Väkivaltaisessa suhteessa olleet - millaisia enteileviä merkkejä näitte mutta jäitte silti?

effie kirjoitti:

Näin jälkeenpäin on toki helppo analysoida, mutta jos tämä estää ketään muuta joutumasta samaan tilanteeseen niin tässä näitä.

Ihan ensimmäinen merkki minulle oli se että sanoi todella aikaisin suhteessa rakastavansa, kehui ylenpalttisesti ja oli ihan äärettömän imelä, kohtelias ja suoraan sanottuna liian hyvä ollakseen totta. 

Soitteli ihan suhteen alkuvaiheessa jo mulle useita kertoja päivässä töihin ja puhelut yleensä johtivat siihen että itkin. Yleensä haukkui, kyseenalaisti sanomisiani, tai muuten vain yritti (siinä onnistuen) huojuttaa itsetuntoani niin että en jaksaisi työssäni.

Arvosteli pukeutumistani, ei pitänyt siitä että käyn missään, syynäsi aina kaiken sanomani läpi, oli mustasukkainen.

Vuoden jälkeen alkoi saamaan raivokohtauksia juuri lähtiessä jonnekkin ennaltasovittuun tapaamiseen niin että päädyin itkemään. Kun oli saanut itkemään, solvasi minun olevan säälittävä heikko itkupilli kuinka hän on niin paljon parempi kuin tämmöinen nolo ovimatto kuten minä.

Mulla soi hälytyskellot jo aikaisin suhteessa mutta kiltti kun olen niin arvelin vain että käyttäytymällä paremmin asiat kääntyisivät jälleen hyväksi.

Ekan kerran kävi käsiksi joskus kahden vuoden jälkeen kun itsetuntoni oli ensin saatu kokonaan murennettua. Kuulema ei tehnyt koskaan minulle mitään, koska ei käyttänyt koskaan nyrkkejä enkä joutunut sairaalaan.

Jessus. Ihan kuin meillä. Mies kertoi ensimmäisen kerran rakastavansa kun oltiin tunnettu kaksi päivää. Kosi kolmen viikon jälkeen (!) Joo, olisi pitänyt tajuta juosta. Minä rakastuin. Niin komea, hauska, fiksu ja sosiaalisesti lahjakas.

Mun vaatteet oli väärät. Polvimittainen hame oli "pornoa". Joka ikinen paita oli "liian antava".

Kun itkin, ei mitään tunnetta. Ihmiseltä, joka itse sai mut itkemään. Minähän se aina olin se tyhmä, aivovammainen, idiootti, läski, huor* ja pummi.

Vei multa raivopäissään läppärin ja kaukosäätimen (HÄN määrää), rikkoi kolme mun puhelintani. Koska enhän minä saa soittaa kenelläkään.

Lähdin kun mies mursi nenäni. Siihen asti annoin aina anteeksi.

Ketjun katkaiseminen, exä krtoo nyxälle. You gotta be joking!! Siis nämä (miehet) ovat yleensä sellaisia, että kertominen seuraavalle portaalle tehdään täysin mahdottomaksi. Haloo! NImenomaan joku hullu exä tulee horisemaan koska on niin kateellinen.  Myös nämä miehet eivät kaihda mitään keinoja, ja ellei exä ole lopullisesti hiljennetty, niin katoaminen maasta, tai ainakin kotikaupungista ei ole ongelma. Maailma on heidän pelikenttänä.  Somessa ei olla ettei kukaan exä vaan stalkkaisi ikinä. 

Miten se nyxä voisi edes uskoa, kuin tämä mies on NIIIN charmantti ja kiltti, tekee ihan kaikkensa minulle. Selvääkin selvempi, että se jätetty puoli on katkera ja vihainen kuin menetti tuollaisen unelmavävyn, ja nyt sit yrittää kostaa puhumalla jostain väkivallasta.

Mulla on useampi noita em. tilanteita ollut. Kuitenkaan mitään hakkaamista ei ole ollut. Niin mene ja tiedä, onko näistä mitään apua. Lähinnä kaikki nämä jutut ovat karmeaa henkistä väkivaltaa. 

Tuo äärettömän imelä, kohtelias, avulias voi olla yhtä hyvin merkki vain narsismistä ja enteillä vakavaa henkistä väkivaltaa, ilman että nyrkkiä koskaan kohotetaan. Mutta yhtä lailla paha.

Nykypäivänä kaikki laitteet voivat laukaista ärsytyksen toisessa osapuolessa. Milloin ikuinen töllöttimen tuijottaminen, tekstailu, mesettäminen, surffailu ym ym. Siitä raivoaminen on sinänsä normaalia, sillä liika näihin vempaimiin uppoutuminen ei ole sitä. Varsinkin kun vierellä on ihka elävä ihminen.  Eli e-maailmaan pakeneminen ja vastaavasti siitä raivoaminen on vain merkki siitä että kummallakaan osapuolella ei ole nyt kaikki ihan kunnossa, suhde vaatisi päiviytstä, terapiaa, taukoa tai päättämistä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo äärettömän imelä, kohtelias, avulias voi olla yhtä hyvin merkki vain narsismistä ja enteillä vakavaa henkistä väkivaltaa, ilman että nyrkkiä koskaan kohotetaan. Mutta yhtä lailla paha.

Tämä on ihan totta, tuo mun exä oli ihan oppikirjaesimerkki narsistista. Ja tosissaan olisin varmasti mielummin ottanut sen fyysisen väkivallan kuin sen kaiken henkisen väkivallan mitä sen 8,5 vuoden aikana koin.

Eksän nyksälle en uskaltaisi kertoa mitään, tuo ainakin oli niin taitava puhumaan ihmiset puolelleen että ei mua ikimaailmassa uskottaisi. Lisäksi kun lopulta pääsin siitä eroon uhkasi veitsi mun kurkulla tappaa mut ja haudata metsään mikäli kertoisin ikinä kellekkään näitä valheita hänestä... En viitsi ottaa riskiä vaikka oonkin yhä elossa.

Seurustelin nuorena tosi mustasukkaisen miehen kanssa, joka ei tajunnut sitä, että nainen on tasaveroinen kansalainen ja päättää itse omista asioistaan. Alkumetreillä ei voinut ymmärtää, miten voi olla mahdollista että poltan tupakkaa, vaikka isäni ei hyväksy sitä. Myöhemmin lähdin risteilylle ystävieni kanssa ja oli soittanut ja vaatinut isääni hakemaan mut pois bussikyydistä, jolla olin menossa laivalle, vaikka olin 23 v. Isäni soitti ja varmisti, että olinhan päässyt bussin kyytiin. Lopulta, kun olin lähdössä suhteesta ja yhteisestä asunnosta, hän yritti tappaa mut. Jouduin taistelemaan henkeni edestä yli 43 minuuttia, ennenkuin poliisit auttoivat mut ulos.