos.
Tämä kirjouttaja ei osaa keskustella argumentein aiheesta, niinpä hän koittaa ujuttaa tekstiinsä minua halveksivaa ("äitihullun ketju") lätinää, jotta vaikuttaisi mahtavammalta kuin onkaan. Ja jottei kukaan kohdistaisi hänen vajeelliseen kasvuunsa ihmisenä huomiotaan.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti hiljeni tämä yksi besserwisserkirjoittaja, kun ketjussa alettiin vaatia tai ainakin nostaa esiin vastuuna kasvua myös niiltä parisuhteen hakatuilta osapuolilta, tai uhrautujaosapuolilta. Hyvä vaan. Kasvua vailla palstalla on aika moni räkättäjä.
Mitä ihmettä sä selität? Plaaplaa plaa
Varmaan just susta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saisit alkaa seurustella vasta kun olet yksin täysin tyytyväinen itseesi ja onnellinen, olisi todella harvinaista että joku olisi parisuhteessa
Normaali terve ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Jos näin ei ole , vikaa ei voi korjata kukaan ulkopuolinen. Terve suhde ei voi perustua siihen että toinen toimii terapeuttina. Hankkikaa ihmiset apua ammattiauttajilta.
Onko normaali ja terve ihminen tyytyväinen elämäänsä myös keskitysleirillä? Mitä mieltä olet?
Miten keskitysleiri tähän liittyy? Ei mitenkään. Tosin täysjärkinen itsenäinen ihminen varmasti selviää kaikista vaikeuksista paremmin kuin ongelmainen toisiin ripustautua.
Sinänsä hän tämä ketju on äitihullun uusin tuotos.
Tietenkin liittyy siten, että ulkopuolisten avulla voi ihmisen olo muuttua parempaan aivan dramaattisesti.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hallava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saisit alkaa seurustella vasta kun olet yksin täysin tyytyväinen itseesi ja onnellinen, olisi todella harvinaista että joku olisi parisuhteessa
No eikä olisi, suurimmalla osalla lähipiirissäni olevilla ihmisillä on pitkät parisuhteet ja suurin osa on ihmisinä sellaisia jotka ovat myös itse tasapainossa ja kykeneväisiä olemaan yksin.
Mun tuttavapiirissä olisi hyvin harvinaista kyllä, ja uskon, että valtaosan. Sä olet poikkeus.
Itsellä oli ainakin nuorena tosi huono itsetunto, vaikka olin oikeasti ihan kaunis, kun olen jälkikäteen katsonut kuvista. Ehkä se, että ei ollut niin hyvää äiti suhdetta ja kehuttu nuorena sai minusta tällaisen kuin olen. Ikinä ei tavannut missään kunnollisia miehiä. Kaikki halusivat vain sitä kuuluisaa "pildeä" eikä muuta. Joten kyllä siinä itsetunto vähän laski. Samaan aikaan kaikilla muilla oli jo ollut vaikka mitä seurustelusuhteita. Sanoisin ongelman pääasiassa johtuvan siitä, että miehet kypsyy niin hitaasti ja sen takia en löytänyt ketään ns. Seurustelukumppania. Sitten löysinkin vanhemman miehen itselleni, jolla kanssa yhtä huono onni ollut parisuhdemarkkinoilla. Nyt meillä on lapsia yms. Mutta nyt kun mietin, niin olisi pitänyt edetä hitaampaa jne. Olisi pitänyt olla yksin ja opiskella yms juttuja tehdä mitä nuoret nyt tekee. Ei kaduta ns. Elämätön elämä, koska ehdin viettää jo railakasta aikaa ihan tarpeeksi ja en siitä sillä tavalla edes nauttinut. Enemmän harmittaa se, että liian suuri ikäero on oikeasti ongelma ja sen olen tajunnut nyt vasta. Olisi pitänyt vain malttaa ja odottaa, että ne ns. Oman ikäiset pojat kasvaa aikuisiksi. Toisaalta en ole niin hyvän näköinen, että tuskin omasta ikäryhmästä olisin kuitenkaan ketään löytänyt. Jostain oudosta syystä vain 40 -vuotiaat ovat kiinnostuneita minusta. Toisaalta en koe identifioituvani oman ikäisiin nuoriin. En oikeastaan koskaan ole kokenut näin. Aika surullista. Oman ikäiset pojat on vieläkin suurinosa ihan reppanoita ja toisaalta niin olen minäkin 😁 oma parisuhde on tällä hetkellä ihan ok, mutta ns. Epäsuhta raha-asioissa jne on vaikeaa. Ja miehen vaikea lapsuus on oireillut molempien lasten syntymien kohdalla. Ja aina välillä miettinyt olisiko helpompi vain lähteä, mutta kai sitä on vain tyhmä tai viisas ja koittaa ymmärtää toista. Ei kukaan kuitenkaan ole täydellinen. Vaikea uskoa, että mikään vaihtamalla paranisi. Salaa kuitenkin haaveilen, että joskus uskaltaisin erota ja muuttaa omilleni. En kuitenkaan usko, että se tekisi minut onnelliseksi. Onnellisuus on jokaisen ihmisen omissa käsissä, mutta toiselle voi aina tehdä onnellisia/iloisia asioita. Ehkä jos tapahtuisi suhteessa jotain aivan kamalaa esim. Lyömistä, niin sitten ehkä olisi pakko muuttaa omilleen. Elämässä mikään ei ole varmaa kuin kuolema. Sen mukaan kannattaa yrittää elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei sovi sinkkuus, sitä elämää vietin neljä kuukautta ja kiitti se riitti. En myöskään tuputa sinkkuutta tai yksinoloa muille, kaikki meistä on erilaisia. Toisille se sopii, toisille ei. Ensimmäinen suhteeni nuorena kesti kuusi vuotta, sen jälkeen olin neljä kuukautta sinkkuna kunnes tapasin nykyisen. Yhdessäoloa nyt 24 vuotta ja paranee vain.
Romahtaako sun maailma, jos puoliso pettää tai jäät leskeksi?
Vierailija kirjoitti:
Niin paljon on kaikenlaista muutakin psykologien keksimään homppää, joka ei pidä paikkaansa. Esim. Lähde kävelylle, se helpottaa masennusta. Ei helpota, kokeiltu
on. Mene työtön töihin, sitten olet onnellisempi ja saat päiviisi rytmiä. Nyt olen töissä, ja vituttaa vaan helvetin paljon enemmän kuin työttömänä. Paska palkalla, paska työtä. Vuorotyö, on vienyt unirytmin. Kaiken huippu on väittämä, on lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikkea muuta.
No se ainakin pitää paikkansa, että omalla asenteella on iso vaikutus omaan onnellisuuteen ja sun teksti sen kyllä hyvin vahvistaa. Negatiivisuus vetää puoleensa negatiivisuutta "kaikki on paskaa"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihme mustavalkoista ajattelua taas. Eiköhän ihmisiä, ja parisuhteessa olevia ihmisiä, ole monenlaisia.
Itse olin ensimmäisessä parisuhteessani liian läheisriippuvainen, siis odotin onnellisuuteni tulevan parisuhdekumppanilta. Tämän asenteen opin kotoa. Lisäksi sain sieltä eväiksi huonon itseluottamuksen ja kielteisesti vääristyneen minäkuvan. Suhde päättyi selittämättömään pahanolon tunteeseen, joka vaivasi minua vaikka suhteessa oli kaikki hyvin ja mies kunnollinen.
Seuraavan suhteen alettua olin jo tajunnut itsestäni muutamia tärkeitä asioita ja kasvanut itsenäisemmäksi ihmiseksi. Se suhde onnistuikin kohtalaisen hyvin, ja pääosin pystyimme kumpikin säilyttämään erillisyytemme. Emme kuitenkaan ihan täydellisesti. Suhde päättyi lopulta yli 10 vuoden jälkeen kriiseihin, jotka olisivat olleet meille mahdollisuus ratkaista nämä ongelmakohdat. Emme pystyneet siihen, joten erosimme.
Tuon jälkeen kävin jonkin aikaa terapiassa, koska tajusin että teen edelleen jotain asioita väärin ja aiheutan itse omaa onnettomuuttani odottamalla, että parisuhdekumppani tarjoilee minulle onnellisen elämän kuin manulle illallisen. Elelin rauhassa yksikseni pari vuotta. Sitten tapasin nykyisen kumppanini.
Minä ja nykyinen mies olimme edelleen kumpikin keskeneräisiä ihmisiä, kun tapasimme. Mutta nyt jotain oli toisin kuin aiemmin. Molemmat tajusivat omat haasteensa tällä alueella ja kumpikin oli päättänyt oppia elämään vastuullisesti ja omaa onnellisuutta tukevalla tavalla. Tätä aloimme yhdessä harjoitella. Meillä on ollut vaikeitakin hetkiä, mutta kaikesta olemme päässeet yli ja nyt alamme olla jo voiton puolella. Kummallakin on aidosti hyvä olla suhteessamme, kumpikaan ei ole toisesta riippuvainen, mutta silti meillä on läheisyyttä ja rakkautta enemmän kuin missään aiemmassa suhteessa. Koen, että olen vihdoin oppinut tämän tärkeän läksyn, jota ap kutsuu suureksi valheeksi.
Itseluottamukseni on nykyään hyvä, ja pidän itsestäni paljon. Tähän on kyllä tarvittu niitä kokemuksia, että joku välittää minusta ja rakastaa minua, mutta ilman omaa työskentelyä itsen kanssa nuo kokemukset eivät olisi muuttaneet mitään. En yleistä tätä kaikkiin ihmisiin, mutta omalla kohdallani se, että itse aktiivisesti opettelin olemaan, oli se ratkaiseva tekijä.
Tämä. Itselläkin on ollut suuria haasteita ihmissuhteissa johtuen lapsuuden turvattomuudesta (mm. huostaanotto) ja olen ollut suhteissa, joista olen hakenut turvaa. Olen myös saanut osakseni rakkautta ja välittämistä, mutta ei se silti ole poistanut kaikkea sisimmässä olevaa rikkinäisyyttä. Sitä työstän ja kipuilen nykyisessäkin suhteessani.
Ja sama homma, keskeneräisiä ollaan molemmat. Mutta tiedän paremmin, mistä tietyt käyttäytymismallit johtuvat ja pyrin etten luo liikaa odotuksia kumppanille ja koko parisuhteelle. Jos en minä pysty elämään itseni kanssa niin ei se toinen minua korjaa, toki voi tukea ja rakastaa tiettyyn rajaan saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin paljon on kaikenlaista muutakin psykologien keksimään homppää, joka ei pidä paikkaansa. Esim. Lähde kävelylle, se helpottaa masennusta. Ei helpota, kokeiltu
on. Mene työtön töihin, sitten olet onnellisempi ja saat päiviisi rytmiä. Nyt olen töissä, ja vituttaa vaan helvetin paljon enemmän kuin työttömänä. Paska palkalla, paska työtä. Vuorotyö, on vienyt unirytmin. Kaiken huippu on väittämä, on lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikkea muuta.No se ainakin pitää paikkansa, että omalla asenteella on iso vaikutus omaan onnellisuuteen ja sun teksti sen kyllä hyvin vahvistaa. Negatiivisuus vetää puoleensa negatiivisuutta "kaikki on paskaa"
Masentuneen syyllistäminen onkin juuri se paras tapa auttaa häntä. Häpeä, hölmö!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin paljon on kaikenlaista muutakin psykologien keksimään homppää, joka ei pidä paikkaansa. Esim. Lähde kävelylle, se helpottaa masennusta. Ei helpota, kokeiltu
on. Mene työtön töihin, sitten olet onnellisempi ja saat päiviisi rytmiä. Nyt olen töissä, ja vituttaa vaan helvetin paljon enemmän kuin työttömänä. Paska palkalla, paska työtä. Vuorotyö, on vienyt unirytmin. Kaiken huippu on väittämä, on lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikkea muuta.No se ainakin pitää paikkansa, että omalla asenteella on iso vaikutus omaan onnellisuuteen ja sun teksti sen kyllä hyvin vahvistaa. Negatiivisuus vetää puoleensa negatiivisuutta "kaikki on paskaa"
Masentuneen syyllistäminen onkin juuri se paras tapa auttaa häntä. Häpeä, hölmö!
Eikun masentunut voi sen verran tsempata että hakee apua esim. terapiasta, jossa saa apua tuon " kaikki on paskaa" ajatusmallinsa muuttamiseen. Ja itse koko ikäni mt-ongelmaisen omaisensa sanon että on yhtäläinen oikeus sanoa oma näkemyksensä ja ilmaista tunteensa tuosta. Sitä ei nimittäin ihan jatkuvalla syötöllä jaksa kuunnella masentumatta itsekin. Tuo syyllistämuskortti toimii siis tosi huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin paljon on kaikenlaista muutakin psykologien keksimään homppää, joka ei pidä paikkaansa. Esim. Lähde kävelylle, se helpottaa masennusta. Ei helpota, kokeiltu
on. Mene työtön töihin, sitten olet onnellisempi ja saat päiviisi rytmiä. Nyt olen töissä, ja vituttaa vaan helvetin paljon enemmän kuin työttömänä. Paska palkalla, paska työtä. Vuorotyö, on vienyt unirytmin. Kaiken huippu on väittämä, on lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikkea muuta.No se ainakin pitää paikkansa, että omalla asenteella on iso vaikutus omaan onnellisuuteen ja sun teksti sen kyllä hyvin vahvistaa. Negatiivisuus vetää puoleensa negatiivisuutta "kaikki on paskaa"
Masentuneen syyllistäminen onkin juuri se paras tapa auttaa häntä. Häpeä, hölmö!
Kuitenkin monia masentuneita lääkitys, terapia ja säännöllinen elämäntyyli ulkoiluineen ja työssäkäynteineen auttaa. On tärkeää pitää normaalista elämästä kiinni mahdollisuuksien mukaan, eikä jäädä kotiin makaamaan. Et taida edes haluta parantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme mustavalkoista ajattelua taas. Eiköhän ihmisiä, ja parisuhteessa olevia ihmisiä, ole monenlaisia.
Itse olin ensimmäisessä parisuhteessani liian läheisriippuvainen, siis odotin onnellisuuteni tulevan parisuhdekumppanilta. Tämän asenteen opin kotoa. Lisäksi sain sieltä eväiksi huonon itseluottamuksen ja kielteisesti vääristyneen minäkuvan. Suhde päättyi selittämättömään pahanolon tunteeseen, joka vaivasi minua vaikka suhteessa oli kaikki hyvin ja mies kunnollinen.
Seuraavan suhteen alettua olin jo tajunnut itsestäni muutamia tärkeitä asioita ja kasvanut itsenäisemmäksi ihmiseksi. Se suhde onnistuikin kohtalaisen hyvin, ja pääosin pystyimme kumpikin säilyttämään erillisyytemme. Emme kuitenkaan ihan täydellisesti. Suhde päättyi lopulta yli 10 vuoden jälkeen kriiseihin, jotka olisivat olleet meille mahdollisuus ratkaista nämä ongelmakohdat. Emme pystyneet siihen, joten erosimme.
Tuon jälkeen kävin jonkin aikaa terapiassa, koska tajusin että teen edelleen jotain asioita väärin ja aiheutan itse omaa onnettomuuttani odottamalla, että parisuhdekumppani tarjoilee minulle onnellisen elämän kuin manulle illallisen. Elelin rauhassa yksikseni pari vuotta. Sitten tapasin nykyisen kumppanini.
Minä ja nykyinen mies olimme edelleen kumpikin keskeneräisiä ihmisiä, kun tapasimme. Mutta nyt jotain oli toisin kuin aiemmin. Molemmat tajusivat omat haasteensa tällä alueella ja kumpikin oli päättänyt oppia elämään vastuullisesti ja omaa onnellisuutta tukevalla tavalla. Tätä aloimme yhdessä harjoitella. Meillä on ollut vaikeitakin hetkiä, mutta kaikesta olemme päässeet yli ja nyt alamme olla jo voiton puolella. Kummallakin on aidosti hyvä olla suhteessamme, kumpikaan ei ole toisesta riippuvainen, mutta silti meillä on läheisyyttä ja rakkautta enemmän kuin missään aiemmassa suhteessa. Koen, että olen vihdoin oppinut tämän tärkeän läksyn, jota ap kutsuu suureksi valheeksi.
Itseluottamukseni on nykyään hyvä, ja pidän itsestäni paljon. Tähän on kyllä tarvittu niitä kokemuksia, että joku välittää minusta ja rakastaa minua, mutta ilman omaa työskentelyä itsen kanssa nuo kokemukset eivät olisi muuttaneet mitään. En yleistä tätä kaikkiin ihmisiin, mutta omalla kohdallani se, että itse aktiivisesti opettelin olemaan, oli se ratkaiseva tekijä.
Tämä. Itselläkin on ollut suuria haasteita ihmissuhteissa johtuen lapsuuden turvattomuudesta (mm. huostaanotto) ja olen ollut suhteissa, joista olen hakenut turvaa. Olen myös saanut osakseni rakkautta ja välittämistä, mutta ei se silti ole poistanut kaikkea sisimmässä olevaa rikkinäisyyttä. Sitä työstän ja kipuilen nykyisessäkin suhteessani.
Ja sama homma, keskeneräisiä ollaan molemmat. Mutta tiedän paremmin, mistä tietyt käyttäytymismallit johtuvat ja pyrin etten luo liikaa odotuksia kumppanille ja koko parisuhteelle. Jos en minä pysty elämään itseni kanssa niin ei se toinen minua korjaa, toki voi tukea ja rakastaa tiettyyn rajaan saakka.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin paljon on kaikenlaista muutakin psykologien keksimään homppää, joka ei pidä paikkaansa. Esim. Lähde kävelylle, se helpottaa masennusta. Ei helpota, kokeiltu
on. Mene työtön töihin, sitten olet onnellisempi ja saat päiviisi rytmiä. Nyt olen töissä, ja vituttaa vaan helvetin paljon enemmän kuin työttömänä. Paska palkalla, paska työtä. Vuorotyö, on vienyt unirytmin. Kaiken huippu on väittämä, on lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikkea muuta.No se ainakin pitää paikkansa, että omalla asenteella on iso vaikutus omaan onnellisuuteen ja sun teksti sen kyllä hyvin vahvistaa. Negatiivisuus vetää puoleensa negatiivisuutta "kaikki on paskaa"
Masentuneen syyllistäminen onkin juuri se paras tapa auttaa häntä. Häpeä, hölmö!
Kuitenkin monia masentuneita lääkitys, terapia ja säännöllinen elämäntyyli ulkoiluineen ja työssäkäynteineen auttaa. On tärkeää pitää normaalista elämästä kiinni mahdollisuuksien mukaan, eikä jäädä kotiin makaamaan. Et taida edes haluta parantua.
"Et taida edes haluta parantua."... Oletko ihan idiootti, kun tuollaisia kirjoittelet?
Alue: Aihe vapaa
Mitä ihmettä sä selität? Plaaplaa plaa