Lue keskustelun säännöt.
Haen hoitoalalle opiskelemaan, pelottaa etten osaa
24.03.2019 |
Siinäpä se otsikossa. Olen luonteeltani erittäin tarkka ja tunnollinen ihminen, perfektionisti ja itsensä ruoskija. Olen ollut muutaman vuoden ajan lievästi masentunut läheisen kuoleman jälkeen ja huomaan että se masennus on syönyt paljon itsevarmuutta. Sellainen jatkuva pieni ääni taustalla joka sanoo etten minä kuitenkaan mitään osaa, turha edes yrittää.
Hoitoala on kiinnostanut kauan ja nyt vihdoin päätin hakea kouluun. Tämä taitaa olla sitä masennuksen kalvamaa perfektionismiä, kun tuli heti paha mieli etten kuitenkaan osaa. Järki sanoo että sen takia menen kouluun että opin potilastyötä ja kaikkea uutta, mutta jotenkin jäi harmittamaan. Pidän ihmisten kanssa työskentelystä paljon, mutta nyt se mörkö kiukuttelee että minulle tulee liikaa vastuuta ja kuitenkin epäonnistun.
Onko kellään muulla ollut samaa? Ja päässyt tästä ylikin. Koitan nyt vaan kuunnella järjen ääntä ja panostaa esivalintakokeisiin täysillä :)
Kommentit (10)
Oletko hakenut apua tuohon masennukseesi? Et jaksa opiskella etkä tehdä hoitotyötä jos et ole itse kunnossa. Toki onnistumiset ilahduttavat mutta perusasioiden pitää olla kunnossa. Hoitotyö on luonteeltaan epätäydellistä, asiat pitää tehdä toki niin hyvin kuin pystyy mutta on myös pakko hyväksyä se että aina ei omat taidot ja voimavarat riitä vaan tarvitaan toisen erikoisalan asiantuntijaa, lisäkäsiä jne. Asiat jää keskeneräisiksi kun oma vuoro loppuu, toiset jatkaa siitä.
Koulussa opetetaan ja harkassa. Lopullinen oppi tulee siellä minne menet töihin. Itse olen ollut hoitoalalla 24v ja vieläkin tulee (ei ihan joka päivä enää) asioita joita en osaa tai tiedä. Silloin etsitään vastauksia vaikka koko työporukan voimin. Kouluttaudutaan ja opetellaan uutta. Kukaan meistä ei ole syntynyt valmiina työntekijänä. Sen kun hyväksyy, pärjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ketään muuta jännittänyt ennen opintoja osaaminen? Tuntuu ehkä siltä kuin yrittäisin juosta ennen ennen kun osaan edes ryömiä. Äh, vaikea selittää :D
Tiedän tunteen. Itellä toi välillä estää jopa joidenkin työpaikkojen hakemisen kun pelottaa että pärjääkö ja jaksaako.
Varmasti sulaudut työelämässä joukkoon. Eivät ne hoitajat muutenkaan mitään osaa, koulutus on täysi pintaraapaisu pikkuisen kaikkea ja sekin tekee monelle hoitsulle tiukkaa. Hoitajakouluun pääsee jokainen joka haluaa. Älykkäät ihmiset menevät yliopistoon lääketieteelliseen tiedekuntaan ja valmistuvat menestyjiksi, yhteiskunnan tukipilareiksi, joita ilman ei yhteiskunta tule toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko hakenut apua tuohon masennukseesi? Et jaksa opiskella etkä tehdä hoitotyötä jos et ole itse kunnossa. Toki onnistumiset ilahduttavat mutta perusasioiden pitää olla kunnossa. Hoitotyö on luonteeltaan epätäydellistä, asiat pitää tehdä toki niin hyvin kuin pystyy mutta on myös pakko hyväksyä se että aina ei omat taidot ja voimavarat riitä vaan tarvitaan toisen erikoisalan asiantuntijaa, lisäkäsiä jne. Asiat jää keskeneräisiksi kun oma vuoro loppuu, toiset jatkaa siitä.
Koulussa opetetaan ja harkassa. Lopullinen oppi tulee siellä minne menet töihin. Itse olen ollut hoitoalalla 24v ja vieläkin tulee (ei ihan joka päivä enää) asioita joita en osaa tai tiedä. Silloin etsitään vastauksia vaikka koko työporukan voimin. Kouluttaudutaan ja opetellaan uutta. Kukaan meistä ei ole syntynyt valmiina työntekijänä. Sen kun hyväksyy, pärjää.
Olen vasta hiljattain ymmärtänyt että tämä taitaa olla masennusta eikä enää surua, joten vielä en ole apua saanut. Toukokuulle on lääkärin aika varattuna ja toivon että saisin ajan psykologille keskusteluapua varten. Töitä olen tehnyt koko tämän ajan ja lievä työuupumus tuli käytyä läpi. Siitä suosta on noustu ylös kun saimme uuden työntekijän eikä kaikki enää kasautunut harteilleni. Elämässäni yleisesti on ollut aika myllerystä viimeiset pari vuotta ja tuntuu että tänä keväänä se väsymys/masennus on saanut minut kiinni. Mutta ei tosiaan niin paha tilanne vielä että olisin sairaslomalla ollut.
Hoitoala tietysti kehittyy kokoajan, en tiedä tyydyttääkö se perfektionistia minussa, mutta pidän uuden oppimisesta. Toivon että tunnollisuuteni antaa minulle mielenrauhaa siitä että kaikki menee hyvin koska haluan oppia ja osata. Tuli jotenkin yllätyksenå vaan tämä yhtäkkinen paha mieli innostuksen jälkeen... Kiitos vastauksesta :)
Ja röntgenhoitaja sekä bioanalyytikko meni hakuun jos jotain kiinnostaa.
Perfektionisti polttaa itsensä helposti loppuun. Varo sitä!
Terv. palanut hoitsu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perfektionisti polttaa itsensä helposti loppuun. Varo sitä!
Terv. palanut hoitsu
Saitko apua miten helposti? Tuntuuko siltä että pystyt tekemään työtä silti?
Vierailija kirjoitti:
Perfektionisti polttaa itsensä helposti loppuun. Varo sitä!
Terv. palanut hoitsu
Näin kävi itsellenikin, jo opiskeluaikana. Sain koulun kautta hyvin apua. Vaihdoin lopulta alaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perfektionisti polttaa itsensä helposti loppuun. Varo sitä!
Terv. palanut hoitsu
Tätä meinasin myös sanoa. Erityisesti hoitoalalla, kun kiireen ja resurssipulan takia hommia ei vaan voi tehdä perfektionistiseen tyyliin. Nyhertäjiä ei katsota hyvällä, töissä pitää olla tehokas. Valitettavasti.
Terveysalalla pitää olla nopea, koska henkilöresursseja ei ole ainakaan liikaa. Perfektionismiin ei useinkaan ole aikaa. Mutta ehkä se helpottaa kun pääset oikeasti tekemään työtä.
Onko ketään muuta jännittänyt ennen opintoja osaaminen? Tuntuu ehkä siltä kuin yrittäisin juosta ennen ennen kun osaan edes ryömiä. Äh, vaikea selittää :D