Voiko perheenjäseniltä odottaa apua esim sairastuessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hätätilanteissa joo, minusta silloin on auttamisvelvollisuus (toki lakisääteisesti ei!). Mutta sellainen jatkuva arkiapu ei välttämättä ole mahdollista eikä sitä voi edellyttää, etenkin jos asuu eri osoitteessa. Meillä esim. kun lapseni kuoli ja olin toimintakyvytön, isäni ja siskoni vuorottelevat ja matkustivat luokseni auttamaan ja hoitamaan muita lapsiani ekat viikot. Mutta perusarjessa heillä on omat kiireensä enkä tavallisissa jutuissa pyytele apua. Sitten jos asuu lähellä, saattaa pystyä auttamaan enemmän. Oletko muuten pyytänyt vanhemmiltasi apua suoraan?

En ole koskaan suoraan pyytänyt apua, koska en vaan osaa ja kehtaa. Meillä ei ole saanut eikä saa tunnustaa olevansa heikko. Asutaan melko lähekkäin ja olen kuitenkin pannut merkille että käyvät auttamassa parinsadan kilometrin päässä asuvaa siskoani (tai ajelevat muuten vaan katsomaan). En ole sinänsä kateellinen. Tänään vaan ensimmäistä kertaa mietin että vanhempani ovat kaikki vuodet katsoneet sivusta. Muutakaan tukea ei ole ollut. Hankkisin siivoojan pahimpina kausina jos olisi varaa, mutta ei ole. ap

Ainakin meillä lapsen lääkäri totesi, että ei pidä mennä auttamaan arkisissa askareissa, koska masentuneen tulee itse oppia ne tekemään ja oppia saamaan tyydytystä siitä, että koti on siisti. Siksi emme mene auttamaan asioissa, jotka kuuluvat normaaliin arkeen. Jos vanhemmat tekevät kaiken lapsen puolesta, hän ei pääse itsenäistymään, oli masentunut tai ei.

Hah hah... mun vanhemmat ei auttais ikinä missään, niin kusipäisiä ovat (aina olleet). Mutta _joillakin_ auttaa. Tuttavani (pienen taaperon äiti) mursi kätensä ja kummatkin lapsen isovanhemmat VUOROVIIKOIN TAUKOAMATTA 2kk ajan olivat tuossa perheessä auttamassa. Katsoin ihan suu auki että voiko tollasta olla!?

Meillä kummatkaan isovanhemmat ei välitä lapsistaan/lapsenlapsistaan tipan vertaa, kertaakaan ei oo hoitaneet tai missään tilanteessa auttaneet. Mulla kun tuli murtuma joka esti nostelun, piti purkaa säästöt ja palkata kalliilla rahalla ulkopulista apuakuukaudeksi, siihen meni monta tuhatta. Isovanhempia ei kiinnostanut, ilmoittivat että jokainen hoitaa onat asiansa.

No, kohta koittaa heille vanhuus ja silloinkin sitten jokainen hoitakoon omat asiansa...

Ei ap sitä sure että vanhemmat ei tuu siivoamaan! Ap suree sitä että vanhempien silmissä hän on arvoton, ihan se ja sama, epämieluisa lapsi josta ei välitetä. Arvottomuuden tunne on sellainen että se piiloutuu jonkun muun tunteen alle.

Ap, paras ohje ketjussa oli että luovuta. Lopeta toivominen. Vsnhempasi eivät muutu.

T. Samanlaisten paskapäävanhempien lapsi

Masentunut läheinen on rankkaa myös ympärillä oleville. Jotkut ei ehkä ymmärrä ja tuntevat että ei osaa kuitenkaan auttaa ja siksi ovat hiljaa ja etääntyvät. Jotkut jopa suuttuvat kun tuntevat itsensä niin avuttomiksi toisen hädän ja pahan olon kanssa.

Mun isä kuoli kun olin teini ja sen jälkeen multa hävisi kaikki kaverit. Vain yksi pysyi rinnalla ja hänkin pysytteli vaiti kun ei osannut sanoa mitään. Teini-iän exä pari kertaa nosti huuto-tappelun siitä kun olin viillellyt, kertoi myöhemmin että oli niin neuvoton kun muhun koski ja reagoi noin.

Olen myös ollut vakavasti masentunut ja itsetuhoinen. Niihin aikoihin piilotin kaiken tosi hyvin ettei kukaan huolestunut, ja jos huolestui niin vakuutin että pärjään vaikka keho oli itsetehdyillä haavoilla ja sisällä huusi että "AUTTAKAA JOKU MUA!"

Olen myös törmännyt siihen että jos avautuu pahasta olostaan niin vastapuoli kertoo siitä kuinka yleistä se on ja että jollakin on asiat vielä huonommin, sekin on kuitenkin vaan reaktio siihen että toisen huonoa oloa ei vaan osaa käsitellä ja ulkopuolistetaan se. En usko että sitä pahalla tarkoitetaan.

Oletko ollut ihan rehellinen vanhemmillesi oloistasi?

Vierailija kirjoitti:

Masentunut läheinen on rankkaa myös ympärillä oleville. Jotkut ei ehkä ymmärrä ja tuntevat että ei osaa kuitenkaan auttaa ja siksi ovat hiljaa ja etääntyvät. Jotkut jopa suuttuvat kun tuntevat itsensä niin avuttomiksi toisen hädän ja pahan olon kanssa.

Mun isä kuoli kun olin teini ja sen jälkeen multa hävisi kaikki kaverit. Vain yksi pysyi rinnalla ja hänkin pysytteli vaiti kun ei osannut sanoa mitään. Teini-iän exä pari kertaa nosti huuto-tappelun siitä kun olin viillellyt, kertoi myöhemmin että oli niin neuvoton kun muhun koski ja reagoi noin.

Olen myös ollut vakavasti masentunut ja itsetuhoinen. Niihin aikoihin piilotin kaiken tosi hyvin ettei kukaan huolestunut, ja jos huolestui niin vakuutin että pärjään vaikka keho oli itsetehdyillä haavoilla ja sisällä huusi että "AUTTAKAA JOKU MUA!"

Olen myös törmännyt siihen että jos avautuu pahasta olostaan niin vastapuoli kertoo siitä kuinka yleistä se on ja että jollakin on asiat vielä huonommin, sekin on kuitenkin vaan reaktio siihen että toisen huonoa oloa ei vaan osaa käsitellä ja ulkopuolistetaan se. En usko että sitä pahalla tarkoitetaan.

Oletko ollut ihan rehellinen vanhemmillesi oloistasi?

No tässä taas joku olettaa että apn vanhemmat on nirmaalit mutta eivät vaan ymmärrä tilannetta. Kyllä ymmärtää, mutta ovat tunnekylmiä silti. En ymmärrä miten voi olla niin vaikeeta tajuta että joillain oikeesti on ihan kamalat vanhemmat? Niin on itse asiassa yllättävän monella mutta kun asia on tabu niinse salataan.

Mun mielestä normaalissa perheessä voi, mutta apua tarvitsevan pitää osata myös pyytää. Siivousavun tms tarjoamisesta nimittäin toinen osapuoli voi loukkaantua. "Ai, onko sun mielestä meillä muka likaista?" tai "Ai, enkö mä muka osaa hoitaa itse asioitani?" Toisen asioihin puuttuminen voidaan kokea tungetteluna. 

Omille lapsilleni olen sanonut, että autan heitä ihan kaikessa, missä vain ikinä pystyn auttamaan. Mutta mulla ei ole kristallipalloa, en pysty lukemaan heidän ajatuksiaan enkä ala jatkuvasti pommittamaan viestein tai puheluin, sattuisivatko tänään tarvitsemaan mua johonkin, joten jos ja kun tarvitsevat multa mitä tahansa, heidän pitää sanoa asiasta mulle. 

Minä teen kaikkeni lasteni eteen, jos tarvitaan. Samoin omien vanhempieni.

Minäkin teen kaikkeni lasteni puolesta! Vanhempieni puolesta en tee mitään, ne rakkaudettomat lapsenhakkaajat saavat elää loppuelämänsä ilman lapsiaan. Itse paskoivat välit lapsiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä normaalissa perheessä voi, mutta apua tarvitsevan pitää osata myös pyytää. Siivousavun tms tarjoamisesta nimittäin toinen osapuoli voi loukkaantua. "Ai, onko sun mielestä meillä muka likaista?" tai "Ai, enkö mä muka osaa hoitaa itse asioitani?" Toisen asioihin puuttuminen voidaan kokea tungetteluna. 

Omille lapsilleni olen sanonut, että autan heitä ihan kaikessa, missä vain ikinä pystyn auttamaan. Mutta mulla ei ole kristallipalloa, en pysty lukemaan heidän ajatuksiaan enkä ala jatkuvasti pommittamaan viestein tai puheluin, sattuisivatko tänään tarvitsemaan mua johonkin, joten jos ja kun tarvitsevat multa mitä tahansa, heidän pitää sanoa asiasta mulle. 

Olet ihana äiti, olispa mullakin tuollainen. Haluan vain kommentoida että kaikissa suvuissa avun pyytäminen vasn ei käy. Siis ei kertakaikkiiaan käy vasn siitä raivostutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä normaalissa perheessä voi, mutta apua tarvitsevan pitää osata myös pyytää. Siivousavun tms tarjoamisesta nimittäin toinen osapuoli voi loukkaantua. "Ai, onko sun mielestä meillä muka likaista?" tai "Ai, enkö mä muka osaa hoitaa itse asioitani?" Toisen asioihin puuttuminen voidaan kokea tungetteluna. 

Omille lapsilleni olen sanonut, että autan heitä ihan kaikessa, missä vain ikinä pystyn auttamaan. Mutta mulla ei ole kristallipalloa, en pysty lukemaan heidän ajatuksiaan enkä ala jatkuvasti pommittamaan viestein tai puheluin, sattuisivatko tänään tarvitsemaan mua johonkin, joten jos ja kun tarvitsevat multa mitä tahansa, heidän pitää sanoa asiasta mulle. 

Olet ihana äiti, olispa mullakin tuollainen. Haluan vain kommentoida että kaikissa suvuissa avun pyytäminen vasn ei käy. Siis ei kertakaikkiiaan käy vasn siitä raivostutaan.

Ihan totta! Jotkut vanhemmat saattavat oikeasti suuttua siitä, että heidän lapsensa on "kehdannut" masentua. Eihän se nyt käy laatuun.

Vierailija kirjoitti:

Ei ap sitä sure että vanhemmat ei tuu siivoamaan! Ap suree sitä että vanhempien silmissä hän on arvoton, ihan se ja sama, epämieluisa lapsi josta ei välitetä. Arvottomuuden tunne on sellainen että se piiloutuu jonkun muun tunteen alle.

Ap, paras ohje ketjussa oli että luovuta. Lopeta toivominen. Vsnhempasi eivät muutu.

T. Samanlaisten paskapäävanhempien lapsi

Aikalailla naulan kantaan. ei tarvitse tulla siivoamaan, ihmettelen vaan etteivät ole mitään apua koskaan tarjonneet tai edes kysyneet aidosti miten menee, valmiina hyväksymään rehellisen vastauksen. Varsinkaan masennuksesta ei puhuta mitään. Joku selitti jotain itsenäistymisestä. No minä olen täysi-ikäiseksi tultuani 10 v sitten hoitanut aina asiani itse (enemmän tai vähemmän huonosti). Olisi vaan kiva jos he olisivat oikeasti kiinnostuneita. Että jos kerron miten menee niin se otettaisiin vastaan. Viimeksi puhe kääntyi että sisko on ollut vatsataudissa ja kyllä opiskelijoilla menee niin huonosti. Kun kerroin etten ehkä jaksa käydä yhtä kurssia loppuun joka on just alkanut, väsyttää liikaa, äiti kysyi vain että kuka sitä opettaa. Minun jaksamiseni ei paljoa kiinnostanut. ap

Ei mua oo jeesitty ikinä. En ees ajattele sitä vaihtoehtona enää. Surullista, mut niinkin voi käydä. Alko vei. Sellast se o.