Lue keskustelun säännöt.
Onko mulla oikeasti bipolaari? Auttakaa :(
23.03.2019 |
Olen oikeasti tosi suisidaalinen aina välillä. Siis en odota mitään muuta kuin kuolemaa ja tämä fiilis on mulle totisinta totta.
Kun se menee ohi ja olenkin taas onnellinen tai hyvällä tuulella jossain vaiheessa, niin ajattelen, että en ollutkaan masentunut ja kyllä tämä tästä. Tuntuu tosi vieraalta, että olen edes vajonnut niin syvälle ahdistukseen ja synkkyyteen. Tuntuu, että kaikista vaikeuksista huolimatta mulla voi olla hyvä olo. Olen jopa liian onnellinen olosuhteisiin nähden.
En kumminkaan ole ihan kauhean holtiton ja vaikea koskaan, vaan jotenkin saan hillittyä itseäni ettei olot ylly tekoihin asti. Synkkyyttä ei paljon kukaan huomaa, koska silloin vetäydyn niin paljon. Myöhemmin häpeilen, että en jaksanut vastailla viesteihin.
Minulla on masennuslääkeresepti, mutta en ole aloittanut, koska aina välillä olen "parantunut". Alkaa vaan raastaa tämä tilanne: mikä mä olen ja mitä teen tälle?
Kommentit (19)
Jos se näyttää tältä niin todennäköisesti on bipolaari. https://cdn.shopify.com/s/files/1/0809/2387/products/ECAP_560UF_2048x.j…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Kyllä mielialat heittelee sillon todella rajusti kun on bipo. Itellä on ja en tunnista itteäni siitä millanen musta tulee maniassa.
Bipolaarista häiriötä on eri tyyppisiä. Ei kaikilla ole maniaa ollenkaan, vaan lievempi hypomaaninen vaihe.
Lääkärin kanssa aloittajan kannattaisi asiasta jutella. Lääkityksellä voidaan saada tauti tosi hyvin aisoihin.
Ei masennus tarkoita sitä, että 24/7 olisi valmis tappamaan itsensä. Kyllä masentuneetkin ihmiset tuntevat iloa, on hyviä päiviä ja pidempiäkin aikoja ilman ahdistusta tai masennusta. Sitten se voi taas rysähtää päälle. Itselläni on hyvin samankaltainen tilanne kuin sinulla, käyn välillä hyvin alhaalla ja voimakkaat itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni. Sitten saatan taas olla ihan pirteä ja iloinen jonkin aikaa. Mutta ei se tarkoita että olisin "parantunut", eikä että olisin bipolaarinen. Tuskin olet sinäkään.
Jos on pelkkä masennus, niin onko normaalia, että sen aikana on vaiheita joina todella luulee parantunteensa? Tietenkään masentuneet ei ole tasaisen onnettomia koko ajan. Mutta miksi mun on niin vaikea hyväksyä? Pahimassa olossa mietin, että lääkitys plus terapia on kyllä ainoa vaihtoehto, sen ilmeisen lisäksi. Viikon päästä olenkin sitten taas ihan eri mieltä. Ja siis olen ihan älykäs ihminen muuten, mutta en saa selkoa tästä omasta tilanteestani. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Kyllä mielialat heittelee sillon todella rajusti kun on bipo. Itellä on ja en tunnista itteäni siitä millanen musta tulee maniassa.
Bipolaarista häiriötä on eri tyyppisiä. Ei kaikilla ole maniaa ollenkaan, vaan lievempi hypomaaninen vaihe.
Lääkärin kanssa aloittajan kannattaisi asiasta jutella. Lääkityksellä voidaan saada tauti tosi hyvin aisoihin.
Jos pystyy ”hillitsemään itsensä”, ei kyse ole mielialahäiriöstä. Mielialahäiriöinen, ja tässä tapauksessa bipo nimenomaan EI voi itse vaikuttaa käytökseensä ollessaan maniassa/hypomaniassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on pelkkä masennus, niin onko normaalia, että sen aikana on vaiheita joina todella luulee parantunteensa? Tietenkään masentuneet ei ole tasaisen onnettomia koko ajan. Mutta miksi mun on niin vaikea hyväksyä? Pahimassa olossa mietin, että lääkitys plus terapia on kyllä ainoa vaihtoehto, sen ilmeisen lisäksi. Viikon päästä olenkin sitten taas ihan eri mieltä. Ja siis olen ihan älykäs ihminen muuten, mutta en saa selkoa tästä omasta tilanteestani. Ap
Masennukseksi minusta tilanne lasketaan vasta, jos alakulo on jatkunut vähintään kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti.
Oletko miettinyt epävakaan persoonallisuushäiriön mahdollisuutta? Siinä kai tuollainen ailahteleva tunne-elämä on tyypillistä.
Masennusta on montaa muotoa. Sekamuotoista jne.
Ja tottakai masentuneellakin voi olla välillä parempia kausia. Älä ylianalysoi yksinäsi tai av-palstan kanssa, mene terapeutin kanssa näitä selvittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei masennus tarkoita sitä, että 24/7 olisi valmis tappamaan itsensä. Kyllä masentuneetkin ihmiset tuntevat iloa, on hyviä päiviä ja pidempiäkin aikoja ilman ahdistusta tai masennusta. Sitten se voi taas rysähtää päälle. Itselläni on hyvin samankaltainen tilanne kuin sinulla, käyn välillä hyvin alhaalla ja voimakkaat itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni. Sitten saatan taas olla ihan pirteä ja iloinen jonkin aikaa. Mutta ei se tarkoita että olisin "parantunut", eikä että olisin bipolaarinen. Tuskin olet sinäkään.
Olitkin vastannut sillä aikaa. Käytätkö lääkkeitä tai oletko hoitosuhteessa? Ap
Minulla on sekä masennus että epävakaa persoonallisuushäiriö. Mahtuu elämään kaikenlaista jaksoa. Terapiasta on ollut suurin apu, lääkkeet eivät auta koska mielialojen heittelyn syy on persoonassa ja sitä ei voi lääkkeillä muuttaa. Hakeudu terapiaan ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkeen on syy. Kun kiven heittää veteen, syntyy hetkeksi renkaita.
Lähtö mukavuusalueelta ja energiavuodot. Kasvukivut on osa prosessia. Tunnesäätelytaitoja on lupa kehittää, josko muitakin taitoja.
Vikansa kullakin, enimmäkseen ominaisuuksia. Ajattelen.
Cheers.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Kyllä mielialat heittelee sillon todella rajusti kun on bipo. Itellä on ja en tunnista itteäni siitä millanen musta tulee maniassa.
Bipolaarista häiriötä on eri tyyppisiä. Ei kaikilla ole maniaa ollenkaan, vaan lievempi hypomaaninen vaihe.
Lääkärin kanssa aloittajan kannattaisi asiasta jutella. Lääkityksellä voidaan saada tauti tosi hyvin aisoihin.
Jos pystyy ”hillitsemään itsensä”, ei kyse ole mielialahäiriöstä. Mielialahäiriöinen, ja tässä tapauksessa bipo nimenomaan EI voi itse vaikuttaa käytökseensä ollessaan maniassa/hypomaniassa.
Ei se nyt ihan niinkään ole, että ihminen vaan kadottaa naps kaiken kontrollin hetkessä. Siis joillain on, ja jos tauti on raju. Mulla tulee hetkiä, jolloin ihmiset katsoo mua oudosti, tai tajuan, että juttuni poukkoilevat ja menevät sen verran villeiksi, että kannattaa hiljentyä. Toisekseen olen tosi paljon yksin, jolloin sekä masennus että se toinen puoli jää useimmilta näkemättä. Introvertti hypomaaninen saattaa näyttää ulos aika normaalilta. Tiedän ihmisiä, jotka esim. kirjoittaa maanisesti itsekseen maniassa. Mutta en siis tässä tosiaan sano, että osaan itseni diagnosoida ainakaan oikein. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on pelkkä masennus, niin onko normaalia, että sen aikana on vaiheita joina todella luulee parantunteensa? Tietenkään masentuneet ei ole tasaisen onnettomia koko ajan. Mutta miksi mun on niin vaikea hyväksyä? Pahimassa olossa mietin, että lääkitys plus terapia on kyllä ainoa vaihtoehto, sen ilmeisen lisäksi. Viikon päästä olenkin sitten taas ihan eri mieltä. Ja siis olen ihan älykäs ihminen muuten, mutta en saa selkoa tästä omasta tilanteestani. Ap
Masennukseksi minusta tilanne lasketaan vasta, jos alakulo on jatkunut vähintään kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti.
Oletko miettinyt epävakaan persoonallisuushäiriön mahdollisuutta? Siinä kai tuollainen ailahteleva tunne-elämä on tyypillistä.
Olen miettinyt ja täytän jotkut kriteereistä. Tätä diagnoosia haluaisin viimeiseen asti välttää saamasta, se on aika leimaava ja väärinymmärretty. Siitä tulee mieleen, että lapset pitäisi ottaa pois tai tuollaista tietoa helposti käytetään vastaan, jos se diagnoosi on.
Ja kauheaa, jos koko persoonallisuus on "sairas". Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on pelkkä masennus, niin onko normaalia, että sen aikana on vaiheita joina todella luulee parantunteensa? Tietenkään masentuneet ei ole tasaisen onnettomia koko ajan. Mutta miksi mun on niin vaikea hyväksyä? Pahimassa olossa mietin, että lääkitys plus terapia on kyllä ainoa vaihtoehto, sen ilmeisen lisäksi. Viikon päästä olenkin sitten taas ihan eri mieltä. Ja siis olen ihan älykäs ihminen muuten, mutta en saa selkoa tästä omasta tilanteestani. Ap
Masennukseksi minusta tilanne lasketaan vasta, jos alakulo on jatkunut vähintään kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti.
Oletko miettinyt epävakaan persoonallisuushäiriön mahdollisuutta? Siinä kai tuollainen ailahteleva tunne-elämä on tyypillistä.
Olen miettinyt ja täytän jotkut kriteereistä. Tätä diagnoosia haluaisin viimeiseen asti välttää saamasta, se on aika leimaava ja väärinymmärretty. Siitä tulee mieleen, että lapset pitäisi ottaa pois tai tuollaista tietoa helposti käytetään vastaan, jos se diagnoosi on.
Ja kauheaa, jos koko persoonallisuus on "sairas". Ap
Kannattaa käsitellä asia ammattilaisen kanssa. Ei kukaan ulkopuolinen niitä leimoja näe, eikä lapsia oteta pois sellaiselta, joka lasten kanssa pärjää.
Ihan piristykseksi. Katso Netflixistä Crazy ex-girlfriend. Se on komedia naisesta, jolla on epävakaa persoonallisuus, ja se on minusta hyvin tehty. Ihminen voi kaikkine rikkinöisyyksineenkin olla ihan hieno tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen introvertti ja todella erakoitunut, mutta kun hypomania iskee päälle niin rakastan kaikkia, flirttailen, juttelen tuntemattomien ihmisten kanssa, hymyilen ja nauran jatkuvasti sekä innostun mitä erilaisemmista asioista, kaikki on kivaa ja ihanaa ja puhua pölpötän vaikka tikusta asiaa.
Sitten taas jossain vaiheessa iskee masennuskausi päälle, nytkin sairaslomalla sen takia. Jee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei masennus tarkoita sitä, että 24/7 olisi valmis tappamaan itsensä. Kyllä masentuneetkin ihmiset tuntevat iloa, on hyviä päiviä ja pidempiäkin aikoja ilman ahdistusta tai masennusta. Sitten se voi taas rysähtää päälle. Itselläni on hyvin samankaltainen tilanne kuin sinulla, käyn välillä hyvin alhaalla ja voimakkaat itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni. Sitten saatan taas olla ihan pirteä ja iloinen jonkin aikaa. Mutta ei se tarkoita että olisin "parantunut", eikä että olisin bipolaarinen. Tuskin olet sinäkään.
Olitkin vastannut sillä aikaa. Käytätkö lääkkeitä tai oletko hoitosuhteessa? Ap
Olen hakeutumassa terapiaan, eli tällä hetkellä hoitosuhde on psyk.sh:n kanssa juttelua. Lääkitys on unettomuuten ja sen pitäisi auttaa myös ahdistukseen. Varsinaista masennuslääkitystä en ole halunnut. Minullakin hoitoon hakeutuminen on lykkääntynyt juuri siksi, että kuitenkin ison osan ajasta "voin ihan hyvin", vaikka välillä olo on täysin sietämätön. Itselleni tähän on kyllä mahtunut myös pitkiä yhtäjaksoisia masennusjaksoja, vaikka ne pahimmat aallonpohjat ovatkin yleensä vain päivän-parin mittaisia. Oma kokemukseni on, että hoitamattomana nuo aallonpohjat ovat kuitenkin pahentuneet ja pidentyneet. Neuvoisin hakeutumaan hoidon piiriin ja nimenomaan vaatimaan sitä hoitoa - muutakin kuin lääkkeitä siis. Itsetuhoisuus on itsessään tarpeeksi suuri syy hakeutua hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei masennus tarkoita sitä, että 24/7 olisi valmis tappamaan itsensä. Kyllä masentuneetkin ihmiset tuntevat iloa, on hyviä päiviä ja pidempiäkin aikoja ilman ahdistusta tai masennusta. Sitten se voi taas rysähtää päälle. Itselläni on hyvin samankaltainen tilanne kuin sinulla, käyn välillä hyvin alhaalla ja voimakkaat itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni. Sitten saatan taas olla ihan pirteä ja iloinen jonkin aikaa. Mutta ei se tarkoita että olisin "parantunut", eikä että olisin bipolaarinen. Tuskin olet sinäkään.
Olitkin vastannut sillä aikaa. Käytätkö lääkkeitä tai oletko hoitosuhteessa? Ap
Olen hakeutumassa terapiaan, eli tällä hetkellä hoitosuhde on psyk.sh:n kanssa juttelua. Lääkitys on unettomuuten ja sen pitäisi auttaa myös ahdistukseen. Varsinaista masennuslääkitystä en ole halunnut. Minullakin hoitoon hakeutuminen on lykkääntynyt juuri siksi, että kuitenkin ison osan ajasta "voin ihan hyvin", vaikka välillä olo on täysin sietämätön. Itselleni tähän on kyllä mahtunut myös pitkiä yhtäjaksoisia masennusjaksoja, vaikka ne pahimmat aallonpohjat ovatkin yleensä vain päivän-parin mittaisia. Oma kokemukseni on, että hoitamattomana nuo aallonpohjat ovat kuitenkin pahentuneet ja pidentyneet. Neuvoisin hakeutumaan hoidon piiriin ja nimenomaan vaatimaan sitä hoitoa - muutakin kuin lääkkeitä siis. Itsetuhoisuus on itsessään tarpeeksi suuri syy hakeutua hoitoon.
Kiitoksia paneutuneesta vastauksesta.
Näin olen epäillytkin, että masennus toimii. Mun kannattaa varmaan hankkia psykiatri, joka kunnolla diagnosoi, aiemmat diagnoosit ovat olleet lyhyen tapaamisen jälkeen heitettyjä.
Se nimittäin hämää, että olen kuullut myös sellaista, että bipoa usein alidiagnosoidaan ja hoidetaan väärin pelkkänä masennuksena, mikä ei taas hyvin toimi bipolle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia paneutuneesta vastauksesta.
Näin olen epäillytkin, että masennus toimii. Mun kannattaa varmaan hankkia psykiatri, joka kunnolla diagnosoi, aiemmat diagnoosit ovat olleet lyhyen tapaamisen jälkeen heitettyjä.
Se nimittäin hämää, että olen kuullut myös sellaista, että bipoa usein alidiagnosoidaan ja hoidetaan väärin pelkkänä masennuksena, mikä ei taas hyvin toimi bipolle. Ap
Tuttu nuori joutui viime kesänä hakeutumaan päivystykseen, kun itsetuhoiset ajatukset olivat niin vahvoja. Hänet vietiin päivystyksestä ambulanssilla suljetulle osastolle tutkittavaksi ja sielläkin ensimmäinen diagnoosi oli vakava masennus. Sitten kuitenkin katsottiin ajan kanssa vähän tarkemmin, otettiinko jotain kokeita ja juteltiin enemmän, niin diagnoosi oli lopulta kakkostyypin bipo. Pari viikkoa oli sairaalassa, ennen kuin päästettiin vapaalle jalalle. Ja on saanut kyllä ihan hyvää hoitoa sairaalan jälkeenkin.
Olin itse tosi positiivisesti yllättynyt miten hyvin sai hoitoa, kun olen ollut siinä käsityksessä että Suomessa on vaikea saada psykiatrista hoitoa ja että sairaat eivät välttämättä jaksa taistella tarpeeksi päästäkseen hoitoon. Tämä nuori pääsi suoraan sairaalan päivystyksen kautta psykiatriselle osastolle ja pidettiin siellä riittävän kauan, että on varmasti ok ja pärjää ilman valvontaa. Lääkitys ja säännöllinen hoitokontakti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia paneutuneesta vastauksesta.
Näin olen epäillytkin, että masennus toimii. Mun kannattaa varmaan hankkia psykiatri, joka kunnolla diagnosoi, aiemmat diagnoosit ovat olleet lyhyen tapaamisen jälkeen heitettyjä.
Se nimittäin hämää, että olen kuullut myös sellaista, että bipoa usein alidiagnosoidaan ja hoidetaan väärin pelkkänä masennuksena, mikä ei taas hyvin toimi bipolle. ApTuttu nuori joutui viime kesänä hakeutumaan päivystykseen, kun itsetuhoiset ajatukset olivat niin vahvoja. Hänet vietiin päivystyksestä ambulanssilla suljetulle osastolle tutkittavaksi ja sielläkin ensimmäinen diagnoosi oli vakava masennus. Sitten kuitenkin katsottiin ajan kanssa vähän tarkemmin, otettiinko jotain kokeita ja juteltiin enemmän, niin diagnoosi oli lopulta kakkostyypin bipo. Pari viikkoa oli sairaalassa, ennen kuin päästettiin vapaalle jalalle. Ja on saanut kyllä ihan hyvää hoitoa sairaalan jälkeenkin.
Olin itse tosi positiivisesti yllättynyt miten hyvin sai hoitoa, kun olen ollut siinä käsityksessä että Suomessa on vaikea saada psykiatrista hoitoa ja että sairaat eivät välttämättä jaksa taistella tarpeeksi päästäkseen hoitoon. Tämä nuori pääsi suoraan sairaalan päivystyksen kautta psykiatriselle osastolle ja pidettiin siellä riittävän kauan, että on varmasti ok ja pärjää ilman valvontaa. Lääkitys ja säännöllinen hoitokontakti on.
Sehän on tosi positiivinen asia ja rohkaisevaa, jos hyvin erotellaan ja tunnistetaan nykyään, että mistä on kyse. Tietenkin riippuu varmasti paikasta, ja tuurista. Ap
Ei ole. Kyllä mielialat heittelee sillon todella rajusti kun on bipo. Itellä on ja en tunnista itteäni siitä millanen musta tulee maniassa.