Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisitte?
10.04.2013 |
Olen entinen koulukiusattu. Kiusaamiseni takia sairastuin niin pahasti fyysisesti että henkisesti ja pelkäsin sen jatkumista keskiasteen koulutuksessa, jotta lopetin pari vuotta sitten kokonaan koulunkäynnin. Nyt olen 18 ja haaveilen omilleni muutosta, mutta minulla ei ole lainkaan omia tuloja ja elän tällä hetkellä kotona tietysti vanhempieni tuloilla. Vanhemmillani ei ole kauheasti rahaa, joten ne ei vois ainakaan pahemmin auttaa siinä omilleen muutossa. Minun piti periä myös täysi-ikäisenä rahaa, mutta sainkin tietää että tulen saamaan vähemmän sitä mitä minulle oli alunperin luvattu, suunitelmat menivät siis täysin uusiksi. Tilanteestani eivät myöskään tiedä ketkään viranomaiset.
Mitä voisin tehdä, jotta pääsisin täältä pois ja jatkamaan elämääni, enkä jäisi jurraamaan paikalleni ja katsomaan sivusta kun muut ikäiseni aikuistuu ja etenee upeasti elämässään? Kouluun en välttämättä pysty/halua enää ikinä mennä.
Apua!
Kommentit (3)
No en halua enää asua kotona!
Sinä et taida ymmärtää, juuri tämä paikkakunta saa voimaan minut pahoin ja nämä ihmiset.
Haluan pois täältä, nimenomaan siksi että voin saada elämäniloni ja terveyteni takaisin ja uuden alun.
En myöskään pidä kauheasti toisesta vanhemmastani, otamme jatkuvasti yhteen. Eikä meillä paljon tunteista olla ikinä puhuttu.
Yritän tässä just sitä, että tämä ei pilais minun loppuelämää!
Olen kuitenkin itse tavallaan syyllinen kiusaamiseeni ja sehän tässä potuttaa, että sen ansiosta olen nyt näin huonossa jamassa, jos olisin tehnyt asioita toisin elämäni voisi olla täälläkin ihan erillaista ja onnellista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainiin ja tuo työnteko ja opiskelu ei nyt välttämättä ihan hetkeen ole nappaamassa. Kuten tuolla aikaisemmin sanoin. Ensiksi tarvitsen aikaa itselleni, jotta saisin terveyteni myös kohdalleen. Minun täytyy saada tehdä asiat omassa järjestyksessä, eikä painostuksessa, koska silloin kaikki nyt ainakin taas hajoaa ja menee perseelleen.
Joskus kun olen täysin toipunut haavoistani, voin EHKÄ harkita opiskeluakin. Töitä yritän tietysti jossain vaiheessa saada, kun jos saisin joskus perheen, niin haluan näyttää niille lapsille hyvää esimerkkiä, että äitikin on normaali ja käy töissä, eikä vaan lusmuile, jotta lapsille ei siirtyisi se lusmuileminen ja menisi heiltä elämä pilalle sitten sen takia..
Tämä pahan olon kierre on katkaistava!
Jos olisit minun lapseni toivoisin sinun asuvan kotona kanssamme kunnes vointisi on parempi ja elämälläsi on joku selkeä suunta. Työkkärissä on nuorille ihan omat palvelut joissa räätälöidään nuorelle opiskelu- tai työharjoittelupaikka, olisiko sellaisesta sinulle apua? Pahoittelut siitä että sinua on kiusattu, se on rankkaa mutta älä anna sen pilata koko elämääsi. Sinulle on varmasti paljon hyvää edessä. Pystytkö puhumaan vanhempiesi kanssa tuntemuksistasi?