Lue keskustelun säännöt.
Olen kauhusta kankea kun olisi tulossa vanhojen koulukavereiden
04.04.2013 |
Olin koko kouluajan vahvasti koulukiusattu, lukiossa se oli jo jonkun verran rauhoittunut mutta kiusaaminen oli jo jättänyt minuun jälkensä, olin sulkeutunut ja hiljainen. Nyt olen mielestäni vapautunut niistä tunteista, paitsi kaikki tuli mieleeni kun kuulin että meidän lukioaikainen luokka järjestää tapaamisen. Olisi kauhean kiva mennä mutta joku osa minussa voi todella pahoin. Pelkään kuollakseni että asetelmat eivät ole muuttuneet ja tulen kokemaan en nyt sanoisi kiusaamista mutta jonkunsortin hyljeksintää ja olkien kohauttelua. Haluaisin niin kuulua siihen joukkoon ja mennä mutta uskallanko. Ja minunkin lukioajoista on kohta 33v, eli tosi pitkä aika on kulunut, sen takia juuri olisi niin hauska nähdä toisia joita en ole koko tänä aikana nähnyt. Kellään kokemuksia vastaavanlaisesta?
Kommentit (30)
Noin pitkän matkan päähän en lähtisi, mutta jos sinulla on siellä muutakin, esim. tavattavia sukulaisia tms. niin sitten eri juttu.
Eka tuli kuitenkin mieleen, että niitä kiusaajia varmasti myös hävettää. Harvassa on sellaiset ihmiset, jotka teini-iän angstista eivät olisi päässeet eteenpäin. Itsekin olen ollut lievästi kiusattu. Tai ehkä ennemminkin olin huonolla itsetunnolla varustettu, jolla kaverisuhteet muuttuivat moneen kertaan yläasteen aikana. Se oli tuskallista.
Luokassamme oli älyttömän huono yhteishenki. Kaksi tyttöä inhosi minua ja he olivat niitä luokan koviksi. Otimme joskus yhteen. Toista näistä tytöistä näin sitten 5v kuluttua yläasteen päättymisesta ja hän tuli hyvin iloisena juttelemaan. olin itsekin iloinen, sillä tuntui, että kaikki ne kauheudet kuuluivat teini-ikään ja se oli onneksi ohi. Tavallaan ymmärrän sellaista pientä halveksuntaa teininä, kun järki ei kulje (järjestelmällistä kiusaamista en tietenkään!!). Olin itsekin inhottava olento tuolloin, vaikken toisia kiusannutkaan.
Kukaan ei toki voi päättää puolestasi, mutta noin pitkän ajan jälkeen en millään voisi uskoa, että kiusaajilla olisi edelleen kiusaajan rooli päällä ja he pitäisivät sinua jotenkin säälittävänä. Ei millään! Olen siis aivan eri mieltä kuin nuo muutamat ensimmäiset vastaajat.
tsemppiä päätöksentekoon. Voit nauttia illasta täysin siemauksin olemalla oma itsesi ja unohtamalla vuosikymmenten takaisen asemasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, mutta. Vaikka kiusaajilla ei enää olisi kiusaaja-rooli päällä, voi olla hämmentävää löytää itsensä siitä epävarmasta roolista, johon ei uskonut enää joutuvansa. Siis ihan tahattomasti voi käydä näin. Itse en sitä riskiä viitsi ottaa, kun nuo ihmiset ovat todella menneisyyttä. Oikeasti, jos miettii, ei pitäisi elää menneessä kiinni. Ne ihmiset jotka ovat tärkeitä ovat tavalla tai toisella elämässäsi mukana nytkin. Muakin jotenkin vähän säälitti se menneen lämmittely kutsussa jonka itse sain.
Tosi outoa mielestäni että lukiossakin on kiusaamista...!
Meillä oli kuvislukiossa lähinnä vaan kuppikuntia, erilaisia porukoita. Kiusaamista en koskaan havainnut. Itse en kuulunut juuri mihinkään ryhmään, ainakaan niihin "tosi taiteilijoihin" koska mua otti päähän ne tekotaiteelliset, angstiset pilveä polttavat tyypit, tai sitten pissikset. Tykkäsin olla "hiljaisten" seurassa vaikken itse hiljainen olekaan... Kai mä olin jotenkin konservatiivinen sielultani, ja se yhtälö ei oikein sopinut taidelukion enemmistölle.
Itse en ole mennyt mihinkään luokkakokouksiin, koska meillä ei koskaan ollut niin hyvä luokkahenki. Muutamien jäljelle jääneiden ystävien kanssa pidämme yhteyttä muutenkin. Mutta toki olisi ihana kuulla joistakin jotka eivät ole facebookissa.
En tiedä, voisihan se tapaaminen olla terapeuttinenkin, tai sitten ei....Toisaalta, olisiko siellä mahdollista kysyä kiusaajalta suoraan miksi kiusasi ja kertoa että se oli sinulle traumaattista? Tärkeintä että olet suurimmaksi osaksi päässyt siitä yli. Jos menet tapaamiseen, niin ole oma itsesi, älä yritä esittää mitään. Hienointa olisi huomata rttä siitä luokan ujoimmasta pojasta tulikin itseensä tyytyväinen ihminen. Yläasteella meillä oli pari todella hiljaista poikaa, eivät varmaan uskaltaneet tuoda itseään esille kun luokassa oli yksi kiusaajakin. Ammattikoulussa se toinen hiljainen poika oli kuulemma muuttunut ja alkanut puhua enemmän....todella surullista että sai kolme vuotta kärsiä, harmittaa etten itsekään siihen puuttunut, tai ehkä pari kertaa, muttei se mitään auttanut. Itsellä oli silloin paljon kavereita, aika meni heidän kanssa ja hiljaiset unohtui....
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 16:23"]
Toisaalta, olisiko siellä mahdollista kysyä kiusaajalta suoraan miksi kiusasi ja kertoa että se oli sinulle traumaattista?
[/quote]
Siinäpä se. Ei ne kiusaajat asiaa ole sen kummemmin muistelleet. Korkeintaan silmiään pyöritellen pyytävät "anteeksi" ja miettivät onko tuo tosissaan ja kuka tuo edes on ja miksi se yrittää pilata kivan illan meiltä kaikilta.
Nyt jännittää, että miten tapaaminen meni. Kerro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi haluaisit kuulua siihen joukkoon?!
Itseä oksettaisi ajatuskin viettää iltaa entisten koulukiusaajien kanssa. En vain menisi vaikka tulisi kutsu.
Tekisi mieli huutaa että ÄLÄ MENE! Varsinkin kun 700km matka. AP tulisi vaan pettymään ja rankasti :( Toivottavasti tulet järkiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene vain. En usko, että enää kusaavat. meillä tosin tapahtui niin, että yksi hlö, jota kiusattiin ei tullut luokkakokoukseen niin yksi kiusaajista alkoi vähättelemään ja ihmettelemään, että miksi ei tullut kokoukseen tämä yksi. toisaalta se ja pari muuta ruotivat kaikkien kesken kaikki muutkin jotka eivät tulleet kokoukseen. Jotkut eivät muutu, mutta kyllä aikuiset ihmiset osaavat jo olla. Itse menisin kyllä entisenä kiusattuna kokoukseen täynnä katkeruutta ja koittaisin jotenkin kostaa.... Ja kun se ei onnistuisi, tulisi olo että heille kusipäillekö annoin juuri monta tuntia aikaani... En tiedä...
Siis en usko että enää kiusaavat ^
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 14:30"]
Se juuri on pahin pelkoni että asetelmat olisivat ihan samat, toisaalta taas se ettei kukaan edes muista mua ja joudun selittelemään kuka olen :(
Vaikea päättää lähdenkö vai en, yhtenä haittana on pitkä matka, lähes 700 km eikä sitä viitsisi tehdä turhan takia.
ap
[/quote]
Suosittelen ettet mene. Olen siis 12. Jos olet ollut kiusattu, niin jos he muistavat sinut, aletaan muistella mitä sulle on tehty ja jos eivät heti tunnista niin ei ole kiva kuulla "ai niin sähän olet se jota/joka...". Heidän silmissään sinulla on ikuisesti se tietty leima. Pahoitat mielesi ja teet pitkän raskaan matkan turhaan, koska anteeksipyyntöjä ja pahoitteluja et tule saamaan.