Kiusatun päiväkirja/sivu elämästäsi

Puhelin alkoi soittaa herätystään. Napsautin sen pois päältä heti ensimmäisen soinnun alettua, jotta en herättäisi muuta perhettä. Olin valvonut taas koko yön ja pelännyt. Tunsin mustan painon taas syvällä rinnassani jossain sydämen kohdalla. Oli mentävä kohti tuhoa. Miksi? Koska niin on vain tehtävä. Huokaisin.

-

Yhtäkkiä kaikki pimeni ja tunsin kovan iskun selässäni. Käännyin katsomaan taakseni. Pojat vähän matkan päässä katselivat taivasta lumipallot käsissään. Tytöt nauroivat. Pian myös pojat nauroivat räkäisesti. Vedin hupun syvemmälle päähäni. Toivottavasti bussi tulisi pian. 

-

Huudot tuntuivat kaikuvan bussin käytävästä koko maailman kuultavaksi. Kapusin äkkiä ensimäiselle penkkiparille. Pian nauru alkoi jälleen ja päälleni satoi karkkia ja sipsejä. 

-

Revin vessassa karkkeja ja sipsejä hiuksistani. Katsoin hirviötä peilistä ja lähdin tunnille. 

- 

"Valitse itsellesi ryhmä", opettaja kehotti. Kaikki muut olivat muodostaneet ryhmänsä ja katsoivat vaivaantuneina muualle. Niin oli aina ollut. Ryhmät olivat valmiina. Ne olivat kirjoittamaton totuus eikä minun sopinut rikkoa osaani. Tein tehtävän yksin. 

- 

Päivät toistuivat. Vuodet kuluivat. Minä opin syvää vihaa itseäni kohtaan. Sekö minun kuului oppia täältä? Tämä paikka on helvetti. Mutta kuka olisi tiennyt, että kun pääsen täältä niin löydän syvemmän ulottuvuuden helvetistäkin.

up

up

Vierailija kirjoitti:

Puhelin alkoi soittaa herätystään. Napsautin sen pois päältä heti ensimmäisen soinnun alettua, jotta en herättäisi muuta perhettä. Olin valvonut taas koko yön ja pelännyt. Tunsin mustan painon taas syvällä rinnassani jossain sydämen kohdalla. Oli mentävä kohti tuhoa. Miksi? Koska niin on vain tehtävä. Huokaisin.

-

Yhtäkkiä kaikki pimeni ja tunsin kovan iskun selässäni. Käännyin katsomaan taakseni. Pojat vähän matkan päässä katselivat taivasta lumipallot käsissään. Tytöt nauroivat. Pian myös pojat nauroivat räkäisesti. Vedin hupun syvemmälle päähäni. Toivottavasti bussi tulisi pian. 

-

Huudot tuntuivat kaikuvan bussin käytävästä koko maailman kuultavaksi. Kapusin äkkiä ensimäiselle penkkiparille. Pian nauru alkoi jälleen ja päälleni satoi karkkia ja sipsejä. 

-

Revin vessassa karkkeja ja sipsejä hiuksistani. Katsoin hirviötä peilistä ja lähdin tunnille. 

- 

"Valitse itsellesi ryhmä", opettaja kehotti. Kaikki muut olivat muodostaneet ryhmänsä ja katsoivat vaivaantuneina muualle. Niin oli aina ollut. Ryhmät olivat valmiina. Ne olivat kirjoittamaton totuus eikä minun sopinut rikkoa osaani. Tein tehtävän yksin. 

- 

Päivät toistuivat. Vuodet kuluivat. Minä opin syvää vihaa itseäni kohtaan. Sekö minun kuului oppia täältä? Tämä paikka on helvetti. Mutta kuka olisi tiennyt, että kun pääsen täältä niin löydän syvemmän ulottuvuuden helvetistäkin.

Kirjoitat hyvin. Miten sinulla menee nykyään?

Olen ysiluokalla. On kevättalven harmaa päivä. Istun biologiantunnilla ja katselen oppikirjaa, kun luokan lyhyin ja kovaäänisin poika rääkäisee kovaan ääneen minulle antamansa halventavan lempinimen. Aivan kuten muulloinkin, tälläkin kertaa minusta tuntuu pahalta. Häpeä ja kiusaantuneisuus varmaankin loistaa kasvoiltani, ja kutistun aivan pieneksi, tai ainakin toivon kutistuvani. Toivon olevani jossain muualla. Olen lakannut viittaamasta tunneilla jo aikoja sitten, koska minua kiusataan koulumenestyksestä. 

Pelkään joitakin rinnakkaisluokkien oppilaita, joten pinnaan tunneilta. Saan matikankokeesta 5+, koska en jaksa lukea enkä tehdä läksyjä. Kukaan muu ei tiedä kehnosta koenumerostani - minua haukutaan edelleen hikipingoksi. Olen masentunut ja haudon synkkiä, vihamielisiä ajatuksia. 

Luokallani on neljän tytön porukka, johon haluan kuulua. Toisinaan he pyytävätkin minua seuraansa. Muuan heistä, isokokoinen tyttö, istuu vieressäni valinnaisen kuvaamataidon tunneilla ja meillä on aina hauskaa yhdessä. Olen kuitenkin huomannut, että liittyessäni tyttöjen seuraan he alkavat naureskella ja toistella outoja juttuja. Heillä tuntuu olevan hauskaa keskenään. Nauran mukana, vaikka heidän käytöksensä tuntuukin välillä oudolta. Mistähän oikein on kyse, mille he nauravat? Etenkin sillä isokokoisella tuntuu olevan hauskaa.

Tytöt ovat alkaneet käydä eräässä harrastusryhmässä, ja yksi tytöistä pyytää minua sinne. Koulun jälkeen liityn heidän seuraansa ja alan kävellä heidän kanssaan yhtä matkaa iloisesti jutellen. Kuitenkin osa tytöistä vaikuttaa omituisen vaisuilta. Miksi? En ymmärrä. 

Seuraavana päivänä saan lapun kesken oppitunnin: "Ei millään pahalla mutta ei kyllä hyvälläkään, mutta me ei haluta sinua sinne. Se on meidän neljän oma juttu."

Lapun teksti tuntuu siltä, kuin joku löisi palleaan. Ylitseni lyö käsittämätön pahan olon humahdus. On selvää, että he eivät halua minua seuraansa. Lakkaan puhumasta tytöille enkä hakeudu enää heidän seuraansa. Isokokoinen tyttö istuu vieressäni kuvaamataidon tunnilla, mutta en puhu hänelle sanaakaan. Hän tuntuu olevan nolona. Eräänä päivänä tiuskaisen yhdelle tytöistä (sille, joka pyysi minua mukaan): "Kaipa minun sitten pitää tappaa itseni." 

Seuraavana päivänä tyttöporukka pyytää minut mukaansa kuraattorille juttelemaan. Istun kiusaantuneena ja naama punaisena, kun henkilökohtaisia asioitani puidaan. "Miksi olet niin negatiivinen?" kuraattori tiedustelee. En saa sanotuksi, miksi voin niin huonosti. Yksi tytöistä, entinen paras kaverini (se, joka pyysi minua mukaan), vaikuttaa aidosti huolestuneelta. Toinen, se isokokoinen, on silminnähden kiusaantunut. Kaksi muuta tuntuu nauttivan tilanteesta ja siitä, että minä joudun olemaan kuulusteltavana. Istunnon lopputulos on se, että minun todetaan olevan liian masentunut, liian negatiivinen, liian passiivinen ja levitän pahaa tuulta ympärilleni. Kukaan ei halua olla negatiivisen ihmisen kanssa. Kukaan ei kysy, miksi olen masentunut. En tajua itsekään olevani sitä enkä myöskään tajua sen johtuvan kiusaamisesta, jota saan kokea monelta taholta. En oikein ymmärrä sitäkään, että kyseinen tyttöporukka pahentaa oloani ristiriitaisilla viesteillään ja suoraan sanottuna kiusaa minua. 

Kuraattorikäynnistä jää omituisen nöyryytetty ja paha olo, mutta jostain syystä olen toiveikas. Ehkä tytöt hyväksyvät minut nyt seuraansa? Ehkä kaikki kääntyy hyväksi? Ei käänny. Mennessäni tyttöporukan luo hihittely, naureskelu ja omituinen käytös jatkuu.

Jatkoa...

Kevät etenee. Aurinko häikäisee silmiäni, paljastaa kaiken ja tuntuu pahalta. Tunnen olevani vastenmielinen ja ruma. Koulussa kaikkia sanomisiani, tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni pilkataan. Lukuvuoden lopussa menemme risteilylle luokan kanssa. Juon itseni humalaan, olen aggressiivinen ja huudan. Minua kohdellaan siten, kuin olisin paha ihminen ja rikollinen, joten yhtä hyvin voin olla oikeasti paha. Tuhannen kännissä yritän tappaa itseni hyppäämällä yli laidan. Se lyhyt, kovaääninen poika kiskoo minut takaisin kannelle. Jostain syystä olen päätynyt pussailemaan hänen kanssaan (hyi hitto). 

Joudun selittämään kotona, mitä kaikkea laivalla tapahtui. Äitini pui asiaa luokanvalvojan kanssa. En mene kevätjuhlaan, koska olen krapulassa ja kuumeinen. Kukaan tyttöporukasta ei kysy, miksi yritin tappaa itseni. 

Lisää tarinoita, kiitos!

nosto

Vierailija kirjoitti:

Jatkoa...

Kevät etenee. Aurinko häikäisee silmiäni, paljastaa kaiken ja tuntuu pahalta. Tunnen olevani vastenmielinen ja ruma. Koulussa kaikkia sanomisiani, tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni pilkataan. Lukuvuoden lopussa menemme risteilylle luokan kanssa. Juon itseni humalaan, olen aggressiivinen ja huudan. Minua kohdellaan siten, kuin olisin paha ihminen ja rikollinen, joten yhtä hyvin voin olla oikeasti paha. Tuhannen kännissä yritän tappaa itseni hyppäämällä yli laidan. Se lyhyt, kovaääninen poika kiskoo minut takaisin kannelle. Jostain syystä olen päätynyt pussailemaan hänen kanssaan (hyi hitto). 

Joudun selittämään kotona, mitä kaikkea laivalla tapahtui. Äitini pui asiaa luokanvalvojan kanssa. En mene kevätjuhlaan, koska olen krapulassa ja kuumeinen. Kukaan tyttöporukasta ei kysy, miksi yritin tappaa itseni. 

Hyvä tarina. Kuvastaa kiusatun mielenmaisemaa täydellisesti. 

Minäkin haluaisin lukea lisää. 

Suljen silmäni hetkeksi. Hetki on valtava. Musta tyhjyys valtaa sielumaailmani. Näen taistelukentän. Minä olen taistelija. Tämä on vallankumous. Kävelen kohti kohtaloani. Kuulen paukahduksia. Maailma pyörii ympärilläni. Terävät pamahdukset halkovat pimeyttä ympärilläni. Veitseniskut leikkaavat mustaa ainetta. Kaikki romahtaa. Silmäluomeni rävähtävät auki. Minut repäistään takaisin. Tuijotan hetken valkoiseen. Kunpa olisin taivaassa. Mutta tiedän tämän olevan tuhon hetki eikä minulla ole enää taistelijan asuani. Olen ilman suojaa. Heikkona. Aseettomana. Valmiina ottamaan iskut ja toimimaan suojakilpenä. 

- 

Koputukset jatkuvat. Naurua. Katson kelloa. Tunnin pitäisi alkaa. Pian nauru vaimenee. Kuulen askeleita ja oven käyvän. Nostan jalkani pytyn päältä ja nousen vessan lattialta. Katson itseäni peilistä. Kunpa en olisi katonut. Avaan lukon ja painan kahvaa. Ovi ei hievahdakaan. Nojaan koko painollani ovea vasten. Kuulen kuinka joku raapii karkeaa lattiaa. Sentti sentiltä avaan ovea. Pian näen mikä estää pakotieni ulos. Vihreä roskis. Työnnän vielä viimeisillä voimillani ja tunnen maailman pettävän altani, kun ovi yhtäkkiä lennähtää auki. Roskis kaatuu ja sen sisältö leviää lattialle. Kerään laukkuni ja lattialle lentäneet kirjat. Kiirehdin tunnille. 

- 

Huokaisten avaan taas oven. Astun jälleen kehään ja aloitan taisteluni. Fyysisesti voimaikkain vastustaja hyökkää luokan edessä. Kiirehdin suojapaikkaani ja istun alas. Tunnen kehän murtuvan ympäriltäni. Täällä ei ole sääntöjä. Kesken tunnin kuulen kuulutuksen. Vihollisen sanat kaikuvat korvakäytävissäni. Nimeni mainitaan. Naurajat katsovat minua kohti. He tietävät hyökkäyksensä onnistuneen. Tiedän puolustukseni rakoilevan.

-

Kerätessäni mandariininkuoria ja käsipapereita lattialta tiedän pakokyytini lähteneen kauan sitten. Puolustukseni on romahtanut. Jätän hirviölaitoksen taakseni ja lähden kävelemään pohjattomia askeleita kohti määränpäätä ilman toivoakaan sen saavuttamisesta. Toivo on kuollut. Kaikki on synkeää. Painan märkää maata jättäen maihareiden kuvioita lumeen. Sade peittää ne alleen. Kukaan ei ainakaan nää kyyneleitäni. Jossain vaiheessa jalat pettävät altani. Vartaloni pettää minut motarin varteen. Suljen silmäni ja näen jälleen taistelukenttäni. Tartun aseeseen. Maiharit peittävät viimeiset jalanjälkeni, kunnes veri sulattaa viimeisen ottamani askeleen.

-

Vaimeat sireenit halkovat lopullista tyhjyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Suljen silmäni hetkeksi. Hetki on valtava. Musta tyhjyys valtaa sielumaailmani. Näen taistelukentän. Minä olen taistelija. Tämä on vallankumous. Kävelen kohti kohtaloani. Kuulen paukahduksia. Maailma pyörii ympärilläni. Terävät pamahdukset halkovat pimeyttä ympärilläni. Veitseniskut leikkaavat mustaa ainetta. Kaikki romahtaa. Silmäluomeni rävähtävät auki. Minut repäistään takaisin. Tuijotan hetken valkoiseen. Kunpa olisin taivaassa. Mutta tiedän tämän olevan tuhon hetki eikä minulla ole enää taistelijan asuani. Olen ilman suojaa. Heikkona. Aseettomana. Valmiina ottamaan iskut ja toimimaan suojakilpenä. 

- 

Koputukset jatkuvat. Naurua. Katson kelloa. Tunnin pitäisi alkaa. Pian nauru vaimenee. Kuulen askeleita ja oven käyvän. Nostan jalkani pytyn päältä ja nousen vessan lattialta. Katson itseäni peilistä. Kunpa en olisi katonut. Avaan lukon ja painan kahvaa. Ovi ei hievahdakaan. Nojaan koko painollani ovea vasten. Kuulen kuinka joku raapii karkeaa lattiaa. Sentti sentiltä avaan ovea. Pian näen mikä estää pakotieni ulos. Vihreä roskis. Työnnän vielä viimeisillä voimillani ja tunnen maailman pettävän altani, kun ovi yhtäkkiä lennähtää auki. Roskis kaatuu ja sen sisältö leviää lattialle. Kerään laukkuni ja lattialle lentäneet kirjat. Kiirehdin tunnille. 

- 

Huokaisten avaan taas oven. Astun jälleen kehään ja aloitan taisteluni. Fyysisesti voimaikkain vastustaja hyökkää luokan edessä. Kiirehdin suojapaikkaani ja istun alas. Tunnen kehän murtuvan ympäriltäni. Täällä ei ole sääntöjä. Kesken tunnin kuulen kuulutuksen. Vihollisen sanat kaikuvat korvakäytävissäni. Nimeni mainitaan. Naurajat katsovat minua kohti. He tietävät hyökkäyksensä onnistuneen. Tiedän puolustukseni rakoilevan.

-

Kerätessäni mandariininkuoria ja käsipapereita lattialta tiedän pakokyytini lähteneen kauan sitten. Puolustukseni on romahtanut. Jätän hirviölaitoksen taakseni ja lähden kävelemään pohjattomia askeleita kohti määränpäätä ilman toivoakaan sen saavuttamisesta. Toivo on kuollut. Kaikki on synkeää. Painan märkää maata jättäen maihareiden kuvioita lumeen. Sade peittää ne alleen. Kukaan ei ainakaan nää kyyneleitäni. Jossain vaiheessa jalat pettävät altani. Vartaloni pettää minut motarin varteen. Suljen silmäni ja näen jälleen taistelukenttäni. Tartun aseeseen. Maiharit peittävät viimeiset jalanjälkeni, kunnes veri sulattaa viimeisen ottamani askeleen.

-

Vaimeat sireenit halkovat lopullista tyhjyyttä.

Tuo samiminkkismäinen töksähtelevä tyyli vaikeuttaa lukemista...

Hienoa tekstiä. Älä kirjoita tänne. Tee kirja. Sinulla on kirjoittamisen lahja.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa tekstiä. Älä kirjoita tänne. Tee kirja. Sinulla on kirjoittamisen lahja.

Kenelle tämä on osoitettu?

Nosto

Katson kuinka veri valuu paperille muodostaen sanoja. Voin nähdä virran. Se laskee putouksen lailla sydämestäni vartta pitkin tavoittaen sille merkityksen antajan. Suupielieni pettävät minut vienosti. Hienostelevat katseiden edessä. Silmäni saavat valoa hetkeksi. Veriputous. Keksin juuri otsikon aineelleni. Kielen vihollinen pysähtyy vierelleni, katsahtaa paperiani, laskee käden olkapäälleni ja pyytää minua käytävään. Säpsähdän. Joskus on vaikeaa erottaa todellisuutta todesta. Mutta en todella pidä siitä, että minuun kosketaan. Totta puhuen en pidä koko opettajasta. Hän on myös vihollinen.

-

Leikittelen ajatuksella totuuden paljastamisesta. Minun sydämeni vuotaa. Pitää muistaa olla paljastamatta liikaa. Kotona kerrottiin kuinka välittämistä esitetään. Tiedän sen kokemuksesta. Mielen vihollinen kysyi kerran kesken oppimistehtävien taistelenko kotona. Naiivina kerroin totuuden. Se repi vain omat juureni juuriltaan.

-

Palaan jälleen nykyhetkeen ja tuijotan suoraan vihollisen silmiin. Kukaan ei pidä katseestani. Ei sillä, että kukaan pitäisi minusta muutenkaan. Ei ainakaan täällä. Ehkä jonain päivänä jossain kaukana. Mutta ei tänään. Ei juuri nyt. Nyt pitää selvitä tästä. Täältä pois.

-

Perus liipalaapaa. Kääntyneet suupielet. Tyhjänä ammottavat silmäkuopat. Vihollisen hymy. Kaikki on hyvin. Ehkä he välittävät oikeasti. Heillä ei vain ole keinoja tilanteen selvittämiseksi. Ei tarpeeksi vahvaa haarniskaa, ei tarpeeksi terävää asetta, ei tarpeeksi syitä uhrata oma henkensä tämän taistelun puolesta.

-

Itse nostan miekkani joka päivä. En kuitenkaan tunne tätä omaksi taistelukseni. Ehkä se onkin osani. Otettava iskut, joita muut eivät kestä kantaa. Jonkunhan ne on otettava hartoioilleen. Eikö? Taistelua selviytymisestä. Tähän asti se on ollut tarpeeksi hyvä syy. Selviytyminen. Pieni elon hetki lisää. Mutta jos ei olekaan syytä selviytyä?

-

Kierto pyörii ympärilläni ympyrää. Pieni piiri pyörii täällä. Aamut hyörivät joka puolella. Päivät toteuttavat kangistuneita kaavojaan. Illat kaatavat minut kumoon. Yöt kiertävät loputonta kehää. Jos joku näkisi nämä sairastuneet rutiinit.

Nouse. Nouse. Nouse. Vielä kerran on noustava ennen viimeistä kertaa. En minä eikä kukaan voi taistella ikuisesti.

Haluan lukea lisää näitä.

Kehoni huutaa ulospääsyä. Vai onko se mieleni? En enää erota toista toisesta. Molemmat ovat liittoutuneet minua vastaan. Ilma raastaa keuhkojani tehdessään virtaavaa liikettä tahattoman käskyn huudosta. Voisinpa hallita itseäni. Halusin vain kontrollia, mutta olen menettänyt otteeni viimeisestäkin tahdonalaisesta liikkeestä. Pelko ei ole minulle vieras tunne. Melkein niin tuttu, että se on jo turvallinen. Kuolema laittaa kuitenkin pelonkin polvilleen. Tiedän, että tämä tappaa minut hitaasti. Sen tietävät muutkin.

-

Tunnen poltteen kyljessäni. Juoksen hitaasti pakoon, kunnes ote hellittää. Tunnen kehoni hyvästelevän tätä maata, mutta painan jalkani syvemmälle. Pidän itseni tiukasti tässä maassa.

Kunnes en enää tunne mitään jalkojeni alla.

-

Avaan silmäni. Ympärilläni on hämärää. Yskin purun palat suustani. Tunnen kevyen tuulen selässäni. Nousen ja lähden kotiin päin. Ruumiini suostuu jälleen kantamaan minua. En tahtoisi, että sillä on oma tahtonsa. Onko se kuitenkin sama tahto? Minun tahtoni? Onko se varastanut sen minulta?

-

En ole nukkunut silmäystäkään, kun kaihtimien repimä valo osuu silmiini. Suljen avonaiset kirjat. En ole tallentanut mitään. Aika ei ole kohdillaan ja yritän päättää taistelenko sitäkin vastaan.

-

Kuljen hehkulamppujen langettamien varjojen läpi. Kuulen takaani supinaa. Kuinka koko pimeiden sanojen varjo lasketaan ylleni. Veitsien armeija isketään selkääni kerralla. Pääni hirviötä pakkosyötetään. Sairaus ottaa uuden muodon.

-

Istun jälleen kahden vihollisen kanssa. Maailmamme osuvat vastakkain. Muut viholliset ovat huolissaan. Siitä, että sanat eivät tavoittaneet minua? Ymmärrys lyö vasten kasvojani. He pelkäävät, että heidän sanansa eivät ole yhtä voimakkaita kuin omani. Turhaan. Nämä eivät ole enää minun sanojani. Ei enää omaa tahtoani. Selkärankani on murrettu nikama nikamalta. He ovat ymmärtäneet tekojensa vääryydeen. Eivät he kadu, mutta nyt he pelkäävät tarinan saavan sanat, kertojan.

-

Mutta ei minulla ole voimia muodostaa näitä virkkeitä, kirjoittaa näitä lauseita tai paljastaa totuutta, kun sanojen mukana paljastan itseni.

Nosto

He voivat saada minut taistelemaan elämää vastaan. He voivat saada minut vuotamaan verta. He voivat saada minut huutamaan. He voivat saada minut polvilleni, mutta he eivät saa minua polvistumaan edessään.

-

He saavat kehoni, mutta eivät mieltäni. Ja täällä minä seison. Se on veressäni. Pakotie mielelleni. Polku, jota jalat eivät voi kulkea. Tie, jonka käynnin voi muilta sulkea. Se on lahja. Se on kirous.

-

Kaikki se hulluus, joka repi minua juuriltaan kasteli mielipuolisuuden juuristot. Nyt voin kävellä teiden välillä. Muuttaa suuntaa, kiertää, oikaista. Seurata tienviittoja, sotkea niitä, eksyttää viholliset. Sain samalla reitin, jota viholliset voivat polkea ja pakotien, jota itse kulkea. En osaa kuitenkaan päättää vasenta tai oikeaa. En tiedä olenko keskitien astelijaa, laitapuolenkulkijaa tai tienviittojen noudattajaa. Avunhuutaja, ojan asukki vai allikkoon putoaja.