Lue keskustelun säännöt.
Kiusatun päiväkirja/sivu elämästäsi
23.03.2019 |
Joskus vain se, että joku toinenkin on kokenut saman auttaa. Vika ei olekaan itsessään vaan joku toinenkin on kokenut samat tunteet kuin itse tapahtumien seurauksena. Toimikoon tämä eräänlaisena vertaistukiketjuna kiusatuille. Ajatuksena olisi kertoa pahimmasta kohtaamastasi päivästä kiusaamisen alla.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Voihan kyynel ja yhyy.
Miten ihmeessä ihmiset jaksaa märehtiä jotakin vanhoja asioita noin, että yhyy, tytöt ei ottaneet mukaan joskus vuosia sitten. Vai onko kirjoittaja 15 v nyt? Ei kuulosta.
Tämän vuoksi kiusattuihin suhtaudutaan varauksella.
Et taida päästä teksteihin sisälle, jos ainoa mitä saat irti on viestisi mukainen analyysi. Tämä ketju on vertaistukiketju kiusatuille. Ei mitään muuta. Ihmiset käsittelevät tilanteet elämässään tavallaan. Tämäkin ketju on yksi käsittelytapa. Ihmisten tunteet ovat monimutkaisia. Eikä yli 7 miljardissakaan ihmisessä ole kahta samoin tuntevaa. Siten toinen ei voi tuomita toista. Aina kaikkea ei välttämättä ymmärrä, mutta kaikki ei myöskään koske aina itseä. Olemme irrallisia ihmisiä. Olisi kaikille helpompaa, että kunnioittaisimmekin toistemme ainutlaatuisuutta. Joka tapauksessa olet sanottavasi sanonut ja se on kuultu. Toivoisin myös, että jatkossa vastaavat kommentit jätettäisiin itsensä käsiteltäviksi ja siirryttäisiin toiseen ketjuun. Tämän ketjun tarkoitus kun on tukea ja rohkaista, ei musertaa entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhyy taas, kun ei toimittaja saanutkaan toivomiaan kiusaamistarinoita.
Mitäpä jos tekisi ihan itse työnsä, eikä lässyttäisi täällä kunnioituksesta ja ainutlaatuisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Yhyy taas, kun ei toimittaja saanutkaan toivomiaan kiusaamistarinoita.
Mitäpä jos tekisi ihan itse työnsä, eikä lässyttäisi täällä kunnioituksesta ja ainutlaatuisuudesta.
Markoko siellä pelkää että omat sadistiset touhut tulevat julki? Demoni.
Vierailija kirjoitti:
Voihan kyynel ja yhyy.
Miten ihmeessä ihmiset jaksaa märehtiä jotakin vanhoja asioita noin, että yhyy, tytöt ei ottaneet mukaan joskus vuosia sitten. Vai onko kirjoittaja 15 v nyt? Ei kuulosta.
Tämän vuoksi kiusattuihin suhtaudutaan varauksella.
Niin, katsos kun kiusaaminen vaikuttaa ihmiseen. Itse taannun ihan teinin tasolle puhuessani kokemastani kiusaamisesta, vaikka olen ihan aikuinen ja pärjäävä ihminen nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Yhyy taas, kun ei toimittaja saanutkaan toivomiaan kiusaamistarinoita.
Mitäpä jos tekisi ihan itse työnsä, eikä lässyttäisi täällä kunnioituksesta ja ainutlaatuisuudesta.
On hyväksyttävää tuntea joskus pahaa oloa. Kaikki ei aina ole pilvilinnoja ja toteutuneita odotuksia. Mutta ei ole hyväksyttävää purkaa tätä pahaa oloa toisiin. Loppujen lopuksi se ei edes auta. Eihän? Vai paraniko olosi enterin painamisen jälkeen? Entä hetki sen jälkeen, kun viesti on lähtenyt? On rakentavampiakin tapoja käsitellä omia tunteita. Voithan kertoa täällä oman tarinasi.
Mutta mieti seuraavaa. Miltä tuntuu, kun avaudut sinua painavasta asiasta toiselle ihmiselle. Hän kuuntelee ja lopuksi lohduttaa. Ei itseasiassa saanut asiaa katoamaan, mutta jakoi hetken sen painon kanssasi. Sait hetken hengittää jaksaaksesi vielä kantaa sitä eteen päin. Ja joku päivä se paino putoaa harteiltasi kokonaan. Mitä jos hän olisikin musertanut sinua lisää, lisännyt painoja, kaatanut sinut kumoon tai vaikeuttaen kuljettavana olevaa tietäsi? Paha lisää pahaa ja niin kauan kun kukaan ei katkaise sitä kierretä mikään ei muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhyy taas, yksi nostaa omia tekstejään. Mitähän kunnioittavaa on siinä, että hyväksikäyttää tänne kirjoittaneita omaan työhönsä?
Lasken pääni untuvan pehmeään syliin enkelin vierelle. Silitän enkelin pitkiä vaaleita hiuksia, jotka tuoksuvat hoitoaineelta. Tiedän, että hän joutuu kokemaan samoja taisteluja kuin minä. Taisteluja, jotka jättävät tulen hehkun silmiini. Vain hiilloksen voi nähdä iiriksissäni, joista roihu voi syttyä hetkenä minä hyvänsä. Mutta enkelin taistelut uuvuttavat. Ryöstävät elämänilon ja sammuttavat loisteen hänen silmistään jättäen tilalle pohjattoman surulliset silmät ilman katsetta. Hän ei ole taistelija. Hän on niitä, joiden puolesta taistellaan. Joiden puolesta voidaan uhrata kaikki. Oma henki. Minulla on syy taistella. Se on enemmän, mitä monella on. Ajattelen vihollisia, jotka luovat sotia. Heillä ei ole ketään jota suojella. Pienen ajan syömän hetken tunnen sääliä vihollista kohtaan. Vihollisilla on tyhjät katseet. Syöjien katseet. He haluavat osan siitä, mitä heillä ei ole. He haluavat nähdä roihun, jotta voivat saada enkelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhyy taas, yksi nostaa omia tekstejään. Mitähän kunnioittavaa on siinä, että hyväksikäyttää tänne kirjoittaneita omaan työhönsä?
En työskentele toimittajana tai työhöni ei muutenkaan liity tehtäviä kirjallisuuden parissa. Myöskään en näitä tekstejä julkaise missään. Ne ovat vain tekijöidensä julkaisemina tässä ketjussa. Kuten aiemmin sanoin ketjun tarkoitus on vain toimia vertaistukena kiusatuille.
Silmäni katsovat avautuvaa näkymää. Katson taivasta. Katson sen värejä. Katson taivaankappaleita. Kuu on melkein täysi. Ojennan käteni. Haluaisin koskettaa sitä. Tuntea miltä se tuntuu sormenpäissäni. Tuntea sen suloisen lämmön tai tuntea sen pohjattoman kylmyyden. Tuntea ajan kovettaman kuoren tai tuntea luontoäidin pehmeyden. Tuntea kaikkeuden painon tai ajan painottumuuden. Pieni minä on unelmoinut pääsevänsä kävelemään pilvien päällä. Olevani kevyttä ainetta, jota ei paina mikään. Yksi kevyempi askel ennen kuin katoan tuuleen. Ennen kuin energiani leviää miljooniksi pienemmiksi tähdiksi, joita joku joskus katselee unelmoidessaan omia unelmiaan.
-
Ympärilläni on pimeys. Kylmä maa allani. Pakkasen hampaat raastavat minua. Eivät vielä syö kehoani, mutta näykkivät kevyesti. Tunnen kuinka tuki katoaa selkäni alla. Syvä rauha valtaa ytimeni. Näen ympärilläni mustan usvan. Hyppään tähdeltä tähdelle. Näen edessäni auringon. Lämpö leviää sisälleni. Olen jo todella lähellä. Yhtäkkiä kaikki kylmenee. Tunnen kuinka alan pudota. Valo muuttuu pienemmäksi ja katoaa pimeyden alle. Tunnen enää tyhjyyden allani. Toivon ikuista pudotusta. Armollisempaa versiota. Pelastusta ei ole. Ei ennen maankamaraa. Ei ennen kipeintä osumaa. Mutta tiedän tämän olevan versioni keveydestä. Lankean painojeni kanssa. Suljen silmäni. Hyväilen viimeistä näkymää taivaasta. Viimeistä havaintoani tästä maailmankaikkeudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahimmat teinipäiväkirjat poltin jo, missä oli tarkemmat kuvaukset kiusaamisesta. Minulla se oli sellaista piilo vtuilua ja porukasta jättämistä 😢
Tässä mun päiväkirjaote, kun olin 17:
Mä oon ihan kyllästyny tähän kaikkeen jälleen kerran. Mua ärsyttää kaikki...
Bestis on muuttunu jotenkin iha oudoks, tiiän ehkä syyn tai no en kyl oikeestaan mul on vaan arvauksia. Mä en oo tehny sille loppuje lopuks mitää pahaa. Joten mä en ymmärrä miks se käyttäytyy mua kohtaan nii vmäisesti välil vaik sitä se nykyään tekee kaikille. Sit se väittää et se ei tee, mut no tietty sitä on varmaan vaikee ite huomata vaik kyl veikkaan et ne jotkut on kyl ihan tahallisia.
Toinen ote:
Mä oon jotenki nii kyllästyny elämään... mun elämäs ei oo mitään mielenkiintosta kaikki vaan yhtä ja samaa p askaa.. mul ei oo enää puoliikaan mun ystävist jäljel mut ihan sama.. kukaan ei ees välitä musta.. kukaan ei soita ja pyydä mua lähtee jonnekki. Mä oon taas ihan yksin. Mul ei oo ees poikaystävää. Mul ei oo mitään enää. Ihan sama. Kaikki miehet on anyway ihan p askoi ei niit jaksa. Ois ees ystävii nii pysyisin ehk täysjärkisen. Mut mul ei oo enää ketään kaikki on jättänyt mut vaik ne lupas et ne ei jätä. Ei kukaan koskaan pidä lupauksiaan uskookaa jo. . Niin se vaan menee.. mun tuomio on kuolla yksin hyljättynä .. pitäis vaan hyväksyä se jo mut se ei käy mulle ikinä...
Ote 14v päiväkirjasta:
Tuli vaan mieleen et mun päiväkirjan saa tiirikoituu auki iha tosi skebosti.. tiiäkste mitä mä oon ihan tyhmä... ok ette kyl ikin usko mä oon ihastunut kahlekuninkaaseen kalleen (nimi muutettu) se on 9B llä. Miks mä ain ihastun kaikkiin mua vanhempiin. Entaajuu? Onks se väärin? Ok mä oon ihan salee oikeesti blondi, koska mä oon super tyhmä! Plaa miks ihastun ku ei siin kumminkaa oo mitään järkee.. pitääks siin ees olla? Ok moneenkohan tyyppiin oon ollu ihastunu?? Varmaan tsiljoonaan. No tzägäl 20-50 mut silti oliks siin järkee ei, joten miks ois ny? Mitä järkee tykätä kenestäkää tai mitää kun se ei kummiskaa ikin voi tykätä sust joten taidan olla sitä mieltä et "rakkaus" on joku keksitty juttu ettei ihmiset niin nopeesti tekis itsemurhaa.
Ote 14 v päiväkirjasta:
Oikeesti mun on pakko mennä puhumaa jonku puolueettoman ihmisen kans kaikist mun asioist ja kaveri suhteist yms...
Ainii mul ja Maritalla ( nimi muutettu) oli ollut taas riitaa... tai siis mä suutuin kun se sano mua ja mun siskoi pissikseks. Ja sit se viel sano et se ei sit tiiä haluuks olla mun kans jos must tulee pissis tai jotain?! Kun mä kuulin sen mitä se sano olin ihan kauhuissani. Mä en vaa niinku osannu sanoo mitään!!!
Nykyään menee kohtalaisen ok elämässä. Löysin lopulta jonkun miehen ja sain lapsia. Ns. Dissaamisesta ja muusta on kyllä jäänyt sellainen huono itsetunto ja se näkyy myös näissä päiväkirjateksteissä, että aloin uskoa siihen mitä kiusaajat sanoi. Harmittaa, että on puuttunut itseluottamus esim. Siinä että olisi ollut rohkeutta hakeutua sellaiseen ammattiin kuin halusi. Yksi kiusaajista pyysi anteeksi aikuisiällä.
Vastaan vielä tohon ed. Olevaan että luin mun siskon kans noita ihan vedet silmissä. Nauratti niin paljon. Sillonhan noi tuntu ihan kuoleman pahoilta jutuilta. Yksinäisyyteenkin tottuu lopulta ja toisaalta, mitä tekee huonoilla ystävillä? Siis sellaisilla joiden kanssa tulee aina riitaa. Tämän opin teinivuosiltani, että älä päästä pahoja ihmisiä elämääsi (ilkeitä naisia). Onneksi yleensä ihmiset ainakin jotkut vähän tasoittuu aikuisiässä.
Tähän sopisi varmaan "runo" jonka olen tehnyt joskus 8-luokalla. Tuolloin oli kiusaamisesta "taukoa" hetken, kun vaihdoin koulua, mutta toisaalta en pääsyt porukkaan ja olin melkein aina yksin.
MUSTUUTEEN
Ulkona täysikuu, ei tietää voi kukaan muu. Kuunel mun poskellein putoaa.
Niin kaukana olet sinäkin. Kun nyt juuri tarvisin jotain kannustavaa kuultavaa. Ulkona tuulee. Mun pääni tyhjä, kukaan ei tartu käteeni.
Ja jokainen sekuntti mun sydän hakkaa tuskassa upottavassa ja kaipaa sinua. En tahdo muistaa mitään, en tahdo ajatella. Liian kamala on maailma. Se yrittää viedä multa vielä viimeisetkin ilon rippeet.
Ja taistelin ja anoin armoa ja turhaa kaikki oli. Ja mä, mä tahtoisin lentää, mä tahtoisin jotain muuta. Mun korvat ei halua kuulla.
Ei kuulla teitä, joilla on kaikki hyvin. Mikään päivä mun elämässä ei ole onnellinen. Aina olen yksin, itken kyyneleeni loppuun ja joskus jaksan sentään ajatella sinua. Mutta, kun kaikki turhaa, mikä voisi mut pelastaa.
Mulla ei ole enää itsetuntoa, te ihmiset revitte sen multa.
Kun olen ruma, olen läski, olen outo, olen niin pirun yksinäinen tyttö matkalla helv*ttiin.
Tämän kirjoituksen poika oli sellainen jonka eräällä leirillä kesällä tapasin ja oli sellainen todella iloinen ja häntä aina mietin, että joskus vielä tavannut, mutta en enää nähnyt häntä leirin jälkeen. Muistan kun katselin ikkunasta ulos ja ulkona oli täysikuu ja itkin. En kaipaa niitä vuosia. Elin , mutta en elänyt kuitenkaan. Olin kuin näkymätön ja toisaalta muutuin näkyväksi, kun joku halusi sanoa jotain ikävää. Harrastin paljon "runoja" tuolloin ja minun oli tarkoitus kirjoittaa erästä isoa mustaa kirjaa, mutta lopulta en enää jaksanut, kun se olisi ollut sitä samaa toistoa. Siihen mustaan kirjaan tulikin sitten vaan kaikkia mietelauseita ja kuvia sekä erään rakkaan ihmisen kuolinilmoitus. Katselin tuohon aikaan myös paljon youtuben muistovideoita ja siellä oli pari poikaa, jotka ilmeisesti olivat vieneet henkensä tuohon aikaan. Toisen muistovideo vielä julkaistu samana päivänä, kun minulla oli syntymäpäivä. Ajattelin aina kun noin kauniitkiin lähtevät niin miksen minä. Kuka minua jäisi kaipaamaan. Näiden poikien tiedot, nimet ja kuvat ovat myös kirjassa. Toisen videota olen vieläkin joskus katsellut, mutta toista videota ei enää ole. Oli minullakin hauskaa tuolloin.
Vierailija kirjoitti:
Tähän sopisi varmaan "runo" jonka olen tehnyt joskus 8-luokalla. Tuolloin oli kiusaamisesta "taukoa" hetken, kun vaihdoin koulua, mutta toisaalta en pääsyt porukkaan ja olin melkein aina yksin.
MUSTUUTEEN
Ulkona täysikuu, ei tietää voi kukaan muu. Kuunel mun poskellein putoaa.
Niin kaukana olet sinäkin. Kun nyt juuri tarvisin jotain kannustavaa kuultavaa. Ulkona tuulee. Mun pääni tyhjä, kukaan ei tartu käteeni.
Ja jokainen sekuntti mun sydän hakkaa tuskassa upottavassa ja kaipaa sinua. En tahdo muistaa mitään, en tahdo ajatella. Liian kamala on maailma. Se yrittää viedä multa vielä viimeisetkin ilon rippeet.
Ja taistelin ja anoin armoa ja turhaa kaikki oli. Ja mä, mä tahtoisin lentää, mä tahtoisin jotain muuta. Mun korvat ei halua kuulla.
Ei kuulla teitä, joilla on kaikki hyvin. Mikään päivä mun elämässä ei ole onnellinen. Aina olen yksin, itken kyyneleeni loppuun ja joskus jaksan sentään ajatella sinua. Mutta, kun kaikki turhaa, mikä voisi mut pelastaa.
Mulla ei ole enää itsetuntoa, te ihmiset revitte sen multa.
Kun olen ruma, olen läski, olen outo, olen niin pirun yksinäinen tyttö matkalla helv*ttiin.
Tämän kirjoituksen poika oli sellainen jonka eräällä leirillä kesällä tapasin ja oli sellainen todella iloinen ja häntä aina mietin, että joskus vielä tavannut, mutta en enää nähnyt häntä leirin jälkeen. Muistan kun katselin ikkunasta ulos ja ulkona oli täysikuu ja itkin. En kaipaa niitä vuosia. Elin , mutta en elänyt kuitenkaan. Olin kuin näkymätön ja toisaalta muutuin näkyväksi, kun joku halusi sanoa jotain ikävää. Harrastin paljon "runoja" tuolloin ja minun oli tarkoitus kirjoittaa erästä isoa mustaa kirjaa, mutta lopulta en enää jaksanut, kun se olisi ollut sitä samaa toistoa. Siihen mustaan kirjaan tulikin sitten vaan kaikkia mietelauseita ja kuvia sekä erään rakkaan ihmisen kuolinilmoitus. Katselin tuohon aikaan myös paljon youtuben muistovideoita ja siellä oli pari poikaa, jotka ilmeisesti olivat vieneet henkensä tuohon aikaan. Toisen muistovideo vielä julkaistu samana päivänä, kun minulla oli syntymäpäivä. Ajattelin aina kun noin kauniitkiin lähtevät niin miksen minä. Kuka minua jäisi kaipaamaan. Näiden poikien tiedot, nimet ja kuvat ovat myös kirjassa. Toisen videota olen vieläkin joskus katsellut, mutta toista videota ei enää ole. Oli minullakin hauskaa tuolloin.
Tossa olisi kehykset läpimurrolle. Pienellä fiksaamisella saisi jotain suurta. Jotain erilaista. Wow.
Vieritän viimeisen kyyneleeni päätän tuijottaessani peiliin. Katson silmistä silmiin omia kasvojani. Kohotan kättäni kuin pyyhkäistäkseni peilikuvani surun, mutta viime hetkellä puristan käteni nyrkkiin. Peili pirstaloituu, vaikka iskulla ei ollut vauhtia tai voimaa. Kiroilen, kun tunnen lasinsirut rystysissäni. Jätän tapahtuneen taakseni.
Yritän tekeytyä mahdollisimman pieneksi kävellessäni käytävällä kohti luokkaa. Varon katsomasta ketään silmiin ja tuijotan tiukasti lattiaa. Katson kuinka lattian kuvat toistuvat edetessäni. Yhtäkkiä tunnen maan pettävän altani ja kompastun. Tavarani leviävät ympäri lattiaa. Kuulen ympäriltäni naurua. Kohotan pääni lattialta ja näen kuinka opettajan kengät potkivat tavaroita edestään.
Nousen. Puren alahuultani ja käännyn katsomaan kampittajaani. Tämä irvistelee edessäni, mutta lopettaa pian kun näkee ilmeeni. Voha ravistaa kehoani. Lyön kaikella kapasiteetillani suoraan kasvoihin ja toivon, että hän ei pysty irvistelemään enää ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän sopisi varmaan "runo" jonka olen tehnyt joskus 8-luokalla. Tuolloin oli kiusaamisesta "taukoa" hetken, kun vaihdoin koulua, mutta toisaalta en pääsyt porukkaan ja olin melkein aina yksin.
MUSTUUTEEN
Ulkona täysikuu, ei tietää voi kukaan muu. Kuunel mun poskellein putoaa.
Niin kaukana olet sinäkin. Kun nyt juuri tarvisin jotain kannustavaa kuultavaa. Ulkona tuulee. Mun pääni tyhjä, kukaan ei tartu käteeni.
Ja jokainen sekuntti mun sydän hakkaa tuskassa upottavassa ja kaipaa sinua. En tahdo muistaa mitään, en tahdo ajatella. Liian kamala on maailma. Se yrittää viedä multa vielä viimeisetkin ilon rippeet.
Ja taistelin ja anoin armoa ja turhaa kaikki oli. Ja mä, mä tahtoisin lentää, mä tahtoisin jotain muuta. Mun korvat ei halua kuulla.
Ei kuulla teitä, joilla on kaikki hyvin. Mikään päivä mun elämässä ei ole onnellinen. Aina olen yksin, itken kyyneleeni loppuun ja joskus jaksan sentään ajatella sinua. Mutta, kun kaikki turhaa, mikä voisi mut pelastaa.
Mulla ei ole enää itsetuntoa, te ihmiset revitte sen multa.
Kun olen ruma, olen läski, olen outo, olen niin pirun yksinäinen tyttö matkalla helv*ttiin.
Tämän kirjoituksen poika oli sellainen jonka eräällä leirillä kesällä tapasin ja oli sellainen todella iloinen ja häntä aina mietin, että joskus vielä tavannut, mutta en enää nähnyt häntä leirin jälkeen. Muistan kun katselin ikkunasta ulos ja ulkona oli täysikuu ja itkin. En kaipaa niitä vuosia. Elin , mutta en elänyt kuitenkaan. Olin kuin näkymätön ja toisaalta muutuin näkyväksi, kun joku halusi sanoa jotain ikävää. Harrastin paljon "runoja" tuolloin ja minun oli tarkoitus kirjoittaa erästä isoa mustaa kirjaa, mutta lopulta en enää jaksanut, kun se olisi ollut sitä samaa toistoa. Siihen mustaan kirjaan tulikin sitten vaan kaikkia mietelauseita ja kuvia sekä erään rakkaan ihmisen kuolinilmoitus. Katselin tuohon aikaan myös paljon youtuben muistovideoita ja siellä oli pari poikaa, jotka ilmeisesti olivat vieneet henkensä tuohon aikaan. Toisen muistovideo vielä julkaistu samana päivänä, kun minulla oli syntymäpäivä. Ajattelin aina kun noin kauniitkiin lähtevät niin miksen minä. Kuka minua jäisi kaipaamaan. Näiden poikien tiedot, nimet ja kuvat ovat myös kirjassa. Toisen videota olen vieläkin joskus katsellut, mutta toista videota ei enää ole. Oli minullakin hauskaa tuolloin.
Tossa olisi kehykset läpimurrolle. Pienellä fiksaamisella saisi jotain suurta. Jotain erilaista. Wow.
Kiitos sinulle :) Mietin voinko edes julkaista sitä täällä. Muistan vaan sen yön kuin eilisen kun sen kirjoitin.
Voihan kyynel ja yhyy.
Miten ihmeessä ihmiset jaksaa märehtiä jotakin vanhoja asioita noin, että yhyy, tytöt ei ottaneet mukaan joskus vuosia sitten. Vai onko kirjoittaja 15 v nyt? Ei kuulosta.
Tämän vuoksi kiusattuihin suhtaudutaan varauksella.