Lue keskustelun säännöt.
Te naiset, jotka ette hae enää hyväksyntää ulkopuolisilta. Kiinnostaako teitä parisuhde? Asiallista keskustelua.
24.03.2019 |
Minua on alkanut kiinnostamaan jatkuvasti enemmän elämäni ja siitä seuranneet vaiheilut sekä ainakin tilapäisesti pysyvät muutokset omissa arvoissani.
Tilapäisellä tarkoitan, että tilanne vaatii muuttuakseen jotain hyvin voimakasta ja varmaa tunnetta.
Olen tullut siihen pisteeseen, etten ymmärrä miksi minun tulisi miellyttää ketään, olla milläänlailla erilainen ulkoisesti tai henkisesti toisen ihmisen vuoksi. Seison omilla jaloillani vakaasti enkä aio kuunnella, jos joku minua arvostelee, ainakaan jos ei tiedä taustoja tai jos ei siihen ole jotain todellista syytä.
Tietysti olen kohtelias ja kunnioitan toisia ihmisiä, myöskin välitän toisista paljon mutta kunnioitan myös itseäni niin paljon, ettei tarvitse liiakseen nöyrtyä tai olla mitään muuta ellei se palvele myös itseäni.
Työrooli on sitten erikseen.
Olen ollut aikoinaan todella kiltti ja helposti vietävissä, mennyt ihan äärimmäisyyksiin toisten auttamisen ja itseni muuttumisen toisen vuoksi.
Siksi rakastan nykyään vapautta ja jopa yksin olemista.
En halua seksiä, en kaipaa läheisyyttä enkä etenkään parisuhdetta, ellei se tosiaan olisi jotain sellaista, joka tuntuu oikealta ilman pienintäkään epävarmuutta.
Toisinaan mietin olenko vain kyynistynyt ja jossain määrin pelokas.
Mutta oikeastaan nautin tästä tilanteesta niin paljon, että muutoksien jälkeen elämä tuntuu raikkaammalta sekä mielenkiintoiselta.
Minulla on omat mielipiteet sekä kiinnostuksenkohteet eikä kukaan ole vaikuttamassa omiin päätöksiini.
On ihana ottaa vastuu täysin itsestään ja suunnasta mihin haluaa kulkea.
Tunnen olevani tässä elämässä etenkin nyt tietynlaisella tutkimusmatkalla.
Ehkä en edes osaisi olla suhteessa enää, jopa ihan ystäväsuhteet tuntuu nykyään vaikeilta siinä määrin, että pidän enemmän rauhasta ja touhuamisesta, jossa joudun menemään jonnekin omiin maalmoihini.
Toki keskustelut ihmisten kanssa on usein voimaannuttavia ja mielenkiintoisia, etäisyyttä tarvitsen kuitenkin.
Uskoakseni, olen introvertti, sillä näin voin kaikista parhaiten.
Olen vieläkin hyvin nuori nainen. Muutoksia tulee olemaan vielä mutta tietyt arvot pysyvät.
Kiinnostaisi jos joku samanhenkinen haluaisi tuoda ajatuksiaan julki.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Moikka Ap!
Kuvauksessasi on osittain paljonkin sellaista mihin voin samaistua. Tosin itse en ole koskaan ollut erityisen parisuhdeorientoitunut, vaikka parista sellaisesta nykyään onkin jo kokemusta.
Myös minä kasvoin alkoholistien keskellä ja olin lapsena se omista vanhemmistani huolehtiva "pikkuaikuinen". Kamppailin kiltintytön ja toisaalta taas määrätietoisen koviksen roolien kanssa. Selviydyin tästä sekoilemalla nuoruudessani jonkin verran, aina kuitenkin vastuun itsestäni kantaen. En ottanut pahemmin kolhuja, mutta jostain hemmetin syystä minun piti parikymppisenä elää lähes pakollinen klassikkovaihe. Tapasin ihanan miehen, joka oli myös alkoholisti jonka tietenkin kuvittelin voivani pelastaa. Suhdetta kesti kaksi vuotta, enkä mielelläni muistele tuota aikaa. Vaikka minuun ei kohdistunut fyysistä väkivaltaa, suhde oli täysin epäterve. Hävettää vieläkin ajatella, että alistuin moiseen.
Tämän jälkeen lähdin vahvasti rakentamaan omaa elämääni ja identiteettiäni. Pohja-ajatuksena oli se, että en halua koskaan laskea mitään elämässäni toisen ihmisen varaan. Aloin tehdä uraa, kartuttaa omaisuutta ja vakiinnuttaa elämäni hyvinkin perusturvalliseksi. Huomasin, että minusta kasvoi työ- ja tuttavapiirissä arvostettu ja pidetty ihminen. En ole muita miellyttävä hyysääjä, mutta olen kuunteleva, ymmärtäväinen ja ratkaisukeskeinen. Kohtelen ihmisiä reilusti ja kohteliaasti, mutta tarvitteassa jämäkästi. Rajaan tarkasti oman tilani, koska introverttina tarvitsen sitä paljon. Ympärilleni olen kerännyt ihmisiä jotka ymmärtävät tämän.
Nyt, vähän päälle kolmikymppisenä olen ollut jo pari vuotta ensimmäisessä oikeassa (terveessä) parisuhteessa ihanaan mieheen. Emme asu yhdessä, emmekä ole muuttamassa yhteen. Kunnioitamme toisiamme ja mikä tärkeintä, kumpikin meistä on tässä suhteessä halusta ja rakkaudesta, ei tarpeesta. Elämä on hyvää ja tasapainoista.
Jos ero tuosta ihanasta miehestä tulee, en varmasti ala etsiä uutta suhdetta. Jatkan kuten tähänkin asti, katson millaisia ihmisiä maailma elämääni heittää.
Moikka!
Tuli kyllä todella samaistuttava olo lukiessani tekstiäsi.
Samoja piirteitä tosiaan menneisyydessä ja siitä löytämään sitä todellista identiteettiä.
Ura on minullakin lähtenyt hyvin nousuun mutta myös siinä piti asettaa rajat ja keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin.
Olen karsinut hyvin paljon menneisyydestäni ihmisiä pois ja saanut tilalle niitä samanhenkisiä ihmisiä, jotka arvostavat minua nykyhetken perusteella eivätkä arvostele menneisyyden vuoksi.
En ole enää sama ihminen, joten myöskin sen vuoksi oli vaikea edes pitää välejä vanhoihin ystäviin koska tottakai olivat asettaneet minut jo sellaiseen muottiin johon en enää mahtunut enkä milläänlailla sopinut.
Kasvoimme erillemme.
Eikö ole loistavaa kun löytää itseään?
Se tuntuu vievän elämää oikeaan suuntaan.
Olen vielä sinua varmaan kymmenisen vuotta nuorempi. Toivoisin, että elämä vie myös jatkossa oikeaan ja nimenomaan ratkaisukeskeiseen suuntaan.
Hieno juttu kun olet päässyt sellaiseen elämään kiinni, joka sinulle sopii.
Kiitos kun jaoit kokemuksiasi.
Tsemppiä myös jatkoon!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lähes kuin naisversio MGTOW:sta ?
Mikäs siinä, näin monet miehetkin elää. Todennäköisemmin parempaa elämää, kuin sarjadeittailu.
Hahah, en ollut aikaisemmin kuullutkaan.
"Man going their own way" :D
Nauratti jotenkin tämän yhteisön yleistys naisista. Kyllä naisissakin on aika inhottavia yksilöitä mutta en ehkä allekirjoittaisi kaikkia väitteitä ja varsinkaan ehdottomuutta.Olen kyllä itsekin oman tieni kulkija.
En mielestäni kuitenkaan koe suurta vihaa miehiin vaikka on kyllä itsellekin muotoutunut aika yleistynyt kuva joissakin asioissa.
Täytyy olla nykyään varautunut ja pohdiskeleva kenen uuden tuttavuuden kanssa kannattaa aikansa viettää, niin ehkä välttyy suurimmilta ikäviltä yllätyksiltä.
Maalaisjärki on aika oivallinen apu.Ap
Älä lähde mukaan tuohon muodikkaaseen vihajutskailuun. Oman tien kulkijuus tarkoittaa kaikkea muuta oli kulkija kuka tahansa.
Hain hyväksyntää, jotta löytäisin parisuhteen. Totesin ettei se ole toiminut, joten keskitin kaiken energiani muuhun elämään. Luultavasti en koskaan löydä parisuhdetta, mutta tunnen olevani vapaa, kun en enää tee mitään valintoja niin että huomioisin pariutumista millään tavalla.
Olet kypsynyt ihmisenä. Olen itse liian kiltti ihminen, tiedostan ongelman mutta en ole vielä päässyt sinne missä sinä tunnut jo olevan.
Mä en ole koskaan kaivannut hyväksyntää, enkä parisuhdetta. Olen elänyt ihan omannäköisen elämän ja rauhallisesti.
Nyt vanhemmiten vaihdevuosien lähestyessä kiinnostuin seksistä. Siihen liittyen on alkanut kiinnostaa miesten iskeminen. On tosin vain muutamia miehiä, jotka sytyttävät ns sillai, ja se on tärkeää, että koen itseno hauttavaksi ja kelpaavaksi ulkonäöltäni heidän silmissään. Olenkin alkanut kiinnittää enemmän huomiota uökonäkööni ja kumtoilla. Muuten ei kiinnosta edelleenkään miellyttää ketään, esim niiden miestrn ajatukset ja mielipiteet eivät kiinnosta mua yhtään. Vain se, pitäbätkö he minusta seksuaalisesti.
N47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. En kutsu itseäni introvertiksi tai ekstrovertiksi enkä ole edes niiden välimailla, koska olen onnistunut sijoittumaan skaalan kumpaankin ääripäähän sen mukaan, olenko töissä vai muualla.
Teininä ajattelin, että aikuisena kai minullakin olisi mies ja pari lasta. Kaksikymppisenä oletin, että parinmuodostus kuuluu asiaan, mutta harvatkin seurusteluyritykseni kaatuivat kummallisiin vaatimuksiin; en vieläkään ymmärrä, miksi nuo nuoret miehet pyrkivät seuraani ja sitten yrittivät väkisin muokata minusta jotakuta aivan toista. Vanhempana pari kolme ihan aikuistakin kumppanikandidaattia halusi heti ryhtyä korjailemaan minua.
Opiskelujen jälkeen tein niin mielenkiintoisia ja aikaavieviä töitä, että ihmissuhteet jäivät taka-alalle, käytännössä pois. Seuraani kyllä pyrki sekä miehiä että naisia, mutta ennen pitkää aina paljastui se, että minun itseni sijasta oltiin kiinnostuneita siitä, miten minusta voitaisiin hyötyä. Jouduin katkomaan muutamia tällaisia "ihmissuhteita" aika töykeästi. Huomasin senkin, että viihdyn hyvin omissa oloissani; olin kyllä viihtynyt pitkiä aikoja omissa puuhissani jo pienenä, mutta sellainen ei maalla ole mikään outo asia. Kun joskus kävin muualla kuin töissä (jossa ihmisiä pörrää joka puolella), alkoi tuntua pian siltä, että kiipeän vaikka ikkunasta karkuun, jotta pääsen kotiin olemaan rauhassa.
Ihmiset ovat usein nähneet luonteeni, ulkonäköni ja elämäntapani ongelmallisina. Todellinen sinkkuus (siis se, ettei ole ollut parisuhteessa) on ikäisissäni vielä erikoinen valinta, jolle on pitänyt etsiä syy. Ja onhan mukavaa arvailla, olenko lesbo, mielenvikainen, pettynyt, nunna vai mikä. On ollut surullista huomata, että moni mies käsittää sinkkunaisen olevan kauheassa seksinpuutteessa, ja tarjoaa itseään puutteen poistajaksi omasta siviilisäädystään huolimatta.
En ole aikoihin kertonut ihmisille omista asioistani, koska minulla ei ole mitään kertomista. Tämä on kai ymmärretty niin, että en halua kertoa. Mitä ihmiset mahtavat ajatella minusta nykyisin? "Ystävällinen keski-ikäinen nainen, joka kulkee aina yksin ajatuksissaan eikä kerro asioistaan muille." Viimeisin minulle itselleni suoraan sanottu luonnekuvaus oli työtuttavan "sinä olet tuollainen erikoinen". Kysyin, millä tavalla, mutta ei hän suostunut kertomaan. Jos kaksikymppisenä tuo olisi vaivannut minua ja kolmikymppisenä olisin viis veisannut moisesta, nyt minusta on hauskaa olla se omituinen tyyppi, josta kukaan ei tiedä mitään.
Miesasiat. Olen ollut selibaatissa viitisentoista vuotta, ja sitä edellisetkin seksikokemukset olivat joko hyvin lyhyitä parisuhdeyrityksiä (kaukojuttuja kaiken lisäksi) tai harvoja yhden illan juttuja - ja yksi "kaverijuttu", jonka ansiosta tiedän, mitä hyvä seksi on ja miksi satunnainen seksi on minulle mahdottomuus. Oma kulta kelpaisi kyllä, mutta esimerkiksi yhdessä asuminen ei ehkä enää onnistuisi. Olen niin kiintynyt omaan rauhaani. Moni sanoo, että kyllä parisuhteessakin voi olla oma rauha, mutta kyse ei ole samasta näkökulmasta.
Viime vuosina elämässäni on ollut mies, tuttava, joka ei tiedä mitään tämän ikäneidon himokkaista ajatuksista häntä kohtaan. Nukkuminen ja herääminen miehen vieressä on ollut vuosikausia aika vastenmielinen ajatus, mutta tämän miehen kohdalla se yllättäen vaikuttaa vähintäänkin kokeilemisen arvoiselta. Kunhan ei aamiaista odottele. Vielä. En kuitenkaan näe hänessä kiinnostuksen merkkejä, joten haaveeksi jää. Tämä on kuitenkin kertonut minulle sen, että sopivissa olosuhteissa minunkin maailmani voi muuttua.
Olosuhteita odotellen. :)
Tämä ketju on jotenkin todella ihana, voimaannuttava ja rohkaiseva ainakin tällaisen hieman alle kolmikymppisen epävarman muiden miellyttäjän mielestä, joka haluaisi lopullisesti eroon tästä miellyttämisen vankilasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lähes kuin naisversio MGTOW:sta ?
Mikäs siinä, näin monet miehetkin elää. Todennäköisemmin parempaa elämää, kuin sarjadeittailu.
Hahah, en ollut aikaisemmin kuullutkaan.
"Man going their own way" :D
Nauratti jotenkin tämän yhteisön yleistys naisista. Kyllä naisissakin on aika inhottavia yksilöitä mutta en ehkä allekirjoittaisi kaikkia väitteitä ja varsinkaan ehdottomuutta.Olen kyllä itsekin oman tieni kulkija.
En mielestäni kuitenkaan koe suurta vihaa miehiin vaikka on kyllä itsellekin muotoutunut aika yleistynyt kuva joissakin asioissa.
Täytyy olla nykyään varautunut ja pohdiskeleva kenen uuden tuttavuuden kanssa kannattaa aikansa viettää, niin ehkä välttyy suurimmilta ikäviltä yllätyksiltä.
Maalaisjärki on aika oivallinen apu.Ap
Älä lähde mukaan tuohon muodikkaaseen vihajutskailuun. Oman tien kulkijuus tarkoittaa kaikkea muuta oli kulkija kuka tahansa.
Tämä on ihan totta.
Mä olen viisikymppinen nainen ja en enää luultavasti.halua parisuhdetta. Oma luonteeni on sellainen että on vaikea löytää sopivaa. Mulla on ollut todella hyviä miehiä ja pari huonoa. Viimeisestä tykkäsin tosi paljon, hän tuntui sielunkumppanilta, mutta hän itse ei tuntenut samoin ja aiheutti syvät haavat käytöksellään. Meni kauan toipuessa mutta vihannut en ole. Lähinnä ajattelin miksi itse en tajunnut olleeni hyväksikäytetty.
Nyt olen sovussa itseni kanssa ja tunnen itseni vahvaksi. Tykkään ihmisistä ja toivon heille hyvää. Miesvihaa en ole koskaan tuntenut. Jos en löydä sopivaa niin sitten on niin. Arvostan myös itseäni juuri tällaisena. Onneksi olen aina ollut yksinkin viihtyvää tyyppiä.
Täytyy myöntää kyllä että en ehkä uskaltaisi enää luottaa suhteeseen koska koin niin kovia. Mutta se ei aiheuta vihaa miehiä kohtaan jos yksi potki minua päähän. Ajattelen pikemminkin niin että en halua tulevaisuudessa kiusata ketään viatonta mies parkaa kyvyttömyydelläni luottaa toiseen.
Olen parisuhteessa, enkä suuremmin välitä mitä tämän ulkopuolella minusta ajatellaan. Minulle on minä ja sitten on me, näihin kahteen minun pitää riittää ja jälkimmäisessäkin tulee raja vastaan, milloin kompromissit ovat liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet kypsynyt ihmisenä. Olen itse liian kiltti ihminen, tiedostan ongelman mutta en ole vielä päässyt sinne missä sinä tunnut jo olevan.
Uskon, että pääset sinne myös.
Sinun kannattaa ehkä tutustua itseesi rohkeasti ja antaa luvan ihan jokaiselle tunteelle minkä läpikäyt.
Voisin vaikka avuksesi miettiä joitakin vaiheita, joilla pääsin lähemmäksi tätä joka tuntuu minulta itseltäni eikä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa siitä enää.
Siinä on mennyt vuosia eikä se kenellekään varmaan ihan helpolla tule? Tai tiedä sitä.
Alkuun kun olin vielä todella sekaisin kaikesta ja keskellä painavia ongelmia. Elin siis aika kieroutuneessa päihteiden täyttämässä maailmassa, käytin itsekin runsaasti alkoholia.
Pelkästään lähteminen kauaksi ongelmista oli siunaus ja sen jälkeen vastuunottaminen siitä, että nyt minä laitan perusteet kuntoon vaikka väkisin. Aloin tekemään ihan hulluna töitä, että edes saisin talouteni balanssiin sekä ulosoton maksettua mahdollisimman pian. En ollut tehnyt töitä kovinkaan paljoa vielä tuolloin, joten jouduin myös paljon yrittämään perusasioissa, jotka nykyään hoituvat ihan pienellä vaivannäöllä.
Tässä vaiheessa siis kova halu muutokseen ja parempaan elämänlaatuun oli kova.
En sillon kyllä ymmärtänyt täysin mihin suuntaan haluan mutta lähdin vain elämään ja kokoamaan sirpaleita epävarmana ja todella ujona vielä siihen aikaan.
Tämä oli hyvä alku ja yksin ollessa joutui kohtaamaan myös menneisyyden asioita. Alkoi pitkään kestävä asioiden käsittelyprosessi.
Hain myöskin vielä hyväksyntää uudesta elämästä ja tein hirveitä virhearviointeja etenkin ihmissuhteissa.
Olin todella naiivi.
Kaikki virheet ja kipuilu on kuitenkin tuottanut tulosta siihen, että uskallan nyt todella olla sitä mitä minä olen. Silloin saan parhaimman lopputuloksen aikaan jokaisella elämän osa-alueella. Tietysti muistaen kunnioittaa myös muita.
Tiedätkö sen vaiston sisälläsi kun et ole ihan varma päätöksistäsi tai edes omista mielipiteistäsi.
Minä en kuunnellut tuota vaistoa tarpeeksi usein pahimmissakaan tilanteissa.
Tavallaan olen nyt ymmärtänyt sen, että loppuen lopuksi meillä kaikilla on jo sisällämme vastaus joka voi viedä oikeaan suuntaan.
Jälkeenpäin ajateltuna monet kerrat olen ollut tilanteessa jossa olen vasten tahtoani kuitenkin myöntynyt asioihin joita ei olisi todellakaan pitänyt tehdä.
Kaikki itsetutkiskelu on tullut tarpeeseen. Kaikki helvetillinen tuska ja ahdistus omasta merkityksettömyydestä on tullut myöskin tarpeeseen. Sitä on käynyt useasti hyvin pohjalla henkisellä puolella mutta juuri ne ovat olleet niitä eheyttyvämpiä kokemuksia.
On ollut pakko nousta ja muuttaa suhtautumistaan asioihin.
Ap
Ap jatkaa vielä hieman edellistä kommenttia..
Olen alkanut vain kuuntelemaan itseäni kokonaisvaltaisesti. Jopa ravinnon suhteen.
Kerron pienen esimerkin, en tuputa tietoani.
Uskon, että suoliston terveys on hyvin tärkeää myöskin henkisesti. On tärkeää koota itselleen sopiva ja ravintorikas ruokavalio, johon eivät riitä välttämättä yleiset ravitsemussuositukset.
Se on mielipiteeni ja pidän siitä kiinni, ennen olisin epäröinyt jos joku olisi tullut väittämään sitä paskapuheeksi. Tällaisia pieni juttuja, seison asioiden takana, jotka olen kokenut hyviksi eikä siksi, että joku on mainostanut, tai tutkimus on näin osoittanut.
Kaikista paras on elää kokemuksiensa kautta vaikka olisi kuinka jämäkkää tietoa asioista.
Oman mielipiteen muodostaminen on ollut osa eheytymistä, silloin en seuraa johtajaa vaan olen itse elämäni päähenkilönä.
Näitä mielipiteitä ei tarvitse muille tietenkään tuputtaa mutta voi etsiä ihmisiä sekä ryhmiä, jotka tukevat näkemyksiäsi ja jotka tuovat elämääsi virtaa.
Tutkin asioita joista olen kiinnostunut, haen inspiraatiota ja innostusta.
Haluan elää ja tehdä edelleen elämänlaadustani parempaa, joka todellakin on vielä vaiheessa mutta parempaan päin menossa. Joka vuosi pysähdyn hetkeksi miettimään ja hämmennyn, kuinka elämä on taas muuttunut ja minä myöskin ihmisenä.
Siitä täytyy olla ylpeä mutta myös muistaa tietty nöyryys asioissa.
Olen tavannut myös oikeita ihmisiä, jotka ovat olleet läsnä kun on ollut hyvin vaikeita hetkiä.
Edelleenkin niitä tulee ja täytyykin tulla vaikka se tuntuu aina yhtä kauhealta.
Olen miettinyt sen sellaisena vertauskuvana, että me kuoriudumme ollessamme siihen tarpeeksi vahvoja ja pääsemme taas seuraavalle levelille.
Haasteet ei lopu mutta niiden vastaanottaminen tuntuu helpommalta.
Meidän ihmisten on kuitenkin pakko kasvaa.
Jos ei kasva niin mätänee, tämä sanonta on mielestäni paikkaansapitävä.
Kuitenkin rivien välistä voi lukea, että sun täytyy löytää omat mielenkiinnon kohteet ja asiat jotka saa motivoimaan sekä kulkemaan eteenpäin. Takapakkeja ja kipua tulee mutta se on varmaan kaikista tärkeintä näissä kehityksissä.
Paljon tsemppiä, olet varmasti loistotyyppi ja toivon, että elät sellaista elämää kun itse haluaisit.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit olla minä, mutta en ole nuori enää.
Kirjoitit juuri minun ajatukseni. Hassua että joku muukin ajattelee näin! Luulin olevani ainoa! :) Upeaa!
Teitä on paljon ja teillä kaikilla on omat mielipiteet, eikä kukaan ole vaikuttamassa päätöksiinne.
/sarkasmia - sori, en voinut vastustaa tätä ironiaa, tämähän on yypillisistä tyypillinen nykynaisen voimaantumistarina.
Mitä pahaa voimaantumisessa? Hyvä juttuhan se on. Höpsö.
En ole oikein koskaan välittänyt ihmisten hyväksynnästä, olen ollut lapsesta asti omien teideni kulkija. Parisuhteita kokeilin muutaman kerran nuorena, totesin että ei ole mun juttu: en erityisemmin välitä seksistä, en kaipaa mitenkään läheisyyttä tai juttuseuraa vaan viihdyn parhaiten yksin. Nyt ikää 44 ja jo 13 vuotta täysin ilman seksiä tai parisuhteita. Enkä halua sellaisia enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisit olla minä, mutta en ole nuori enää.
Kirjoitit juuri minun ajatukseni. Hassua että joku muukin ajattelee näin! Luulin olevani ainoa! :) Upeaa!
Aivan samoin!
Minulla tosin takana nyt jo kuollut narsistimies, jonka jättämistä sirpaleista olen viimeiset vuodet yrittänyt koota itseäni...
Meidän ihmisten on kuitenkin pakko kasvaa.
Jos ei kasva niin mätänee, tämä sanonta on mielestäni paikkaansapitävä.
Kuitenkin rivien välistä voi lukea, että sun täytyy löytää omat mielenkiinnon kohteet ja asiat jotka saa motivoimaan sekä kulkemaan eteenpäin. Takapakkeja ja kipua tulee mutta se on varmaan kaikista tärkeintä näissä kehityksissä.
Hmm, itse taas koen että olen varsin onnellinen ihminen juuri siksi, että mulla ei ole tuollaista halua koko ajan kasvaa ja pyrkiä eteenpäin vaan olen tyytyväinen tässä missä olen, tällaisena kuin olen. Teininä oli kuohuntaa, sen jälkeen elämä on ollut varsin tasaista ja miellyttävää, vailla muita kuin hyvin tilapäisiä ulkomaailman tapahtumien aiheuttamia kipuja, tai kasvua.
Parisuhde kiinnostaa ajatustasolla, mutta oikeasti kaikki miessuhteeni ja viritykseni ovat olleet helvettiä ja olen tullut kohdelluksi ihan uskomattoman huonosti miesten taholta. Olen nykyään liian kylmä ja kolhiintunut edes yrittämään enkä koe minkäänlaista mielenkiintoa miehiä kohtaan. En pysty tai kykene miessuhteisiin, mutta minulla on kyllä läheiset suhteet ystäviini ja perheeseen. :)
Miten niin "enää"? En ole KOSKAAN hakenut hyväksyntää ihmisiltä. En ole myöskään koskaan ollut parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän ihmisten on kuitenkin pakko kasvaa.
Jos ei kasva niin mätänee, tämä sanonta on mielestäni paikkaansapitävä.Kuitenkin rivien välistä voi lukea, että sun täytyy löytää omat mielenkiinnon kohteet ja asiat jotka saa motivoimaan sekä kulkemaan eteenpäin. Takapakkeja ja kipua tulee mutta se on varmaan kaikista tärkeintä näissä kehityksissä.
Hmm, itse taas koen että olen varsin onnellinen ihminen juuri siksi, että mulla ei ole tuollaista halua koko ajan kasvaa ja pyrkiä eteenpäin vaan olen tyytyväinen tässä missä olen, tällaisena kuin olen. Teininä oli kuohuntaa, sen jälkeen elämä on ollut varsin tasaista ja miellyttävää, vailla muita kuin hyvin tilapäisiä ulkomaailman tapahtumien aiheuttamia kipuja, tai kasvua.
Kaikessa toki tasapaino. Sen olen huomannut kyllä, sillä helposti voi pyrkimykset mennä suorittamiseksi. Itse olen uupunut useasti mutta siitä oppinut, että täytyy rauhoittua ja antaa kaiken mennä painollaan, itseään kuunnellen.
Tarkoitin kuitenkin, että kyllä elämässä kannattaa mennä eteenpäin siis esimerkiksi huonosta olosta parempaan oloon. Jos siis haluaa muutosta. Sen pitää mennä hyvä maun rajoissa ja hiljalleen.
Kunhan vain on yrittää saada elämänsä sellaiseksi, että pääosin on itseensä tyytyväinen.
Ap
Mahtavaa, että olet päässyt sinuiksi itsesi kanssa noin aikaisin. Omaan elämääni kuuluu kanssa introverttiys ja älyllisyys. Ne ovat pitäneet minut ulkopuolisena, valitettavasti myös seurustelusuhteissa. Tuntuu, että miesten kanssa ei koskaan löydy mitään yhteistä kontaktipintaa. Ei ole auttanut kuin sopeutua ja olla oma itsensä, mielytti se sitten ketään tai ei. Näin tuumii 53 v. nainen.